Homous, homofobia, homovalta ja Jumala

Suomessa soditaan jälleen medioissa homoudesta, jossa stressimäistä on jopa lähtökohdan määrittely. Nimittäin homous on toimintaa, johon ei sovi kaksiluokkainen jäsentely homous heterous. Siihen kuuluu tiettyjä tekoja, tiettyä kulttuuria ja tiettyä minuutta. Se on aivan eri asia kuin esimerkiksi syntymässä saatu ihon väri ja selvää tieteellistä näyttöä on sillekin, että yksilöissä tapahtuu elämän aikana homousheterous – asteikolla muutoksia suuntaan tai toiseen sellaistenkin kohdalla, jotka viestittävät ympäristöönsä, että tämä tai tämä on MINUN juttuni lopun elämääni. Siis herää kysymys: mistä oikein puhutaan.
Pelot ja fobiat liittyvät väkisinkin kaikkeen ihmisen seksuaalisuuteen ja siihen, että on ilmiö nimeltä sisäinen puhe. Seuraavaa luetteloa voi hyvin jatkaa: enkö saa hekuman huippua, olenko seksuaalisesti pettäjä, olenko aseksuaalinen, onko seksuaalisuuteni kuollut, olenko pedofiili, olenko vain käteen vetäjä, olenko homo. Siis jos tällaisistakin ihmisen tuskista valitaan julkisiin teeseilyihin vain homofobia, niin herää väkisinkin kysymys: onko tämä viisasta?
Ihmisoikeudetkin ovat tässä rytäkässä mukana muun muassa siinä, kun puhutaan ihmissuhdelajista nimeltä ”sinun kanssasi aion elää yhdessä, kunnes kuolema meidät erottaa”. Tosiasia on tunnetusti sitten se, että ”sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee”, ulkopuolisia tukia tarvitaan ja VALTATAISTELU jyllää siinä mutkikkuudessa. Sananvapausongelmatkin ovat silloin seuraavanlaisia: Jos kertoo, että homous inhottaa, niin se on kansanryhmää koskeva herjaus. Kaiken lisäksi kahden ihmisen yhdessä elämisen malleja on suomalaisessa kulttuurissa useampia kuin esimerkiksi nyt päällimmäisenä näkyvä kahden avioliiton malli. Kysymysten kysymys on tällöin: näinkö tämä selkenee?
Kun sitten homous liittyy elämän jatkumiseen ja itsetuhoon, niin väkisinkin tulee käsittelyyn ja pähkäilyihin kaikkivaltias, kaiken luoja, kaikkitietävä — ja kaikkeuden salaava, jonka nimeä ei kannata turhaan lausua ja joka jotenkin ilmoittaa itsestään ynnä kutsustaan kokemaan ikuista hyvyyttä. Kun homoudesta väitellään, väkisinkin mukana on kysymys, miten ihminen pääsee sinne ikuiseen hyvyyteen.
Edellä esitetystä seuraa loogisesti teesi, nämä neljä ”arvopohjaista realiteettia” on otettava mukaan avioliittoon vihkimisiä organisoitaessa. On tämä jotenkin helpompaa kuin 1500-luvulla. Silloinhan eräs entinen munkki, jolle oli jumputettu, ”kaikki seksuaalisuus on syntiä, joka vie helvettiin”, julkaisi 95-teesiä ja joutui huudahtamaan ”Tässä seison enkä muuta voi …!”.
Tässä kirjoitan enkä muuta voi …!

ialybr
Sitoutumaton Savonlinna

Psykologi, psykoterapeutti, psykologian lisensiaatti, tietokirjailija

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu