Mikään ei muutu

Vanhojen puolueiden ainoa tavoite on pysyä vallassa. Mikään ei muutu.

Vai tuliko jollekin viikonlopun puoluekokousten perusteella sellainen olo, että nyt Suomi uudistuu, kehittyy ja muuttuu ja maan horjuva talous laitetaan kuntoon? No ei todellakaan tullut sellaista oloa.

Suomessa on kaksi sosiaalidemokraattista puoluetta, toinen on SDP ja toinen on Kokoomus.

Kokoomus haluaa pitää gallup-suosionsa ja yrittää sitä pysymällä hiljaa. Kaikkea hyvää luvataan kaikille, ettei kukaan tai mikään vain pahastu.

Kokoomus sentään puhuu talouden kasvun puolesta, mutta yhtään keinoa sen eteen se ei kerro.

Kokoomus unohtaa aktiivisesti sen, että se on viime 15 vuotta ollut hallituksessa lähes jatkuvasti ja saman ajan Suomen talous on polkenut paikallaan ja olemme jääneet ratkaisevasti muista Pohjoismaista.

Miksi kukaan ei uskalla sanoa, että joudumme myös karsimaan kuluja, kun meillä ei yksinkertaisesti ole varaa ottaa kymmenen miljardia euroa syömävelkaa joka vuosi?

Keskusta haluaa perustaa erityistalousalueita, vaikka eivät edes itse ymmärrä mitä ovat ehdottamassa.

Suomi ei tarvitse kuin yhden erityistalouslaueen ja sen nimi on Suomi.

Jos jotakin huonosti toimivaa aletaan palastella, muuttuuko se kuin taikatempuista paremmaksi? No ei muutu.

Keskusta luovutti jo kuntavaaleissa ruuhka-Suomen muille puolueille ja tämä erityistalousalueista puhuminen jatkaa samaa kaavaa. Aluevaalien alla se lupasi sote-keskuksen jokaiseen kuntaan, mikä ei pidä paikkaansa. Ja nyt sitten heitto erityistalousalueista.

Puheenjohtaja Saarikko puhuu tiukasti talouskurista, mutta ministeri Saarikko jakaa rahaa runsaammin kuin edes vihervasemmisto uskaltaa toivoa.

Kaikki hinnat nousevat. Ihmisten ostovoima kuihtuu ja ihmiset köyhtyvät. Tämä meno johtaa keskiluokan kapinaan. Työssä käyvät suomalaiset ja yrittäjät ovat tämän maan taloudellinen selkäranka, mutta jossain vaiheessa heidänkin mittansa tulee täyteen.

Tämä hiljainen enemmistö ajaa autoillaan, maksaa asuntolainaansa, käy ruokakaupassa, vie lapsia harrastuksiin, tekee töitä tai yrittää ja maksaa veronsa.

Heitä on paljon, mutta heidän äänensä ei kuulu vanhojen puolueiden korviin.

Kannattaisi kuunnella.

+8

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu