Jari Tervo kirjoittaa hatarin tiedoin

Jari Tervon uusi romaani Layla on tärkeistä ja ajankohtaisista teemoista: kunniaväkivallasta, hyväksikäytöstä ja prostituutiosta. Romaanissa liikutaan Helsingissä ja Istanbulissa mutta joidenkin romaanihenkilöiden laittomassa matkassa myös näiden kahden kaupungin välillä. Henkilöistä osa on suomalaisia, osa turkkilaisia. Matkalla kohdataan myös esimerkiksi kreikkalaisia ja saksalaisia sekä matkalla olevia siirtolaisia. Romaanin päähenkilö Layla perheineen on Itä-Turkin kurdialueelta Istanbulin slummeihin asettuneita kurdeja.

 

Romaanin alussa ollaan paljon Istanbulissa, jossa päähenkilö joutuu ongelmiin perheensä kanssa sen jälkeen, kun hääyönä paljastuu, ettei morsian ole neitsyt. Tyylilleen uskollisena Tervo hurjistelee ja liioittelee tässäkin romaanissa. Tarkemmin selvittämättä mistä on kysymys, tytön perhe surmaa nuoren miehen, jota perhe epäilee syyksi tytön neitsyyden menettämiseen. Perhe aikoo myös surmata tyttärensä ”kunniansa” vuoksi, mutta tytön veli auttaa häntä pakenemaan. Tyttö ei tietystikään pääse lopullisesti perheestään, vaan tytön isä ja toinen poika lähtevät jahtaamaan häntä.

 

Tervo on tietysti slummeissa asuvan päähenkilönsä vuoksi käynyt Turkissa – tosin lähinnä Istanbulin turistimestoissa! Tervo kertoo niistä paikoista, joissa on itse käynyt, joten hän kierrättää lähes luku- ja kirjoitustaidottoman, varattoman päähenkilönsä lähellä sulttaanien palatseja ja hienoissa ravintoloissa. Päähenkilö jopa muistaa käyneensä isoäitinsä kanssa Kapalı Çarşı -basaarissa, vaikka siellä käyvät lähinnä Tervon kaltaiset turistit ostamassa törkeästi ylihinnoiteltua krääsää.

 

Tervo viljelee sekä henkilöiden puheissa että muutenkin paljon vieraskielisiä sanoja, joita suomalainen lukija ilman muuta luulee kurdiksi, koska puhujina on kurdeja tai sitten puhutaan kurdeista ja kurdien kulttuurista. Tosiasiassa dewiä (jogurttijuoma) lukuun ottamatta kaikki sanat ovat turkinkielisiä käännöksiä (osa vieläpä väärinkäännöksiä). Esimerkiksi kurdien jajîa (kuminajuusto) esitellään muka alkuperäisellä nimellään otlu peynir, joka on turkkia ja tarkoittaa kirjaimellisesti ruohollista juustoa!

 

Päähenkilön äidin nimi on Gülistan, vaikka koko ü-kirjainta ei kurdin kielessä ole. Nimi on jopa oikeassa Gulistan-muodossaan erittäin harvinainen, ja nimi Gulê on käytännössä täysin korvannut sen. Isoäidin nimi on Nishtman (oikeasti Niştiman – Tervo käyttää kyllä muualla sellaisia kurdin/turkin erityisiä kirjaimia kuten ş, ç, ı jne, ei tosin kurdin aksentillisia vokaaleja ê, î, û). Tämäkin nimivalinta on sikäli erikoinen, että kyse on uudisnimestä. Voisin lyödä vetoa Tervon kanssa vaikka mistä summasta, ettei hän löytäisi 30 – 40 miljoonan kurdin joukosta ainuttakaan mummoikään ehtinyttä Niştimania!

 

Ja tietysti itse päähenkilön ja kirjan nimi: tuskin yhdelläkään turkkilaisella tai kurdilla on Layla-nimi (ellei kyse ole Irakin tai Iranin kurdista, jonka nimi on virheellisesti translitteroitu arabialaisista aakkosista latinalaisiin). Nimen kuuluisi olla Leyla (jos on vähänkin perillä kurdien politiikasta, tietänee nimen Leyla Zana). Kirja vilisee kirjoitusvirheitä jopa suomenkielisissä sanoissa, joten ei ole mikään ihme, ettei Tervo ole myöskään vaivautunut tarkistamaan ehkä kuuluisimman kurdimuusikon, Şivan Perwerin, nimen oikeinkirjoitusta.

 

Eikä siinä kaikki: Laylan kälyn Tervo on nimennyt Rojbiniksi (oikein kirjoitettuna olisi Rojbîn) ja Laylan miehen uuden vaimon Ferhatiksi (kurdinkielisenä nimen kuuluisi olla Ferhad). Molemmat ovat kuitenkin miestennimiä!

 

Tervo yrittää esittää romaanihenkilöiden repliikit mahdollisimman uskottavina siinä kummoisemmin onnistumatta. Esimerkiksi kurdia keskenään puhuvat viittaavat muka jatkuvasti Allahiin, vaikka kurdiksi tuskin koskaan puhutaan Allahista. Toisin kuin Tervolle, kurdeille Allah on vain arabiankielinen (myös turkkiin lainattu) sana, joka tarkoittaa Jumalaa, josta puhuttaessa kurdit käyttävät sanaa Xwedê (pohjoiskurdiksi) tai Xwa (eteläkurdiksi). Suomenkielisessä tekstissä se kääntyy aivan luontevasti Jumalaksi, mutta ei mitenkään Allahiksi…

 

Samaan aikaan kun Layla pakenee ja piileskelee henkensä edestä Turkissa, Helsingissäkin tapahtuu: parittaja Armonlahti saa Helenan vuokraamaan Kruununhaan Liisankadulta hulppean asunnon muka kulttuurivientiyrityksen tiloiksi, tosiasiassa prostituutioon. (Ex-)alkoholisti Helena ryhtyy prostituoiduksi saadakseen elämänsä paremmalle tolalle saadakseen yhteishuoltajuuden lapseensa. Armonlahden on ajanut paritusbisnekseen muiden bisnesten kariutuminen.

 

Toisaalla Helsingissä turkkilainen pitserianpitäjä on paitsi tympääntynyt suomalaisiin veroviranomaisiin, myös pettynyt suomalaisiin naisiin. Nelikymppinen Volkan haluaisi vihdoin perustaa perheen ja saada pojan. Toisaalta hän lupaa hankkia Armonlahdelle prostituoidun.

 

Samaan aikaan filosofian ylioppilas Mika Jaussi on toisaalla huolissaan maahanmuutosta ja islamin leviämisestä Eurooppaan. Toisaalta hän rakastuu yllättävään henkilöön.

 

Tervo kirjoittaa kipeistä asioista ja asettuu vahvasti heikossa asemassa olevien naisten puolelle: niin Laylan kuin Helenankin. Toisaalta hän asettuu ymmärtämään ja ehkä myös säälimään jopa niin pitserianpitäjää kuin parittajaakin – varsinkin jälkimmäisen tukalaa tilannetta. Jopa ei niin mairittelevasta maineestaan maailmankuuluja turkkilaisia poliiseja Tervo esittelee varsin joviaaleina kavereina, joita kurdit syyttä suotta pelkäävät. Ja toki kahteen sotilasjunttaan osallistunut eläkeläiskenraali suorastaan säteilee ystävällisyyttä.

 

Ainoat henkilöt, joita kirjailija esittelee puhtaasti kylmäverisinä ja murhanhimoisina ovat Laylan isä ja tämän kanssa Laylaa jahtaava Laylan Ismail-veli. Toki nämä ovatkin aikeissa tehdä hirvittävän työn. Heidän aikomustaan ei tarvitsekaan hyväksyä eikä edes ymmärtää, vaikka viime tingassa hekin saattavat vain kokea olevansa pakotettuja toimimaan heille laajemman yhteisön ja varsinkin Laylan sulhasen sukulaisten asettamien velvoitteiden mukaisesti.

 

Ongelmana sen sijaan on se, minä Tervo esittelee Laylan isän ja suvun: aitoina kurdeina, jotka mitä tahansa tekevätkin, tekevät sen vain koska ovat kurdeja – ja muslimeja. Muut henkilöt – niin suomalaiset kuin turkkilaiset – ovat yksilöitä, joilla on henkilökohtaisia ominaisuuksia ja ongelmia. He eivät edusta kuin itseään. Laylan perhe sen sijaan on kurdi (ja muslimi) – ja Tervon mukaan kaikki heidän tekemisensä johtuvat siitä, että he ovat kurdeja!

 

Tervo antaa ymmärtää, että kurdit elävät Turkissa eristäytyneinä Tervon niin moderneina ja liberaaleina esittelemistä turkkilaisista. Tervon mukaan kurdeille ”klaani” (mielenkiintoinen termivalinta ”suvun” tai ”heimon” sijaan) on ylitse kaiken, sen normisto jopa yli Jumalan sanan. Ja nk. kunniaväkivalta on muka ehdoton asia, jota ei pääse pakoon, koska Tervon mukaan kurdeilla on kaikkialle, myös Eurooppaan ulottuvia verkostoja. Ja edelleen kirjailija antaa ymmärtää, että jokainen nainen, joka syyllistyy ”sukunsa kunnian häpäisemiseen” (Tervon mukaan jokainen, joka ei suostu pakkoavioliittoon) joutuu vääjäämättä yhteisön väkivallan kohteeksi, käytännössä murhatuksi.

 

Ns. kunniaväkivalta on tietysti erittäin vakava ja valitettava asia. Sitä esiintyy valitettavasti myös kurdien keskuudessa. Toisaalta sitä esiintyy paljon laajemmalla maantieteellisellä alueella, niin Aasiassa ja Afrikassa kuin muuallakin. Sitä vastaan kamppailu on tervetullut, ja myös Tervon kirjalla voisi olla omaa panosta siihen. Toisaalta Tervo vääristele räikeästi tosiasioita: hän antaa ymmärtää, että kyse olisi nimenomaisesti kurdien ongelmasta ja toisaalta kaikkien kurdien ongelma – itse asiassa olennainen osa kurdien identiteettiä!

 

Jos kunniaväkivalta – niin tuomittava kuin se onkin – olisi niin yleistä kurdien keskuudessa kuin Tervo antaa ymmärtää, Euroopassa asuvan noin miljoonan kurdin keskuudesta kantautuisi päivittäin uutisia kunniamurhista. Tällaisia on valitettavasti tapahtunut – tosin viimeisestä on onneksi jo kohta kymmenen vuotta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Fadime_%C5%9Eahindal .

 

Tervo väittää kirjassaan kurdien olevan kansa, joka kansana pysyy hengissä ylläpitämällä vanhoja tapoja. Väite on naurettava: kurdit eivät asua vain yhdessä maassa, he eivät kuulu kaikki samaan uskontoon eikä heillä kaikilla ole samoja tapoja, ellei tapoja rajoiteta tarkoittamaan joitakin perinnejuhlia kuten kurdien uudenvuodenjuhlaa eli newrozia. Kurdien ainoa selvästi heitä naapurikansoistaan erottava tekijä on heidän kielensä, joka muistuttaa yhtä vähän arabiaa ja turkkia kuin suomi venäjää ja ruotsia.

 

Tervo pilkkaa myös pitkin koko kirjaansa kurdien pyrkimystä saada kansallisia oikeuksiaan. Tervo esittää kurdinsa TAK-järjestön kannattajia, jotka ”räjäyttelevät turkkilaisia poliisiasemia pyrkimyksenään itsenäinen Kurdistanin valtio”. Ensinnäkin TAK (”Kurdistanin vapaushaukat”) on kurdeillekin hämäräksi jäänyt, muutama vuosi sitten pari iskua tehnyt jengi, josta ei ole myöhemmin kuulunut mitään.

 

Kymmenet kurdeja pienemmätkin kansat (mukaan lukien suomalaiset) ovat vaatineet ja myös saaneet perustaa itselleen itsenäisen valtion. Kurdit ovat ainakin koko 1800-luvun puolesta välistä lähtien halunneet saada kansallisia oikeuksiaan siinä kuitenkaan onnistumatta. 1900-luvun alussa aiemmin varsin itsenäisistä autonomisista alueista muodostunut maa jaettiin Turkin, Iranin, Irakin ja Syyrian välillä. Toisaalta tällä hetkellä mikään pienikään laillisista tai kielletyistä kurdipuolueista tai -järjestöistä ei tavoittele irtautumista nykyisestä kotivaltiostaan saati että vaatisi ”Suur-Kurdistanin” perustamista.

 

Kurdien tavoitteet liittyvät korkeintaan autonomiaan nykyisten valtioiden rajoissa, monesti ainoastaan oikeuteen omaan kulttuuriin ja kieleen, jotka ovat Tervon ihailemassa Turkissa olleet käytännössä kiellettyjä 1920-luvulta lähtien. Vaikka kieltoja on Euroopan Unionin vaatimuksista löysennetty, esimerkiksi kurdin kieltä ei edelleenkään saa opiskella edes valinnaisena aineena peruskoulussa, vaikka halukkaita olisi kuinka paljon ja vaikka halukkaiden toivomuksesta voidaan lisätä kielitarjontaa – kunhan se ei ole kurdin kieltä! Vaikka Turkin valtio on äskettäin perustanut kurdinkielisen TV-kanavan, sitä ei voida saman yhtiön muunkielisten kanavien tavoin kutsua kielen mukaan TRTKurdîksi, koska kurdin kielen olemassaoloa Turkin valtio ei edelleenkään myönnä! (Todettakoon varmuuden vuoksi, että yksikään ei-turkkilainen kielitieteilijä ole tästä samaa mieltä Turkin virallisen opin kanssa.)

 

Itse asiassa läpi kirjan Tervon suhtautuminen kurdeihin on sitä luokkaa, että siitä olisi noussut aikamoista kalabaliikkia, jos hän puhuisi toisesta, Suomessa kurdeja enemmän tunteita herättävästä (ja myötätuntoa saavasta) etnisestä ryhmästä. Esimerkiksi somaleista, romaneista, juutalaisista, palestiinalaisista, jopa virolaisista tai venäläisistä.

 

Jari Tervon kirjan aihe on tärkeä. Tervo on saanut ylitsevuotavia kehuja, mukaan lukien ylistävän kokosivun jutun valtakunnan ykköslehden kulttuurisivujen etusivulla. Tervoa on haastateltu aiheesta eri tiedotusvälineissä. Kustantaja WSOY on mainostanut kirjaa laajasti. Kirja onkin aika hurjasti ja paikoin hauskastikin kirjoitettu.

 

Asiantuntevaksi laatukirjaksi siitä ei kuitenkaan ole. Ei kunniaväkivallasta eikä kurdeista.

 

 husein@husein.fi

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu