Mitkä olisivat megajytkyn aineksia – kuntavaaleista

Kansakunta käy kohti kunnallisvaaleja – odotetaan
megajytkyä ja odotetaan alueellista henkeä sekä osaamista hoitaa
peruspalvelut, jatkossakin — tämähän on kaikkien ehdokkaita asettaneiden
puolueiden yhteinen teema.

 

 

[ … äänestäjä katselee satoja suurimmaksi osaksi
mitäänsanomattomia ehdokaskasvoja. Kaikki lupaavat viisi hyvää ja viisi
kaunista. Moni arkijärkinen äänioikeutettu ei halunnut ehdokkaaksi, oli pula
nimenomaan pätevistä kansanihmisistä, joilla olisi ollut tervettä maalaisjärkeä
esimerkiksi ymmärtää kunta alueellisena toimijana, jolla on aina oma
identiteetti, ja josta kuntalainen voisi olla ylpeä
… ]

 

Kolme tasan varmaa vaaliteemaa ovat peruspalvelut,
ja sieltä lapset ja vanhukset – sekä niihin kuuluvat terveyspalvelut. Toiseksi
suurta kansaa viehättää käyttäjilleen miltei ilmainen joukkoliikenne
1]. Kolmanneksi olisikin murinaa
aiheuttavat kuntaorganisaatioiden kevennyssohjelmat (poistetaan ainakin yksi
organisaatiotaso, ja se ei ole lattiataso), ja kuntapalkkamenojen leikkaus
0,6-10% prosenttia bruttopalkasta, suurentuen korkeampiin palkkoihin mennessä.

 

 

Verotusmuutos

 

Tänään valtio ei enää kerää kovin merkittävää osaa
valtion tuloista palkkatuloveroina. Veropainotus on siirtynyt
arvonlisäveroon, toisin sanoen kohti huomisen täyttä kulutusverotusta. Valtion
tulovero voidaan siirtää kokonaisuudessaan kuntien käyttöön, jakaantuen
työssäkäynti- ja asumiskuntien kesken, jossain oikeudenmukaisessa
jakosuhteessa.

 

Toinen verotuksen muutosteema olisi arvolisäveron
osittaistuloutus kunnittain, niiden syntymiskertymisien mukaisesti.
Arvonlisävero lisääntyy ja on suhteessa ostovoimaan. Myöhemmin arvonlisävero,
joka on jo nimeltäänkin taaksejäänyttä elämää, muuttuu progressiiviseksi ja
reaaliaikaiseksi kulutusveroksi, jossa huomioidaan myös ympäristöön kohdistuva
haitallisuusjälki 2].

 

 

Kunta on yhtä kuin ydinperhe

 

Jokainen ihminen asuu jossain kunnassa. Kunta on
identiteetti, perusturvallisuuden luoja ja -opetuksen lähde, jossa vanhempien
kasvatusvastuuta lisätään reippaasti. Omaehtoisuutta tarvitaan, sillä kasvava
polvi on paljolti nyt ”hukassa” – syystä tai toisesta. Emme enää
osoittele sormella, vaan kunta järjestää olosuhteet, joissa
kotikasvatusjohteisesti kunnallinen hoito- ja ylläpitomentaliteetti kohtaavat,
niin lastentarhoissa kuin peruskouluissa, joissa jälleen aletaan suosimaan myös
erityisosaamisen huomioimista.

 

 

Ihminen syntyy kuntaan ja kuolee siellä

(Huomisen valtiovalta on voimakkaammin back-up toiminne
ihmisten peruspalveluissa)

 

Kuntaitsenäisyyttä ja -elinkelpoisuutta lisätään
antamalla lisää paikallista päätösvaltaa, valtiolle jää erityisesti suurina
kysymyksinä ulko-, maanpuolustus-, lainsäädäntö- ja ulkomaankauppapolitiikan
määritys ja ohjaus. Kunnille löytyy nyt lisää ohje- ja toimintasääntöjen
säätöoikeutta, jolloin kunnallinen itsehallinto lisääntyy. Itsehallinto lisää
identiteettiä ja se taas lisää ylpeyttä olla kunkin kunnan asukas, näin kukin
kuntaihminen tekee motivoituneena oman osuutensa kunnan hyvinvoinnin ja
inhimillisen tehokkuuden yhteiseen arvopohjaan.

 

 

Kunta on lopulta niin vahva kuin on sen asukkaat

 

Kunnat ovat leimallisia ja alueen erityispiirteet
voimistuvat käyttäytymisessä. Kunnat itse päättävät liitoksensa ja
yhteistyönsä. Peruspalvelut pidetään kunnallisina ja opetustoimi on erityisessä
suojeluksessa, kuten nuorten työllistyminenkin – vaikka jopa kunnallisilla
työleireillä. Kunta hoitaa myös ikiaikaisen sukupolvisopimuksen 3], johon valtio siirtää omia resursseja
vastaavan määrän – vähentäen näin omaa työtänsä, jolloin valtion virkamiesten
määrää saadaan vähennetyksi.

 

 

Väkevää kuntalaisuutta!

 

Kunta on väkevästi suomalaisuutta ja jokainen kunta saa
itse päättää kuinka paljon se voi ottaa laillisia pakolaisia – valtion ei
tarvitse porkkanoida pakolaiskiintiöitä – eikä valtiona enää sitoudu kuin
siihen lukumäärään, minkä kunnat yhteisesti ilmoittavat.

 

Kunta tukee elinkelpoisten yritysten perustamista,
toimintaa ja jopa markkinointia, -kuten nytkin. Jokaisen kunnan suurin tehtävä
on järjestää työllisyysolosuhteet sellaisiksi, että täystyöllisyys toteutuu
parhaalla mahdollisella tavalla. Kunnat voivat muodostaa alueellisesti
houkutepaketteja saadakseen toimeliaisuutta ja tervettä verokertymää.

 

 

Alueellinen puolustustoiminta

 

Kunnille annetaan oikeus perustaa kuntaryhmittäin
alueellista maanpuolustusta kodinturvajoukkoina ja suojeluskuntina, sekä löytää
näihin erikoisiakin rahoitusmuotoja. Työttömille, joille maksetaan yhteiskunnan
työttömyystukea säädetään velvollisuus osallistua yhteisiin
kodinturvajoukkoihin, kullekkin soveliaalla tavalla. Vahva kunta huolehtii itse
itsensä, yhteistyössä naapuriensa kanssa – korostaen alueellista
identiteettiänsä.

 

Nyt kaikki äänestämään – anna mielipiteesi kuulua meille
tärkeässä oman asuinalueen tulevaisuudelle!

 

 

 


VIITTEET

 

1] Esimerkiksi Helsingissä
käyttäjilleen ilmainen joukkoliikenne lisäisi noin 200 euroa vuodessa
kuntaverojen keräämistä per veronmaksaja – hyötyjä on analysoitu paljon, ja
näyttää siltä, että kokonaisetu ja -säästö ovat niin merkittäviä, että ~  http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/11/julkinen-joukkoliikenne-ilmaiseksi.html   
—-![BLOG/IL]

 

2] Lopullisena päämääränä on
progressiivinen kulutusvero, eikä muuta verotusta ~ 

http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/01/ja-koko-kansa-oli-kulutusverolle.html    —-![BLOG/IL]

 

3] Sukupolvisopimuksella
tarkoitetaan nuorempien velvollisuutta hoitaa aina vanhempansa – kaikissa
olosuhteissa, ainoana muutoksena de facto allekirjoittamattomaan
”nykysopimukseen”, että nyt huomioidaan väestöjakaumaennuste ja
siihen liittyvä etukäteisjyvitys.

 

 

 

 

Ilkka Luoma

 

 

Sent

Cc: satu.hassi@europarl.europa.eu ; ville.niinisto@ymparisto.fi ; jukka.gustafsson@minedu.fi ; raimo.sailas@vm.fi ; carl.haglund@defmin.fi ; ari.puheloinen@mil.fi ; lauri.ihalainen@tem.fi ; henna.virkkunen@vm.fi ; Sasi Kimmo ; maria.guzenina-richardson@stm.fi ; paula.risikko@stm.fi ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; ossi.sandvik@perussuomalaiset.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; timo.laaninen@keskusta.fi ; puheenjohtaja@keskusta.fi ; kimmo.tiilikainen@eduskunta.fi

Sent: Friday, September 14, 2012 10:46 AM

Subject:
KANSALAISVAALIMIELIPIDE – Kuntavaalit – Alueellisen identiteetin ja –
itsenäisyyden koetinkivi

 

 

Alueellisen identiteetin ja – itsenäisyyden koetinkivi

ilkkaluoma
Sitoutumaton Helsinki

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? Ystävät - Tutkikaa itseänne, niin löytävälle avataan ..."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu