Ystävänpäivä on muutakin kuin parisuhdepäivä. Se on päivä katsoa onko joku läheisistä yksinäinen.

Tänään tiistaina 14.2 juhlimme ystävänpäivää. Ystävänpäivä on muutakin kuin parisuhdepäivä – se on ystävyyden, kumppanuuden ja välittämisen päivä.Onkin hienoa, että ystävyydelle on omistettu päivä. Se on oleellinen osa henkistä hyvinvointiamme ja sen soisi olevan osa kaikkien meidän elämää – mikä ikinä sen tarkka muoto onkaan. 

Kuten kollegani kansanedustaja Tarja Filatov (SDP) on viisaasti todennut…”Ystävyys on sitä, että kun laittaa silmänsä kiinni ja ajattelee ystävää, niin poskilihakset alkavat vetäytyä korvia kohti ja rypyt siliävät.” Lausahdus on kaikkien tunteman Nalle Puhin viisautta. Tyhmä nalle, mutta kuitenkin niin viisas.

Yksin ollessa ystävillä on merkitystä. Ihminen kaipaa seuraa ja yksinoloa. Molempia. Yksin oleminen ei automaattisesti tarkoita yksinäisyyttä. Monelle kiireisen työpäivän jälkeinen yksinolon hetki on voimaannuttava ja rentouttava. Yksin voi tehdä rakastamiaan asioita, lukea, kirjoittaa, lenkkeillä… Lapsiperheessä oma aika on usein luksusta, ei suinkaan yksinäisyyttä.

Jokainen on joskus yksinäinen, mutta esimerkiksi ikäihmisten yksinäisyys voi olla ahdistavaa. Jos päivän ainoa elävä ihmiskontakti on vaikkapa ruokapalvelun ateriantuoja, voi miettiä onko yksinolo muuttunut jo syväksi yksinäisyydeksi.”

Tarjan teksti jatkuu, ja suosittelen lukemaan sen hänen sivuiltaan. Hän on täysin oikeassa kiinnittäessään huomion vanhuksiin – heidän hoivansa on ollut ja tulee olemaan meille molemmille prioriteetti myös seuraavalla vaalikaudella.

Itseäni on viime aikoina mietityttänyt vanhusten lisäksi etenkin nuorten hyvinvointi ja heitä kohtaavat haasteet muuttuvassa maailmassa, uhkienkin keskellä. On tärkeää, että pystymme yhdessä luomaan ympäristön ja alustan nuorille voida hyvin. Huoltajien tehtävänä on kasvattaa lapsi kykeneväksi hyviin ihmissuhteisiin. Kun nuori alkaa irtaantumaan vanhemmistaan, ihmissuhteet muihin nuoriin muuttuvat alati tärkeimmiksi. Uusissa suhteissa harjoitellaan myötätuntoa, toisten kuuntelemista, läsnäoloa toiselle, ja löydetään sitä kautta itselle läheisyyttä ja tukea muilta nuorilta. Parhaimmillaan ihminen tuntee kuuluvansa johonkin ja tuntee, että hänet on hyväksytty.

Yksinäisyys iskee kovimpana silloin kun nuori kokee, ettei kuulu ryhmään. Ensi ajatus voi olla, että hän on outo ja että hänessä on jotakin vikaa. Yksinäisyys nakertaa itseluottamusta, kun taas ryhmä antaa turvaa. Moni nuori on kertonut minulle olleensa toivoton – kertonut, että on halunnut mennä jonnekin ja aloittaa alusta. Eräs kysyi josko voin auttaa häntä vaihtamaan koulua. Snapchatissa ja muissa sosiaalisen median kanavissa tehty kiusa ja iva jättävät nuoreen syvät jäljet, jopa loppuelämäksi. Hylätyksi tuleminen on tunne, jota moni nuori tuntee näinä aikoina. Tehtävämme aikuisina on tunnistaa näitä tilanteita ja tarttua niihin hyvin ajoissa. Siksi ajatus siitä, että kouluilta ja opettajilta leikattaisiin tulevaisuudessa resursseja kuulostaa hassulta, suorastaan vaaralliselta. Juuri nyt nuoret kaipaavat välittäviä ja osaavia aikuisia ympärilleen, joilla on aikaa olla läsnä hetkessä ja kuunnella. Moniammatillisuus on tulevaisuuden suunta.

Monesti yksinäisyys on muuttuneiden olosuhteiden summa. Esimerkiksi muutto paikkakunnalta toiselle voi tuoda monelle uusia mahdollisuuksia, mutta myös uhan jäädä ilman kaveruussuhteita. Oma poikani on teini-ikäinen. Meillä on hänen kanssaan sopimus, että jos hänen luokalleen tulee uusi oppilas, poikani tehtävä on käydä juttelemassa tälle ja katsoa, jos voisi tarjota kaveruutta. Ensikontaktit ovat valtavan tärkeitä – jos tulokas kokee, että ryhmän ystävyyssuhteet on jo solmittu, hän voi kokea, ettei hänelle ole tilaa. Kouluissa voidaankin järjestää ohjattua toimintaa, jonka kautta uudet tulokkaat otetaan luonnollisella tavalla mukaan. Vanhempainyhdistysten rooli voi tässä kohtaa olla tärkeää. Moni rehtori vannoo aktiivisten vanhempainyhdistysten nimeen. Eläväiset yhdistykset järjestävät yhteistä tekemistä, jotta nuoret saavat syitä olla, ajatella ja tehdä yhdessä.

Vanhempien rooli on avainasemassa nuoren yksinäisyyden tunnistamisessa. Vaikka pyrimmekin päättäjinä tukemaan koulujen moniammatillisuutta varmistaen, että siellä on välittäviä aikuisia, on vanhemman tehtävänä kuulostella nuoren tuntemuksia. Moni nuori pärjää yksin ja päälle päin hän voi näyttää tyytyväiseltä, vaikkei hänellä ole ystäviä. On erittäin huolestuttavaa, jos nuorella ei ole ystäviä ja hän viettää kaiken aikansa yksin. Välittävä vanhempi kyselee, kuuntelee, kannustaa ja huomioi. Näihin ensi askeleisiin vanhemmat voivat saada apua hyvinvointialueen nuorille suunnatuista mielenterveyspalveluista ja monilta järjestöiltä. Pienikin askel positiivisempaan suuntaan kehittää nuoren itsetuntoa ja rohkaisee eteenpäin. Vanhemman on oltava hienotunteinen ja kyetä järjestämään elämästään ja työstään aikaa nuorelleen. Hakeutua nuorensa kanssa tilanteisiin, joissa toisiin nuoriin voi tutustua ohjatun harrastustoiminnan kautta.

Oma tavoitteeni käydessäni kouluissa on kyetä herättämään nuoria ajattelemaan ympärillään olevia ihmisiä. Puheissani kerron siitä miten merkittävää on olla olematta se ihminen, jonka vuoksi joku toinen voi pahoin. Kerron miten voimaannuttavaa on, että juuri hyvän kaverin tuella joku lähellä voi onnistua ja voida paremmin. Empatia on taito jota voi oppia. Ehdotankin tuleviin hallitusnevotteluihin, jos sinne asti pääsen, että empatiaa voitaisiin opettaa peruskoulussa oppiaineena. Jotta hyvistä kaveritaidoista, kuuntelutaidosta ja toisen kenkiin asettumisesta voisi tulla enemmän normi. Myötätunto on avain nuorten yksinäisyyden parantamiselle ja yhteisöjemme hyvinvoinnille. Se ei ole hopealuoti, mutta se on elämäntapa joka mahdollistaa ongelmiin tarttumisen. Toiseksi meidän pitäisi ajaa perheneuvolamallia. Monilla vanhemmilla on paljon omia ongelmia, jotka tekevät nuorten tukemisesta vaikeaa – tässä proaktiivinen ote ja tuen tarjoaminen neuvolan kautta voivat olla tärkeitä. Meidän tulee rakentaa siltoja, joilla pidämme kaikki kansalaiset mukana – näin lisäämme meidän jokaisen hyvinvointia. Yhteisöllisyys ja ystävyys ovat elintärkeitä. Joskus niiden varmistamiseen tarvitaan konkreettinen kädenojennus yksinäiselle.

Nykyisellään hoidamme paljon yksinäisyyden erilaisia oireita, kun juuri nyt pitäisi tarkastella juurisyitä – ja rakentaa parempaa maaperää meidän kaikkien voida hyvin. Ystävyys ei ole trendi, se ei seuraa muotia, siitä ei saa korkoa eikä eläkettä. Silti se on elämän paras sijoitus.