IRSTAAT VALKOISET MIEHET ISLAMIN MAILLA

Luin William Dalrymplen teoksen White Mughals; Love and betrayal in eighteenth century India. Jotkut kommenttaattorit näkivät tuon vuonna 2002 ilmestyneen kirjan jopa haastaneen Edward Saidin Orientalismi kirjan teoriat ja laajentaneen kuvaa kolonialistisen kauden suhteista valkoisten isäntien ja siirtomaiden asukkaiden kesken.

Itse olen lukenut Dalrymplen teoksista ennen tätä ainakin viisi. Yksi käsittelee Delhin historiaa ja eräs toinen Kalkutan.  Darymplen Return of a King puolestaan oli loistava kuvaus Afghanistanin historiasta ja siinä ilmeni hyvin myös great game Venäjän ja Ison-Britanian välillä. Mielenkiintoista oli huomata myös se, että jopa Napoleonin joukkoja oli värvätty Intiaan.

White Mughals teosta on joissain piireissä pidetty hänen parhaana. Kirja kietoutuu James Achilles Kirkpatrickin (1764-1805) romanttisen elämän ympärille.  Hän meni naimisiin (kaiketi puolivirallisesti) Khair-un-Nissa Begum nimisen naisen kanssa. Tapaus oli mitä skandaalimaisin. James oli brittiläinen virkamies Intian Hyderabadissa. Hän liikkui paikallisten muslimihallitsoijen piireissä. Kirkpatrick onnistui saattamaan profeetta Muhammedille  alenevassa polvessa sukua olevan tytön raskaaksi. Tänä päivänä olisi skandaali mainita, että tyttö oli vasta 14-vuotias. Tieto tapahtumasta kiiri brittien Intian toimintojen keskukseen Kalkuttaan asti.

14-vuotiaan Begumin isoäiti kannatti raskauden keskeyttämistä. James Kirkpatrik puolestaan ei halunnut lastaan tapettavan. Hän kääntyi islamiin ja meni naimisiin tytön kanssa. Kyse oli shia-muslimista.

Tämä aihe ei sinänsä ollut ihmeellistä. Se, että Kirkpatrik käytti muslimien vaatteita ei ollut mikään skandaali sen ajan Intiassa. Jokaisen britin oletettiin orientalisoituvan tavalla tavalla tai toisella. Monet britit menivät naimisiin paikallisten naisten kanssa. Itse asiassa joka kolmas britti nai paikallisen muslimin tai hindun 1800-luvun alun Intiassa. Skandaalimaista oli seksisuhteen aloittaminen nuoren neidon kanssa, joka oli brittien kannalta tärkeän hovin edustaja. Hänen isoisänsä oli ollut Hyderabadin pääministeri. Paikalliseen naiseen rakastumisen pelättiin lisäksi johtavan siihen, että kyseinen britti alkaisi edustaa enemmänkin vaimonsa kautta tullutta perhettä kuin brittiläisten asiaa.

Dalrymplen kirja kuvaa mainiosti sitä, kuinka britit ”vapautuivat seksuaalisesti” päästessään siirtomaihin töihin. Merimiehet nyt olivat ensimmäinen  ryhmä, jota uusien kulttuurien houkutukset kiehtoivat. Monet britit jättivät brittiläiset työnantajansa ja siirtyivät paikallisten muslimien palvelukseen. Palkat olivat parempia ja naisia sai ottaa useampia. Eräs britti kuoli intoa täynnä odottaessaan nuoren muslimivaimon korkkaamista. Ympärileikkaus vaadittiin ja siitä esinahan poistosta saatu infektio tappoi miehen.

Tänä päivänä Eurooppa koetaan seksuaalisesti vapautuneena paikkana ja seksiturismi suuntautuu tänne. Ei joku arabi pidä Thaimaata tai vastaavia maita mitenkään irstaina paikkoina. Euroopassa vaaleat naiset kaatuvat alle, suutelevat tarvittaessa miehen elintä ja lopulta jopa maksavat tulijalle palveluksista. Lukuisia Ibn Battutan tai Marko Polon tyylisiä matkakirjoja saisi kirjoitettua Suomeenkin suuntautuvista matkoista.

Kirkpatrikin aikaan Eurooppa oli puritaanisempi paikka. Tunnettua oli sellainen ohje vielä viktoriaanisen ajan Englannissa, että naisen piti peiton alla vain levittää jalkansa ja ajatella isänmaata. Kansakunta tarvitsi jälkeäisiä.

Dalrymple toteaa, että Rudyard Kiplingin kuolematon aatos, että Itä on itää ja Länsi läntta ja ne eivät koskaan kohtaa, kuvaa enemmänkin 1800-luvun lopulta alkanutta tilannetta. Suezin kanavan avaaminen 1860-luvulla lyhensi matkoja Intiaan ja jopa Indonesiaan asti. Tämän jälkeen valkoisia naisia oli alettiin tuoda siirtomaissa palvelleiden vaimoiksi.

Itse olen aikaisemmin ajatellut, että brittien imperiumin erotti portugalilaisten ja espanjalaisten imperiumeista juuri rodullisen puhtauden säilyttäminen. Brasiliassa ja latinalaisen Amerikan siirtomaissa rodut sulautuivat pitkälti keskenään. Kenties siihen vaikutti myös halu levittää kristinuskoa. En ota kantaa enempää, koska en ole aiheeseen muutamaa kirjaa enempää perehtynyt.

Itse törmäsin Malesiassa siihen, että Melakan kaupungissa elää portugalilaisperäinen vähemmistö. Eräs sitä edustava mies oli hotellissa töissä. Hän kertoi siitä, että he olivat saaneet alkuperäisasukas ns. bumiputra statuksen, joka kuului vain maleille yleensä. Kiinalaiset ja tamilit eivät sitä nauttineet. Siis portugalilaisten kauppapaikakseen ottamassa Melakassa, joka sittemmin siirtyi briteille on elellyt näihin päiviin asti portugalilaisista polveutuva väestö. tosin nämä olivat ottaneet jo 1500-1600-luvuilla paikallisia vaimoja itselleen. Eli olivat siis sekoittuneet paikalliseen väestöön.

Portugalin tapaan myös hollantilaiset ottivat paikallisia vaimoja 1600-ja 1700-luvuilla nykyisen Indonesian alueella. Itse asiassa myös hollantilaisten asioita hoiti siirtomaissa paikallisten kanssa naimisiin menneet edustajat ja sittemmin myös näiden jälkeläiset. Tämä alkoi muuttua vasta 1800-luvun lopulla. Juurikin lyhentynyt matka – kiitos Suezin kanavan – johti siihen, että vaimoja tuotiin  Euroopasta. Siinä vaiheessa nämä sekarotuiset hollantilaiset menettivät asemansa. Aikaisemmin he olivat olleet vastuussa erilaisilla plantaaseilla.

Tänä päivä röyhkeä ajatus länsimaisen kulttuurin viemisestä ympäri maailmaa perustuu tiedotusvälineisiin. Jotkut kokaiinipäissään omasta hyvyydestään liikuttuneet amerikkalaisliberaalit kuvittelevat olevansa hyvällä asialla.

Siirtomaakaudella valkoiset pitivät statustaan yllä eristäytymällä ja sitten he valitsivat piireihinsä pyrkiviä natiiveja suosikeikseen. Näiden lapsia päästettiin hollantilaisten ylläpitämiin kouluihin. Indonesian ensimmäinen presidentti Sukarno kävi hollantilaisten koulua. Hänen isänsä kuului Surabajan kaupungin teosofiseen seuraan, jossa oli jäseninä monia hollantilaisia vapaamuurareitakin. Poika siis pääsi hollantilaisten ylläpitämään kouluun. Hän rakastui onnettomasti johonkin koulun hollantilaiseen tyttöön ja jopa kävi kosimassa tätä. Hollantilaiset vanhemmat ohjasivat alkuasukkaan kohteliaasti pihalle.

Laajassa kuvassa Ranskan vallankumouksen jälkeen levinneet valistusaaatteet ja jonkinlainen usko siihen, että maailmaa voidaan muuttaa johti valkoisen väestön uskoon omasta ylemmyydestään. Euroopassa tapahtunut väestönkasvu ja liikaväestön muuttaminen Amerikkaan ja siirtomaihin – siirtokuntiin – lisäsi uskoa omaan paremmuuteen.

On kuvaavaa, että vielä 1700-luvulla uskottiin, että länsimaiset ovat turmeltuneita. Jossain päin maailmaa oli löydettävissä ns. jaloja villejä. Siis luonnontilassa ihminen oli puhdas ja jalo. Tällaista jaloa villiyttä koki monet mm. Balilla 1800-luvun alussa ja osa vielä 1900-alussakin, jolloin hollantilaiset liittivät alueen itselleen.

Sittemmin Intiastakin tyypillisesti tavattu leskien polttaminen nähtiin epäinhimillisenä. Toisaalta balilaiset naiset olivat suosittuja kotiapulaisina ja jalkavaimoina mm. Batavian (nyk. Jakarta) kiinalaisten keskuudessa. Balilaisista miehistä oli sinänsä sotilaiksi, mutta heillä oli ongelmana hulluuspuuskat (amok, engl. phutaan run amok).

Kyseinen Dalrymplen kirja ei kaiketi Suomessa ole saanut vastaavaa huomiota. Orientalismi kirja, joka ilmestyi jo vuonna 1978 ja sitä luettiin  ja lainailtiin paljonkin Suomenkin yliopistoissa vielä 1990-luvulla. Saattaa olla, että terrorisminvastainen sota muutti ilmapiiriä Suomessa ja kuva suhteista itämaisiin ihmisiin muuttui mustavalkoisemmaksi.

Intian siirtomaakauden varhaisemmilta vuosilta tuli tunnetuksi myös Charles ”hindoo”  Stuart. Hän kääntyi hinduksi.  Dalrymplen ajatus siitä, että eurooppalaisten ja brittien oli pakkokin omaksua paikallisia tapoja ja jopa ottaa vaimot paikan päältä on pitkälti unohtunut. Oli selvää, että oli mukauduttava siihen kulttuurin, jonka pariin muutti. Meille on jäännyt käsitys ylemmyydentuntoisista siirtomaaisännistä. On muistettava, että ensimmäinen intialainen curryhouse perustettiin Englantiin jo 1800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

Itse luin aikoja sitten Jean Baptiste Tavernierin matkapäiväkirjoja islamilaisen Intian ajoilta 1600-luvulta. Ranskalainen Tavernier on kirjan kuvituksissa turbaani pään ympäri kiedottuna. Se oli normaalia siihen aikaan. Ei eurooppalaisilla ollut 1600-luvulla paljoakaan annettavaa Intialle. Mogulihallitsijat keskustelivat mielellään jopa jesuiittasaarnaajien kanssa. Siis suhde jopa kristinuskoon oli erilainen niihin aikoihin.

1600-luvun kaupassa Latinalaisesta Amerikasta saatiin jalokiviä, joita myytiin Intiaan. Niitä puolestaan ostettiin mustia orjia vastaan. Mustia orjia puolestaan saatiin ostettua maksamalla näistä intialaisilla tekstiileillä. Tuo kolmiokauppa ei siis edes kiertänyt Euroopassa. Tavernier elätti itseään myymällä jalokiviä kiertelemällä Mogulikauden Intian muslimihoveissa.

Englannissa paikallisten puolelle muuttaminen ja kääntyminen islamiin kuvattiin 1600-luvulla termillä ”turn Turk”. 1800-luvulla puhuttiin muuttumisesta natiiviksi (go native). 1800-luvun lopulla ja kolonialismin loppuvaiheessa paikallisten tapoihin ja uskoon kääntymistä ei suosittu. Toki moni uskoi palaavansa kotimaahansa komennuksen päätyttyä. Piti siis säilyttää oma kultturi sitäkin silmällä pitäen. Siksi briti eristäytyivät omiin klubeihinsa 1800-1900-luvuilla.

Ei kuukausien (siis suuntaansa) merimatkojen päässä olevista siirtomaista mitään vuosilomia kotiin tehty joskus 1600- ja 1700- luvuilla. 1595 ja 1794 välisenä aika Hollannista lähti Indonesiaan 4700 laivaa, joista palasi takaisin 3300. Siis kyse ei ollut mistään huvipurjehtimisesta. Ehkei se ollut sitä myöhemminkään, mutta jo 1900-luvun alkupuolella kaikenlaiset varakkaat turistit matkailivat laivoilla aina jaavalle asti. 1900-luvun alussa oli merkki varakkuudesta kun amerikkalainen kävi loisteliaalla laivalla Euroopassa kiertelemässä. Merimatka Euroopasta Yhdysvaltoihin taittui ”lippulaivakilpailun” myötä jo muutamissä päivissä.

Matka Aasiaan merkitsi tylsää merimatka joka kesti reilut pari hassua viikkoa. Matkalla sai nähdä monenlaista mielenkiintoista.  Tällaisista syntyi matkakirjoja myös eurooppalaisten naisten kynistä.  On muuten mielenkiintoista, että lentokone matkailu ei ole samalla tavalla hohdokasta.

William Dalrymplen teoksia ei Suomessa yliopistoissa kaiketi luetuteta. Miehestä ei löydy suomen kielistä wikipedia sivua. Edward Saidin Orientalismi on suomennettu ja luonnollisesti wikipediasta löytää hänestä sisältöä suomeksikin. Intian historiaan liittyvät kirjat kiinnostavat luonnollisesti brittejä enemmän. White Mughals on jossain päin maailmaa toiminut merkittävänä puheenvuorona liittyen siirtomaakauden etnisiin suhteisiin.

Pölyt terrorisminvastaisen sodan takia alkavat laskeutua ja saattaisi olla Suomessakin tilaa hieman avata ahtaita näköalója varhaisempaan historiaan. Kyse ei nähdäkseni ole mistään keskustelusta pitääkö maahan tuoda väestöä Euroopan ulkopuolelta.

 

IiroNordling

Kirjoittaja on opiskellut poliittista historiaa (VTM). Lukio Bagdadin kansainvälinen koulu. Yliopistot: Turun Yliopisto, Helsingin yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu