Miten poliitikot voivat suitsia pikamuodin ongelmia?

Muoti on ennen vanhaan ollut ainoastaan ylempien yhteiskuntaluokkien harrastus. Nykyään itsensä
ilmaiseminen vaatteiden avulla on kuitenkin melkeinpä kaikille mahdollista, kun vaatteiden
massatuotanto on painanut hinnat minimiin. Parhaimmillaan muoti luo ihmisille mahdollisuuden ilmaista itseään, näyttää muille kuuluvansa joukkoon tai päinvastoin – erottaa itsensä massasta.

Vaatteiden laaja kysyntä on aiheuttanut kuitenkin sen, että voittoa tavoittelevat yritykset ovat joutuneet
minimoimaan kustannuksensa saadakseen mahdollisimman paljon kuluttajia brändinsä taakse.
Koska vaatteita tuotetaan mahdollisimman halvalla, on laatukin yleensä erittäin huonoa –
puhumattakaan työntekijöiden matalista palkoista, tehtaiden huonosta työturvallisuudesta ja
tuotannon aiheuttamista luontohaitoista. Hyvänlaatuisia vaatteita ei haluta ostaa, koska ne ovat
kalliimpia; muoti-ilmiöt vaihtuvat tiheään tahtiin, eikä suurimmalla osalla ole tällaiseen
kulutukseen varaa. Ihminen on usein luonteeltaan sellainen, että hän menee sieltä, mistä aita on matalin: ostetaan halvalla, ja heitetäänpois sesongin lopussa, kun vaate ei ole enää käyttökelpoinen, tai muuten vaan ”out”, eikä sille ole vaatekaapissa enää tilaa.Vastuuta ei voi kuitenkaan sysätä vain kuluttajille. Miten pikamuodin kolmijakoinen ”SEW”- ongelma saadaan ratkottua?

Ensinnäkin tulee ymmärtää, että pikamuodin ongelmat ovat hyvin moninaiset. Ensimmäinen
ongelma on ”Sweatshops”, hikipajat. Pikamuotiyritysten työntekijät tekevät töitä äärimmäisen
pienillä palkoilla, ja pahimmissa tapauksissa hengenvaarallisissa työympäristöissä. Työntekijät ovat
myös usein nuoria lapsia, joilta evätään mahdollisuus koulunkäynti työnteon takia. Suuret
pikamuotibrändit kuten Zara, H&M, Nike sekä viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä,
pikamuotijätti Shein käyttävät kaikki yhä vuonna 2022 kehittyvien maiden huonoja työolosuhteita
hyväkseen vaatteiden tuottamisessa. Aasian ja Afrikan maat eivät ole suinkaan ainoita,
joissa epäeettiset työolosuhteet ovat mahdollisia; myöskään USA:n Los Angelesissa olevissa tehtaissa ei
makseta minimipalkkaa työntekijöille. Eli vaikka vaatekappaleen lapussa lukisikin ”Made in
California”, eettisyys ei ole taattua.

Toinen ongelma on ”Emissions”, eli saasteet. Tekstiilit ovat yleensä kokonaan tai muovia, eli ne eivät esimerkiksi maadu. Niiden tuotannossa käytetään usein myös ympäristölle haitallisia yhdisteitä, kuten esimerkiksi öljyä polyesterin valmistukseen. Jos ajattelet, että puuvillavaatteet olisivat
eettisempiä, mieti uudelleen. Puuvillapelloilla käytetään 1 kg puuvillaa kohtaan noin 3 kg eri
luontoa tuhoavia kemikaaleja. Hiilidioksidipäästöt ovat suurempia kuin lento- ja laivaliikenteen
yhteenlasketut päästöt. Asia, joka usein jää pimentoon, on muotialan suunnaton vedenkulutus, joka
vielä alan lisää ympäristöhaittoja. Suomessa ei ole pulaa puhtaasta vedestä (toistaiseksi), mutta
maailmassa on kehkeytymässä vesikriisi. Puhdas vesi on yksinkertaisesti loppumassa, eikä
tehokkaita, edullisia ja ympäristöystävällisiä vedenpuhdistusmenetelmiä ole vielä keksitty.

Kolmas ongelma on nimeltään ”Waste”, eli hävikki. Vaikka esimerkiksi polyesteri on kestomuovi,
eli lämmittäessä se voidaan muovata uudelleen, on paljon helpompaa heittää viallinen vaate
kaatopaikalle, kuin muovata se uudeksi tuotteeksi. Uudelleenmuovattua
polyesteriä ei voida enää tämän jälkeen myöskään muovata uudelleen, eli polyesteri pätyy
kuitenkin loppujen lopuksi kaatopaikalle. Joissakin kehittyvissä maissa tällaisena kaatopaikkana toimivat merenrannat tai metsät. Tämä ”jätteiden” hävittäminen on isojen vaatebrändien vastuulla, ei
tuotantomaiden.

Ihmisten kuluttamisessa on kuitenkin tapahtunut muutos. Nuoremmat sukupuolet ovat paljon
tietoisempia kulutuksestaan kuin ennen. Lihansyönti on vähentynyt vuosi vuodelta merkittävästi, ja
vastuullisesta ruuantuotannosta on tullut trendikästä. Sähköautoja on kohta melkein yhtä paljon kuin
bensiini- tai dieselautoja. Uusiutuvan sähkön tuotanto on varmempi investointi kuin
uusiutumattomat energiamuodot. Moni ala on murroksessa. Voisiko sama käydä pikamuodille?
Ongelma vain on, ettei aikaa ole. Pikamuotialan jopa ennustetaan kasvavan yli 60 % tämän
päiväisestä luvusta vuoden 2030 loppuun mennessä.

Miten voimme politiikan avulla ratkaista näitä ongelmia? Tarvitsemme eurooppalaisen ja suomalaisen yritysvastuulain, jolla varmistamme, ettei vaatteiden tuotannossa tapahdu ihmisoikeusrikkomuksia. Muita keinoja voisivat olla esimerkiksi vaatimus uusiutuville tai maatuville tekstiileille; minimipalkat ja työturvallisuusvaatimukset niin, Suomessa tai EU:ssa ei saisi myydä tuotteita, jotka eivät täytä näitä ehtoja. Aina toimiva keino on verotus; kevyempi verotus vaatebrändeille, jotka läpäisevät tietyt vaatimukset eettisyyteen ja ympäristöystävällisyyteen liittyen. Myös erilaiset sertifikaatit auttavat kuluttajia tunnistamaan vastuullisemmat brändit. On paljon, mitä voimme kansallisesti ja kansainvälisesti tehdä – nyt on vain tartuttava toimeen.