KYLMÄN SODAN KÄSITTEESTÄ JA SUOMEN HISTORIASTA

Luen parhaillani Aleksi Mainion teosta Erkon kylmä sota, Helsingin Sanomat Moskovan varjossa. Minua kiinnostaa luonnollisesti kylmän sodan käsitteen käyttö Suomen historian yhteydessä. Vielä 1990-luvulla kylmän sodan maailmaa tutkittiin pitkälti Kekkosen kauden tai suomettumisen käsitteiden kautta. Kylmän sodan alkuun liittyen oli olemassa sitten jotain ”vaaran vuodet” aikaan sijoittuvaa tutkimusta. Nuoren tutkijan ei kannattanut astua Suomen poliittisen historian gurujen käsitteitä vastaan.

Aleksi Mainio kiitteli kirjansa alussa professori Markku Kuismaa siitä, että tämä kannusti etsimään uusia näkökulmia ennakkoluulottomasti. Nimestään huolimatta Mainion  teosta varten ei ole luettu isoja pinoja kylmän sodan kirjallisuutta. Sellainen ei olisi edes mahdollista lyhyen ajan puitteissa. Kirjan fokus on tietenkin Helsingin Sanomat kylmän sodan kaudella. Niinpä siinä kylmä sota nähdään tunnettujen kylmän sodan liikahdusten taustaa vasten ja mielenkiintoisesti siinä avataan hekilökemioita Suomessa tuolta kaudelta.

Eräs mielenkiintoinen avaus kirjassa kuitenkin on. Aleksi Mainio heittää ilmoille laajennetun kylmän sodan käsitetteen:

”Muutamat historiantutkijat, kuten Jonathan Haslam, ovat puhuneet jopa ’pitkän kylmän sodan ajasta’. He ovat korostaneet, että vuonna 1917 alkanut aikakausi päättyi vasta vuonna 1991 Neuvostoliiton luhistumiseen”.

Vuonna 1917 tapahtunut Venäjän vallankumous nähdään näissä tulkinnoissa jonkinlaisena alkupisteenä kylmälle sodalle. Mielenkiintoisesti Mainio käyttää perin amerikkalaista antikommunismin käsitettä: ”Eljas Erkko jos kuka oli tämän maailmankuvan lapsi. Hän oli pitkän linjan antikommunisti, jolle Neuvostoliiton syntymä ja sen vaikutukset Suomeen olivat avainkokemuksia”.

Jonathan Haslam on britti ja se näkyy hänen analyyseissään ja panotuksissaan. Luin 1990-luvun lopulla amerikkalaisen Melvyn Lefflerin teoksen The Specter of Communism: The United States and the Origins of the Cold War 1917-1953. Tuo vuonna 1994 julkaistu lyhyehkö kirja hyödynsi osin itäisen Euroopan avautuneita arkistoja. Siinä nostettiin esiin kommunismin muodostama ongelma ja haettiin kylmän sodan juuria Neuvostoliiton syntyhetkestä alkaen.

Leffler tutki Pentagonin arkistoja 12 vuotta ja teki työnsä pohjalta ansiokkaan teoksen A Preponderance of Power: National Security, the Truman Administration and the Cold War (1992). Se on loistava teos ja jokaisen Trumanin hallintoa tutkivan kuuluu kahlate se läpi. Tosin sillä varauksella, että ei ole ollenkaan selvää, että Pentagon oli suurin vaikuttaja USA:n politiikan taustalla. Wall Streetin intressit saattoivat painaa monesti enemmän ja myös maan sisäpolitiikka.

Jonkinlaista puheenvuoroa edustava teos The Specter of Communism kuvasi kylmän sodan juuria siten, että suhde kommunistisen järjestelmän kanssa oli ongelmallinen alusta alkaen ja kylmä sota nähtiin lähinnä lykättynä sotana, jossa natsismi tuli väliin. Minusta se on monilla tavalla ongelmallinen kirja, joka oikoo mutkat suoriksi. Se oli kirjoitettu kenties enemmän jonkinlaisena evankeliumina kylmän sodan voittaneille amerikkalaisille. Sellaista kertomusta haluttiin lukea siinä ajassa.

