Kun Suomi putosi puusta…

Vuonna 1996 Suomi oli Ruotsiin verrattuna etnisesti varsin yhtenäinen kansa. Olin Turkissa muutaman viikon matkalla ja siihen samaan hotelliin tuli joukkueellinen Suomen pääsarjatason jalkapalloilijoita. He juhlivat kauden päätöstä Antalyan kaupungissa. Joukossa oli eräs musta pelaaja. Nigerialainen vahvistus oli ehkä epäonnekseen rakastunut Suomen matkalla vahvasti kristittyyn naiseen ja jäänyt nuorisomaajoukkueen pelireissun jälkeen Suomeen. Hän kuului siihen ikäryhmään nigerialaisia pelaajia, jotka pääsivät hyviin joukkueisiin maailmalla. Rakkaus kenties tuli menetettyinä mahdollisuuksina hänelle kalliiksi. Tämän kaikki kuulin keskustellessani miehen kanssa.

Suomalaiset pelaajat ryyppäsivät koko viikon lomansa, mutta musta mies oli jotenkin ulkopuolinen. Erään kerran tarinoidessani tuon mustan pelaajan kanssa hotellin aulassa, ruotsalainen arviolta 80-vuotias mamma tuli vaihtamaan muutaman sanan. Hän oli liikuttunut näkemästään. Suomalainen – siis tunnetusti rasistisen kansan edustaja – keskustelemassa mustan miehen kanssa sulassa sovussa. Nainen vaatimalla vaati, että ottaisin noin 20 euroa rahaa vastaan. Kenties hän näki välähdyksen aatteensa mukaisesta maailmasta, jossa kansat elivät harmoniassa keskenään. Vastustelin alkuun rahan vastaan ottamista. En ollut omasta mielestäni muuttamassa maailmaa, enkä mitenkään puhdas pulmunen rasisminkaan suhteen. Kyse ei ollut minulle ideologisesta asiasta. Juttelin ajan kuluksi. Olin kuitenkin käynyt nuorena Bagdadin kansainvälisen koulun ja kaiken väristä oppilasta oli ollut koulussa. Koulukaverinani oli ollut ollut jopa eräs valkoinen buuri etelä-Afrikasta – joka oli armoton rasisti.
Musta mies kehoitti minua ottamaan rahan. No, söimme sillä aterian.

Muistan niiltä ajoilta tunnelmaa Ruotsissa. Siihen aikaan Ruotsi oli totalitäärinen ja se näkyi suhteessa maahanmuuttajien kotouttamiseen. Suomessa somalinaiset käyttivät huivia, mutta Ruotsissa eivät juurikaan. Sikäläinen maahanmuuttovirasto tai joku muu taho antoi jehovan todistajille listat uusien maahanmuuttajien osoitteista. Kaikille tuli jehovan todistajat ovelle arabian ym. kielisten lehtiensä kanssa. Tavallinen ruotsalainen varmaan nauroi heidät ulos. Juuri maahan tulleiden ympärille laitettiin kaikenlaista kotouttajaa ja pään sekoittajaa.

Eräs irakilainen öljyteollisuuden palveluksessa arabiemiraateissa työskennellyt ja sieltä vuoden 1991 Kuwaitin sodan takia irakilaisena karkoitettu insinööri kertoi minulle kokemuksistaan. Hän saapui pakolaisena Ruotsiin eikä tuntenut ketään. Hän viihtyi paikallisessa moskeijassa ilmeisesti liiankin hyvin. Sosiaalitantat lähettivät uhkauskirjeen, jossa pariksi viikoksi moskeijalle (yötä päivää) unohtunutta irakilaismiestä syytettiin perheensä heitteillejätöstä. Vaimo ei ollut valittanut. Kirjeen mukaan lapset saatettiin ottaa huostaan ellei touhu muutu.

Mies ei ollut mikään radikaali ja itse asiassa hänen perheensä oli lähtenyt Irakista jo ennen Saddamin valtaannousua (1979). Isä oli ollut kenraali. Ruotsin kaikkialle ulottuva tarkkaileva katse oli löytänyt syyn kiristää miestä mukautumaan ruotsalaiseen malliin, johon saattoi sopia korkeintaan yksi viikottainen rukous moskeijassa per viikko. Kyseinen irakilainen sai viiden vuoden oleskelunsa jälkeen Ruotsin kansalaisuuden ja löysi töitä Qatarista. Sielä palkka pelkällä Ruotsin passilla oli viisinkertainen verrattuna Irakin passiin. Päivääkään hän ei ollut öljyalalla töitä tehnyt Ruotsissa. Hänen kommenttinsa Ruotsista oli tyly: ”Se mitä hän koki Ruotsissa oli sellaista miksi hän oli kommunismin kuvitellut”. Varmaan kaikki hyötyi siitä, että hän pääsi alansa töihin ja on kyennyt sen jälkeen palkallaan elättämään perheensä Qatarissa.

Ruotsi menetti otteensa maahanmuuttajien kotouttamisessa josku 2000-luvun taitteessa. Terrorismin vastainen sota oli hyökkäys muslimien identiteettiä vastaan kaikkialla maailmassa ja se sai aikaan reaktion. Myös Ruotsin kotouttajat menettivät otteensä asian suhteen. Siitä huolimatta maassa elää halu ottaa siirtolaisia osaksi ruotsalaista elämäntapaa.

Moni katselee Talebanin Afganistanin haltuunottoa jonkinlaisena kellon kääntymisenä taaksepäin. Palattiin jonnekin vuoteen 2001. Samaan aikaan on tapahtunut valtavaa islamilaistumista Turkista Indonesiaan. Huivi alkaa olla normi. Talebaanit pakottivat aikoinaan jotain moderneina itseään pitäneitä kommunisteja pukeutumaan huiveihin.

Esimerkiksi Indonesian pääkaupungissa harvempi nainen käytti huivia vielä vuonna 2003. Turkissa saattoi mies menettää työpaikkansa, jos vaimo käytti huivia vaikkapa 1990-luvulla. Tänä päivänä nimenomaan yläluokka eri puolilla islamilaista maailmaa käyttää huivia. Indonesian Helsingin surlähetystössä naiset alkoivat käyttää huivia joskus 2010 jälkeen. Aasialainen nainen ei halua leimautua thaimaalaiseksi ilotytöksi ja kokea sen mukaista ahdistelua on eräs kuulemani peruste asiassa. Suurempi peruste lienee heidän kotimaassan tapahtunut kehitys.

Itse asiassa Kaakkois-Aasiassa johtoon nousee nykyisin maiden omista yliopistoista valmistuneita. Vielä 1960-luvulla Pakistanin, Malesian tai jopa Indonesian johtoon oli noussut kolonialismin kauden perintönä länsimaisen koulutuksen saaneita. Monilla oli tavat sen mukaiset. Lasi viskiä oli Benazir Bhutton isän Zulfikar Ali Bhutton tavaramerkki Pakistanissakin vielä 1970-luvulla. Olen Suomessa tavannut jopa pakistanilaisia lääkärikoulutuksen saaneita lääkäreitä, jotka kokivat totaalisen ateistisen heräämisen nuorina.

Muutamien vuosien takainen tutkimus Pakistanista kertto, että 75% kansasta kokee olevansa identiteetiltään ensi sijaisesti muslimeja. Pakistan on sikäli erikoinen tapaus, että maan nationalismin pohjana on Intian niemimaan islamilaisuus. Pakistanissa väestö on nuorta ja suunta on sen mukainen. Siis islamilaistuminen etenee. Se varmaan aiheuttaa ongelmia ja haasteita jatkossa. Muista vuonna 2004 Quettan kaupungissa kuinka pakistanilaiset valittivat sitä, että 200 lääkäriopiskelijan asuntolassa vain 50 rukoili kaikki 5 rukousta moskeijassa. Joku heitti siihen väliin: ”kuulemma kauhealla 1990-luvulla aamurukouksessa oli ollut alle 5 henkeä”. Kun ottaa huomioon sen, että osa opiskelijoista ei ole aina paikalla tai ei edes ole muslimeita tai kuuluu johonkin eri lahkoon, niin luku (50/200) on varsin korkea. Kyse oli kuitenkin tulevista lääkäreistä.

Taleban ei tässä ajassa ole enää niin radikaali ilmiö kuin mitä se oli vuonna 1996. Erityisesti mikäli he osaavat pitää monimutkaistuvan maailman mukana kuvassa. Mulla Omar alkoi 50 islamilaisen opiskelijansa kanssa laittamaan rikollisia ja huumeparoneita kuriin ja huomasi olevansa yhtäkkiä koko maan johtaja. Tämä nykyinen talebanin johto on kokeneempaa. Tietenkin, kuinka sotimiseen tottuneille rivitalebaaneille selittää uusia haasteita. Talebaanien sisällä on erilaisia ryhmiä ja lisäksi on ISISin haarat mukana kuvassa. Helppoa ei ole. Maan luonnonvaroilla on mahdollista saada laajemmalle porukalle siedettävää kehitysta aikaiseksi.

Muistan aikoinaan kuin Djibutilaiset kehuivat kiinalaisia. Maahan rakennettiin kiinalaisten toimesta 30 000 kerrostaloasuntoa, joita sai 5000 dollarilla kappaleelta. Tapasin aikoinaan ryhmän Harvardin opiskelijoita Kuala Lumpurin lentokentällä. He opiskelijat Nation Building opintoja. Valmistuneita oli lähtenyt Afganistaniin ja Irakiin. Jos on takana vaikkapa 200 000 dollarin opinnot ja Harvardin yliopiston antama tutkinto, nin ei varmaan alle 100 000 dollarin jonnekin Afganistaniin voi edes säälistä lähteä. Nykyisin USA:ssakin on opintolainaa käytössä.
Mitä tällaisestä saa tavallinen afgaani? Olisi ollut parempi laittaa samalla rahalla 20-30 intialaista tai muuta opettamaan englannin kieltä tai matematiikkaa afgaaneille.

Kuala Lumpurin yliopistoissa näkyi uzbekkeja, iranilaisia ja muita professoreina. Varmaan hinta/laatusuhde on parempi. Koko Afganistanin nostaminen yhtäkkiä jostain perinteisestä heimojen maailmasta Harvardin mallin mukaiseksi lesbo-feministiseksi valtioksi on lähtökohtaisesti järjettömämpi kuin Venäjän muuttaminen kommunismiksi lähes maaorjuuteen nojaavan mallin pohjalta. Kommunisteilla oli jonkinlainen tiekartta. Ensin piti teollistua ja sitten siirtyä kommunismiin.
Todennäköisesti Afganistan saa houkuteltua sellaisia osaajia maahan, joille islam ei ole punainen vaate. En epäile hetkeäkään, etteikö Suomeenkin tulleiden joukossa ole sellaisia, jotka ottavat tuet täältä ja saattavat asustella jatkossa Talebaanien Afganistanissa.

USA piti Kabulin lentokenttää evakuointien ajan hallussa. Samaan aikaan kotimaahansa palaamassa olevat afgaanit olivat jumissa Dubaissa ja muissa paikoissa. Eli paine saada Kabulin lentokenttä omaan käyttöön oli selkesäti olemassa.

Suomestakin on Pakistanin heimoalueille lähtenyt takaisin ihmisiä. Osa on sijoittanut rahaa johonkin pieneen bisnekseen. Emiraateissa on ollut huomattava määrä pushtun kielisiä taksikuskeja Afganistanista. Myös muiden alojen asiantuntijoita on ollut siellä töissä – vaikkapa korjailemassa rekkoja. Osa saattaa jatkossa palata hyvinkin kotimaahansa ja sijoittaa pienet säästönsä sinne. Toki kaikki riippuu siitä miten olot vakiintuu. On muistettava, että harvalla afgaanilla on varaa tai mahdollisuutta tuoda perheitään emiraatteihin. Haaveena on toki paluu. Talebanin johdolla maan korruptio voi talttua ja sitä kautta talous lähteä liikkeelle. Esimerkiksi Qatarin hyväntekeväisyysjärjestöissä Afganistania ei oikein haluttu auttaa vuonna 2010 kuulemien tapausten valossa. Kaikenlaiseen lasten koulutukseen tarkoitetut rahat menivät yökerhojen tai vastaavien perustamiseen ja siis yksityisiin taskuihin.

Kiina, Turkki, Qatar ja erinäiset muslimimaat saattavat alkaa sijoittamaan rahaa maahan jatkossa. Joku otti twitteriin kuvan siitä, kuinka Kabulin lentokentälle lähetetyt qatarilaiset sotilaat rukoilivat yhdessä talebaanien kanssa jo heti tuoreeltaan. Eli ainakaan islamilaisessa maailmassa taleban ei edusta sellaista hirmuhallintoa, joksi USA sitä ennen omia salaisia sopimuksiaan leimasi.

Suomessa on olemassa sellaistakin ilmiötä, että toivotaan Talebanien epäonnistuvan ja ajavan miljoonia pakolaisiksi lähialueille, joiden pitää ne sitten elättää myös Suomen tukemina. Minä puolestani toivon, että luonnonvarojensa puolesta rikas Afganistan toipuu ja saa Euroopassa ja muualla kulttuurin takia viihtymättömiä ihmisiä paluumuuttamaan sinne. Jopa ei-Afgaanien kannalta siellä voi jatkossa aueta mahdollisuuksia.

Maailman muutoksen vauhti lienee liian nopea täältä pohjolasta katsottuna. Kun Suomi putosi puusta kaikki kävi todellakin äkkiä. Minä toivon kulttuuripiirien mukaista maailmaa. Eurooppalainen tai amerikkalainen ei supistuvan väestönsä avulla kykene olemaan monopoliasemassa oleva ja johtava kulttuuripiiri maailmassa. Jatkossa imperialistisen seikkailun päätteeksi Suomeenkin tuodaan elämäntapa ulkoapäin. Kolonialismi merkitsi liikväestön asuttamista eri puolille maailmaa. Osa paikoista säilyi valkoisina (USA, Australia jne). Nyt siirtoliike on päin vastainen. Länsimainen ihminen vikisee kun paine uusille asuinalueille tunkevien vaateista kasvaa.

Kekkonen oli pessimismi. Kommunismi kenties voittaa, mutta aikaa voi pelata. Kun katsoo väestösuhteita, niin on vain realismia nähdä tulevaisuus synkänä tai halata tulijat kulttuureineen kotouttamaan suomalaiset tavoilleen.

0
IiroNordling
Sitoutumaton Lahti

Kirjoittaja on opiskellut poliittista historiaa (VTM).
Lukio Bagdadin kansainvälinen koulu.
Yliopistot:
Turun Yliopisto, Helsingin yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu