Onnellisin ja velkaisin kansa

Maailman onnellisin kansa ja Pohjois-Euroopan velkaisin valtio. Aikamoinen ristiriita.
Onnellisuudessa ei ole mitään vikaa, mutta kysymys kuuluu, millaiselle perustalle se rakentuu. Välillä tuntuu, että meno on kuin Titanicin ykkösluokassa.

Suomen talouskasvu on maailman heikoimpien joukossa, mutta se ei tunnu huolestuttavan ketään. Eikä siitä tunnu kukaan kantavan vastuuta. Onnellisuudessa ensimmäinen, mutta talouskasvussa Suomi on maailman 141 valtion joukossa sijalla 134. Kasvuero Ruotsiin on 20 prosenttia. Heikommin ovat Euroopasta pärjänneet vain Kreikka ja Italia. Eikö nyt ole aika herätä? Kuinka huonoja talouslukujen pitää olla, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimiin?

Suomi ei ole ehtinyt kunnolla toipua edes vuosien 2007-2009 finanssikriisistä, kun korona alkoi painaa päälle.

Yli kymmenen vuoden aikana on hallituksessa käyneet kaikki puolueet, mutta mitään ei ole saatu aikaiseksi. Sotea on yrittänyt seitsemän eri hallitusta ja mitä on syntynyt? Nykyinen hallitus ja sen pääministeri tekevät politiikkaa oman ideologiansa mukaan ja tärkeintä on pitää omat äänestäjät tyytyväisinä.

Kukaan ei mieti, miten Suomeen saadaan kasvua, investointeja ja työpaikkoja.

Ministereitä ei kiinnosta kuin valta ja ministeri-Audin takapenkki. Vaikeita päätöksiä ei uskalleta tehdä, koska ne ovat epäedullisia omalle kohderyhmälle. En ole kuullut hallitukselta taloudesta yhtään asiaa, josta se olisi yksimielinen. Kun kompromissien kompromissin kautta saadaan päätös aikaan, syntyy niin laihaa keittoa, ettei sitä syö kukaan.

Yritysverotusta pitäisi muuttaa niin, että se kannustaisi erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä investoimaan, kasvamaan ja palkkaamaan uusia työntekijöitä. Viennissä vetävät tavarat ja raaka-aineet. Olisi tärkeätä saada kasvua osaamisen ja palveluiden vientiin ja uusia yrityksiä kasvaville aloille.

Poliitikkojen tärkein tehtävä on luoda tulevaisuuteen turvalliset näkymät.

Verotuksen ja sääntelyn pitää olla kilpailukykyistä ja ennustettavaa. Liian monet rakenteet ovat kaukaa viime vuosisadalta. Esimerkiksi työmarkkinajärjestöt ovat lähinnä vitsi, kun ne eivät enää neuvottele edes työehdoista. Mihin ihmeeseen tällaisia vanhoja vallan bunkkereita kuten EK ja SAK tarvitaan varsinkin, kun neuvottelevat kuukausitolkulla eivätkä saa mitään aikaiseksi? Paikallisesti näistä pitää pystyä sopimaan.

Yhteisymmärrykseen ne eivät pääse yhtään mistään, mutta omien puolta pidetään maailman tappiin, vaikka Suomen talous ajaa vauhdilla päin seinää. Ja työmarkkinajohtajat ovat polleita ja nostavat kovia palkkoja. Suomi ei ehtinyt kymmenessä vuodessa laittaa talouttaan kuntoon ennen kuin korona iski.
Jos seuraava isku tulee nopeammin, olemme todella syvällä. Velkatasot ovat liian korkealla ja taloudelliset puskurit puuttuvat.

Velkaa otetaan aina ajatuksella, että ne joskus myös maksetaan takaisin. Suomi on Kreikan ja Italian tiellä.