P. Väyrysen kirjoitus 2.6. esimerkki politiikkakeskustelun parantamistarpeesta

Paavo Väyrynen kirjoitti Uuteen Suomeen Natoon liittymisestä pitkähkön jutun. Sen kommentoineissa ilmeni pirullisia kaksoissidosilmauksia, jotka ovat poliittisia sivalluksia tarkoituksena ivailla ja leimata poliitikko junasta jo jääneeksi. Seuraavassa on yritetty selventää sitä kirjoitusta, jossa on monimutkaisen asian selventämisen tarve:
Biden suunnitteli jo viime vuoden huhtikuussa Suomen ja Ruotsin saamista Naton jäseniksi (Iltalehden ja Washington Postin mukaan). Joulukuun 13. 2021 Biden ja Niinistö keskustelivat tästä ja toisen kerran Bidenin aloitteesta18.1.2022 (presidentin kotisivun ja presidentin kanslian tiedotteen mukaan). Biden kommentoi tätä 20.2.22: ”Viimeinen asia mitä Venäjä tarvitsee on, että Suomi muuttaa statustaan” ja myös seuraavasti: ”Puhuin Suomen pääministerin kanssa. Keskustelimme Suomen ja Ruotsin huolesta Venäjän suhteen”. Siis keskusteluissa oli esillä Suomen Nato-jäsenyys mutta Niinistö ei kyseisissä ilmoituksissaan maininnut siitä. Myöhempien tapahtumien valossa näyttää ilmeiseltä, että asiasta jollakin tavalla sovittiin, jolloin on syytä kysyä, noudattiko Sauli Niinistö näissä keskusteluissa Suomen perustuslakia.
Maaliskuun 12. Niinistö otti yhteyttä Väyryseen ja halusi kommentoida Väyrysen kirjoitusta ” Valta ja vastuu kuuluvat presidentille ja valtioneuvostolle”, jossa Väyrynen arvosteli sitä prosessia, jolla Suomen Nato-jäsenyyshanketta vietiin eteenpäin ja
kirjoitti mm. seuraavasti: ”Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden käsittelemiseksi on synnytetty prosessi, jossa eduskuntapuolueet ja eduskunta muodostaisivat yhteisen kannan, johon nojautuen tasavallan presidentti ja valtioneuvosto tekisivät myöhemmin muodollisen esityksen eduskunnalle. Lopullisen päätöksen tekisi eduskunta.” Myös Väyrynen kirjoitti, että Euroopan unioniin liittyminen on varoittava esimerkki siinä päätöksenteossa, joka koskee Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä. Edelleen: On toimittava perustuslain hengen ja kirjaimen mukaisesti. Korkeimpiin valtioelimiin kuuluvien on otettava kanta esillä oleviin vaihtoehtoihin ja kannettava päätöksentekoon liittyvä vastuu. Eduskunnassa kunkin kansanedustajan on kannettava henkilökohtainen vastuunsa. Toiseksi: päätöksenteossa tulee nojautua tosiasioihin ja siinä tulee noudattaa tiukasti Suomen kansallisia etuja. Ideologiset mieltymykset on jätettävä sivuun. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei anna Suomelle perustetta luopua Mannerheimin, Paasikiven ja Kekkosen linjalta. Suomen on viisasta säilyttää puolueettomuutensa ydin, sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen, uskottava puolustus. Näin voi harjoittaa sitä vakauspolitiikkaa, joka on ollut tasavallan presidentin johdonmukainen linja.
Sauli Niinistö vastasi sähköpostitse, ettei tarkoitus ollut, että eduskunta ottaa tällä selonteolla kantaa, vaan saa selvityksen vaihtoehdoista ja niihin liittyvistä riskeistä. Mahdollinen kansainväliseen sopimukseen liittyminen käynnistyisi hänen mukaansa selkeällä tasavallan presidentin johtaman hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kannanotolla, etenisi eduskuntaan ja päätettäisiin sitten siellä asianmukaisessa järjestyksessä. Näin ei ollut sen jälkeen kuitenkaan toimittu.
Ensiksikin prosessin keskiöön otettiin mukaan eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ja muodostettiin ikään kuin tasavallan presidentin johtama puolueiden puheenjohtajien ”johtoryhmä”. Puolueiden puheenjohtajilla ei kuitenkaan voi olla ratkaisevaa roolia jäsenyyshankkeen käsittelyssä. Perustuslaki ei tässä tunne puolueita. Ne mainitaan vain siinä yhteydessä, kun on kysymys ehdokkaiden asettamisesta valtiollisiin vaaleihin.
Toiseksi tasavallan presidentin johdolla on päätetty muodostaa ”koordinaatioryhmä”, joka koostuu eduskunnan puhemiehistöstä, eduskuntapuolueiden puheenjohtajista ja eduskuntaryhmien puheenjohtajista. Koordinaatioryhmä toimii selonteon eduskuntakäsittelyn rinnalla ja pyrkii muodostamaan yhteisen kannan jäsenyyden hakemiseen. Puolueiden puheenjohtajilla on siinä ratkaiseva rooli.
Tasavallan presidentti on aivan ilmeisesti ylittänyt Suomen Nato-jäsenyyttä käsiteltäessä perustuslaissa määritellyt valtaoikeutensa. Niinpä päädyin esittämään presidentti Sauli Niinistölle vakavan vetoomuksen, että hän Suomen valtionpäämiehenä huolehtisi siitä, että maamme mahdollista jäsenyyttä sotilasliitto Natossa käsiteltäisiin rauhallisella aikataululla ja perustuslakia hyvin tarkkaan noudattaen.”
Tähän Niinistö ei reagoinut.
Sauli Niinistön keskustelut Joe Bidenin kanssa nostavat esiin myös seuraavia perustuslaillisia kysymyksiä:
– Olivatko ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaavat valtioneuvoston jäsenet ennakkoon tietoisia näistä keskusteluista ja valmisteltiinko niitä heidän kanssaan?
– Millä tavoin valtioneuvoston jäsenet saivat jälkikäteen tietää käytyjen keskustelujen sisällöstä, ja mitä päätöksiä käytyjen keskustelujen perusteella yhteistoiminnassa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kesken tehtiin?
Tapahtumissa ilmeisesti tammikuun 18. päivän keskustelussa jotenkin sovittiin, että Suomi hakee Nato-jäsenyyttä, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan. Kun Venäjä hyökkäsi 24. helmikuuta, niin maaliskuun 2. päivänä Suomen puoluejohtajat tasavallan presidentin johdolla sopivat sitovasti, että jäsenyyttä kiireellisellä aikataululla haetaan. Tämä sitten toteutettiin.
Viime päivien tiedot viittaavat siihen, että Suomen ja Ruotsin Nato-hakemukset saattavat olla sellainen ”kelvoton yritys”, joka vahingoittaisi vakavasti molempien maiden kansallisia etuja. Uumoillaan jo, että Turkin vastustus saattaa kestää vuosikausia. Miksi Turkin suhtautumisesta ei ennen päätöksentekoa kerrottu eduskunnalle?
Jos oikein huonosti käy, saatetaan joutua selvittämään keskeisten päätöksentekijöiden poliittisen vastuun ohella myös heidän oikeudellista vastuutaan.
Tässä on nyt se kirjoitus sellaisena kuin yksi mahdollisimman neutraali lukija kyseisen sanoman on ymmärtänyt – ja huomattavasti viesti on lyhentynyt. Ihmisen viestinnöissä on käytössä aina neljä korvaa ja yksi niistä on nyt kuunnellut ”mitä todella sanotaan”. Poliittisessa viestinnässä ei taideta koskaan menetellä niin, että ennen pitkään sanomaan vastaamista, koko viestistä kerrotaan se perille tullut osuus. Siitähän tulee aina tässä kuvattu mutka matkaan – ja ohiampumista tapahtuu. Arvoitukseksi myös jää, että vastaako alkuperäinen kirjoittaja ja kertooko, että ”tätä minä viestitin”. Kuuluuhan poliittisiin peleihin aina sekin, että vastataan vain tietyille.
Niinpä, ketäpä kiinnostaa?