Hölösuu johtavalla poliitikolla on äärimmäisen riskialtis

Aikoinaan pääministeri Juha Sipilä intoutui ylpistelemään medialle, että hän luovuttaa kotitalonsa pakolaisien käyttöön.

Uutinen levisi kansainväliseen mediaan, ja myös arabimaihin. Arabimaissa se tulkittiin ikään kuin kutsuna Suomeen. Näin Suomeen rynnisti laittomasti 32 000 arabia ilman viisumia. Tulijat olivat valtaosin nuoria miehiä.

Yltiöhumanistinen Suomi majoitti laittomat maahantulijat, ruokki, ja antoi heille rahaa.

Osalle nuoria miehiä myönnettiin jostain syystä turvapaikka Suomessa.

Näin saatiin nuoren arabimiehen tekemät Turun tapot ja Oulun raiskausbuumi.

Sipilä ja kumppanit olivat paniikissa. Tilanne ratkaistiin rahalla kustantamalla arabeille lentoliput kotiin, ja antamalla rahaa mukaan.

Käytetty suuri rahamäärä ja kokonaiskustannukset salattiin maksajilta, eli veronmaksajilta. Tästä huolimatta poliitikot ilkeävät nimittää Suomea kansalaisille avoimeksi yhteiskunnaksi.

Opittiinko tekopakolaisvyörystä jotain? Ei yhtään mitään. Suomi on edelleenkin ovet selkoselällään kaikkien halukkaiden tulla EU:n ulkopuolelta valtion ylöspitoon. Veronmaksajat kustantavat.

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu