Silloin kun on täysi känni päällä tai armottoman krapulan takia ei edes kykene kauppaan, niin viinat tilattaisiin kotiin toimitettuna.
Alkoholisairauksien ja -kuolemien nopeuttamista ja edistämistä.
Hänestä, joka ottaa krapularyypyn tulee alkoholisti ja hän joka ei ota on jo sellainen. Nimittäin alkoholisti ei uskalla ottaa krapularyyppyä, koska jäisi putki päälle.
Minä olen käyttänyt aina Viikon Espanjan reissulla kaikki lapsenlapseni, kun ovat täyttäneet 18 vuotta.
Viime viikolla oli vuorossa nuorimmainen tyttö ja hänen abikaverinsa.
Matkalla tietysti yritin opettaa heille alkoholin käyttöä, mutta jotenkin olin huomaavinani, että olivat kyllä jo tavoille oppineet.
Sitä vähän ihmettelin, että energiajuomaa meni vähän joka välissä. Sitten minulle selvitettiin, että ainakin heillä urheilulukiossa lähes kaikilla, siis jotain 95 %:lla on aina kyseinen tölkki pulpettinsa päällä. Voi aikoja voi tapoja !!
Viinaa ylenmäärin kittaavat eivät ole häiriöksi vallanpitäjille.
He käpertyvät krapuloihinsa, ongelmiinsa ja viinan hankintaan.
Sama koskee huumeiden käyttäjiä, mistä saisi ainetta lisää?
”Viinaa ylenmäärin kittaavat eivät ole häiriöksi vallanpitäjille.”
Suurin osa Suomessa häiriökäytöksestä ja väkivallasta tapahtuu alkoholipäihtymyksen alla. Narkomaaneista hyvin harva rahoittaa käyttöään rikoksilla, sekakäyttö on halvempaa kuin alkoholin käyttäminen.
..ja mikä siinä oli taas niin vaikeaa, että laitat ”huumeidenkäyttäjät” yhdeksi ryhmäksi, vaikka alkoholissa puhut vain ”ylenmäärin kittaavista”.
Korjaan siis tämän: ”Sama koskee huumeiden ongelmakäyttäjiä…”
Höpö höpö, kovia huumeita käyttäviä addikteja on Suomessa joku 100 000, jos kaikki tekisivät rikoksia saadakseen huumeensa olisi täyskaaos päällä. Sinä et tiedä huumeista, tai niiden käyttäjistä mitään, uskot kaikenmaailman urbaanit legendat.
Sinun väitteesi on stetsonista tempastuja jos kuvittelet että narkkarit rahoittaa käyttönsä rikoksilla, minä perustan väitteeni omaan kokemukseeni sekä tutkittuun tietoon. Ne jotka rikoksia tehtailee, tehtailee niitä ammatikseen, se koskee hyvin pientä osaa addikteista. Sinä kuvittelet että huumeiden käyttäminen on jotain kallista puuhaa, no ei ole, pari euron pilleriä, pari olutta ja subuviivat/piikit jollain 5€:lla.
”Auki on vielä esimerkiksi sekin, voisiko keskiolutta kuljettaa robotti.”
Kyseisen robotin pitäisi olla vähintään mallia tekoälyn moraalin ohjaama Terminator 3, jos halutaan välttää ryöstely. Kokeilu lopetettaneen siinä vaiheessa, kun ensimmäiset lähiöt on tuhottu.
Kummasti alkoholiongelma ei ole räjähtänyt käsiin, vaikka alkoholia saa ihan ruokakaupoista esim. espanjassa, italiassa ja unkarissa, joista olen ostanut viinini ihan ruokakaupoista. Lisäksi 24/7 kaupoista saa alkoholia ihan mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.
Parempi ja nopeampi tapa alkoholistin saattohoitoon. Kysyin juuri Edgeltä tilastotietoa raitistumisesta ja vastaus oli kannustava:”Alle yksi prosentti hoitoon hakeutuneista henkilöistä raitistuu”. Tämä tarkottaa että helpottamalla juomista ja juomien saamista kotiin, henkilö pääsee nopeammin vaivoistaan ja samoin muu perhe.
”Isä ei ole nyt kotona mutta olutkorin voi jättää eteiseen, tässä on tasaraha”, sanoi 15-vuotias 60-luvun lopulla saadessaan tilaamansa kaljat.
Ihan kuin wolt-kuski lähtisi viemään kuormaa takaisin, mikäli vastaanottaja on kännissä tai alaikäinen.
Ilmoita asiaton viesti
Silloin kun on täysi känni päällä tai armottoman krapulan takia ei edes kykene kauppaan, niin viinat tilattaisiin kotiin toimitettuna.
Alkoholisairauksien ja -kuolemien nopeuttamista ja edistämistä.
Ilmoita asiaton viesti
Hänestä, joka ottaa krapularyypyn tulee alkoholisti ja hän joka ei ota on jo sellainen. Nimittäin alkoholisti ei uskalla ottaa krapularyyppyä, koska jäisi putki päälle.
Ilmoita asiaton viesti
Minä olen käyttänyt aina Viikon Espanjan reissulla kaikki lapsenlapseni, kun ovat täyttäneet 18 vuotta.
Viime viikolla oli vuorossa nuorimmainen tyttö ja hänen abikaverinsa.
Matkalla tietysti yritin opettaa heille alkoholin käyttöä, mutta jotenkin olin huomaavinani, että olivat kyllä jo tavoille oppineet.
Sitä vähän ihmettelin, että energiajuomaa meni vähän joka välissä. Sitten minulle selvitettiin, että ainakin heillä urheilulukiossa lähes kaikilla, siis jotain 95 %:lla on aina kyseinen tölkki pulpettinsa päällä. Voi aikoja voi tapoja !!
Ilmoita asiaton viesti
Viinaa ylenmäärin kittaavat eivät ole häiriöksi vallanpitäjille.
He käpertyvät krapuloihinsa, ongelmiinsa ja viinan hankintaan.
Sama koskee huumeiden käyttäjiä, mistä saisi ainetta lisää?
Ilmoita asiaton viesti
”Viinaa ylenmäärin kittaavat eivät ole häiriöksi vallanpitäjille.”
Suurin osa Suomessa häiriökäytöksestä ja väkivallasta tapahtuu alkoholipäihtymyksen alla. Narkomaaneista hyvin harva rahoittaa käyttöään rikoksilla, sekakäyttö on halvempaa kuin alkoholin käyttäminen.
Ilmoita asiaton viesti
..ja mikä siinä oli taas niin vaikeaa, että laitat ”huumeidenkäyttäjät” yhdeksi ryhmäksi, vaikka alkoholissa puhut vain ”ylenmäärin kittaavista”.
Korjaan siis tämän: ”Sama koskee huumeiden ongelmakäyttäjiä…”
Ilmoita asiaton viesti
Kovien huumeiden käyttäjä ryöstää vaikka perheensä saadakseen huumeannoksensa.
Ilmoita asiaton viesti
Höpö höpö, kovia huumeita käyttäviä addikteja on Suomessa joku 100 000, jos kaikki tekisivät rikoksia saadakseen huumeensa olisi täyskaaos päällä. Sinä et tiedä huumeista, tai niiden käyttäjistä mitään, uskot kaikenmaailman urbaanit legendat.
Ilmoita asiaton viesti
”Narkomaaneista hyvin harva rahoittaa käyttöään rikoksilla…”
Väitteesi ovat uskomattomia.
Ilmoita asiaton viesti
Sinun väitteesi on stetsonista tempastuja jos kuvittelet että narkkarit rahoittaa käyttönsä rikoksilla, minä perustan väitteeni omaan kokemukseeni sekä tutkittuun tietoon. Ne jotka rikoksia tehtailee, tehtailee niitä ammatikseen, se koskee hyvin pientä osaa addikteista. Sinä kuvittelet että huumeiden käyttäminen on jotain kallista puuhaa, no ei ole, pari euron pilleriä, pari olutta ja subuviivat/piikit jollain 5€:lla.
Ilmoita asiaton viesti
Tulee olemaan mielenkiintoista seurattavaa, kuinka KD selittää tällaisen ratkaisun äänestäjilleen.
Ilmoita asiaton viesti
KD:llä on erivapaus äänestää vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eläkeläisalennus Alkoon. Minäkin sain juuri täyden eläkkeen. Sitten Alkossa on seinällä juliste: ”Älä välitä työikäisille”.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmaiset tupakat eläkeläisille ja paluu ruokavalioon ennen Pekka Puskaa.
Suomi voisi olla edelläkävijämaa, joka aktiivisesti pyrkii laskemaan kansalaistensa eliniänodotetta.
Ilmoita asiaton viesti
Melkein kuin lasten toimia vahtasi.
Onko kyseessä provo?
Ilmoita asiaton viesti
”Auki on vielä esimerkiksi sekin, voisiko keskiolutta kuljettaa robotti.”
Kyseisen robotin pitäisi olla vähintään mallia tekoälyn moraalin ohjaama Terminator 3, jos halutaan välttää ryöstely. Kokeilu lopetettaneen siinä vaiheessa, kun ensimmäiset lähiöt on tuhottu.
Ilmoita asiaton viesti
Paljon nuorempia on kolmivuorotöissä palkata Suomenkin tehtailla. Jos kelpaa autotehtaalle, miksi sitten ei trokariksi?
Ilmoita asiaton viesti
18v ikärajasta ei tingitä. Olisihan se räikeää jos alaikäiset toimisivat viinkuskeina.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi elää vieläkin kieltolain aikaa.
Kummasti alkoholiongelma ei ole räjähtänyt käsiin, vaikka alkoholia saa ihan ruokakaupoista esim. espanjassa, italiassa ja unkarissa, joista olen ostanut viinini ihan ruokakaupoista. Lisäksi 24/7 kaupoista saa alkoholia ihan mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.
Ilmoita asiaton viesti
Portlandissa, Oregonissa ei laki kiellä nuppinsa sekoittamista millään, mutta viihdekäytöstä seuraa kyllä muita huolen aiheita:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009878992.html
Ilmoita asiaton viesti
Loistava idea, kannatan!