Se hyvyyden ja pahuuden probleema ihmiskunnassa

Valtamediassa on näköjään päästetty pinnalle tuo pahuuden ongelman tieteellinen pyörittely ja pohdiskelu. Sosiaalipsykologisissa ja sosiologisissa tutkimuksissa ei ole saatu yksimielisyyttä ihmisluonnon pohjimmaisesta olemuksesta hyvä vai paha, vaikka sitä on kautta aikojen yritetty.
Eipä ole tullut kielitiedettä tässä esiin: Monissa mutta ei kaikissa kielissä paha on eri käsite kuin huono. Siis jos ei onnistu kilpailussa, on huono mutta ei paha. Voittaja on sitten hyvä.
Eipä ole tullut tässä teologiaa esiin: Synti on pahuutta mutta se jäsentyy seitsemään pääkohtaan, joissa on ehkä olennaisin se, että synti on tietynlaista ohiampumista. Hyvä on sitten esimerkiksi synnin veloista vapaaksi lunastettu.
Eipä ole tässä tullut esiin vihan jäsennys: Viha on pahuutta, joka suuntautuu sisäänpäin tai ulospäin. Esimerkiksi masentunut vihaa itseään. Se on joko hyökkäävää tai puolustavaa. Esimerkiksi niin sanottu toisen posken kääntämisen lopettaminen on vaikea pahuusongelma. Se on suoraa tai epäsuoraa. Esimerkiksi pahan juorun levittäminen on sitä epäsuoraa.
Eipä ole tässä asiassa tullut esiin asiaa nimeltä rakkaus-viha: Rakkauden vastakohta ei ole itsestään selvästi viha niminen pahuus.
Eipä ole tässä asiassa tullut esiin oikeassaolemisen ongelmia: Esimerkiksi totuuden puhuja on ihmisen historiassa yllättävän usein leimattu huonoksi tai pahaksi, vaikka myöhemmin hän on osoittautunut hyväksi.
Kun sota-ja-rauha-juttujakin käsitellään, niin hyvyyden ja pahuuden ongelmien käsittelyä se pakosti on. Onko poliitikko, joka näitä leipätyökseen käsittelee silloin hyvä, paha huono vai oikeassa oleva?
Niinpä. Kun poliitikkoja on jotenkin pakko äänestää, niin myös on jotenkin pakko saada tähän monimutkaiseen asiaan selkeyttä. Siis monimutkainenkin voi olla selkeä mutta mutta. Kukapa jaksaa tai ketäpä kiinnostaa!