Velkajuhla loppuu lyhyeen

Hallituksen tuore budjettiesitys on karmea esimerkki siitä, että tämä hallitus ei ymmärrä taloudesta tai yrittämisestä mitään.

Suomi ei ole yli kymmeneen vuoteen päässyt kunnolliseen kasvuun ja tämä velkarallin jatkaminen ja uudistuksien välttäminen takaavat sen, ettei sitä tervettä ja kestävää kasvua tule myöskään tällä vuosikymmenellä.

Hallitus keksii koko ajan uusia, pysyviä menoja ja tekee sen velkarahalla. Hyvää jaetaan, vaikka siihen ei ole varaa.

Työllisyyttä ja julkista taloutta parantavat uudistukset jäävät tekemättä.

Tältä hallitukselta puuttuu kokonaan yritystoiminnan osaaminen. Vain yritysten kasvu, investoinnit ja uudet työpaikat tuovat meille tuloja niin, että voimme ylläpitää tällaista hyvinvointia.

Ja mitä tekee hallitus?

Arvostelee pörssiyritysten päätöksiä, haaveilee nelipäiväisestä työviikosta ja uhkailee erilaisilla uusilla veroilla. Sotessa ajetaan yksityisiä nurkkaan, vaikka ne toimivat julkista tehokkaammin. Terästeollisuudessa valtio otti vähemmistöosakkuuden suoraan hoitoonsa, vaikka valtion omistaminen tunnetusti on liian hidasta, laiskaa ja osaamatonta.

Hallituksen toiminta on suoraan sanoen täysin yritysvastaista.

Hallituksen tärkein tehtävä olisi luoda yrityksille otolliset olosuhteet investoida ja kasvaa. Verotuksen pitäisi olla kannustavaa ja ennustettavaa.

Todellinen ikiliikkuja on kehittynyt, kun asumistukea maksetaan tänä vuonna jo 2,3 miljardia euroa. Tuki valuu asuntosijoittajille. Suurin sijoittajista on pörssiyhtiö Kojamo, josta ay-liike omistaa merkittävän siivun. Teollisuusliitolle ja muille tulee tuottoa kymmeniä miljoonia euroja verovapaita osinkoja vuodessa. Ja sieltä sitten vasemmistopuolueiden vaalirahoitukseen eli ikiliikkuja se on.

Vertailu muiden Pohjoismaiden talouteen alkaa tehdä kipeää.

Tanskan lääke- ja elintarviketeollisuus ovat maailmanluokkaa, Norjalla on yli 1000 miljardia riihikuivaa öljyrahastossaan eli se tuottaa Suomen budjetin verran tekemättä mitään ja Ruotsi on rakentanut teollisuuttaan systemaattisesti monta sukupolvea meitä enemmän. Kaikissa näissä maissa demarit ovat pystyneet uudistamaan työelämän ja sosiaali- ja työttömyysturvan rakenteita niin, että ne ovat meitä selvästi edellä niin työllisyydessä kuin tehokkuudessa. Heillä on varaa hyvinvointiinsa. Meillä se tehdään syömävelalla. Niin ei voi jatkua.

Koronan takia piti ottaa velkaa ja pitää yritykset pystyssä. Mutta nyt puheet siitä, että ensi vuonna otetaan velkaa puolet vähemmän eli seitsemän miljardia euroa, ovat käsittämättömiä ja vastuuttomia. Se on viisi miljardia enemmän kuin ennen koronaa. Mihin se raha menee?

Hallituksen vasemman laidan hokemat siitä, että ”nyt tulee rahaa” ja ”aika hoitaa velan” ovat erityisen vastuuttomia.

Kepu on oma lukunsa. Puheenjohtaja Saarikko heittelee palloja ilmaan veronalennuksista, vaikka aivan hyvin tietää, ettei niitä tämä hallitus tule tekemään. Keskusta esiintyy julkisuudessa tomerana, mutta tämä budjetti taas kerran kertoo, ettei se saa mitään aikaiseksi. Puheet ovat puheita, mutta vain teot puhuvat puolestaan. Kuka enää uskoo kepulaisten puheita?

Jossain vaiheessa velkaputki loppuu ja rahalle tulee hinta. Norja aloitti jo korkojen nostamisen. Ylivelkaantuminen uhkaa meidän taloudellista itsenäisyyttämme. Ennemmin tai myöhemmin lainamarkkinat lyövät luukut kiinni. Silloin on hymy kaukana.

Eurooppaa uhkaa energiakriisi.

Suomalaiset veronmaksajat maksavat sähkölaskuissaan muiden virheistä. Saksa luopui ydinvoimasta aivan liian helposti ja on nyt liikaa Venäjän maakaasun varassa. Ja nyt siihen on pantu 60 prosenttia lisää hintaa.

Puola ei suostu sulkemaan hiilikaivoksiaan ja EU seuraa vierestä, vaikka Puolalle maksetaan 16 miljardia vuodessa.

Saksa ja Puola polttavat kivihiiltä enemmän kuin koskaan. Ja me maksamme sen sähkölaskuissamme. EU on lisäksi alkanut tukea ainakin Italiaa ja Kreikkaa energiakriisissä eli sekin tulee meidän piikkiimme.

Ilmastonmuutoksesta pitää olla huolissaan, mutta kysymys on siitä miten ja millä vauhdilla tähän haetaan ratkaisuja ja kuka kaiken maksaa. Ja maksaahan ilmastonmuutos, mutta ei kaikkea voi panna suomalaisen yrittäjän ja veronmaksajan piikkiin.

Tämä hallitus lisäsi heti aluksi pysyviä julkisia menoja, mutta tulopuoli on kokonaan auki.

Veroja toki tulee, EU-vero, maakuntavero, exit-vero, bensavero, sokerivero, suolavero, lihavero ja vaikka mitä maksuja.

Talouden moottori ei ole kunnossa ja hyytyy lisää verotaakan alla.

Mitään kannusteita ei tule, että yritykset lähtisivät kasvuun, investoimaan ja palkkaamaan lisää ihmisiä töihin.

Kallein kaikista tulee olemaan sote-uudistus, jonka kustannukset ovat täysin arvailujen varassa. Tulee vain lisää hallintoa, mutta ei lisää hoitajia ja lääkäreitä. Keskusta haluaa palata viime vuosisadalle ja kunnanlääkärien malliin varmistamalla, että edes seinät jäävät pystyyn yli 300 kunnassa.

On hallitukselta härskiä väittää, ettei verotus tule nousemaan sote-uudistuksessa ja maakuntaverossa.

Suomi vanhenee ja pelkästään hoitoalalle tarvitaan tällä vuosikymmenellä kymmeniä tuhansia ihmisiä lisää töihin. Nyt hallitus puuhastelee työperäisen maahanmuuton byrokratian kimpussa ikäänkuin rajalla olisi jono osaajia tulossa tänne töihin. Ei ole jonoa eikö tule tällä menolla. Siihen pitää erityisesti keskittyä ja nimetä ministeri koko maahanmuuttoa varten. Työperäistä maahanmuuttoa varten tarvitaan merkittäviä toimenpiteitä, markkinointia ja veroporkkanoita, jos tänne aiotaan saada osaajia töihin.

Kun hallituksen toimintaa on nyt riittävästi arvosteltu, on aika ehdottaa muutamia keinoja;

Tarvitaan ministeri työperäistä maahanmuuttoa hoitamaan. Tarvitaan myös porkkanaa esimerkiksi väliaikaisella veroalella.

Kilpailukyky kuntoon. Malttia palkkaneuvotteluihin.

Työnteon pitää aina kannattaa. Sosiaaliturva ja verotus kuntoon. Ansiosidonnaiseen porrastus.

Asumistuki kuriin.

Paikallinen sopiminen. Ay-liike ei välitä työpaikoista, vaan saavutetuista eduista. Joustavammat mallit ovat kaikkien etu.

Yritysten investointeihin, tutkimukseen ja tuotekehitykseen veroporkkanaa ja tukea, tässä ratkeaa Suomen tulevaisuus.

Ja lopuksi. Tärkeintä on tehdä päätöksiä ja panna ne toimeen.

+15

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu