Masennuksen nykyistä parempi ymmärtäminen soteratkaisuissakin — masentaa

Tieteilijät Jussi Valtonen ja Jani Kajanoja ihmettelevät Helsingin Sanomissa 24.6. sitä, että jopa terveysjärjestö WHO pitää yllä loogisesti harhaista tietoa masennuksen ymmärtämisestä. Kuitenkin masentuneesta käyttäytymisestä tiedetään syntyvän mitä ihmeellisimpiä ja kauheimpia katastrofeja, joihin nykyisillä soteratkaisuilla ei päästä vaikuttamaan. Ovathan päällimmäisenä sairaaloiden toiminnat, kirurgiat sekä rahaongelmat ynnä muut sellaiset ja psyykkisen pahoinvoinnin, psyykkisen häiriintymisen ja negatiivisesti poikkeavan käyttäytymisen ehkäisy sisältää vain epämääräisiä huutoja varhaisesta puuttumisesta. Silti varmaankin enemmistö päätösvaltaisista pitelee tietynlaisia juhlapuheita ennakoivan työn tarpeellisuudesta.
Aika tunnettu tosiasia on, että masennukselle on useita tunnettuja syitä ja tunnettu syy tuottaa joillekin masennusta, joillekin sitten vaikkapa ryyppäysongelmia. Tällaisesta seuraa jotain merkittävää.
Se merkittävä on ainakin sitä, että soteratkaisuissakin pitää ottaa käyttöön tieteellisistä tutkimuksista saatu psyykkisen pahoinvoinnin, psyykkisen häiriintymisen ja negatiivisesti poikkeavan käyttäytymisen syiden luettelo. Se luettelo on pitkä mutta sen voi jäsentää pääkohtiin. Masennuksesta puheenollenkin sellainen on olemassa. Jo vuonna 2013 on tieteellisessä lehdessä nimeltä Psyk.fi julkaistu artikkeli ”Masennuksen kokonaiskuva 7×4-kentän avulla”. Siinä kuvataan seitsemää pääkohtaa, jotka kohdistuvat neljään hyvinvoinnin kulmakiveen. Niin – ketäpä kiinnostaa?
Niin ihme sananvapausongelma on siinä ja siinäkin, kun ei mene valtalehdessä läpi tämmönen ”huudahdus”????

ialybr
Sitoutumaton Savonlinna

Psykologi, psykoterapeutti, psykologian lisensiaatti, tietokirjailija

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu