Sinä tämän kaiken maksat
Kaikki hinnat nousevat, mutta kauppa ja energiayhtiöt takovat ennätystuloksia. Valtio yrittää avustaa kuluttajia ja veronmaksajia, mutta on joko myöhässä tai kohdistaa tukensa väärin.
Menossa on hurja hintaralli. Ainoa mikä on varmaa, että sinä kuluttajana ja veronmaksajana maksat kaiken tämän.
Eihän tässä ole mitään järkeä!
Ruokakauppa on Suomessa aivan liian keskittynyttä. Kilpailu puuttuu. Kesko ja S-Ryhmä määräävät tahdin eikä siinä saksalaisen Lidlin markkinaosuus riitä muuttamaan menoa.
Maatilat ovat suurissa vaikeuksissa. Lannoitteiden, sähkön ja polttoaineiden hinnat ovat nousseet paljon enemmän kuin tuotteista saatava hinta. Niin ovat nousseet myös elintarvikkeiden hinnat ruokakaupassa ja kun katsoo kaupan tulostietoja, näkevät kaikki, minne ne rahat menevät.
Isot yritykset puhuvat nykyään mieluusti vastuullisuudesta. Onko se Kesko ja S-ryhmä oikeasti vastuullista, että ihmiset ostavat halvempia tuontituotteita, kun rahat eivät riitä kotimaisiin?
Onko se vastuullista, että työntekijöille maksetaan niin huonoa palkkaa, että he tulevat käytännössä toimeen vain valtion maksaman asumistuen avulla?
Voin vastata, että kumpikaan ei ole vastuullista, ei sitten mitenkään.
Suomi on elintarvikkeissa kohtuullisen omavarainen, mutta tällä menolla suunta on väärä.
On niin tuottajien, teollisuuden kuin kaupan etujen mukaista ja vastuullista, että suomalaiset pystyvät ostamaan kotimaista ruokaa ja sitä kautta omavaraisuus säilyy.
Sähkön tuottaminen maksaa aivan saman verran kuin ennen Ukrainan sotaa. Mutta nyt me maksamme moninkertaisesti sähkölaskuissamme saksalaisten kaasu- ja sähkölaskut. Hallituksen ministerit laukkaavat vuorotellen Euroopassa neuvottelemassa, mutta lopuksi Saksa päättää ja muut vikisevät. Ja maksavat.
Miksi meidän pitää maksaa saksalaisten laskut, vaikka ovat aivan itse tyrineet energiapolitiikkansa? EU:n yhteinen sähkömarkkina ei vain toimi. Nyt se on nähty.
Puhutaan kaasun hintakatosta ja energiayhtiöiden voittojen verotuksesta, mutta puheiksi ne jäävät.
Ja sitten jäsenvaltiot yrittävät jokainen tavallaan tukea yrityksiä ja kuluttajia eivätkä onnistu. Esimerkiksi sähkön arvonlisäveron määräaikainen alennus kohdistuu kaikille, myös niille, joilla vielä on halpa sopimus voimassa.
Varmaa on vain se, että lopulta sinä maksat kaiken tämän veroina ja hintoina.
Sinä tuet epäonnistuneen kannabiksen kieltolain meillä veronmaksajilla. Oletko ylpeä?
Ilmoita asiaton viesti
Ruokakaupasta. Kuinka monta rinnakkaista logistiikkaketjua Suomeen mahtuisi (olisi järkevää)? Britanniassa tai Saksassa toimii 4-5 mutta väestö ja väestöntiheys on eri luokkaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Onko se vastuullista, että työntekijöille maksetaan niin huonoa palkkaa, että he tulevat käytännössä toimeen vain valtion maksaman asumistuen avulla?”
Työntekijät ansaitsevat paremmat palkat, se on selvä, mutta kuka sen maksaa?
Onneksi blogisti itse antaa vastauksen tähänkin kysymykseen.
”Varmaa on vain se, että lopulta sinä maksat kaiken tämän veroina ja hintoina.”
Sehän se onkin sitten varmaa.
Kyse on vain tulonjaosta. Hyödykkeitä, eli sitä elintasoa, sitä on rajattu määrä, miten se jakautuu eri ihmisille, siitä on politiikassa kyse.
Rikkaiden puolueet ajavat rikkaiden etua ja köyhien puolueet ajavat köyhien etua.
Kenen etua ajaa blogistin puolue. Miten maailman ja suomen hyvinvoinnin resurssit pitäisi jakaa, niin että kaikilla on ja kaikki toimii?
Ajaako blogistin puolue minun etuani, eläkeläisen etua, vai ajaako se rikkaan etua, yrittäjän etua, työttömän etua, maanviljelijän etua, vaiko työtä tekevien etua?
Ilmoita asiaton viesti
Se ajaa Harkimoiden ja Jungerin etua.
Ilmoita asiaton viesti
En voisi äänestää puoluetta joka ajaisi minun etuani, sen osaan tehdä itse. Puolue joka mielestäni toimii niin että Suomi maana pärjää kansainvälisessä yhteisössä on se mitä tahdon.
Ilmoita asiaton viesti
”En voisi äänestää puoluetta joka ajaisi minun etuani, sen osaan tehdä itse.” 🙂
Huomaan että ajattelen samoin. Luulen kuitenkin että olemme molemmat vähän väärässä.
Toki, minun on myönnettävä että en halua estää mitä tahansa puolueita ajamasta minunkin etuani, samalla kun yritetään ajaa tasapuolisesti kaikkien etua.
Jotenkin kuvittelen että se että ajetaan tasapuolisesti käikkien etuja, niin että myös kokonaisuutta hoidetaan mahdollisimman fiksusti, se on myös minun etuni.
************************
Vierastan sellaista itsekkyyttä jota edustavat kansallisella tasolla ne joille oman maan etu on se tärkein etu. Sitähän ideaa edustevat putinistit, brexitistit, trumpistit ja muut äärioikeistoradikaalit vähän jokapuolella. Se ajattelu ei ole kenenkään etu ja se vie maailman tuhoon.
”Puolue joka mielestäni toimii niin että Suomi maana pärjää kansainvälisessä yhteisössä on se mitä tahdon.”
Niinpä. Valitettavasti suomalaisilla puolueilla on maailman asioihin kovin vähän vaikutusvaltaa. Sen sijaan kansallisella tasolla puolueiden politiikalla on merkitystä.
Kansainvälisellä tasolla on viisasta yrittää sopeutua siihen tilanteeseen milkä maailmalla kulloinkin on meneillään mahdollisimman joustavalla tavalla. Kaupankäynti ulkomaille on elintärkeä asia ja sitä tehdään sillä tavalla kuin tehdään. On turha kuvitella brexitistien ja fixitistien tapaan että kukin maa pystyisi sanelemaan omat ehtonsa sille miten haluavat kauppaa käydä. Se on hulluutta se.
———————
Ilmoita asiaton viesti
Suurten yritysten tulokset on julkistettu. Mitä näemme, valtavia voittoja suuria kauppakeskittymiä myöten. Sanotaan, että huonosti menee. Jos näin huonosti menee, niin menköön.
Työllisyys on huipussa kautta aikojen ja PK-yritysten suurin huoli on työvoiman saanti ainakin täällä ”kehitysalueella”.
En oikein ymmärrä kenelle sinä Hjallis olet niin katkera.
Ilmoita asiaton viesti
Kun miljonääri Harkimo puolustaa vähäosaisia ja etenkin veronmaksajia, niin olisiko populismin suurin huuto, paras huuto.
Ilmoita asiaton viesti
Tätä vasten demari puheenjohtaja Antti Rinteen suuri vaalivalhe vappusatasesta karkaa yhä kauemmas ostovoimaltaan kevään vaaleja lähestyttäessä takuueläkeläisten piirissä – ja näitä jo ennestään köytyviä on paljon. Tämä valhe ei näytä vasemmiston moraalia juuri koettelevan.
Ruoka on kallistunut dupolikaupoissa valtavasti, eikä tämä edes tuotantohintojen kallistuttua energiahintojen johdosta.
Saksa on aivan käsittämätön ongelma Euroopassa nyt taas kerran.
Ilmoita asiaton viesti
Muistaakseni Pentti Itkonen on takuueläkeläinen ja hän katsoi 2019 tiliotteesta ja elokuun 2022 tiliotteessa, niin yli 100 euroa on siinä toteutunut ja vielä on tulossa korotuksia ja indeksikorot.
Sipilän aikana kaikki etuudet jäädytettiin 4 vuotta ja niistä etuuksistakin leikattiin sen verran 0,8-1% pois.
Lopeta jo puhki kulunut levy vappusatasesta, jota ei koskaan luvattu maksaa kerralla vaan hallituskauden aikana.
Ilmoita asiaton viesti
”Pohjantähdessä” sanotaan että ”Suomalainen talonpoika paljastaa päänsä vain Raamatulle ja lakikirjalle”. Sittemmin Suomalainen talonpoika on paljastanut päänsä myös suurille johtajille. Noloa.
Ilmoita asiaton viesti
Kommunistihallitusten imperiumeissa yleensäkään ei mitään järkeä .Finland IS not an exceptional case,Be blessed, 🙂🙂🙂
Ilmoita asiaton viesti