Kylmän sodan päättymisen aikoihin kirjoitettiin kirjoja antikommunismista. Osa näistä pyrki pesemään siihen liittyviä negatiivisia mielikuvia. On tunnettua, että 1920-luvulla USA:ssa esiintynyt ns. Red Scare- ilmiö ja sen jatkona kylmän sodan alussa noussut McCarthysmi olivat melkoisen radikaaleja. Voisi sanoa, ettei  antikommunismi USA:ssa paljoa eronnut natsi-Saksan antikommunismista. Juutalaiset olivat kommunismin taustalla ja muut vastaavat teemat olivat sen liikkeen piirissä faktoja.

Kylmän sodan alussa muotoutui ns. liberaali antikommunistinen konsensus. Siinä molempien USA:n pääpuolueiden edustajat alkoivat patoamaan kommunismia valtavirtaan sopivammalla tyylillä. Tässä voisi siis sanoa, että Erkko länsimielisenä lienee ollut näitä liberaaleja antikommunisteja. Ne eivät välttämättä olleet Suomessakaan enemmistönä 1920- ja 1930-luvuilla.

Mitä siis seuraa siitä, jos kylmä sota nähtäisiin aikajaksona 1917-1991? Silloinhan natsi-Saksan kanssa liitossa olleet suomalaiset olivat historian oikealla puolella. Tosin sodan seurauksena maamme joutui olemaan melkoisen kumarassa, vain odotellen Neuvostoliiton luhistumista.

Kylmä sota pitkän jakson kautta tulkittuna on monella tapaa ongelmallinen. Brittien kannalta voi nähdä, että asetelma Neuvostoliittoon ja kommunismiin oli jo 1920-luvulta alkaen ongelmallinen. Maassa alkoi nousta vasemmistolaisuutta ja imperialismin vastaisuutta. Englannissa siis ajettiin omaa etua 1920- ja 1930-luvuilla. Chamberlainin tekemä sopimus Hitlerin kanssa 1938, jota nykyään parjataan, perustui laskelmaan Britanian omista voimista. Churchillin alkaessa nostattamaan brittejä Saksaa vastaan oli käynyt selväksi, että britit jäävät USA:n alaisuuteen.

Jos siis kylmää sotaa soveltaa 1930- ja 1940-luvun alun tilanteeseen. Brittien kannalta saattaa ajatella, että kyse oli proxy sota, jossa Saksaa käytettiin tekemään likainen työ kommunistista Neuvostoliittoa vastaan.  Siinä projektissa siis välikappaleena ollut Suomikin olisi tehnyt osuutensa heikentääkseen Neuvostoliittoa. Tosin kylmälle sodalle leimaa antava käsite proxy sota liittyi enemmän atomiaikaan, jolloin suoraa konfliktia vihollisen kanssa vältettiin ydinaseiden pelossa.  Venäjä ja Iso-britania olivat pelanneet vastaavaa peliä jo pidemmän aikaa mm. Keski-Aasian suunnalla.

USA:n kannalta on todettava, että antikommunistit eivät olleet ohjaamassa maan politiikkaa ennen toista maailmansotaa. Itse asiassa USA:n ajautuminen  lamaan vuoden 1929 pörssiromahduksen jälkimainingeissa oli monille merkki siitä, että amerikkalaisten kapitalistinen järjestelmä oli ajautunut lopulliseen kriisiin. Marxilaisuus oli sittenkin oikeassa, ajateltiin laajalti. Rooseveltin New Deal- ohjelma otti mallia Leninin New Economic Propramista (NEP). Ei siis todellakaan oltu levittämässä omaa järjestelmää Neuvostoliiton suuntaan, pikemminkin päin vastoin.

