YLE-päätös täysin härskiä politiikkaa

Katsot tai kuuntelet Yleisradiota, maksat kuitenkin veron. Kaikki yli 14 tonnia vuodessa tienaavat maksavat ja maksimi on 168 euroa vuodessa. Ja se ottaa ihmisiä päähän, minkä ymmärrän hyvin.
Kokoomus ja perussuomalaiset iskivät tähän ennen eduskuntavaaleja luvaten 120-150 miljoonan euron säästöjä Yleisradiossa. Ja mitä ne tekivät Yle-ryhmässä? Täydellinen mahalasku, jossa äänestäjiä petettiin oikein huolella.

Täysin härskiä!
Koska kansa herää?

YLE-työryhmän mallissa ei leikata mitään. Jätetään kolmen vuoden automaattiset korotukset pois ja nostetaan alvia. Alvin korotuksen vaikutukset on arvioitu täysin yläkanttiin, koska myös ulkopuoliset ostot ja vähennykset lisääntyvät.

Ja Yle-vero säilyy samana. Eli sinä ja minä maksamme. Kovia puheita ennen vaaleja, mutta ei mitään tekoja. Härskiä!

Rakenteisiin ei puututa mitenkään ja seuraava hallitus sitten miettii vuorollaan jäädyttääkö indeksit vai mitä tekee. Minä lähden siitä, että myös Yleisradiosta olisi pitänyt leikata. Kun hyvinvointialueilla tehdään jo listoja, mistä hoidoista luovutaan ja esimeriksi Suojelupoliisista leikataan, ei Yle voi mitenkään jäädä ulkopuolelle. Nyt tehtiin puoluepoliittinen lehmänkauppa, koska Yle on pyhä lehmä ja poliitikot pelkäävät sitä.

Yle on tyytyväinen. Sen ei tarvitse tehdä mitään. Yle on uhkaillut koko vuoden, mitä ohjelmia joudutaan jättämään pois ja vaikka mitä muuta. Työryhmän päätöksen jälkeen Ylen ei tarvitse tehdä mitään.

Yleisradiosta pitäisi tehdä huolellinen pitkän tähtäimen tehostamissuunnitelma.
Maali pitää laittaa riittävän pitkälle ja selvitellä rauhallisesti, miten esimerkiksi tekoäly, digitalisaatio ja henkilökunnan eläköityminen vaikuttavat palveluun ja kustannuksiin. Pitää pystyä reagoimaan myös kuluttajien käytöksen muuttumiseen. Miksi pitää yllä kolmea TV-kanavaa ja niiden kalliita rakenteita, jos ihmiset katsovat yhä vähemmän TV:tä?

Pohjoismaisessa vertailussa Yle on kallis palvelu ja silloin on verrattu asukasmääriin. Se olisi vielä paljon kalliimpi, jos verrattaisiin bkt:hen.
Olisi hyvä tutustua Saksan malliin. Deutsche Welle palvelee siellä 83-miljoonaista kansaa 32 eri kielellä ja tekee sen 410 miljoonaan euron vuosibudjetilla eli selvästi YLEä tehokkaammin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu