Kuuluuko kuri ja järjestys peruskoulujen kasvatukseen ja työrauhaan?

Koulu uskonpuhdistuksen jälkeen 1600 – 1866

Luterilainen käsitys ihmisestä oli, että maailmaan syntynyt ihminen on paha ja perisyntinen. Hänet pitää saattaa oikealle polulle kurin avulla. Kasvatuksen tavoitteena on lapsen kuuliaisuus ja kunnioitus vanhempiaan ja opettajia kohtaan.

Koulukurista puhuttaessa on tärkeää ymmärtää kirkossa vallinneiden käsitysten vaikutus kasvatukseen ja kurinpitoon. Suomen koulujärjestelmän kehitys on saanut alkunsa kirkon alaisena. Opetuksesta vastasi papisto.

Kansakoulu 1866 – 1920

Kuri ja järjestys perustui Cygnaeuksen periaatteisiin: koulutyö perustui Jumalan palvelukseen ja koulu oli Herran huone. Kuri näyttäytyi järjestyksenä, jonka tarkoituksena oli hillitä tottelemattomuutta, vallattomuutta ja ilkivallan taipumuksia. Koulussa ehdottoman tärkeätä olivat siisteys, puhtaus, järjestys ja kuuliaisuus. Minkäänlaista vastaansanomista ei hyväksytty. Vuoden 1866 Kansakouluasetus määritti mitkä olivat kouluissa sallitut rankaisutavat. Huolimatonta, laiskaa, tottelematonta, varoituksista piittaamatonta, hyviä tapoja laiminlyövää sekä epäkristillisesti ja röyhkeästi opettajaa kohtaan käyttäytyvää oppilasta voitiin rangaista monin eri tavoin.

Ruumiillinen rangaistus kiellettiin kansakouluissa lailla 1914, mutta tämä siirtyi koulujen käytänteisiin hyvin vaihtelevasti.

Kansakoulu 1920 – 1970

Kansalaissodan jälkeen kansakoulun tehtävänä oli yhtenäisen kansakunnan rakentaminen ja yleinen oppivelvollisuus astui voimaan 15.4.1921. 1920- luvun alussa käytiin vilkasta keskustelua kurinpidosta kansakouluissa. Silloin pohdittiin opettajan keinoja tarvittavan järjestyksen pitoon luokassa, kun ruumiillinen kuritus ei ollut enää sallittua vuoden 1914 jälkeen.  Asiasta esitettiin eriäviä mielipiteitä ja osan mielestä ruumiillinen kuritus olisi pitänyt sallia uudelleen kouluissa.

Opettajan valtuuksia ja kurinpitokeinoja alettiin rajoittaa, kun kansakouluasetus (23.7.1958) astui voimaan. Sen mukaan tehtävissä huolimatonta, tottelematonta ja sopimattomasti käyttäytyvää oppilasta voitiin rankaista myös monin tavoin:

Koskenniemen ja Valtasaaren (1965) mielestä työrauha koulussa oli erittäin tärkeää. Pitämällä työrauhaa voidaan vaikuttaa oppilaiden sisäiseen kuriin. Opettajan didaktinen osaaminen oli heidän mielestään tärkeää kurinpidossa. Tavoitteena tulisi olla järjestys mahdollisimman vähin rangaistuksin. Heidän mielestään oppilailla tuli olla tarpeeksi tarkoituksenmukaisia töitä tehtäväksi, jotta järjestyksenpito onnistuisi ilman ylimääräisiä rangaistuksia.

Peruskoulu 1970 –

Peruskoulun aikaan siirryttiin 1970-luvun alussa. Muutos oli suuri ja se toi mukanaan uusia ongelmia. Yksi näistä oli lisääntyneet häiriöt järjestyksen pidossa ja työrauhassa. Syitä tähän etsittiin muun muassa opettajien rajoitetuista rankaisumahdollisuuksista, kaunistelluista kasvatustavoitteista ja kotiympäristön vastuuttomuudesta ja/tai välinpitämättömyydestä.

Laissa ja asetuksissa määriteltiin mitkä keinot olivat sallittuja oppilaiden rankaisussa ja niiden tarkoituksena oli varmistaa, että rankaisussa ei mentäisi liiallisuuksiin. Keinot järjestyksen pitoon määrättiin ylhäältä käsin, mutta koulujen ja opettajien tehtäväksi jäi ongelmien ratkaisu. Opettajien velvollisuudet kasvoivat, mutta keinot niiden toteuttamiseen vähenivät. Opettajat kokivat kurinpidon ongelmalliseksi.

Kansakoulusta peruskouluun siirryttäessä kuri ja kasvatus kouluissa määriteltiin uudelleen.  Vanhan koulun aikaan opettajalla oli oikeus ja velvollisuus kurinpitoon. Kurin katsottiin olevan oppimista edistävä ja kasvatuksellinen tekijä.  Peruskouluissa kasvatukseen lähtökohta muuttui lapsikeskeisemmäksi.  Koko oppilaan persoonallisuuden kehittämistä pidettiin työrauhan ylläpitämisen lähtökohtana. Työrauhan lisäksi tavoitteena oli saada aikaan muutoksia oppilaiden kokonaisvaltaisessa käyttäytymisessä myös koulun ulkopuolella. (Koskenniemi & Hälinen 1974)

Peruskoulun myötä ei enää virallisesti puhuttu kurista ja kurinpidosta, vaan sanat korvattiin muilla termeillä. Kuria vastaavina käsitteinä käytettiin sosiaalinen järjestys, työrauha ja rajat. Terminologian muutoksen yhdeksi syyksi Lahdes (1986) esittää, että kyseiset termit ovat sävyltään positiivisempia, oppilaslähtöisempiä ja vähemmän ruumiilliseen rangaistukseen viittaavia kuin kuri.

Peruskouluasetus (1984) ja peruskoululaki (1983) määrittivät keinot, joilla järjestystä kouluissa voitiin pitää.  Koulun järjestyssäännöistä piittaamatonta ja sopimattomasti käyttäytyvää oppilasta voitiin rankaista edelleenkin monin tavoin. Olisikohan syytä palata normaaliin päiväjärjestykseen tässäkin eli tasapainoon kurin, rajojen, oppilaan itsetunnon sekä kaikkinaisen toisiaan kunnioittavan ja kohteliaan, vastavuoroisen työrauhan kesken?

Lähteet:

Kunnari K., Pöyhönen O., 1998 Kuuluuko kuri kouluun? Vanhempien käsityksiä kurista ja koulukasvatuksesta. Pro gradu tutkielma, Jyväskylän yliopisto

P.S. Vastuullisen itsekurin ja järjestyksen vaatimus  ei katoa keltään myöhemminkään, ei enempää armeijassa kuin työelämässäkään, päinvastoin. Mitä myöhemmäksi kasvatuksen perusedellytykset ja niistä huolehtiminen lasten ja nuorten kouluttamisessa jätetään, sitä vaikeampaa on tällaisen henkilön sopeutua myöhemmänkään elämänsä haasteisiin, yleensäkään inhimillisen tasapainoisesti sosiaaliseen kanssakäyntiin eri taustaisten ihmisten kesken.