Toisaalta on muistettava, että Neuvostoliitto ei ollut ainoa suurvaltakilpailun kohdemaa USA:sta katsottuna. USA oli toisen maailmansodan aikoihin päättäväinen, että eurooppalaisten siirtomaakausi ajetaan loppuun. Vapaakaupalle perustuvassa maailmassa amerikkalaisten tuotteet saisivat markkinat itselleen, joita siirtomaajärjestelmillä mm. Sterling block oli heiltä suljettu. USA ei halunnut sotia Englannin sotaa ja maksaa Englannin imperiumia jaloilleen, kuten monien mielestä tapahtui ensimmäisessä maailmansodassa. Tavallaan Rooseveltin kaudella USA kilpaili liitostaan huolimatta vahvasti myös Englannin etuja vastaan. Vuonna 1944 tehdyssä kyselyssä valtaosa amerikkalaista uskoi, että nimenomaan Englanti tulisi olemaan sodan jälkeinen vihollinen – ei Neuvostoliitto.

USA ei siis millään tavalla Rooseveltin kaudella hakenut konfliktia Neuvostoliittoa vastaan. Amerikan ulkopolitiikassa osin uskottiin pitkälti, että sotaa äiti-Venäjän puolesta käyvä ja USA:n kanssa liitossa oleva Neuvostoliitto olisi hylkäämässä kommunistista ideologiaa. Rooseveltin uskottin sodan jälkeen lavasäteilyllään pitävän Stalinin piirissään. Moskovan lähetystössä toimineet nuoremmat diplomaatit (mm. Kennan) pitivät USA:n politiikkaa naivina. Heidän äänensä nousi kuuluviin kylmän sodan alussa kun Roosevelt äkillisesti kuoli ja Stalin nosti kommunistisen ideologian kunniaan vuoden 1946 vaalipuheessaan.

Monet demokraattisen puolueen kilpeä kiillottavat esittävät, että Roosevelt vain teeskenteli Uncle Joen eli Stalinin ystävää. Kuulemma Roosevelt olisi toiminut samalla tavalla kuin Truman. Kun Truman tapasi Stalinin ensimmäistä kertaa Potsdamissa 1945, hän ei pitänyt koko kaverista. Jokainen suomalainen ymmärtää, että henkilösuhteilla ja kemioilla on merkitystä venäläisten kanssa toimittaessa. Hyvin Stalinin kanssa juttuun tullut Roosevelt olisi saattanut vahvasta kotimaisesta asemastaan käsin hyvinkin pitää Stalinin mukana. Jonkinlainen yhteistyö olisi voinut toimia porkkanana Stalinin suuntaan. Trumanin mainittua Stalinille atomipommista – siis ennen kuin sitä käytettiin Japania vastaan – Stalin saattoi kokea tiedon esittämisen jopa uhkaavana kannaltaan. Henkilösuhteiden varaan on tietenkin vaikea laskea suurvaltasuhteita. Erityisesti USA:ssa käänteet saattavat olla rajujakin. Tosin Gorbatsovin ja Reaganin välille muodostui jotain sellaista, jopka sai muutosta aikaan, vaikka Gorbatsov kaivoikin sitä kautta hautaa omalle maalleen.

Tässä tulee esiin se kylmän sodan tärkein elementti, jota ei ollut ennen vuotta 1945 – Nimittäin atomiase. USA ei atomipommin ansiosta tarvinnut Neuvostoliittoa enää edes  Japania vastaan käydyn sodan loppunäytöksissä. Toisaalta atomase sai Stalinin uhon taittumaan. Ei Yhdysvallat olisi voinut ilman atomiasetta rakentaa kylmän sodan arkkitehtuuria Eurooppaan. Neuvostoliiton maavoimat olivat sen verran mahtavat, ettei niitä olisi kyetty sivuuttamaan. Olisi ollut pakko tehdä yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa. Amerikkalaisten taloudellinen apu olisi ollut aivan erilainen porkkana. Neuvostoliitto olisi voinut kiristää sellaista. Atomiaseen jälkeen USA neuvotteli toisenlaisesta asemasta käsin. Niinpä Stalin vieritti syyn taloudellisista ongelmista maata saartamaan pyrkivien kapitalistien niskaan. Stalinin käytöksessä nähtiin venäläinen ikiaikainen epäluuloisuus yhdistettynä vihaiseen kommunistiseen ideologiaan. Marshall apuakin väläyteltiin vielä suhteiden heikettyä Neuvostoliitolle, mutta USA:n diplomaatit laskivat oikein, että Stalin ei siihen tarttuisi.

Kylmä sota tunnetaan ideologisena vastakkainasetteluna. Sille on varmaankin haettavissa juuria vuodesta 1917. Sen sijaan leimallista oli atompommin mukaan tulo vuoden 1945 jälkeen. Kylmä sota siis alkoi ilman, että lauaistakaan vaihdettiin. Uutta sotaa pelättiin toki ja atomiaseiden tuhovoiman vuoksi se oli ”kylmäävä” ajatus.

Mistä siis kylmä sota alkoi? Kylmä sota alkoi muutamalla retorisella puheella. Churchill – kenkää saanut Englannin pääministeri – piti rautaesirippupuheen Yhdysvalloissa vuonna 1946. Samana vuonna Stalin piti vaalipuheensa, jossa hän antoi kunnian sodan voitosta kommunistiselle järjestelmälle. Se oli pettymys lännessä. Tätä seurasi vuonna 1947 Trumanin opin julistus, joka tapahtui puheen muodossa.

Retoriikan tutkimuksessa tutkitaan sitä, kuinka retorinen ilmapiiri muuttuu, kun tietylle puheelle alkaa tulla tuulta siipien alle ja vähän joka puolella aletaan puhumaan saman suuntaisesti. Tämä oli juuri se muutos, joka kylmän sodan alussa tapahtui. Sitten puheet realisoitui. Toisen järjestelmän eteneminen jossain päin maailmaa nähtiin tappiona itselle. Koko maailma tuli ideologiseksi pelikentäksi. Tällaista ei ollut ennen toista maailmansotaa. USA:n taloudellinen voima ja lentotukikohtien verkosto teki siitä globaalin pelurin. Ei 1930-luvun laman kourissa kierinyt Yhdysvallat ollut kommunismia vastaan vahvoilla edes kotimaassaan. Puhumattakaan, että joku amerikkalaisjohtoinen järjestelmä olisi kyennyt hallitsemaan koko maailmaa. Tilaisuus teki varkaan. Eurooppalaiset suurvallat olivat polvillaan ja myös Neuvostoliitto oli vuonna 1945 sodan väsyttämä maa. USA:n talous edusti yhtäkkiä puolta maailmantaloudesta.

Viisaat kreikkalaiset uudessa Roomassa eli britit muotoilivat pitkälti USA:n ideologian kylmää sotaa varten. Englantilaiset ideologiat alkaen Orwellin totalitarismi käsitteestä, Toynbeen historiakuvaan ja aina Churchillin puheisiin Euroopan jakautuneisuudesta rautaesiripulla olivat kulmakiviä. Toki amerikkalaiset halusivat ajan myötä nostaa omia ajattelijoitaan ja diplomatian muotoilijoita esiin.

Nämä huomiot nousivat siis esiin Aleksi Mainion ansiokasta kirjaa lukiessa. Täytyy jatkaa kirjan lukemista, jossa henkilösuhteet ja Suomen tukala tilanne eri käänteissä nousevat  hyvin esiin. Mainion kirja on taas eräs esimerkki siitä, kuinka kylmä sota käsitettä on alettu käyttää viime aikoina enemmän. Vielä 1990-luvulla teos olisi todennäköisesti liitetty Kekkosen kauteen, jossa Paasikivi olisi ollut jonkinlainen taustatekijä sodan jälkeisessä ajassa.

IiroNordling

Kirjoittaja on opiskellut poliittista historiaa (VTM). Lukio Bagdadin kansainvälinen koulu. Yliopistot: Turun Yliopisto, Helsingin yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu