Askel Natoon vai jatketaanko koetulla polulla?

Natoon huokaillaan monista eri syistä. Eräänä teemana on noussut esiin se, että maatamme ei pysty huoltamaan mahdollisen sodan puhjetessa. Nässä laskelmissa pohjana on tietenkin maailmanlaajuinen suursota tai täysimittainen sota Suomea vastaan. Suomen ammusvarastot, ruokavarastot tuhotaan ja viikossa maa olisi polvillaan.

Putin on tiukan puoleinen johtaja. Ei hänellä kuitenkaan ole sellaista otetta venäläisiin, että niskottelevia laitetaan miljoonamäärin leireille tai pakkotöihin. Vaikea on kuvitella, että jotain miljoonien armeijaa alettaisiin laittamaan liikkeelle. Edes Neuvostoliiton loppuvaiheessa sotilaiden tapattaminen jossain Afganistanissa ei ollut mikään läpihuutojuttu.

Venäläinen saattaa muuttua pedoksi, joka kestää melkein mahdottomia asioita, jos sen kimppuun hyökätään. Hitlerin tai Napoleonin hyökkäykset Moskovan porteille eivät olleet mitään kansalle järjestettyjä Mainilan laukauksia. Ne olivat hyökkäyksiä, jotka laittoivat kansan koko olemassaolon vaakalaudalle.

Mikä siis saisi venäläiset käymään Suomen päälle sellaisella tavalla, että Suomessa kansaa ajettaisiin nälkäkuolemaan ja totaaliseen alistumiseen? Minkäänlainen punainen risti ei saisi toimittaa ruokaa ja lääkkeitä ihmisille. Joku voi ajatella, että tällä tavoin Suomi pakotettaisiin polvilleen. Oletus on, että venäläistä ei suomalaisten ihmishenkien säilyminen kiinnosta. Niinpä Suomen armeija säästääkseen ihmishenkiä antautuisi ehdoitta. Kuinkahan kilitisti suomalaiset suutelisivat sellaisten miehittäjien saappaita? Olen jotenkin luottavainen sen suhteen, ettei kannata tulla kokeilemaan.

Nato olisi se ritari. Ruotsiin pakoon lähtevät naiset ja lapset käännytyttäisiin Ruotsin maa- tai vesirajoilta takaisin ja annettaisiin näille ase käteen. Menkää puolustamaan Naton nimissä Ruotsinkin asiaa.

Monta kertaa näissä laskelmissa lähdetään siitä, että Suomi lähes yksin kohtaisi Venäjän koko voiman. Sinänsä on miehekästä kannatella koko maapallon tuskaa sydämellään. Tietokone peleissä käytävissä suursodissa Suomella on varmaankin melkoisen epäsuotuista lähtökohdat pelin voittamiseen.

Suomalaiset kokivat pitkään olevansa hieman yksinkertaisia jääräpäitä. Se toimi niin hyvässä kuin pahassa. Tässä suhteessa Suomi on ollut se hyvä naapuri monelle.

Monet rajaseutujen vähemmistöt ovat kautta aikojen olleet kieroutuneita ja useinkin kaikien niitä päähän potkivien valtojen halveksimia. Suomalainen on välttänyt tällaisen sielun totaalisen repeämisen. Luin kirjaa Tsaarin ja sulttaanin välissä, jossa brittiläinen suku oli tehnyt bisneksia 1800-luvun puolen välistä alkaen Balkkanilla. Tilanne kiristyi vuosina 1877-1878 Venäjän ja Turkin sodan myötä. Heidän perheensä traditiossa bulgarialaiset olivat vastenmielisiä ja romanialaiset epärehellisiä. Perhe piti turkkilaisista. Keskusvaltaa edustavan on helppo olla jalo ja suurpiirteinen.

Monesti vähemmistöille ja suurvaltojen rajapinnoissa eläville kansoille kehittyy kieroja taipumuksia. Ollaan koko ajan valitsemassa voittava puoli. Haetaan ulkopuolista selkänojaa. Kurdit ovat esimerkki kansasta, jota käytännössä kaikki naapurit vihaavat. Aina kun pienikin sauma tulee, nämä vuoristojen asukit tekevät omia iskujaan. He ottavat ohi kulkevista panttivankeja, keräävät mielipuolisia tullimaksuja tai ovat suoranaisia vuoristorosvoja. Kurdien kanssa tehdyt sopimukset pätevät tasan niin kauan kuin niitä jaksaa voimakeinoilla valvoa.

Suomi puolestaan on suurimmaksi osaksi pyrkinyt elämään suurvaltojen risteyksessä melkoisen suoraselkäistä elämää. Kansamme osaksi ei ole tullut kieron kansan luonteenpiirteitä. Vähän Aasian suunnalla on ennen pohdittu sellaista kysymystä kuka huijaa parhaiten. Juutalaiset, armenialaiset ja kreikkalaiset olivat keskusteluissa kärkisijoilla. Useinmiten armenialaiset olivat listan kärkipäätä. Välitettavasti kyseisiä kansoja on vainottu isompien toimesta sitten vuoron perään.

Suomen Nato-jäsenyys johtaisi selkeästi sellaiseen tilaan, että maamme joutuu ristipaineeseen. Tilanteen kääntäminen eduksi vaatisi härskiä tasapainoilua. Sanan pitäminen ei sellaisessa risteyskohdassa ole välttämättä hyve. Jos Naton etu on heikentää Venäjää saartamalla sitä ja lisäämällä pakotteita, Suomi saattaa olla suurin kärsijä. Toki jo EU on noudattanut osana Natoa samaa.

Kun Suomi liitettiin aikoinaan osaksi Venäjää 1800-luvun alussa, tilanne jäi siihen. Ruotsi ei aktiivisesti harjoittanut Suomen sisällä Venäjää heikentävää politiikkaa. Eli Suomi kuului suurvalta Venäjään ja Ruotsi oli lakannut olemasta suurvalta. Saksan nousu tapahtui vasta 1800-luvun lopulta alkaen. Suomen sisällissota oli tapahtuma, johon sekaantui suurvalloista Saksa ja Venäjä. Teknologian kehittyessä etäisyydet lyhenivät ja jopa Yhdysvallat kykeni olemaan iso toimija eri puolilla maailmaa.

Maailmankirjat ovat menneet sekaisin sikäli, että Ruotsi harkitsee itsekin liittymistä Natoon. Ruotsin kannalta aihe ei varmaankaan ole yhtä keskeinen. Ruotsin taloudellinen asema on Suomea parempi. Siellä on kuitenkin maahanmuuton myötä suurta juurettomuutta. Varmaan Ruotsin kannalta on merkittävää, että Naton kanssa ei jatketa sotimista Lähi-idän suunnalla. Alkaa olla liian paljon omassa maassa sellaisia, jotka potentiaalisesti liittyisivät vihollisen riveihin.

Viime aikoina on ollut esillä Nato-optio termi. Suomalaiset ulkopolitiikan toimijat tai politiikot saavat kuulla erilaista kuittailua aiheesta. En usko, että tavallisen ulkomailla kiertävän suomalaisen elämässä aihe näkyy millään tavalla. En ole törmännyt siihen, että missään pohdittaisiin Suomeen liittyen suomalaisten turvallisuuspoliittisesta asemasta. Ehkä Virossa ja joku voi ajatella aihetta Ruotsissa liittyen omaan keskusteluun.

Venäjän kannalta suhtautuminen tällaiseen EU-Suomeen, jossa pieni siivu maan johdosta on tekemisissä EU eliitin kanssa, saattaa muodostua hankalaksi jos päälle tulee vielä Nato. Vaikuttaa ilmeiseltä, että muualta käsin Suomea hilataan Naton suuntaan. Sellainen pyrkimys ei heijasta suomalaisten omia turvallisuustarpeita. Ne ovat muualta peukaloituja.

Venäjällä ei välttämättä nähdä näitä Naton ja EU identiteetin ja länsimaisuuden edustajien edustavan Suomen kansaa. On aivan selvää, ettei millekään köyhtyville itä-Suomen alueilla tulla korvaamaan mahdollisia ongelmia, joita jonkun ylätason eliitin shampanjan kilistely Natoon liittymisen takia aiheuttaa. Vaikea sanoa yrittääkö Venäjä lyödä painetta Suomeen, että Suomesta tulisi Natossa Venäjän työkalu.

Kuten useat analyytikot ovat todenneet Venäjä ei näe Suomella olevan vaikutusvaltaa EU:ssa. Natossa voisi olla ainakin liittyen siihen, ettei Venäjää uhata. Venäjä voi mahdollisen Natojäsenyyden jälkeen kiristämällä tilannetta ajaa Suomen päättäjiä sellaiseen tilaan, että kannattaa välttää Venäjän rajan suurempaa militarisoimista. Sitten ollaankin nykyistä enemmän sen varassa, että sitä apua tulisi mahdollisen kriisin koittaessa. Turvaksemme jäisi lähinnä Naton takuut. Toisaalta puolustus saattaa herpaantua itsestäänkin jos luottamus vieraan apuun lisääntyy.

Suomen europarlamentaarikot ja muut etuoikeutetut puhuvat sellaisella tavalla kuin heillä olisi takanaan laajaa kansan tukea. Sauli Niinistön kansansuosion taustalla on ollut se, että hän on kuitenkin toimessaan edustanut lähinnä presidentin instituutiota. Valtuudet eivät ole Kekkosen aikaiset, mutta valinta tapahtui ensimmäisellä kierroksella ja siis melkoisella kansan suosiolla. Hän on hieman eliitin toiveiden vastaisesti puhunut suoraan kansalle. Siis sille ryhmälle, jolta hän on saanut mandaattinsa. Joidenkin kokoomuslaisten mukaan Niinistön pitäisi laittaa kansalta saamansa tuki heidän Nato-agendansa taakse.

Natoon Suomea ajava impulssi lähtee pitkälti kapeasta osasta kansaa. Suuri osa näistä Natoa halajavista ei kovin suuresti arvosta taloudellisesti muiden kyydistä putoavia, joista osa saattaa olla kohtuuttoman taloudellisen haasteen edessä vaikka koronan takia. Länsimaiseen imagoon kuuluu hyväksyä maahanmuutto. Nato piirit hakevat hyväksyntää ulkomailta. Niinpä heillä on ollut helppoa asuttaa maahanmuuttajia kyydistä putoavien suomalaisten sekaan. Maahanmuuttajien integroituminen tai sen puute ei välttämättä ole vielä Suomessa ensimmäisiä huolenaiheita. Suomessa tuijotetaan mittareita ja halutaan kuulua länsimaiden viiteryhmään.

Mikäli Suomi ajettaisiin Natoon jonkun ns. asiantuntijaryhmän lobbauksen perusteella, saattaisi päätöksestä tulla katastrofi. Heidän fokuksensa olisi siis pelkästään saada Suomi jonkun Naton suojan alle. Armeija ajan myötä voisi haluta olla enemmän Nato-yhteensopiva ja poistaa itseltään turhat rönsyt eli laajan kansan sotilaskoulutuksen antamisen. Pidemmän päälle Natossa oleva Suomi luopuisi asevelvollisuudesta. Natossa armeija keskittyisi pelkästään ammattiarmeijaksi osana sotilasliittoa. Nykyisellä puolustusvoimilla on ollut yhteiskunnan kannalta muutakin tehtävää. Toki sotilaskoulutusta on annettu kriisejäkin silmällä pitäen.

Puolustusvoimat on periaatteessa ollut viimeinen instituutio, joka on iskostanut isänmaallisuuden rippeitä kansaan. Koulut kasvattavat nuorisoa parhaansa mukaan kieroon. Armeija on pitänyt yllä veteraanien muistoa. Ei sellaisesta mitkään koulujen historian opettajat tätä nykyä muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta puhu. Natoon liittynyt armeija alkaa varmaankin näkemään jatkossa Yhdysvaltojen aseet tai ilmapommitukset sankarillisina. Jotenkin tulee mieleen, onko Suomen hävittäjähankinta jonkinlaista USA:n armeijan kopiointia. USA on nimenomaan tunnettu ilmavoimista, koska se ei asevoimallaan puolusta omaa maataan, vaan on jopa laajentanut vaikutuspiiriää moukaroimalla Irakin kaltaisia maita kivikaudelle. Mielenkiintoisia aikoja eletään ja tulevaisuus näyttää. Minkäänlaiseen hätiköintiin ei ole varaa. Valtiolaiva kääntyy pitkän ajan kuluessa. Jäitä hattuun!

0
IiroNordling
Sitoutumaton Lahti

Kirjoittaja on opiskellut poliittista historiaa (VTM).
Lukio Bagdadin kansainvälinen koulu.
Yliopistot:
Turun Yliopisto, Helsingin yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu