Yhden Timo Soinin enemmistö

Timo Soinin tilinpäätös

Timo Soinin kirja Yhden miehen enemmistö (2021) vaikuttaa muutamien kymmenien sivujen jälkeen jonkun tavallisen herjamiehen elämäkerralta. Sivuilla vilisee kommentteja erilaisista Soinin elämän varrella vaikuttaneista ihmisistä. Usein ihan tavallisista lähiöpihan kavereista alkaen. Tulee mieleen kulmakunnan kaveri jutustelemassa paikallisessa kahvilassa. Kirjaa saattaa pitää viihteellisenä lukemistona, mikäli ei hae juuria Suomen poliittiseen kenttään vahvasti vaikuttaneeseen poliittiseen ilmiöön nimeltä Timo Soini ja hänen perustamaansa Perussuomalaiset puolueeseen.

Kirjassa sitten kyllä loppua kohden sivuutaan merkittäviä tapahtumia puolueen vallan siirtymisestä Halla-ahoon asti. Kyllä sitä siis poliittisena elämäkertana on pidettävä. En ole Soinin muita kirjoja mitenkään huolella lukenut. Saattaa olla, että ikääntymisen myötä kuvaan astuneet nuoruusmuistot ovat uutta materiaalia verrattuna Soinin aikaisempiin kirjoihin.

Timo Soini pyrkii kirjallaan paaluttamaan asemaansa legendana. Sinänsä niin sanotusti ihmisen ääntä politiikon takaa kyllä löytyy. Sitä ääntä tuotiin esiin kyllä koko poliittisen urankin ajan.

Kirjasta tulee hyvin esiin, kuinka Soinin sutkautukset syntyivät koetusta elämästä. Hänessä on maallikkosaarnaajaa, joka löytää esimerkkejä asiansa ajamiselle kiertäessään ja aistii mitkä niistä vetoavat kuulijoihin. Samalla tavalla parhaat kaupparatsut taikovat ympäristöstään myyntiargumentteja lennosta.

Jethro Rostedt voisi kirjoittaa hieman samanlaista tarinaa. Soini on omin sanoin maisterisjätkä. Hän näkee vahvuutenaan sen, että on kansanläheinen. Häneen samaistutaan niin pääkaupunkiseudulla kuin maaseudullakin. Liberaaleista tykätään, mutta heitä ei äänestetä, tyyppinen Soinin viisaus ilmenee useissa kohdin.

Esko Aho noustessaan nuorena pääministeriksi puhui Yhteiskuntasopimuksesta. Valtiotieteellisestä tiedekunnasta oli jäänyt aatteellisia vaikutteita. Keskusta loi imagoa liberaalina puolueena. Alkiolaisuus oli kaupunkeja valtaamaan pyrkivälle yleispuolueelle vanhanaikainen aate.

Ihmeellisen vähän Soinilla on lainauksia kirjoista. Edes Raamatusta ei lainauksia lentele.

Timo Soini ei juuri omaa ketään poliittista esikuvaa Veikko Vennamon lisäksi. Timo Soini on vennamolainen henkeen ja vereen. Oliko hän sitten loppuun asti lojaali Vennamolle? Pienestä välirikostakin on merkkejä. Turun Mafian osanen nimeltään Hannu Suhonen (SMP) oli jo varhain Soinin torpedointitoimien kohteena. Vennamo kehoitti jättämään Suhosen rauhaan, koska tällä oli läheiset suhteet Turun sanomien omistajiin, Ketosen sukuun. Jokainen kirjoittaa muistelmansa kaunistellen totuutta. Jossain päin Turkua kuului ajoittain Veikko Vennamon suuhun pistetty väite Soinista: Pidin kyytä povellani.

Soini on kirjansa perusteella Veikko Vennamon opetuslapsi loppuun asti. Kun Soini yritti pitää vennamolaisia SMP ihmisiä perussuomalaisissa Veikko Vennamon muistaminen saattoi olla poliittisesti tarkoituksenomaista. Hän myöntää osallistuneensa jo nuorena miehenä SMP:n aikoina poliittiseen peliin. Neitsyys meni siinä. Varmaan hän toisaalta olisi halunnut pysyä lojaalina Veikko Vennamon opetuslapsena. Sellaiseksi hän itsensä mieltää. Ei hänelle varmaan enää muistelmissa ja merkittävän oman poliittisen uran jälkeen olisi tarvetta kytkeä itseään niin läheisesti Vennamoon. Jonkinlainen henkinen napanuora on siis olemassa.

Hän ei ulkoministerinäkään mainitse konsultoivansa joitain maineikkaita suomalaisia. Muutama naissuurlähettilään nimi vilahtaa tekstin seassa. Yhtään painavaa keskustelua ei small-talkkia lukuunottamatta näytä olevan. Missään käänteessä ei näy mainintoja, että jossakin kansainvälisessä lehdessä oli kirjoitettu sitä tai tätä. Lukiko joku avustaja tai lähipiirin ihminen hänelle maailmanmenoon liittyvät asiat? Kenties hän kuuli tapahtumista palavereissa ja valitsi kantansa tunnepohjalta. Kovinkaan suurta analyyttisyyttä ei Soini ainakaan ulospäin näytä omaavan. Varmaan moni muuten aliarvioi Soinin älykkyyden lupsakan luonteen takia.

Sinänsä Timo Soini oppi europarlamentissa paljon. Hän on varmaankin oikeassa, että europarlamenttikokemus auttoi häntä pärjäämään vaalitenteissä. Jopa siellä vaikuttaneet populistit (mm. Brexit puuhamiehet) olivat kovaa tasoa verrattuna suomalaiseen valittaja/protestoijakenttään.

Poliittisesti hän pärjäsi kansanomaisuudella ja puhelahjoilla. Ulkoista karismaa ei hirveästi ollut. Saattaa olla hänen onnensa, ettei naisväki ole liikoja kuolannut hänen peräänsä matkan varrella. Poliittinen asema kiihottaa naisväkeä. Sinänsä Soinista on melko vähän skandaaleja kuultu. Saattaa olla Soinin tapauksessa, että hänen tapaama vaimonsa vasta nosti miehen. Hän antaa kiitettävästi tunnustusta vaimolleen ja perheelleen.

Kirja pakottaa keskittymään Timo Soinin tarinaan. Koulukaverien nimet unohtuvat satunnaiselta lukijalta autuaasti. Vähitellen kirjassa on selkeää historian havinaa. Soini tiedosti ennen puolueen nopeaa kasvua, että ehdokasvalintoihin liittyen on odotettavissa ongelmia. Hän halusi käydä läpi ehdokaslistat melkein nimi nimeltä.
Jussi Halla-aho näyttää jäävän mysteeriksi Soinillekin. Hän tiedosti, että Halla-ahon suositus siivitti ihmisiä suuriin äänimääriin. Tämä näkyi Sampo Terhon EU-vaalituloksessa. Soini päätteli, että Halla-aho ei halunnut puheenjohtajaksi. Hän tiedosti senkin, että heidän persoonansa tai kemiansa eivät kohdanneet. Soini toimi tietyllä tavalla kuten Vennamo. Pyrki olemaan aurinko, jonka ympärillä kiertaa planeetat.

Timo Soini oppi hyviä asioita, mutta ilmeisesti huonotkin piirteet Vennamolta. Vennamo oli melkoisen koppava alaisilleen. Vennamo oli kuitenin saanut kovan poliittisen koulun Maalaisliiton riveissä ja oli opillisestikin ansioitunut. Timo Soini aliarvioi selkeästi vastustajiaan. Hän mainitsee senkin, ettei juurikaan palaveerannut Sebastian Tynkkysen kanssa.

Laura Huhtasaaren gradun lyttääminen on melkoinen katkeruuden osoitus. Jos on itse kirjoittanut jostain populismista gradunsa, niin sekin lienee kokemuspohjalta kypsytelty. Hänen opinnäytteensä puntaroitiin vasta politiikassa. Diplomityöt ovat usein työhön tai työharjoitteluun liittyen tehtyjä. Joskus konekirjoituksen aikoihin gradut olivat tyyliin: suora koko sivun lainaus jostain kirjasta ja sivun alareunaan lähdeviite. Seuraavalle sivulle toisesta kirjasta otettu pätkä ja lähdeviite alle. Hyvässä gradussa oli hieman omaakin pohdintaa. Ilkka Mäntylä näytti esimerkkinä jotain 1970-luvun Suomen historian proseminaarityötä. Vaatimustaso oli melkoisen olematon. Tietenkin motivoituneet ja tutkijantyöstä kiinnostuneet ottivat opinnäytetyötkin vakavasti. Suurella osalla on ollut tarve valmistua. Tiedän useampiakin, joilla on ihan mallikkaat opinnäytteet, koska ne on teetetty ammattilaisilla.

Luokan opettaja ei ole mikään tutkijan ammatti. Tärkeintä on, että sieltä valmistutaan. Työ tekijäänsä opettaa. Jossain on esitetty, että luokanopettajiltakin vaadittava maisteritaso olisi peruste Suomen hyvälle koulujärjestelmälle. Veikkaan, että luokanopettajien gradut eivät kovin korkeatasoisia ole noin laajemminkin ajatellen. Sinänsä luokan opettajan tehtävään tarvittavan tiedon saa jo kanditutkintoon mennessä. Martti Ahtisaari taisi valmistua luokanopettajaksi parissa vuodessa vuonna 1959.

Jussi Halla-ahoa tai Jussi Niinistöä Soini ei luonnollisestikaan vähättele älykkyyden takia.

Tässä tulee eräs puoli Soinista mieleen. Hän ei ole johtajana mikään opettaja tai kasvattaja poliittisessa liikkeessä. Hän on enemmänkin taktinen peluri. Tämä heikkous varmaan johti siihen, ettei hänen alaisuudessaan viihtyneistä yksikään kyennyt nousemaan hänen jättämiinsä saappaisiin. Soinin psykologiset arviot eri ihmistyypeistä eivät olleet kovinkaan teräviä. Jos hän olisi osannut analysoida vihollisensa puolueen sisällä, tuskin hänelle olisi käynyt lopulta nolosti.

Riitaisesta SMP-taustasta tulevana hän tietyllä tavalla odotti historian toistavan itseään. Hän oli huolissaan oman valtansa puolesta. Jopa siinä määrin, ettei huomannut, että siltä vallalta kaivettiin pohja pois puolueen sisältä käsin.

Näyttää siltä, että Soinilla ei ollut oikein suunnitelma B:tä. Hän ilmeisesti uskoi Perussuomalaisen puolueen tuhoutuvan vuoden 2017 riidoissa. Sampo Terho ei saa Soinilta huonoa arvosanaa sinänsä. Soini on varmaan jälkikäteen oikeassa, ettei kuivan asiallisesta kaverista ollut populistisen liikkeen johtoon. Miksei hän kasvattanut itselleen vakavaa seuraajaa? Saattaa olla, että hän ei sinänsä ollut naimisissa perussuomalaisen puolueen kanssa. Hän ei vain nähnyt sitä itsestään erillisenä liikkeenä, joka voisi jäädä Suomen poliittiseen historiaan jopa aatehistorioitsijoiden tutkittavaksi ilman Timo Soinin puumerkkiä.

Helppoa on tietenkin ulkoapäin asiaa arvioida. Puolue kasvoi nopeasti. Soinilla ei ollut käytössään mikään rajaton resurssi ihmislahjakkuutta. Oli haalittava mistä sai. Matti Putkonen ei lopulta ollut uskollinen Soinille. Hän oli järjestömies, joka näki asian liikkeen tulevaisuuden kannalta. Timo Soinin muodostuttua rasitteeksi oli helpointa dumpata mies mereen ja jatkaa toimintaa puhtaammalta pöydältä. Sellainen on käytäntö demokraattisissa liikkeissa laajemminkin.

Perussuomalaisessa puolueessa osalle saattoi nousta tietyllä tavalla päähän äkillinen menestys. Jussi Halla-aho ja hänen lähipiirinsä toivat puolueelle varmaan ainakin oman kannatuksensa. Sen sijaan eri paikkakunnilla puolueen saadessa tuulta siipien alle, nousi monille tie eduskuntaan hieman helpomman kautta. Maria Lohela, joka sinänsä on sympaattisen oloinen nainen, pettyi kun häneltä vietiin eduskunnan puheenjohtajan paikka ja liitty loppukaudeksi Liike Nytiin. Halla-ahon suosituksilla alunperin ääniä saaneen Lohelan valinta Suomen poliittisessa hierarkiassa merkittävään virkaan oli jonkinlainen persujen imagotemppu ja toisaalta sillä tavalla mahdollisesti vahvempi miespuolinen persoona tiputettiin riviin. Lohela oli saanut vuosina 2011 ja 2015 alle ja yli 5000 ääntä. Aika harva nousee sellaisilla äänimäärillä eduskunnan puhemiehistöön. Jopa europarlamentin vaaleissa 2014 tulos jäi reiluun 4000 ääneen.

Soinin kannalta Lohelan uhraaminen oli helpoin temppu kun siinä vaiheessa ei tarvinnut esittää suvaitsevaista. Siniset olivat yhtäkkiä suvaitsevaisia suhteessa ”ihmisvihamielisiin persuihin”. Siinäkin käänteessä keksitty ideologinen linjaus oli melkoisen huono taktinen veto. Se ei puhutellut äänestäjiä eikä oikein persujen kenttää.
Jussi Halla-ahon jälkeen puheenjohtajaksi noussut Riikka Purra on kaukana SMP-siiven persusta. Timo Soini näkee perustaneensa vennamolaisuudelle perustuvan puolueen, jossa olisi mukana karjalaisten evakkojen perintöä. Hän myöntää, ettei puolue ole enää vennamolainen ja sen nykyiset edustajat eivät muistele puolueen olevan jollekin SMP:n raunioille perustettu. Timo Soini voisi olla kunniapuheenjohtaja tänä päivänä. Nyt hän ottaa sivusta käsin kunniaa ”oman luomuksensa menestyksestä”. Suotakoon.

Puolue meni ja siinä samassa sen säätiöiden setelit. Onneksi jäi perhe. Sellaista se on uhkapelurin elämä. Raveissa saa puristella lappuja jatkossakin.

+3
IiroNordling
Sitoutumaton Lahti

Kirjoittaja on opiskellut poliittista historiaa (VTM).
Lukio Bagdadin kansainvälinen koulu.
Yliopistot:
Turun Yliopisto, Helsingin yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu