Ateismin röyhkeydestä ja nöyryyden puutteesta

Olen viime aikoina selaillut hieman ateistien ajatuksia. Timo Airaksinen kirjoitti kirjan Jäähyväiset uskonnoille. Siinä saivarrellaan mielestäni käsitteillä henkisyys ja hengellisyys. Häntä kiehtoo ajatus uskonnosta ilman Jumalaa.

En ole filosofi, onneksi. Yleinen koulutus jo muutenkin kasvattaa tieteelliseen maailmankatsomukseen. Uskonnon oivaltaminen tässä ajassa on prosessi. On opittava vapautumaan ateismin kahleista. Nuo kahlepannat laitetaan kaulaan jo varhaislapsuuden koulutuksella. Nuorisosta kasvaa besserwissereitä. Jokainen pienen annoksen ”tietoa” saanut nuori alkaa pilkkaamaan uskovaisia tai tuomitsee diktaattoreita maailmassa – koko historiakuva lähtee maailmanhistoriaa johtaneiden rikosten luettelemisesta.

Airaksisen kirja vilisee stereotypioita uskonnoista. Hänen mukaansa Jumalan tulee olla jonkinlainen persoonallinen olento. Ensin Airaksinen piirtää kuvan uskonnoista sekä niiden ”Jumalasta” ja sitten hän kumoaa luomuksensa. Pitkä rauhanaika ja oman napanöyhtän kaivelu on jättänyt jälkensä ateistiseen kertomukseen.

Stereotypisesti voisi sanoa, että filosofit pohtivat jotain hyvää elämää. Uskontojen eräänä keskeisenä pyrkimyksenä on kasvattaa ihmisistä parempia. Jumala on tässä prosessissa osin työkalu. Ihminen voi kokea omaa pienuutta. Jumala on jotakin jota ei ole luotu ja se on ollut aina. Se on voima, joka pitää maapalloa radallaan ja antaa ihmiselle joka päiväisen leivän.

On olemassa ajatonta aikaa, tuonpuoleisessa. Maanpäällinen elämä on aina rajallinen kestoltaan. Tällaiset välähdykset Jumalan olemuksesta ovat terveellisiä. Ihmisen pitäisi muistaa kuolevaisuuttaan, sanoisivat jopa klassiset filosofit.

Ihmisellä on aina tarve hallita kohtaloaan. On tarve uskoa, että kaikki päättyy aikanaan. Käsitys siitä, että maapallo tulee tuhoutumaan lienee ollut ihmisten takaraivoissa ammoisista ajoista alkaen. Nyt luodaan kuvaa siitä, että tuho tapahtuisi ihmisen kulutuksen takia. Kun ensin luodaan tällainen uhkakuva, sitten onkin taas kiva pettää itseään sillä, että jotakin on tehtävissä asian suhteen. Ihminen on alkanut kantamaan kuormaa koko maapallon pystyssä pitämisestä. Samaan aikaan halutaan kuluttaa mielihalujen mukaan – eikä kuluttaa Jumalan antamasta maapallosta vain elämisen kannalta tarpeellisia asioita.

Usko Jumalaan merkitsee suurimman mahdollisen auktoriteetin edessä nöyrtymistä. Elämä on valmistautumista kohtaamaan tuo mystinen mestari. Tässä suhteessa ei todellakaan ole syytä pilkata heikkoa ihmistä, joka tarvitsee vaikkapa uskonnolisen ryhmän. Uskontojen piiristä löytää suuria filosofeja ja teoriassa on mahdollista, että sellaisia menee opiskelmaan filosofiaakin.

Syyt uskonnon kumoamiselle voivat olla henkilökohtaisia. Henkilö on saattanut kokea suurta ahdistusta ja kuolemanpelkoa vaikkapa kotinsa ahtaan uskonnollisessa ympäristössä. Toisaalta työelämässä pärjääminen edellyttää tänä päivänä korkeista ihanteista luopumista. Mikäli ihminen ei elä ympäristössä, jossa muistetaan Luojaa, hän alkaa ajatella ryhmäpaineen takia toisin.

Itse en näe nykyisiä ateistisia suuntauksia mitenkään erilaisina verrattuna uskonlahkoihin. Ateismi on monilta osin itsensä pettämistä. Joku ihmeellinen tarve kumota taikauskoisuutta. Taustalla on ehkä sittenkin vain pyrkimystä kumota se tosiasia, että jokainen sielu tulee maistamaan kuolemaa. Tämä on se syy, miksi monet tarraavat jopa persoonalliseen Jumalaan. Sotatilanteissa etenkin.

Ateismista puuttuu yleishumaani suhtautuminen ihmiselämän rajallisuuteen ja vajavaisuuteen. Siinä luotetaan omaan älyyn ja jopa sokaistutaan sen johdosta. Uskonnon anatama kuva ateistista lienee usein harhaanjohtava. Ateisti kuvataan paatuneeksi ihmiseksi, joka kykenee mihin vain. Ateismin huippua edustavat massamurhaajat. Sen sijaan ateistit eivät tunne suuria sieluja, jotka ovat enemmänkin uskontojen piirissä. Niinpä he ottavat kohteekseen heikoista heikoimmat ja usein itseään esiin tunkevat ”uskovaiset”. Minun mukaani todellisen Jumalan miehen kirjalliset jäännökset ovat usein vaatimattomia. Hän pelkää johtavansa ihmisiä harhaan. Siitä systä pelikenttä on jäännyt ateisteille kumota joko vanhoja kirjoituksia kontekstistaan irroitettuna tai sitten jotain harrastelijatason uskovien tuotoksia, jotka mielellään haluavat selittää teologisia totuuksiaan.

Uskontoa on pohjimmiltaan ihmisessä tasan niin paljon kuin hän noudattaa sen sanomaa. Tietäjähenkiä maailmassa piisaa. Henkilökohtainen elämä voi olla päinvastaista.

Airaksisen kirjassa on viihteellisessä mielessä esitetty katolisen kirkon pedofiiliiskandaaleita.  En halua levitellä juoruja Helsingin yliopistossakin opettaneiden filosofien suhteista omiin opiskelijatyttöihin. Jokaisen tulee olla huolissaan omasta toiminnastaan. Tänän päivän maailmassa kaikki sellaiset esimiesaseman tapaiseen suhteeseen liittyvät sukupuolisuhteet ovat suurennuslasin alla. Itsekin kuulin Turun yliopistossa 1960-lukulaisten professorien leveilevän sillä, että he hommasivat itselleen nuorista opiskelijatytöistä tyttöystäviä ja siis samalla konekirjoittajia väitöskirjalleen ym. Silloin ei ollut tietokoneita, eikä me too- kampanjoita.

Ateistinen ihminen sallii itselleen heikkoudet – lihalliset ja muut – mutta edellyttää että ns. uskovaiset elävät täysin oppiensa mukaan. Toki katolisen kirkon sisällä levinnyt pedofilius on monilta osin puistattava asia. Sukupolvien takaa tuleva vitsaus lienee siinä taustalla. Uskonnollisissa piireissä on vaarana, että asioista ei puhuta oikeilla nimillä. Toisten kritisoiminen ei ole hyve. Se luokitellaan kanssaihmisten tuomitsemiseksi, vaikka Jumalan tulisi olla se suurin tuomari. Oman Jumalanpelon aste ja tekojen vilpittömyys ratkaisee ihmisen arvon. Kuoleman edessä toteutuu täydellinen tasa-arvo. Siis Jumalan edessä tavataan. Se ei totisesti ole mikään torilla tavataan joukkohengennostatuksen paikka.

Filosofia on vajonnut jonkinlaiseksi työkaluksi, jonka avulla saatetaan fundeerata vaikkapa yrityksen filosofiaa ja vastaavaa. Maailmankaikeutta hallitsevan ja ikuisesti olemassaolevan Jumalan antama perspektiivi saattaisi avata ahtaaksi käyneitä ajatusratoja ateistien päässä.

Jokainen kohtaa mestarinsa jonain päivänä. Ihmisellä on hyväkin olla tietty annos itseluottamusta tietyssä vaiheessa elämää. Taiteilijat kertovat, että sitten tulee se kausi kun keltainen neste alkaa virrata päässä. Aika siirtyä AA-kerhoon kun kiintiö on juotu täyteen. Tiedemiesten suhteen on olemassa vain jonkinlainen tiedeyhteisön kontrolli. Kunhan täyttää tieteellisen tai oman oppialansa säännöt saa syytesuojan. Tiedepiirille kirjoittava sortuu helposti samaan ulkokultaiseen hurskasteluun kuin ns. uskovaisetkin. Mikäli alkaa miellyttää Jumalan sijasta Jumalan luotuja, katoaa nöyryys.

Uskonnot pitävät sisällään monenlaisia varoituksen sanoja. Ylpeys on vaarallinen asia. Vain Jumalan edessä ihminen voi kokea täydellistä pienuutta. Yhtään virheetöntä pyhimystä ei ihmisten joukosta löydy. Ateismin pilvilinnoissa sellaisen kuvitellun tilan voi tosin saavuttaa. Sama vaara on uskovaisillakin.

 

IiroNordling

Kirjoittaja on opiskellut poliittista historiaa (VTM). Lukio Bagdadin kansainvälinen koulu. Yliopistot: Turun Yliopisto, Helsingin yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu