Pääministerin kujanjuoksu
Pääministerin tehtävä on mahdoton. Kyse ei ole siitä, että onnistuisit. Kyse on vain siitä, milloin epäonnistut.
Jäätteenmäki, Vanhanen, Katainen, Stubb, Sipilä, Rinne, missä he kaikki ovat nyt?
Vastaus sisältää ratkaisun. Kyse ei ole ihmisistä. Kyse on järjestelmästä. Suomi ei ole kasvanut 15 vuoteen ja siellä ovat olleet vuorossa niin kepu, kokoomus kuin demarit. Mitä luulette, että seuraavan neljän vuoden aikana tapahtuu? Ei mitään. Paitsi että velkaralli jatkuu, sote-sotku syvenee, ihmiset eivät tule palkallaan toimeen ja hallituksen kokoonpanosta riippuen meillä on syksyllä torit täynnä lakkoväkeä.
Oikeasti Suomen asioiden kuntoon laittaminen veisi tämän vuosikymmenen, mutta sellaista vastuunkantajaa ei tässä mallissa ole, kun tähtäin on vain menestyä seuraavissa vaaleissa.
En todella ole samaa mieltä Sanna Marinin kanssa monestakaan asiasta, mutta hän selvisi tehtävistään hyvin.
Pääministerinä hän lisäsi puolueensa kannatusta ja jätti sen suurempana seuraajalleen. Hallituksen muut puolueet kärsivät tuntuvat tappiot kielipuolue RKP:ta lukuunottamatta. Tappiota ovat kaikki kolme puoluetta hakeneet kaikkialta muualta paitsi peilistä. Ja nyt menevät puheenjohtajat vaihtoon.
Demareita on vasemmistoliiton, vihreiden tai kepun turha moittia. Marin teki vaalikampanjan niin kuin vaalikampanja pitää tehdä. En siis ole samaa mieltä näistä, mutta olihan hänellä ja puolueella selvä suunnitelma ja hän piti siitä kiinni. Marin jätti voiton seuraajalleen. Mielenkiintoista seurata, mihin seuraava puheenjohtaja puolueensa vie ja kuinka paljon suosiosta oli vain Marinin ansiota.
Sanna Marin on vaikutusvaltainen Euroopassa ja maailmalla. Yli miljoona seuraajaa Instagramissa eivät ole väärässä. Olen varma siitä, että Sanna Marinista kuulemme vielä.
Pääministerin ja puheenjohtajan tehtävä on äärimmäisen kuormittava ja sen tulee myös Petteri Orpo huomaamaan. Ihmisiä hekin ovat. Ja on aivan turha kenenkään väittää, ettei jatkuva haukkuminen myös sattuisi ja tuntuisi.
Liian moni toivoo vain, että pääministeri epäonnistuu.
Suomen ja suomalaisten kannalta täytyy kuitenkin toivoa, että saamme kasaan toimintakykyisen hallituksen. Tarvitsemme sitä. Sotkut on luvattu siivota ja sitä siivoamista kyllä riittää.
Hieno kirjoitus Hjallis Harkimolta! Nostaa kyllä hänen pisteitään minun silmissäni.
Toivon myös uudelle hallitukselle, mikä sen kokoonpano sitten tulee olemaankaan, menestystä työssään. Tehtävä ei tule olemaan helppo ja mielestäni se tarvitsee niin kansalaisten kuin koko poliittisen kentän tukea. Ehkä ahtaat puoluepoliittiset eturistiriidat voisi jättää vähemmälle, kuten Suomessa on ennenkin voitu tehdä vaikeina aikoina.
Ilmoita asiaton viesti
Katsoitko sinä läpi järjestelmän kirjoittamat blogit?
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/hjallis-harkimo/paaministerin-kujanjuoksu/#comment-3876984
Näinkö pisteet oikeasti ansaitaan?
Ilmoita asiaton viesti
Epäilemättä on arvostellut kovastikin. Kuten minäkin olen arvostellut Hjallista. Mutta täytyy joskus antaa kiitostakin.
Ilmoita asiaton viesti
Puolueen vaalitappion syy ei ole koskaan sen ideologiassa, joka on aina hyvä ja paras mahdollinen. Syynä on se, että sanomaa ei ole saatu perille.
Ilmoita asiaton viesti
Lisäsyy on myös se, että omia kannattajia ei saatu liikkeelle, mutta muut saivat.
Ilmoita asiaton viesti
Juupa juu, mutta sekin liittyy siihen viestinnän ongelmaan.
Ilmoita asiaton viesti
”velkaralli jatkuu, sote-sotku syvenee, ihmiset eivät tule palkallaan toimeen ja hallituksen kokoonpanosta riippuen meillä on syksyllä torit täynnä lakkoväkeä.”
Näin varmaan.
”Liian moni toivoo vain, että pääministeri epäonnistuu.”
Näinkin.
==========================================
Myös blogistin kirjoittaman blogin yleinen sävy on se että kunhan vain puheenjohtaja pystyy kasvattamaan kannatustaan, hän on silloin onnistunut ja voittaja.
Tämä ei pitäisi olla politiikan tarkoitus, mutta näin valitettavasti on, myös blogistin mukaan se on politiikan päämäärä.
==============================
Sanna Marin ajoi pääministeriaikana omien äänestäjiensä etua, niin hyvin kuin taisi ja kerkesi, niiden muiden asioiden ohella jotka kaatuivat päälle hänen hallintokaudellaan.
Nyt sitten Petteri Orpo omalla hallintokaudellaan pyrkii edistämään omien äänestäjiensä, niiden rikkaiden kansalaisten etuja, Sanna Marinin äänestäjien etujen kustannuksella, köyhien etujen vastaisella tavalla.
Näin se menee, tästä vaaleissa on kyse.
Saa nähdä saavatko persut omia kansallismielisiä ja rotu-opillisia päämääriään tälläkään vaalikaudella toteutetuiksi, vaikka ääniä tulikin taas rasistisilta suomalaisilta roppakaupalla.
Ilmoita asiaton viesti
Rotuopista tulee Suomessa lähinnä mieleen RKP.
Ilmoita asiaton viesti
Koen loukkauksena Vihavainen tuollaisen kirjoittelun meistä Perussuomalaisista. Olen PS puolueen jäsen, mutta minulla on ystäviä monista eri kansalisuuksista. Olen ollut jo aikoinaan Chilen pakolaisten tukitoiminnassa mukana 1970-luvulla. Nyt olen mukana monessa monikansallisessa hankkeessa. Olenko mielestäsi rasisti? Mietippä mitä kirjoittelet tänne mediaan. Tuo kirjoittelusi on rasistista meitä Perussuomalaisia kohtaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Tuo kirjoittelusi on rasistista meitä Perussuomalaisia kohtaan.”
Se on sitä mitä sanoin sen olevan, vaikka te persut sanotte sitä ”maahanmuuttokriittisyydeksi”. Minä olen maahanmuuttokriittinen, mutta en persu.
Tony Halmeesta ja Halla-ahosta lähtien ”maahanmuuttokriittisyys” on ollut se asia joka on vienyt persuja puolueena menestykseen. Muut asiat ovat persuille sivuasioita, merkityksettömiä riippumatta siitä ovatko ne asiat heille henkilökohtaisesti hyväksi tai pahaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Minäkin olen maahanmuutokriittinen. Ei Suomen kokoinen valtio voi pelastaa maailman nälkäänäkevää kansanjoukkoa, vaikka haluaisimmekin.Olet pahasti jäänyt kiinni jonnekin Tony Halmeen aikoihin. PS on puolueena aivan muuta. Käy meidän kotisivuilla katsomassa mikä on Perussuomalainen puolue. Ja voit siellä liittyä myös jäseneksi. Tervetuoloa!
Ilmoita asiaton viesti
”Ei Suomen kokoinen valtio voi pelastaa maailman nälkäänäkevää kansanjoukkoa, vaikka haluaisimmekin.”
Tuo on sitä ”maahanmuuttokriittistä” bulshitiä. Vaikka emme voi poistaa nälkää kokonaan, voimme sentään auttaa vähän. Sitä et varmaankaan voi kieltää. Toki tämä auttaminen on siitä kiinni onko halua auttaa, vai eikö sitä halua yhtään ole.
Kansallinen apu kehitysmaille pitää olla sen mukaista mikä kansalaisten omasta mielestä on sopivaa. Muuta moraalia tähän asiaan ei ole. Jos persujen mielestä ei ole syytä auttaa yhtään ja he ovat siitä katkeria, se on tietenkin ikävää, mutta jotkut haluaisivat auttaa enemmänkin. Onneksi he voivat sitten tehdä yksityisiä lahjoituksia oman omantuntonsa mukaisella tavalla.
Persujen ”maahanmuuttokriittisyys” ei kuitenkaan ilmene tämänkaltaisista mielipiteistä, eikä myöskään puolueohjelmista, vaan se tulee selvästi ilmi yksityisten persujen erillisistä lausunnoista, sellaisten persujen jotka nauttivat persujen kesken suurta suosiota ja jotka saavat vaaleissa valtavia äänimääriä, kuten Tynkkynen tai Halla-aho.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Suomi pyrikään maahanmuuttopolitiikallaan ketään pelastamaan (poikkeuksena ehkä esim. Ukrainan pakolaiset), vaan pelastamaan itsensä väestökadolta.
Ilmoita asiaton viesti
Ai kun on niin huutava työvoimapula?
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/a5f2d9b5-1e38-4bb6-aafe-b450377af936
Ilmoita asiaton viesti
Meillä on huutava työvoimapula ja liian iso massa henkilöitä, jotka eivät ole valmiita siirtymään työn perässä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin. Kyllähän tänne jaksetaan tulla ihan Afrikasta, arabimaista ja esim. Afganistanista asti ”korjaamaan” huoltovajetta.
Ongelma syntyy siinä korjaus-vaiheessa. Ei huvita tai huivitakaan tehdä enää mitään, kun tekemättä saa saman ellei enemmän.
Kukaan ei kiistä työvoimaperäisen maahanmuuton tarpeellisuutta. Kysymys on siitä, millaista joukkoa tänne kiikutetaan muka töihin. Noiden tilastollisesti työttömien lisäksi on vielä koko joukko, joiden työ on palvella tuota työtätekemätöntä osaa erilaisissa tulkin yms tehtävissä. Ne ovat kansantaloudelle pelkkä lisärasite.
Ilmoita asiaton viesti
”Ongelma syntyy siinä korjaus-vaiheessa. Ei huvita tai huivitakaan tehdä enää mitään, kun tekemättä saa saman ellei enemmän.”
Se sama ongelma on myös ihan meillä suomalaisilla. Sille ongelmalle siis pitäisi tehdä jotain, jotta työntekijät riittäisivät paremmin ja työhalut eivät katoaisi, sillä tottakai ne katoavat, jos sattuu kannustinloukkuun jäämään.
Tietenkin järjestys olisi se että ensin pitäisi purkaa ne kannustinloukut, mutta siitä vain puhutaan, kaikki puhuu, kukaan ei tee mitään.
Sitten jos ne loukut on purettu, eikä vieläkään löydy työntekijöitä, voitaisiin tuoda niitä ulkomaalaisia ja nekin pysyisivät sitten töissä kun ei olisi niitä loukkuja.
Mutta kun tilanne on tämä ettei niitä loukkuja saada puretuksi, ei minkään puolueen, eikä minkään hallituskoaliition toimesta ja teollisuus huutaa työvoimaa, niin Orpon ratkaisu on työvoiman tuonti, eikä sille persutkaan esteitä pane, jos aikoo olla mukana hallituksessa.
Niiden pienipalkkaisten työntekijöiden osalta vain käy niin että niitä töitä ei saada ketään tekemään, jos persut pitää tulorajoista tiukasti kiinni. Kuka siivoaa, kuka ajaa linja-autoja ja kuka hoitaa logistiikkaa ja varastoja, mistä saadaan rakennuksille aputyövoimaa ja miten saadaan vihannekset viljeltyä ja marjat poimittua. Suomalaiset eivät niitä töitä tee vaikka valtio avustaisi toimeentulossa. Suomalaiset haluaa urheilutähdiksi, media- alalle, muoti alalle, ohjaajiksi näyttelijöiksi, tai johonkin muihin yleviin hommiin, mutta kohtaavat sielläkin kilpailua. Maahanmuuttajien porukoistakin löytyy sinnekin osaajia.
Ilmoita asiaton viesti
Muuten hyvä, mutta logiikka puuttuu:
Tulorajoista pitää kiinni tietääkseni myös demarit ja ay-liike, vaikka Vihavainen näköjään ilmoittaudut kommenteillasi halpatyövöiman tuonnin ja käytön kannattajaksi. Etenkin vasemmistolaiselta erikoinen kommentti.
Haastavan tästä sinun mallistasi tekee se, että suomalaiselta tavalliselta työntekijältä katoaa viimeisetkin työhalut, kun edessä noin toimittuna, on koko palkkajärjestelmän rapautuminen. Jos nimellispalkat eivät nyt suorastaan laske, ne eivät ainakaan nouse ja inflaatio hoitaa loput.
Edelleen, jos henkilö tulee tänne tekemään töitä palkalla, joka ei kata kuin osan hänen elinkustannuksistaan, loput pitää meidän nykyjärjestelmässä subventoida toisten pussista, mikä ei pienennä vaan edelleen kasvattaa vajetta ja kroonisoituessaan on kuin nykyinen asumistuki. Johtaa juuri tuohon edellä kuvaamaani palkkaeroosioon.
Kaiken lisäksi vielä, systeemi tarjoaa mahdollisuuden jäädä kotiin myös näille ”pelastajille”. Tilastot osoittavat, että etenkin afgaanit, Irakilaiset ja somalit käyttävät oikein mielellään tätä mahdollisuutta hyväkseen. Seurauksena on sitten juuri päinvastainen eli kasvava huoltovaje, palkansaajien krooninen veronkiristystarve ja loputon kierre.
Summa summarum; ei noin. Vähän sinne päin kyllä.
Näin talousliberaalina näkisin oikein mielelläni fundamentaalisia muutoksia näissä rakenteissa, mutta jos ollaan realisteja, edetään mahdollinen taitaen. Kyllä pakko ( = rahat loppuvat) hoitaa loput. ”Hyvinvointivaltiomme” nilkuttaa joka tapauksessa kohti hautaansa. Täältä Kiinasta katsellen, sen näkee erityisen selvästi.
Ilmoita asiaton viesti
”Tulorajoista pitää kiinni tietääkseni myös demarit ja ay-liike, vaikka Vihavainen näköjään ilmoittaudut kommenteillasi halpatyövöiman tuonnin ja käytön kannattajaksi. Etenkin vasemmistolaiselta erikoinen kommentti.”
Demarit, vasemmistolaiset, tai vihervasemmistolaiset eivät vaikuta minun mielipiteisiini. He saavat minun mielestäni tietenkin olla mitä mieltä vain haluavat. Minun mielipiteeni eivät nojaudu heidän mielipiteisiinsä, olivatpa he mitä mieltä tahansa. Saavat toki halutessaan olla samaa mieltä minun kanssani. 🙂
”Haastavan tästä sinun mallistasi tekee se, että suomalaiselta tavalliselta työntekijältä katoaa viimeisetkin työhalut, kun edessä noin toimittuna, on koko palkkajärjestelmän rapautuminen. Jos nimellispalkat eivät nyt suorastaan laske, ne eivät ainakaan nouse ja inflaatio hoitaa loput.”
Minä en löydä tästä sinun kommentistasi mitään logiikkaa. Kerroin mielipiteekseni sen että kannustinloukut pitäisi ensitöinä purkaa, se olisi siis ensimmäinen toimi joka pitäisi tehdä työvoimapulan ratkaisemiseksi, sille toimelle ei vain ole ilmoittautunut tekijöitä. Tämän toimen tarkoitus on parantaa työhaluja. Jos toimet eivät paranna työhaluja ne toimet eivät ole kannustinloukkujen purkutoimia.
Työhalut ja inflaatio ja palkkataso ovat ihan eri asioita. Työhaluja löytyy paremmin jos työtä tekemällä voi saada paremman toimeentulon kuin olemalla tekemättä töitä.
Toimeen kyllä tullaan tarvittaessa heikommallakin palkkatasolla. Paremmissa palkkaluokissa tultaisiin toimeen huomattavasti heikommilla palkkatasoilla, alemmissa tuloluokissa ei niin paljon varaa tietenkään ole.
Palkkatason suhteen on kyse kilpailukyvystä. Toisaalta kyse on kilpailusta työvoimasta, toisaalta kyse on työvoiman avulla tehtyjen tuotteiden kilpailukyvystä globaaleilla markkinoilla.
Tämän kilpailukyvyn suhteen tasapainon on löydyttävä ja se kyllä löytyy. Ongelmana on nyt se työvoimapula ja ne kannustinloukut.
Ilmoita asiaton viesti
Logiikka on seuraava: kun työllä ei tule enää toimeen, ei työntekokaan enää kannata/ huvita. Ellei mennä niin pitkälle, että puretaan sosiaaliturva näiltä osin samalla. Sitten työtä tekemättä tulee nälkä. Se taas nostaa valmiutta merkittävästi, pakko kun erinomainen kannuste.
Noilla spekseillä kyllä. Olet siis niiltä osin ihan samoilla linjoilla ja oikeassa. Kannustinloukut pitää purkaa.
Ongelma vaan on, että tässä systeemissä ei sellaista hallituspohjaa taida löytyä. Vasta sitten, kun tulee se lopullinen seinä vastaan – rahat, myös lainatut – on loppu ja uutta lainaa ei saada. Se kuuluisa pakko kannustaa radikaaleihin muutoksiin. Loppuu myös houriminen hyvinvointiyhteiskunnasta yksin tein.
Ilmoita asiaton viesti
”Ongelma vaan on, että tässä systeemissä ei sellaista hallituspohjaa taida löytyä. ”
Niin, puolueilla on oma logiikkansa ja se on puolueen kannatukseen pohjautuva logiikka. Puolueen kannatus on puolueille tärkeämpi asia kuin kannustinloukkujen purkutalkoot.
”Vasta sitten, kun tulee se lopullinen seinä vastaan – rahat, myös lainatut – on loppu ja uutta lainaa ei saada.”
Kokoomus kävi vaalikamppanjaa pitkälti sillä teemalla että näin ei tapahtuisi. Kokoomuksen keinoit vain olivat kovin surkuhupaisat. Puolentoista miljardin leikkaukset ja siihen liitettynä veronalennukset eivät Suomen taloutta pelasta, eivät edes helpota kovin paljon. Kannustinloukkujen purkamisesta ei puhuttu mitään kokoomuksenkaan vaalikamppanjassa.
”Se kuuluisa pakko kannustaa radikaaleihin muutoksiin. Loppuu myös houriminen hyvinvointiyhteiskunnasta yksin tein.”
Hyvinvointia ei tule juhlapuheista, eikä puolueiden vaalilupauksista. Hyvinvointia syntyy vain jos on kilpailukykyä ja jos on työhaluista työvoimaa.
Työhaluista työvoimaa voidaan saada kannustinloukkuja purkamalla ja ulkomaista työvoimaa palkkaamalla. Jos kannustinloukkuja ei ole persujen luomille uhkakuville uusista elätettävistä ei ole perusteita.
Jos osa työntekijän palkasta tulee yhteiskuntasopimuksen mukaisesti tulonsiirtojen kautta, se ei pitäisi olla este ulkomaalaisen työllistämiselle sellaiseen työhön jonka tekemiselle on yhteiskunnallista tarvetta.
Ilmoita asiaton viesti
Tänne ei yksinkertaisesti saada tulemaan ketään. Sairaanhoitoalalla mm. Tanska, Ruotsi, Norja ”tappelevat” samasta asiasta. Heillä alan palkkaus vain on huomattavasti parempi kuin meillä.
Eikä kyse ole suinkaan pelkästään palkkauksesta.
Työympäristö saattaa olla aivan sairas. Joudun karsimaan yksityiskohtia, jotta kenenkään henkilöllisyys ei paljastuisi,
Pitkälle erikoistunut hoitaja joutui sairaalassa työpaikkakiusaamisen uhriksi. Tätä jatkui, jatkui ja jatkui. Työnantaja ei luonnollisestikaan tehnyt asialle mitään. Hoitaja haki ja sai paikan toiselta paikkakunnalta. Työmatka lyheni, palkkaus oli parempi. Pian tuli soitto ed. työpaikasta, voisiko hän palata, sillä kiusaaja ei enää ollut po. työpaikassa. Hoitaja tapasi entisen työkaverinsa kadulla. Tämä kertoi iloisena, että myös hän oli saanut uuden paikan.
Eivät ne saa edes suomalaisia hoitajia pysymään alalla.
Alan tulevaisuus Suomessa? Yksityiset lääkäriasemat (Mehiläinen, Terveystalo, Pihlajalinna) ja työvoiman vuokrausfirmat tulevat menestymään. Sote on valmis kuopattavaksi jo nyt.
Ilmoita asiaton viesti
Varmasti moni voisi siirtyäkin, jos valtio maksaisi vuokrakämpän siellä jossain. Omakotitaloa kun ei saa mukaansa otettua ja ostajia ei ole. Muijankin pitäisi irtisanoa itsensä ensin ja löytää uusi duuni sieltä jossain. No, voihan sitä niinkin elää, että viikot on itse toisella puolella maata ja viikonloput kotona. Lapset siitä varmasti kiittäisi.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä on perssuomalainen puolue:
https://www.facebook.com/photo?fbid=782270436622917&set=a.304820397701259
Ilmoita asiaton viesti
Älä huoli Artosta. Hänestä vain on mukava käyttää kavereistaan halventavia kutsumanimiä. Näinhän lapset tekevät pihalla suuttuessaan leikkikavereilleen. Näin lapsi tuntee itsetuntonsa kasvavan.
Ilmoita asiaton viesti
Lakkorallin itseoikeutettu johtaja Vihavainen onnittelut ja papukaija-merkki jo etukäteen. Rasisti on rasisti vaikka ei sitä itse tajua!
Ilmoita asiaton viesti
”Lakkorallin itseoikeutettu johtaja Vihavainen onnittelut ja papukaija-merkki jo etukäteen. Rasisti on rasisti vaikka ei sitä itse tajua!”
Viestintuojan ampuminen ei kannata. Kun sanon että lakkoralleja varmaan tulee, kuten Sipilän aikana, se ei tarkoita että kannattaisin niitä. Sipilän politiikkaa kannatin, en vastustanut. Se mitä politiikkaa Orpo ajaa on vielä arvoitus, enkä sano vielä kenen puolella olen.
Jos Orpo ajaa samoja asioita kuin Sipilän hallituksessa valtiovarainministerinä ollessaan, olen niiden toimien kannalla, mutta hyvin todennäköisesti niitä toimia vastustetaan vähintään yhtä voimakkaasti kuin Sipilän hallituksen toimiakin.
Orpo ajaa veronalennuksia, niitä ei varmaan vastusta muut kuin minä. Minä kannattaisin verojen korotuksia, mutta niitä tuskin tulee.
Jos persujen politiikan vastustaminen määritellään rasismiksi, olen mielelläni rasisti, mutta persujen politiikkaa tuskin seuraavallakaan hallituskaudella harrastetaan kovinkaan suuressa mittakaavassa. Siitä pitävät huolen myös RKP ja KEPU, joita Orpo tarvitsee hallitukseen omaa ohjelmaansa toteuttamaan ja nämä puolueet eivät kyllä suostu sellaiseen hallitukseen jossa harjoitetaan persupolitiikkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ai sinäkin alennuit ja alensit itsesi ihan rasisteiksi haukkumaan yli 600 000 heidän äänestäjäänsä, tuntemattomia ihmisiä?
Ilmoita asiaton viesti
”Ai sinäkin alennuit ja alensit itsesi ihan rasisteiksi haukkumaan yli 600 000 heidän äänestäjäänsä, tuntemattomia ihmisiä?”
Olisin voinut käyttää myös sanaa ”maahanmuuttokriitikko”, mistä nimityksestä persut ovat ylpeitä, se nimitys kun vain persujen käytössä tarkoittaa samaa kuin se sana mitä persuista ei persujen mielestä saisi käyttää, koska sen käyttö on heidän mielestään rasismia.
Outo käsitys rasismista. En minäkään pidä persuja rasisteina sen takia että persujen mielestä minä olen rasisti. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
”Saa nähdä saavatko persut omia kansallismielisiä ja rotu-opillisia päämääriään tälläkään vaalikaudella toteutetuiksi, vaikka ääniä tulikin taas rasistisilta suomalaisilta roppakaupalla”
Kyllä se rotuoppi oli Ruotsista peräisin ja todellinen juttu. Matti Vanhasen isähän teki siitä tutkielmankin, joka tietty lakaistiin maton alle.Välillä tuntuu että meidän hienostomme, ruotsinkielinen vähemmistömme on alkanut ylpistyä? Ottakoot vaan omat rotuoppinsa omille kontoilleen.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä viimeisten hallitusten toiminnan sisällössä on ollut suuria eroja. Eivät ne kaikki samaa ole tehneet.
Virkistävin poikkeus muista oli Sipilän hallitus, joka rohkeni toteuttaa paljon sellaista, joka jatkuessaan olisi hyvinkin tuottanut mannaa Suomen taloudelle. Muun muassa velkaantuneisuuden alenemisen.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeasti Suomen asioiden kuntoon laittaminen veisi tämän vuosikymmenen,
————————————
Oikeasti maailma ei tule koskaan valmiiksi. Ongelmat vain vaihtuvat.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, näinhän varmaankin on, aina jotain korjattavaa. Nyt kuitenkin tuntuu kuin olisi kasaantunut ihan hemmetisti ongelmia;
– TV ssä eilen uustispätkä miten sote vaikuttaa ylöjärveläiseen vanhaan pariskuntaan, joista toinen liikuntakyvytön ja toinen yrittää hoitaa omaishoitajana. Saaneet tähän asti apua, mutta nyt jäävät kuun vaihteessa ilman ja ihan omilleen, koska SOTE alueilla pitää olla yhtenäinen palvelutaso. Järkyttävä uutispätkä – toivon tosiaan, että asia jotenkin järjestyisi.
– muutenkin sairaanhoito kriisissä
– peruskoulun ja muunkin opetuksen tason romahdus
– nuorten, varsinkin poikien syrjäytyminen
– syntyvyyden romahdus
– työvoimapula? Ja työttömien ja tempputyöllistettyjen armeija
– isojen kaupunkien asuinalueiden eriytyminen ja koulushoppaile
– asumisen, ruoan ja liikkumisen kallistuminen
– suvivirttä ei tohdi laulaa ja päiväkodissa ei saa puhua tytöistä ja pojista ( siis ihan oikeasti!?)
– valtio velkaantuu holtittomasti
Miten ja miksi tähän on tultu ja ennenkaikkea ketä voimme syyttää?
Ilmoita asiaton viesti
”ketä voimme syyttää”
Syypäitä on äänestäjät, jotka ei osaa valita oikeita päättäjiä ja veronmaksajat, jotka vastustavat valtion menoleikkauksia, mutta eivät halua maksaa veroja.
Ilmoita asiaton viesti
Kuuluukohan tähän veroja haluttomasti maksavien joukkoon eräs tuore demarikansanedustaja, joka oli maksanut 16 400 euron tuloistaan 2021 noin 1100 euroa veroja? Hän on todennäköisesti äänestänyt itseään.
Ilmoita asiaton viesti
”joka oli maksanut 16 400 euron tuloistaan 2021 noin 1100 euroa veroja? ”
En ole kuullutkaan, kukas se on?
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa kysyä demarien eduskuntaryhmältä. Kyllä edustaja sieltä löytyy.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kai noin pienistä tuloista tuon enempää maksa kukaan?
Miten ajattelet, että kyseinen kansanedustaja olisi haluttomasti veroja maksava?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä maksaa!
Ilmoita asiaton viesti
Helsinkiläinen 16400 euroa tienaava maksaa veroa 2023 verolaskurin mukaan 264,29 euroa.
Ilmoita asiaton viesti
Aikaisempaan kommenttiini liittyen eduskuntaan myös uutena kansanedustajana valitun henkilön vuositulot vuonna 2021 13 652 euroa ja verot 1 394 euroa. Hän ei ole demari vaan perussuomalainen ja haluaa maksaa verot. Joten helsinkiläiset veronmaksajat elävät näköjään kehäkolmosen ulkopuolella asuvien veronmaksajien siivillä.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeaan osunut kirjoitus!
Voisimme yhdessä korjata ja opettaa äänestäjiä tekemään oikeita valintoja.
Perustetaan yhdistys joka voi neuvoa äänestäjiä puhelimessa ja markkinoiden aikaan myös toreilla. Arto. Nyt olisi valistamiselle tilaus.
Ilmoita asiaton viesti
”Perustetaan yhdistys joka voi neuvoa äänestäjiä puhelimessa ja markkinoiden aikaan myös toreilla.”
Tarkoituksena pitää olla isänmaan etu, eikä oma etu, kuten politikoilla, eikä hankkeessa saisi olla myöskään kaupallisia tarkoitusperiä. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Isänmaan edusta päätämme me viisaat yhdessä. Tilanteessa jossa olisimme eri mieltä, niin Arton mielipide valitaan jatkoon.
Ilmoita asiaton viesti
”Isänmaan edusta päätämme me viisaat yhdessä. Tilanteessa jossa olisimme eri mieltä, niin Arton mielipide valitaan jatkoon.”
Esität viisaita mielipiteitä, valitettavasti sinä vain et pysty siitä päättämään kenen ajatukset valitaan jatkoon, aina sinne jatkoon ei valita niitä kaikkein viisaimpia mielipiteitä.
Itse olen toki sitä mieltä että juuri minun mielipiteeni ovat ne kaikkein viisaimmat, enhän minä muuten niitä esittäisi, mutta olen huomannut että niille minun viisauksilleni ei ole kovinkaan paljon kannatusta,
Ehkä niin on hyvä, ainakin siinä tapauksessa jos minun mielipiteeni eivät oikeasti ole niin hyviä kuin miten hyvinä minä niitä pidän. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Viisas vastaus Arto. Meidän on tyydyttävä tämänhetkiseen vaikutusmahdollisuuteemme ja sen kasvattamiseen.
Jatka vain kirjottamista kyllä siitä hyvä tulee.
Ilmoita asiaton viesti
ja ennenkaikkea ketä voimme syyttää?
————————–
Itseäni kiinnostaa enemmän se, miten nämä kaikki ongelmat hoidetaan.
Ilmoita asiaton viesti
Toki näin 👍
Ilmoita asiaton viesti
Koko sotesotku pitäisi palauttaa juurilleen koska on täysi susi.Täyskäännös tehtävä. Ne on rohkeat kun rokan syö ja myöntävät virheen, ”toisten” virheen.
Ilmoita asiaton viesti
Velkaralli ei jatku Hjallis. Kyllä nyt pitää panna piste velanotolle. Olisi todellakin maukas paikka KOK+PS hallitukselle ottaa taas 10 mrd. velkaa ja jakaa se omilleen, mutta ei käy, Hjallis. Suomi pitää laittaa kuntoon ja nyt on viimeinen mahdollisuus. Hallitus on helppo kasata KOK+PS+RKP+KD. Sillä maa laitetaan kuntoon ja ei tarvita vassureita eikä lehmänkauppapuoluetta. Nyt on ihannetilanne tehdä oikea oikeistohallitus!
Ilmoita asiaton viesti
Näin nämä asiat koetaan ™
Ilmoita asiaton viesti
Herrasmies Hjallis paikallaan !
Ilmoita asiaton viesti
”En todella ole samaa mieltä Sanna Marinin kanssa monestakaan asiasta, mutta hän selvisi tehtävistään hyvin.”
”Vika on järjestelmässä”
Kymmenestä edeltävästä Hjalliksen blogista neljässä on näemmä ”järjestelmä” kirjoittanut ainakin otsikon:
”Marin vaarantaa Suomen turvallisuuden”
”Eikö pääministerillä ole riittävästi töitä?”
”Pääministeri puhui palturia sote-rahoista”
”Niin muuttui Marinin mieli”
Ilmoita asiaton viesti
”Oikeasti Suomen asioiden kuntoon laittaminen veisi tämän vuosikymmenen, mutta sellaista vastuunkantajaa ei tässä mallissa ole, kun tähtäin on vain menestyä seuraavissa vaaleissa”
Tämä on kai se ydin. Eräänlaista kvartaaitaloutta jossa kvartaali sattuu olemaan neljä vuotta.
Ilmoita asiaton viesti
Eurosta olisi pitänyt erkaantua viimeistään Kataisen hallituksen aikaan.
Tuolloin jo pässitkin huomasivat, että yhteisvaluutta on turmiollinen unionille, jossa eri maitten kansantalouksien suhdanteet käyvät eri tahtiin.
Hallituksiamme on vaivannut halvaantuminen jo yli kymmenen vuotta. Olemme taantuneet eurottomiin Pohjoismaihin nähden ja meno eikun jatkuu.
Marin ennakoi, ettei Nato-liityntä tulisi ajankohtaiseksi hänen hallituksensa aikana, mutta tulipa vaan.
PS ennakoi, että itsenäistyminen unionista kuuluisi uuden hallituksen ohjelmaan. Saa nähdä, miten käy.
Nato-liityntä antaa meille mahdollisuuden itsenäistymiseen. Voimme palata Eftaan Norjan seuraksi.
Itsenäistymismahdollisuuden tutkiminen pitäisi aloittaa mahdollisimman pian.
Syvä tietämättömyys vallinnee myös uusien kansanedustajien keskuudessa. Median kolumnistien kirjoitukset aiheesta edustavat alakoulutasoa. Heidän pitäisi ryhdistäytyä ja tehdä töitä, edes vähän. Se ei ole liikaa pyydetty.
——
Näyttää vähän siltä, ettei taloustilannetta voida parantaa pelkästään leikkauksilla. On laajennettava veropohjaa. Kaikki ”yleishyödylliset” säätiöt ja talouselämän vaikuttajat on pantava verolle.
Jos ”Suomessa asuvien ruotsalaisten” säätiöitä uhkaa verolle pano ja tilintarkastukset, niin ruotsalaisen rahan musta suojelusenkeli, RKP, ei tule hallitukseen, joka toteuttaa tämän kaltaista perussuomalaisten politiikkaa. Mutta eiköhän veropohjan laajennus onnistu ilman heitäkin.
——
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on todellisessa vaarassa huonon taloudenhoidon takia, jota huonoutta edellinenkin hallitus noudatti. Rahat karkaavat taakse rajojen milloinkaan enää maamme hyväksi palaamatta.
Kaikenlainen verojen kiertely mahdollisesti lisääntyy. Suomen metsistäkin on suuri osa rekisteröity ”ulkomaiseen” omistukseen. Metsienkään tuotosta ei välttämättä veroja makseta. On kai palattava pinta-alaverotukseen ainakin osittain?
Suomen itsenäisyyden palauttaminen saattaisi käynnistää edes jonkinlaisen ryhtiliikkeen kansakunnassa.
Ilmoita asiaton viesti
”Jäätteenmäki, Vanhanen, Katainen, Stubb, Sipilä, Rinne, missä he kaikki ovat nyt?”
Ja Kiviniemi on unohtunut jopa Hjalliksen listalta.
Ilmoita asiaton viesti
Marin oli tosiaan ensimmäinen nainen joka kesti pääministerinä loppuun saakka. Eivät kaikki miehetkään ole kestäneet. Sipilän hallitus hajosi, tosin liian myöhään. Sääli että Sipilä lähti Soinin sinisen shown takuumieheksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kiviniemi kesti vaalikauden ”loppuun saakka”, mutta kautta oli vain vuosi jäljellä.
Ilmoita asiaton viesti
10miljoonaakin
Instagram-seuraajaa
voi olla väärässä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin sitä näkee asiat jos puusta katsoo, ulkomailta meinaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän noita sotkuja yhtäkkiä saa korjattua, mutta aika näyttää sen, mihinkä asti tuleva siivousfirma pääsee. Kyllä sinäkin olisit ollut siellä hyvä lisä omine mielipiteinesi, mutta keksit tehdä ritolat. Ei silläkään tavalla sotkuja siivota.
Ilmoita asiaton viesti
Harkimolla on tämä realistinen empaattinen puolensa – mutta kyllä hänelläkin populismikeppinsä oli Marinin kujanjuoksun varrella.
Marin ja demarit teki yhden virheen jonka vuoksi meni varma vaalivoitto.
Luottivat Marinin vetovoimaan eivätkä rekrynneet nimekkäitä vetovoimaisia ehdokkaita kuten muut teki.
Mutta yhden Suomen suurimman surkeuden Harkimon blogi paljastaa myös – Suomessa piestään kyvykkäät somea ja mediaa myöten Suomesta ulos. Ja sitten kaksinaamaistellaan niin kuin Harkimo tekee.
Onkos kellään tämmöinen skeida Suomessa tullut havaintoon muilla kuin minulla.
Alhaista, alhaista, alhaista.
Ilmoita asiaton viesti
Kerrankin Hjallikselta jotain järkevää. Hyvä!
Ilmoita asiaton viesti