Ydinpelotteen merkitys suomettumisessa ja toisaalta nyt

Suomessa ihmetellään jossain määrein edelleenkin maassamme vallalle päässyttä suomettumista. Kenties suurena tekijänä oli uuden sodan pelko. Sen uskottiin olevan SE lopullinen ja ydinaseilla käytävä. Tämä jäykisti nuoren sukupolven taipumaan mihin asentoon tahansa suhteessa Neuvostoliittoon. Toki siihen vaikutti sekin, ettei maassa ollut mahdollista edetä, jos suhteet itään eivät olleet kunnossa.

Tämä aihe on tänä päivänä edelleen ajankohtainen. Siis ydinaseiden käyttö on edelleen mahdollinen asia. Putin sanoi viimeisen Krimin lähellä tapahtuneen uhittelun aikana, ettei mitään suursotaa alkaisi, vaikka venäläisten varoituslaukaukset olisivat osuneet brittien laivaan. Britit kylläkin vetäytyivät, ettei tavinnut testata sitä.

Pidemmän aikaa venäläiset ovat toistaneet, että he ovat valmiita käyttämään ydinasetta ilman, että kyse on vastaiskusta. Tämä uhkaus ei ole materialisoitunut, koska venäläiset ovat saaneet kannaltaan parempia tuloksia ilmankin. Erityisesti Ukrainan kriisi johti länsimaiden kannalta huonompaan tilanteeseen. Tämä on suurvaltapelissä tärkeintä. Mikäli joku yrittää laajentua kustannuksellasi, on tämä toimija  laitettava huonompaan tilanteeseen kuin ennen. Euroopan sydämessä on köyhtynyt Ukraina, eikä mitään Nato tai EU jäsenyyttä ole enää tarjollakaan. Ukraina ei ole enää pilkottuna ja Krimin Venäjään liittämisen jälkeen edes sama valtio kuin 2014.

Oli selkeä virhe antaa minkäänlaista toivoa ukrainalaisille jostain EU- tai Nato-jäsenyyksistä. Olen vakuuttunut, että Venäjä olisi vetänyt rajan siihen jopa pienellä voimastaan muistuttavalla ydiniskulla. Tietenkään sellaiseen ei ollut tarvetta, koska asia kyettiin hoitamaan suurimpien tavoitteiden osalta muutenkin. Krimi olisi varmaan houkutellut länsimaita. Sieltä käsin olisi voinut tarkkailla Lähi-itää ja Venäjää. Ukraina ajautui typerästi kannaltaan pelinappulaksi ja maksaa siitä hintaa useina menetettyinä sukupolvina. En näe mitään mahdollisuuta, että Ukrainalle olisi siinä seikkailussa käynyt hyvin. Kenties tämä nykyinen jakaantunut Ukraina ja sen kytevän konfliktin tila on sille jopa huonoista vaihtoehdoista säädyllisin. Huonomminkin olisi voinut käydä.

En nimittäin usko, että Naton pääjehut uskovat siihen, että USA:n ydinpelote estää Venäjää käyttämästä ydinasetta. Minä en ole nähnyt, että sitä rajaa on testattu. Venäjän ei ole ollut tarvetta, koska jotkut Ukrainan operaatioon vastauksena laitetut talouspakotteet olivat kovin laimeita. Ne osoittivat länsimaiden heikkoutta. Mikäli USA olisi sotilaallisesti alkanut nöyryyttämään Venäjää Ukrainassa, olisi se kiista voinut päättyä siihen, että käyttöön tulevat kaikki aseet, joita on käytössä. Siis myös ydinaseet, joita Venäjä on heilutellut.

On selvää, etteivät nämä kaksi ydinasevaltaa ala täysimittaiseen ydinsotaan. Putinin vihjaus siitä, että hän olisi voinut upottaa brittien laivaston aluksen ellei se olisi totellut uhkausta ja vetäytynyt. Tämä pätee kaiketi myös ydinaseen käyttöön. Venäjä voi lisäksi tarvittaessa vuodattaa ydinaseen jollekin USA:n viholliselle. Eli neuvottelutilanne ei Ukrainan kannalta ole missään mielessä otollinen. Venäjä on vuosikausia kehitellyt sellaisia ohjuksia, joilla voi varmasti saada toimitettua ydinaseensa maaliin. Viimeksi sukellusveneestä laukaistavassa muodossa.

Tämä aika poikkeaa kylmän sodan kaudesta. Silloin ydinsotaa pidettiin realistisena vaihtoehtona. Kun Kekkonen puhui ydinaseettomasta pohjolasta, pyrkimyksenä oli estää se, että ydinaseilla sodittaisiin pohjolassa. Mikäli Ruotsi olisi liittynyt Natoon siihen aikaan, olisi ollut hyvin suuri mahdollisuus, että Suomi olisi otettu Neuvostoliiton valvontaan vaikka asevoimalla. Etelä-Ruotsi oli liian lähellä Pietaria ja Moskovaa. Sieltä olisi ollut lyhyt matka iskeä ydinaseilla Neuvostoliittoon. Tilanne muistutti Kuuban kriisiä, jossa Neuvostoliitto tunnusti USA:n etupiiriksi Amerikan mantereen.

Länsi-Saksa joutui 1980-luvun alussa tilanteeseen, jossa USA sijoitti Länsi-Saksan maaperälle ydinaseita. Tämä nähtiin selkeästi USA:n pyrkimyksenä rajata mahdollisesti ydinaseilla käytävä sota Euroopan maaperälle. Tässä kohtaa entisiä natsiverkostoja (SS-miehiä jne.) organisoi vihreätä liikettä, jonka kärkenä oli nimenomaan ydinvoiman ja siis ydinaseiden vastustaminen. Länsi-Saksa ei koskaan valinnut Natoa. Naton suosio ei todellakaan kohentunut, kun alkoi näyttää siltä, että taktisia ydinaseita saatettaisiin käyttää Euroopassa ja toisaalta saada niihin vastauksena ydinaseita Neuvostoliitosta. USA:n kannalta oli viisas pyrkimys rajata mahdollinen ydinsota sen mantereen ulkopuolelle, mutta se ei tokikaan ollut Euroopan etu, kuten viisaimmat sen tajusivat. Saksan rauhantahtoisuus kumpusikin siitä, että se oli ajautunut suurvaltapelin astinlaudaksi. Militaristinen revanssi oli poissuljettu siltä.

Suomessa vihreä liike nousi varmaan eri syystä. Kansan historia metsän asukkeina oli niin tuoreessa muistissa. Ydinvoimaa vastustettiin ulkomaiden malliin. Mika Waltari kirjoitti aikoinaan, että he kopioivat eurooppalaista kirjallisuutta. Niissä oli sijoitettu hienoja urheiluautoja romaaneihin. Waltari oli tietoinen, että sponssorit maksoivat vaikkapa Italiassa kirjalilijoille tästä. Suomessa hienoista urheiluautoista tehtiin romantisoituneita kuvauksia ilman korvausta. Ulkomailta tulleen muodin mukaan. Todennäköisesti Suomessa omaksuttiin vihreää ideologiaa suuresta maailmasta varsin pintapuolisesti verrattuna saksalaisten aateveljien analyyttisempään lähestymiseen. Greenpeacea ja sikäläistä vihreyttä ydinvoimaa vastaan ajoi alkujaan Amerikan mantereelta käsin se, että haluttiin pitää öljyteollisuuden puolta mahdollisesti uhkaksi nousevaa energiamuotoa vastaan.

Tsernobylin ydinonnettomuus vuonna 1986 oli joidenkin salaliittolaisten mukaan Neuvostoliiton tahallaan aiheuttama. Se toi ihmisille mieliin ydinvoimaan liittyviä uhkakuvia. Neuvostoliiton johdossa oli vainoharhaista henkeä vielä silloin, mutta tällaisestä tahallisuudesta ei varmaan tule löytymään näyttöä. Maailmalla Tsernobyl osoitti enemmänkin Neuvostoliiton teknologian heikkoutta. Jotkut sen aikaiset ”tiedustelualan” kommentaattorit länsimaissa epäilivät, että Neuvostoliitto halusi muistuttaa ydinaseiden vaaroista aikana, jolloin USA haki Tähtien sota hankkeella etulyöntiasemaa.

On todennäköistä, että Neuvostoliitolla olisi ollut kaikissa oloissa kapasiteettia toimittaa ydinaseita perille ainakin Eurooppaan. USA pyrki Reaganin kaudella ohjuspuolustuskilvellään tilanteeseen, että se pystyisi estämään Neuvostoliiton ydinaseiden pääsyn maaperälleen ja samaan aikaan kykenisi itse tuhoamaan Neuvostoliiton tarvittaessa ydinaseilla. Kaikki oli tietenkin strategian tasolla liikkuvaa toimintaa. Se merkitsi kuitenkin käännettä. Sputnik oli 1950-luvulla merkinnyt sitä, että Neuvostoliitolla oli mannertenvälinen ohjus ja siis strateginen etu puolellaan. USA:n keinot rajoittuivat siihen aikaan ilmasta suoritettaviin atomipommituksiin.

