Verokapina!

Palkansaajien verotusta pitää keventää kaikilla tulotasoilla ja kohdistaa sen sijaan verotusta ilmastonmuutoksen hidastamiseksi erilaisiin haittaveroihin. Yrityksiä pitää verotuksen alentamisella kannustaa tuotekehitykseen ja investointeihin.

Nykyinen malli on tullut tiensä päähän ja Suomi pitää saada kasvuun ja muiden pohjoismaiden imuun. Lisää velkaa ja lisää veroja on nykyinen meininki. Tällä menolla kuihdumme pois. Tähän pitää saada muutos. Ihmisten pitää saada palkastaan enemmän käteen ja saada itse päättää, miten rahojaan käyttävät.

Yrittäjyyttä ja työntekoa pitää kannustaa.

Tarvitsemme uskoa tulevaan ja sitä kautta useamman suomalaisen töihin, tienaamaan, elämään ja kuluttamaan. Näitä kaikkea voi parantaa muuttamalla verotusta.

Tulo- ja yritysverojen pudotus tuo parhaiten kasvua myös kansainvälisten tutkimusten mukaan.

Mallia voi ottaa Ruotsista. Siellä demarihallitus on pystynyt verotuksessa ja työmarkkinoilla muutoksiin, joihin Suomessa edes kokoomus ei pysty. Ruotsi on kasvanut viime vuodet ja julkinen talous on tasapainossa. Suomi ei ole kasvanut 15 vuoteen ja velkaannumme vauhdilla.

Yksi prosentti lisää työllisiä parantaa julkista taloutta miljardilla eurolla.

Tuloverotuksen progressio lähtee nopeaan kasvuun, kun tienataan kolme tonnia kuukaudessa. Ja ero EU-maiden keskiarvoon sen kuin kasvaa, kun palkka nousee.

Ruotsissa demarihallitus on laskemassa jopa suurimpien ansiotulojen marginaaliveroja viidellä prosenttiyksiköllä.

Eikö olisi parempi, jos ihmiset saisivat enemmän euroja käyttöönsä ja verot kerättäisiin kulutuksen kautta? Ihmiset saisivat tehdä omilla rahoillaan enemmän omia valintoja ja verotusta voitaisiin paremmin kohdistaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta.

Yritykset tarvitsevat kunnon verovähennyksen investoinneista, tuotekehityksestä ja tutkimuksesta.

Malleja on olemassa, mutta hallitukselta puuttuu tahtotila. Ideologia estää nämäkin valinnat?

Korkea työn ja pääoman verotus on myös ympäristön kannalta kaikkein vahingollisinta.

Järjetön velanotto lisää vain päästöjä ja miljardeja euroja siirrettyä verotusta lasten ja lastenlastemme maksettavaksi.

+6

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu