Kansalaisen paras kausi elettiin Kekkosen aikana!
”Tavalliselle
kansalaiselle hänen kautensa oli kuitenkin parasta aikaa mitä
Suomessa oli eletty” -lainaus
Urho
Kekkosta 1] on
hänen kuolemansa jälkeen paljon arvosteltu (ennen ei uskallettu)
sekä kiitetty että moitittu. Kun on haukuttu, niin
arvosteluperusteina ovat olleet vallanhimo, mahdolliset
KGB-kytkennät,
puuttuminen asioihin, jotka eivät päämiehelle kuuluneet;
adjektiivit häikäilemätön, ja juonitteleva ovat myös olleet
käytössä.
Tavalliselle
kansalaiselle hänen kautensa oli kuitenkin parasta aikaa mitä
Suomessa on eletty. Ihmisillä oli töitä 2],
tulevaisuudenuskoa 3],
eikä puhuttu valtionvelasta 4]
, ts. kansalla meni hyvin.
Jos
presidentin kautta arvioidaan, niin mielestäni tärkeimmät
kriteerit ovat alaisten hyvinvointi ja suhteet ulkovaltoihin. Ne
olivat hänen kaudellaan kunnossa.
Rivikansalaiselle
on yhdentekevää vaikka johtaja olisi liitossa itsensä paholaisen
kanssa, jos hän kykenee hoitamaan tehtävänsä kansalaisten edun
mukaisesti. Hirvittävää ajatellekin, että joku nykyjohtajan
kyvyillä varustettu olisi paiskattu tilanteeseen, johon Kekkonen
joutui heti kautensa alussa:
Yleislakko,
voimakas ja arvaamaton itänaapuri 5],
joka oli aina otettava huomioon ym. Silloin tarvittiin valtiomiehen
taitoja. Niin kuin monesti myöhemminkin. Hän jätti kuitenkin
hyvinvoivan valtion seuraajalleen.
Mutta
onhan meillä toki vertailupohjaa, jo toinen presidentti hänen
jälkeensä. Nytkö ovat asiat kunnossa? Kansalla ei kuitenkan taida
mennä hirveän hyvin. Vai meneekö?
KAARLO
NORDLUND [C]
Ulvila
…
HUOM!
Ylläoleva
teksti on suora kopio lehtileikkeestä, joka löytyi isäni
jäämistöstä, jota olen alkanut purkamaan monen vuoden jälkeen
hänen kuolemastaan. Leike oli saksittu Helsingin Sanomien
Mielipidepalstalta – ollen päivämäärältään 27. lokakuuta
1997 – kopioin tekstin poikkeuksellisesti uusjakoon, koska sen
sisältö pysäytti väkevästi pohtimaan pitkäaikaisimman
presidenttimme valtakautta – tuona aikana meillä oli isäntä
talossa ja maata johti, osin itsepäinen valtiomies, vailla vertaa …
tämä taitaa olla aika helppoa päätellä nyt, kun eletään vuotta
2014.
VIITTEET
ovat merkitty allekirjoittaneen
toimesta ja eivät millään tavoin sido itse tekstin kirjoittajaa.
1]
Puuttuuko meiltä ”kekkonen”?
~
http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/72014-puuttuuko-suomelta-nyt-kekkonen
–
1]
Kiistaton valtiomies Urho Kaleva
Kekkonen ~
http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/10/kiistaton-suomen-valtiomies-oli.html
–
2]
Kekkosen aikana työ oli
valtiovallan suojeluksessa ~
http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/tyoton-on-altis-kohtalokkaille.html
–
2]
Nuorisotyöttömyydessä kytee
aikapommi! ~
http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/01/nuorisotyottomyydessa-kytee-aikapommi.html
–
3]
Filosofi Pekka
Himasen
nykyloiskiehuntaa? ~
http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/09/pekka-himasen-loiskiehuntaa.html
–
3]
Miten nykynuoret pärjäävät
ylihuomenna? ~
http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/01/miten-nuoret-parjaavat-tulevaisuudessa.html
–
4]
Velalla syömme huomista ja
toisten riisikupeilta! ~
http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/02/velka-syo-huomista-etukateen.html
–
5]
Arvaamaton itänaapuri? ~
http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/10/suomalainen-ei-pelk-venj-jnteen-voi.html
–
5]
Venäjän ja Suomenniemen
yhteistä historiaa ~
http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/08/venjn-ja-suomen-yhteinen-historia-ja.html
–
EXTRA
Presidentti
Urho
Kaleva Kekkosen viimeinen
Uudenvuodenpuhe 1981 – viimeinen voimamies ja karisma, jota
kansalaiset arvostavat tänään – ja moni kaipaa valtiovallalta
sellaista otetta, mikä oli Urho Kekkosen malli yli 20 vuoden ajan ~
http://youtu.be/EcTAB8FlL3M
–
[yt]
Kuinka
itsenäisiä
olemmekaan tänään ja entä eilen?
~
http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/12/kuinka-itsenaisia-olemmekaan.html
–
Ilkka
Luoma
https://www.facebook.com/first.ilkka
”Kansalaisen
paras kausi elettiin Kekkosen aikana!”
AL US Vf IL BL
BLOG
32358
—13032014—
doc.:
valtiomies_kekkonen_13032014.doc – OpenOffice Writer
405 | 3929
Koiviston ensimmäinen kausi oli parasta aikaa niin taloudellisesti kuin yleiseltä ilmapiiriltäänkin. Kekkosen aikaa leimasi poliittinen kähmintä, idänsuhteiden käyttäminen henkilökohtaisiin päämääriin, vasemmistoradikalismi, työtaistelut ja riitely ihmisten kesken.
Vuodesta 1982 aina samaisen vuosikymmenen loppuun vallitsi harmonia ja auringon paiste.
Ilmoita asiaton viesti
Elettiin paljolti Kekkosen perinnöillä, joita muuten nyt ollaan viime vuosikymmen systemaattisesti tuhottu.
Ilmoita asiaton viesti
Oli ihan hyvä että otettiin presidenteille käyttöön vain kaksi kautta. Kannatan myös sitä, ettei presidentillä (yhdellä miehellä/naisella) ole liikaa valtaa käsissään. En tunnustaudu Kekkosen-ajan ihailijaksi. Ehkä vanhemmat sukupolvet näkevät asioita toisin. Toki aika oli silloin toisenlainen eikä liialliseen kritiikkiin sen vuoksi ole aihetta.
Ilmoita asiaton viesti
Palauttaisin kernaasti presidentille takaisin valtaa hallituksen muodostamisvaiheeseen. Viime kertainen episodi sai jo farssin omaisia piirteita. (Tosin en tiedä olisiko Halosen viritys ollut parempi sekään).
Ilmoita asiaton viesti
Kekkosen aikana Suomesta todellakin rakennettiin rikas hyvinvointivaltio ja Kekkosen jälkeen yhteiskunnan omistukset on pääosin lahjoitettu tai myyty puoli-ilmaiseksi ulkomaille ja tämä kansan hyvinvointi mitä on jäljellä toimii velkarahalla.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikista sotaan osallistuneista länsieurooppalaisista maista rakennettiin 50-80 lukujen välisenä aikana rikas hyvinvointivaltio. Sodasta laistanut Ruotsi oli sellainen koko ajan.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi on ehkä parhaiten pystynyt hävittämään omistuksiaan vaikkakin Englannin Thatcher aloitti ylivoimaisella kuurilla. Samaan ideologiaan kaikki perustui jostakin syystä esim. Ruotsi on halunnut pitää valtionomistuksensa ja jopa lisätä niitä sekä tuottoja valtiolle. Mikäli Suomella olisi Norjan öljy, se olisi lahjoitettu Shellille, tai kuka nyt olisi vähiten maksanut jo vuosikymmenet sitten.
Ilmoita asiaton viesti