Todellisuudessa tuskin kumpikaan maa tosissaan suunnitteli tuhoavansa vastapuolta niin suuren riskin pelissä. Yhdysvallat laski vuonna 1949 kun Neuvostoliitosta tuli atomiasevaltio, että se ei kaikilla vajaalla 20 atomipommillaan olisi kyennyt laittamaan Neuvostoliittoa polvilleen.  Toiset ovat sanoneet, että Stalinin kuoleman aikoihin olisi voinut olla mahdollisuus sekaantua voimallisemmin maan asioihin.

Kun siis vertaa kauteen, jolloin  Kekkonen puhui ydinaseettomasta pohjolasta, niin nykyisin elämme sellaisessa petollisessa turvallisuudentunteessa, että mitään vaaraa ei ole. Kunhan vielä turva täydentyisi Natolla. Moni haluaa oman maailmankuvansa pohjalta uskoa siihen, että USA:n ydinase ym pelote estää Venäjää kaikissa oloissa käyttämästä ydinasetta. Emme ole nähneet sitä, että USA alkaisi tosipaikassa vyöryttämään Venäjää pois niilta alueilta (Georgia, Ukraina jne), joita maa katsoo elintärkeiksi etupiireikseen. USA on aina ottanut taka-askelia. Miten sitten USA toimisi siinä tilanteessa, jos sitä velvottaisi joku artikla puolustaa Nato maata ja siihen sisältyisi riski rajoitetusta ydinsodasta? Varmaan joku Suomi usutettaisi Venäjän kimppuun. USA:n kansa ei näiden hävittyjen sotien (Afganistan, Irak) jälkeen ole kovin herkästi lähdössä haastamaan Venäjää, jolle se avaa vapaita käsiä Euroopan suunnalla suuntaamalla voimaansa Kiinan suuntaan.

En ole suomettumisen kannalla, mutta tietynlaista realismia on syytä pitää mielissä. Pelko lienee se suurin syy, miksi monilla akateemisilla sotateoreetikoilla on olemassa jotain Nato-optioita. Pelko on inhimillistä. Joillekin pelko aiheutti taistolaisuutta, toisille paniikinomaista Natoon takertumista. Kuolema tulee joka tapauksessa, tapahtuipa se sodassa tai muuten.

Väyrynen kirjoitti hieman ennen Neuvostoliiton luhistumista, että se on pysyvä realiteetti. Tavallaan se arvio meni pieleen, mutta Venäjällä on edelleen ydinaseita ja muutenkin historia suurvaltana. Venäjä on väestöltään puolet Neuvostoliitosta ja sen aluekin on pienempi. Samaan aikaan muualla maailmassa on tapahtunut väestöräjähdystä. Sikäli Venäjän painoarvo on pienempi. Elintilaakaan ei tarvitse vallata kutistuvalle väestölle.

Napoleon ja Hitler ovat Venäjän merkittävimmät päänahat. Suomen kannattaa kaikissa oloissa katsella Ukrainan johdosta poiketen realistisesti kaikkea Venäjän vastaista toimintaa, jota yritetään jopa Suomen maaperää hyväksi käyttäen. Joillakin saattaa olla vaikkapa Venäjän mineraalit kiikarissa.

Väyrynen ei tietyllä tavalla ollut kokonaan väärässä. Naapurissamme ei ole kommunistista supervaltaa, mutta se on edelleen Suomen kannalta alueellisesti suurta voimaa omaava mahti. Itse heittäisin Venäjän vähättelijät sivuun turvallisuuspolitiikan johdosta. Uhon takeeksi nämä ovat ottaneet jonkun USA:n voiman. Muusikko Olli Lindholm mainitsi jossain showssa, että hänen urheiluautonsa kiihtyy niin reipasta vauhtia, että esinahkakin liikahtaa taakse. Varmaan hävittäjillä kiihdyteltäessä ilmiö on sitäkin rajumpi. Ei kannata kuitenkaan kannata tuudittautua sellaiseen mielihyvän tunteeseen. Joku Nato kortti alkaa olla vessapaperiin rinnastettava asia näissä oloissa.

Moraali nousee tässä keskiöön. Jos emme ole aiheuttaneet ongelmia Venäjälle (ts. kaiva verta nenästä)  ja joudumme siltikin kohtuuttoman painostuksen tai jopa sotilastoimien kohteeksi, on kyseessä oikeutettu sota, jossa on kunnia kuolla. Kansa käy sellaiseen sotaan kuin Jumalanpalvelukseen.

+2
IiroNordling
Sitoutumaton Lahti

Kirjoittaja on opiskellut poliittista historiaa (VTM).
Lukio Bagdadin kansainvälinen koulu.
Yliopistot:
Turun Yliopisto, Helsingin yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu