Se Suomen vapaussota, käsitteistä taistelu nyt yllättävän merkittävää

Juhani Putkinen on näillä palstoilla pitänyt ”etänä” Suomen sotahistorian oppituntia vuodesta 1918. Minkäänlaista vastustusta ei ole ilmennyt vapaussotatermin käytöstä, vaikka sisällissota on tietyllä tavalla vakiintunut käytäntö. Myös näinä aikoina on Isonaapurista kantautunut omituista viestintää keskitysleireistä, joita Suomi on ylläpitänyt. Merkittävää tällaisessa on nyt se, että sodan syttymisissä on käsitteiden millintarkkuus ollut kautta aikojen ihan olennainen kohta — ja lisäksi käsitteiden jäsennys. Käsitehän viittaa aina toiseen käsitteeseen, jolloin syntyy ketjuja. Niiden käsittely on sitä jäsennystä. Jos esimerkiksi keskitysleiri jäsennetään liittyväksi Venäjän nykypolitiikkaan niin se on erilaista kuin vaikka ”onpa omituista julkista viestintää tuolla Äänislinnan seutuvilla”.
Seuraavan kaltaisia esimerkkejä löytyy: Lahdessa asui eräs puuseppä, joka sai punaisen vallan aikana itselleen ja pojalleen vapautuksen asepalvelusta, kun sai todistetuksi, että hänen verstaassaan tehdään ruumisarkkuja. Sitten myöhemmin hän piilotteli kellarissaan erästä venäläistä, jolle hän järjesteli pakomahdollisuutta kotimaahansa. Viipurin maalaiskunnan Ravansaaressa leskeksi jäänyt yksinhuoltaja sai ilmeisesti perhesyihin vedoten punaisilta vapautuksen rintamalle menosta, kylän monet pikkupojat olivat jostain saaneet mahdollisuuden pilkata saarella majailevia ”ryssäsotilaita” ja kyseisen vuoden vapun jälkeen rauha tuli saarelle ilman punainen-valkoinen jakoa. Savonlinnassa kerättiin ”sovinnon kaivoon” molempien puolien aseita ja vaikka kysymyksessä oli myös sotajuoni, niin venäläisten joukkojen poistuminen oli kaikille savonlinnalaisille helpotus. Siis vapaussota vai mikä, on epäselvyys, joka liittyy jo Immanuel Kantin esiin tuomaan seikkaan: rauhantekemisiin liitty ”viruksia”, jotka ovat käsitteellisiä. Viittaako Putkisen käyttämä vapaussotakäsite nyt siihen, että eipä langeta ”suomettumiseen” vai rauhantyöhön?

ialybr

Psykologi, psykoterapeutti, psykologian lisensiaatti, tietokirjailija

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu