Itä – länsiottelu lähestyy – West trolling manipulation puree!
Nyt ei puhuta suomalaisesta pesäpallosta ja sen perinteellisestä itä-länsiottelusta, jossa yleensä itä voittaa – kiitos mitä ilmeisimmin Sotkamon ja Kiteen [?]
Nyt puhutaan hiljalleen ryöstäytyvästä liikesarjasta, jossa läntinen kulutusyhteiskunta ja ympäristökuluttaja [1 viimeiseltä 150 vuodelta kouristelee maailmanpoliisituskassa – Yhdysvaltojen johtaessa vielä vähän aikaa maailmamme napaisuutta.
Meneillään oleva aikakausi on kiinalaisten vuosisata. Vielä 18 vuotta sitten, kun vuosituhat vaihtui oli oireita maailman napaisuuden kääntymisestä itään, mutta hyvin heiveröisesti. Tänään Kiina ja maailman suurin raaka-aineaitta ja ravintopotentiaalisin valtio Venäjä lähestyvät toisiaan [2.
…
West trolling manipulation ~ https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/mita-putin-ajattelee-suomesta-kokenut-brittitoimittaja-suomella-on-syyta-olla-hermostunut-putin-petkuttaa-ja-valehtelee/6807522 – osuva esimerkki piilovaikuttamisen osalta [**.
Edellinen itä – länsiottelu US edesmenneen presidentti Ronald Reaganin johdolla nujersi tähdenlentona Neuvostoliiton – ei siinä perestroikka ja glasnost auttaneet – juna meni ja kaatoi jo halvaantuneen neuvostoimperiumin – mahdottomana yhtälönä. Kommunismi ei toimi evoluution junailemassa ihmisluonteessa. Reagan voitti – ja sai nimensä lentotukialukseen – USS Ronald Reagan [3.
Tänään tilanne on aivan toinen – Venäjä sai uuden vanhan presidentin, joka lupasi läpimurtoa – nyt ei Venäjän pilkkominen enää onnistu, kuten onnistui Neuvostoliiton [4
Me emme täällä lännessä saata ymmärtää mitä Vladimir Putin tarkoitti läpimurrolla. Kiinassa se ymmärretään ja onnentoivotukset tulivat heti vaalien ratkaistessa niinistömäisen voiton Putinille.
Venäjällä saavutettiin suunnilleen sama äänestysvilkkaus kuin Suomessa – yhä laiskoja ovat äänestäjät täällä kuin siellä, jotain pitäisi tehdä – leivokset ja suolakurkut eivät ole riittävä kannustin.
.
Miksi länsi lietsoo vastakkainasettelua? [5
Miksi lännen media lietsoo rujoa West trolling manipulaatiota? [6
.
Syyksi saadaan aina Krim, Ukraina ja Syyria
Meillä media unohtaa muutamia tosiasioita – ei Venäjä mennyt ensin Syyriaan, eikä luvatta kuten Yhdysvallat jo CIA-operoi vuonna 2013 [7. Venäjä pyydettiin vastapainoksi USA' n sotakoneelle – Syyrian laillisen hallinnon toimesta. US aloitti Syyrian pommitukset jo 2014 – ilman mitään mandaattia YK' lta.
Krim on osa venäläisyyttä – venäläisten ollen siellä paikka paikoin enemmistönä
Krimillä järjestettiin kansanäänestys, jota länsi ei hyväksy. Asiaa pitäisi kysyä ensin krimiläisiltä, jotka halusivat eroon Ukrainasta jo 1990 -luvulla ja liittymistä Venäjään [8.
Nyt se liitos on tehty – äänestys ratkaisi. Venäläiset sotilaat turvasivat Krimin, jottei sinne syntynyt Kiovan Maidan aukion verimellakoita ja eikä myöhemmän Odessan kaltaista murhapolttoa. Nyt voitaisiin kysyä vaikka YK' n valvonnassa itse krimiläisten mielipidettä – Venäjä vai Kiovan Ukraina … tulos on ennakoitavissa jo nyt.
Entä tuleva itä – länsiottelu?
Uusi US presidentti Donald Trump halusi vaalilupaustensa myötä aivan uudet Venäjän suhteet [9, tätä amerikkalainen ”uusmaccarthyismi” [10 ja sotateollisuus armeijan komppaamana ei halunnut.
USA tarvitsee sotaa – se on rakennettu sotimaan ja aina kaukana omien rajojensa ulkopuolella – joko luvalla tai luvatta. Viimeiset 20 vuotta todistavat tuon lauseen 100 prosenttisesti.
Jatkuva sota Afganistanissa (2001 – ], Irakissa (2003 – ), Syyriassa [2013 – ), Libyassa (2011), Somaliassa, Jemenissä ja nyt raskas mutta kiinalaispaineen alla laantuva uho Korean niemimaalle … onneksemme Kiinan otti kopin ja ohjaa Korean niemimaan kokonaisrauhoittamisesta –
… poistaen korealaisilta ydinaseet ja koko niemimaalta kaikki vieraat taistelu- ja hyökkäysjoukot – jotka aiheuttavat pelkoa, uhkaa ja sodan mahdollisuutta.
US on vielä jäljellä Korean niemimaan jakajista 1945 – Neuvostoliitto luhistui jo vuosikymmeniä sitten. Tuo amerikkalainen jäänne on poistettava uhkakuvana Korean niemimaalta.
Kun amerikkalaisten poistuminen tapahtuu, voi Kiina kaikille korealaisille suurimpana kauppakumppanina keskittyä ystävällisesti ohjaamaan korealaiset löytämään toisensa – ehkä idealla – yksi valtio, kaksi järjestelmää … kunnes riitasoinnut laantuvat ja saavutetaan yhteinen korealaisuus, kuten se oli ennen amerikkalaisten ja neuvostoliittolaisten tuloa niemimaalle 1945 – Japanin poistuessa hävinneenä miehittäjänä …
Venäjä nostaa rooliaan maailmalla
Lähi-itä kipinöi. Lisää palavuutta toi USA' n tunnustaessa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi. Näin US saattoi ajaa itsensä ulos alueen rauhankehityksestä, joka asemoituu nyt uusille isännille –
… tässä voisi olla EU & Venäjä yhteistyön soiva siemen, joka vahvistuisi oliivipuun oksaksi [11 itse Eurooppaan, varsinkin kun saksalaiset ovat oivaltaneet ristiretkiensä jälkeen Euroopan jatkuvan myös rauhanomaisesti Venäjän Uralille asti [12.
…
Aikanaan US pommitti II Maailmansodassa liki kaikki Saksan kaupungit. Tämä on varmasti jättänyt jälkensä ja näin Saksa ymmärtää, että suhteet itään ja Venäjälle [13 ovat tärkeämpiä lopulta kuin kauas Atlantin taakse Yhdysvaltoihin.
Saksa janoaa Venäjän 140 miljoonan kansalaisen markkinoita ja erityisesti Venäjän maailman suurimpia raaka-ainevarantoja, joita myös Kiina laskelmoidusti haluaa – varsinkin Baikalin vettä, maailman suurimpana käyttökelpoisen ja juoksevan makean veden lähteenä. Venäjä omaa myös maailman suurimmat potentiaaliset ravintotuotannon maaperä-alueet [14.
Kiina + Venäjä > USA + EU [?] [15
EU' n kohdalle on tänään laitettava kysymysmerkki, sillä US presidentti Trumpin kauppasota-aloitteet tai -uhat karkottavat EU' ta, joka halunnee olla vapaakaupan airut, kuten Kiinakin.
Kauppasodassa USA häviää varmasti – voittaja on Kiina, joka on jo mobilisoitunut kaikkialle – erityisesti Afrikkaan, joka maanosana tarvitsee erityishuomion – monenkin syyn summana. Kiina ei katkaisuta käsiä, kuten Belgian kuningas Leopold II aikoinaan [16 – tapporahatodisteeksi.
Kiina vie ja tuo – mutta vie myös hyötyä – tosin afrikkalainen mentaliteetti tulisi huomioida tarkasti – ei sinne voi tyrkyttää sellaisia tapoja, jotka ovat heille vieraita.
…
Tänään kiinalaisia on enemmän kuin amerikkalaisia ja EU-eurooppalaisia yhteensä –
Valkoinen lännenmies tyypillisimmillään edustaa alle 20 prosenttia Maan ihmispopulaatiosta. Tänään ja huomenna Kiina ottaa osuutensa, joka merkitsee suhdelukua 1,4/7,7. US' n osuus on 0,32/7,7 ja EU' n 0,5/7,7 – näin Maa jaetaan oikeudenmukaisesti.
Herättäjäksi ympäristöämme kohtaan olisi huomattava, että muurahaisia on biomassana suunnilleen saman verran kuin meitä ihmisiä – yhteensä – mutta millaisen ympäristöjäljen tuo proletariaatin diktatuuri jättääkään – meihin nähden?
On myös hyvä muistaa, ettemme ole valtias numero 1, jo pelkästään hämähäkkieläimet syövät enemmän ravintomassaa kuin koko ihmispopulaatio. Milloin aloitamme sopeutumisen biomassaosuudeltamme tähän meitä elättävään biosfääriin [17 – onko se Kiina [18, joka ottaa vetovastuun maailmamme muutoksesta kohti harmonisoitumista – biodiversiteetin tasapainottajana?
Sotilasvoima
Ihminen ei tule toimeen ilman sotimista – valitettavasti [19. Ihmiskunta tarvitsee paineenpuruksi sotaa – ja nyt se hyytävin asiakokonaisuus – me emme kokonaisena ihmispopulaationa kestä itä – länsiottelua maailmanlaajuisena täyssotana, sillä pelkästään Yhdysvaltojen ja Venäjän ydinaseet tuhoavat liki kaiken – vain Siperian asumattomat kolkat jäisivät ”henkiin”.
Me siis tarvitsemme ICAN-ydinaseiden kieltosopimukset,
… jonka Suomi jätti allekirjoittamatta pelosta, että USA ”hylkää meidät” [olisi varmaan hyvä, jos hylkäisikin?] – muistamme Nato – Isäntämaa pöytäkirjan [20, joka on huomioitu tarkasti rajanaapurissamme Venäjällä.
Meidän on purettava tuo Isäntämaa pöytäkirja ja ryhdyttävä ICAN-sopimukseen ja ”pakotettava” aiemmin innokas Ruotsi siihen mukaan. Ruotsalaisethan joutuivat amerikkalaisuhan alle, jossa varoitettiin seurauksista [21, jos Ruotsi allekirjoittaa ICAN-sopimuksen! Tässä on meidän ja Ruotsin yhteinen tulevaisuus – puolueettomuus ja sotilaallinen liittoutumattomuus –
… ainakin meidän osalta, sillä olemme idän ja lännen vedenjakajalla [22 ja aivan Venäjän strategisissa kohteissa kiinni – Kuolan niemimaa [kuva 3] ja Leningrad Oblast – viisas ja tältä osin kaukokatseinen kansakuntamme antaa jatkuvasti selviä säveliä [kuva 4] presidentillemme – pidä huoli ettemme liity Natoon, …
… emme halua olla Naton ja amerikkalaisten hyökkäysväylä itään, emme halua olla taistelualusta idän ja lännen ottelussa [23, jos sellainen hallitsemattomana syttyisi.
YK-rauhaturvatehtävien ja neuvottelupöytien luvattu maa
Me haluamme olla YK-rauhanturvatehtävien pieni suurvalta [24 ja olla se neuvottelupaikka, jossa suuret kohtaavat, kun haluavat neutraalin maantieteen omien riitojensa ratkaisupaikaksi.
Ehkä korealaiset [25 ratkovat suhteitaan amerikkalaisiin nähden vielä jossain vaiheessa Suomen Lapissa, jonka erityisesti kiinalaiset ovat löytäneet – matkailijoina [26.
…
14:27
…
Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä
https://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka
US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 164406
DOC ita_lansiottelu_19032018.doc – OpenOffice Writer
PVM 19032018
1497_13224
.
Viitteet
[1 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/06/vihdoin-vihr… –
[2 ”… Kiina-konsulttien näkemä ja kokema kehityskulku näyttää edistyvän – maailman suurin talous ja suurin tuotantolaitos Kiina onnittelee Putinia vaalivoitosta ja löytää loogista yhteyttä ja sen syvenemistä maailman suurimman raaka-ainekeskittymän – Venäjän kanssa. Lähestymmekö itä – länsiottelua, jossa US maailmanpoliisina menettää yksipuolisesti ottamansa valtakirjan. Miten maailma jakaantuukaan? Kiinan osuus on mystinen lukusuhde 1.4/7,7 …vastaavasti Suomen 0,0055/7,7. ” ~ https://yle.fi/uutiset/3-10122442 –
[** ”… Suomen rajojen ulkopuolelta – lännestä jylyää raskaan rujo, jopa propagandistinen West trolling manipulaatio. Meillä kansa on suurena enemmistönä noin 15 vuotta, joka vuosi kertonut viisaan analyyttisesti: Emme liity Natoon, lännenmiehen taistelukoneistoon. Olemme idän ja lännen vedenjakajalla. Kansa jyrähtää aina yli 50% voimalla – ei Natoon! ” -Ilkka Luoma
[3 Ronald Reagan ~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2004/06/in-memoriam… –
[x
[7 ~ http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20170720220027621… –
[x
[x
[12 ~
[13 ”… Asiantuntijoiden ennakoima Saksan erillinen lähentyminen Venäjän suuntaan on alkamassa – niin sanottu ”schröderiläisyys”. Saksa ymmärtää herkimmin Euroopan jatkuvan kauas Venäjän Uralille saakka! Miksi? ” ~ https://yle.fi/uutiset/3-10122017 –
[14 – Maailmamme huomisen ruoka-aitta? ~ https://m.kauppalehti.fi/uutiset/vieraskolumni-ven… –
[x
[x
[22 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2017/08/presidentti… –
[22 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234922-… – [111]
[x
[x
[25 ”… Pekingin tiekartassa on mukana myös yksityisiä henkilöitä (niin sanottu ”marcopolo -ilmiö”) ja kyseessä on pitkäjänteinen kehityskulku [a, jolla pyritään rauhoittamaan koko Kiinan vieressä olevan Korean niemimaa, muun muassa poistamalla kaikki laajaa uhkaa aiheuttavat (ydin)aseet kuin ulkoiset vihaa aiheuttavat kolmansien valtioiden taistelu- ja hyökkäysjoukot – US Army ja USAF ” ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005607972.html –
[a ~ https://yle.fi/uutiset/3-9582419 – [26042017] -Yle
[26 ” … Suurin kasvu kirjattiin kuitenkin kiinalaisille. He yöpyivät Suomessa yli 28 000 vuorokauden verran, mikä on huimat 160 prosenttia enemmän kuin tammikuussa 2016. Kiinalaisia kiinnostaa eniten Lappi, missä heillä oli miltei 16 000 yöpymisvuorokautta … ” -Yle ~ https://yle.fi/uutiset/3-9515819 –
[26 ~ http://www.visitfinland.fi/news/ulkomaisten-matkai… –
…
Ilmoita asiaton viesti
…
EKSTRA
Britit hakevat tukea nyt EU’ sta ja Yhdysvalloista – ovat ahdingossa Brexit-neuvotteluissaan, joissa brittien PM Theresa May ei ole tilanteen tasalla, eikä hallitse neuvotteluja – nyt ”hukkuva tarttui oljenkorteen”, Case Salisbury [* tuli kuin ”tilauksesta” pelastamaan Iso-Britannian halvaantuneen Brexit-neuvottelun … ”… Tämäkö on se todellinen syy, ainakin toistaiseksi todisteettomille valtiosyytöksille Venäjää kohtaan? Haetaan helpotusta Brexit-neuvotteluille tai vieläkin yllättävämmin perusteita kääntää brittien mielipide Brexit-vastaiseksi, jotta Brexit voidaan perua! [Mtv] ” [… Helsingin Sanomat ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005604847.html – HS]
…
[* ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252442-… – [190]
EKSTRA II
Mika Waltari – Ihmiskunnan viholliset I ja II … ”Nuoruuden ymmärtämättömyydessään tämä hamuaa rikkauksia, suhteita ja asemaa, mutta joutuu maksamaan ahneudestaan korkean hinnan ” -WSOY ~ https://www.wsoy.fi/kirja/mika-waltari/ihmiskunnan… –
EKSTRA III
HS: ”Venäjän vaikuttamispyrkimysten havaitseminen on tärkeää. Mutta se voi olla meille myös haitaksi, jos havaintoja tarjotaan yliannostus ilman riittäviä näyttöjä
” ~ https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-200000537183… -HS/Laura Halminen
…
Ilmoita asiaton viesti
Enää ei kannata puhua siitä, että ”lännenmies” on rikkonut lupauksensa, kuten monta kertaa aikaisemmissa blogeissasi olet väittänyt.
https://www.verkkouutiset.fi/venajan-ykkosvaite-na…
Ilmoita asiaton viesti
~ https://foreignpolicy.com/2009/08/22/a-diplomatic-… –
…
Niin tai näin, Verkkouutiset on tiukimpia West trolling manipulation levittäjiä – V on Kokoomuksen mielipidelehti, joka nauttii suuria puoluelehdistön tukia ja Kokoomuksen tiukkaa tahtoa – muistathan, että Kokoomus on ainoa puolue, joka veisi Suomen Natoon – jopa osa heistä ohi kansanäänestyksen – väkisin.
…
Ilmoita asiaton viesti
Jos olisit lukenut jutun kokonaan, olisit huomannut, että kysymyksessä on Saksan valtion turvallisuuspoliittisen akatemian (BAKS) tuore raportti https://www.baks.bund.de/sites/baks010/files/worki… , joka antaa venäläisväitteille täystyrmäyksen.
Kerro vielä lukijoille miten Verkkouutiset manipuloi tuota raporttia?
Oliko se väärin käännetty?
Ilmoita asiaton viesti
Luehan kommenttini uudelleen ja katso siinä oleva linkki –
…
Maailma on täynnä tutkimuksia ja ”tutkimuksia” – oletko huomioinut meneillään olevan informaatiosodan?
…
[2016]
” … Lännenmies vakuutteli tekevänsä vastineen itäisen ajatusmaailman propagandalle –
… syntyi käsite East trolling (propagandatuutti). Slaavilaiseen tyyliin otettiin suoraviivaiset käytänteet suunnatessa tarkoitushakuista tietoa – informaatiota, propagandan |3 tyylillä.
Propaganda on jyrkkä muoto tiedonlevityksessä, jossa ei yritetä vihjailla, vaan esittää suoraan tavoitehakuista päämäärää, jossa ei koeteta kätkeä vaikuttamisen yksipuolisuutta. Propagandan etu on se, että se havaitaan helposti ja siihen voidaan asennoitua järkiselitteisesti tai siten tunneviihteellä totena ja kiehtovana.
Tähän uuteen sodan muotoon – informaatiosotaan |4 haluttiin lännestä vastavoima. Haluttiin esittää totuutta, tarkkaa tietoa, tarkastettua informaatiota, siis tavoitteena antaa oikeaa tietoa |5. Mikä on muuten oikea tieto?
Oikea tieto on paljolti enemmistöhyväksyttyä informaatiovirtaa,
… jolle annetaan hyväksytty leima asiantuntijapiireistä. Usein asiantuntijat tietoineen ovat osoittautuneet olleensa väärässä, kun informaatiovirta tarkentuu ja/tai uutta analysoitua ja yleisymmärrettyä tietoa on saatu julkiseksi. Todisteiden voima on myös katsojan uskomuksissa, silmissä ja korvissa. Mitään täysin vedenpitävää todistetta ei ole olemassa [fil.]
Lännenmiehen vastahyökkäys East trollingille synnytti West trollingin
West trolling on hienosyistä, taitavasti läpivalaistua manipulaatiota, jossa totuuden arviointi jätetään lopulta lukijan haltuun. Manipulointi |6 on harhauttavaa, ja se pyrkii järjellisin keinoin saavuttaa asiantuntijamaista hyväksyntää esitetyn tietovirran pohjalta. Manipulaatio on salaista, piilovaikutteista ja totaalisesti mielenmuokkaukseen pohjautuvaa tietovirtaa, jolla pyritään muuttamaan käsitteitä, mielipiteitä ja ajatuskaavioita.
Itä ja länsi ottelevat nyt informaatiosodassa
[ ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221988-… – ] … ”
Jatkuu linkin ~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/12/west-trolli… – alta.
.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tämä myytti on lopullisesti murrettu. Sinun linkkisi sisältää saman vanhan väitteen, että James Baker olisi voinut antaa lupauksen, joka sitoo Natoa. Siten väite siitä, että Nato olisi rikkonut sopimusta, on älytön. Korkeintaan James Baker on rikkonut lupauksen, johon hänellä ei ollut valtuuksia. Gorbachevkaan ei ole niin tyhmä, että pitäisi Bakerin puheita Natoa velvoittavana sopimuksena.
****
FP: “During a trip to Moscow, Mikhail Gorbachev, the last Soviet leader, told me that during his 1990 negotiations with U.S. Secretary of State James Baker about Germany’s reunification and the removal of 300,000 Soviet troops from East Germany, the Russians made it clear that they didn’t want German reunification within NATO. The negotiations went back and forth with little progress. Finally, according to Gorbachev, Baker looked at him directly and said, ”Look, if you remove your troops and allow unification of Germany in NATO, NATO will not expand one inch to the east.”
***
BAKS:n raportin laatinut saksalaistutkija Hannes Adomeit toteaa ykskantaan:
Aiheesta Naton laajentuminen ei koskaan keskusteltu – sitä ei nostettu esiin noina vuosina. Sanon tämän täysin tietoisena vastuustani. Yksikään Itä-Euroopan maa ei ottanut kysymystä esille, ei edes 1991, kun Varsovan liitto oli lakannut olemasta. Myöskään läntiset valtiojohtajat eivät ottaneet sitä esille. Myös Gorbatšov oli tämän selväsanaisesti todennut.
Ilmoita asiaton viesti
Kauan sitten oli luottamus ministeritasolla – ei enää …
Ilmoita asiaton viesti
Kun nuo Put in trollingin valheet vähin erin paljastuvat, se vaikuttaa myös Naton kannatuslukuihin. Vanhan sanonnan mukaan, ”valheella on lyhyet jäljet”.
Ilmoita asiaton viesti
Kts. kuva 4.
…
SUNNUNTAINA, JOULUKUUTA 31, 2017
Mitä meiltä on salattu Nato – Isäntämaa pöytäkirjasta?
” … Varaumat, jotka ruotsalaiset asettivat ratifioinnin ehdoksi
Lopullinen ratifioitu sopimus pitää sisällään selvän tiedon kuka ja mikä kutsuu Nato/US -sotajoukot Ruotsiin – maan hallitus (?), lopulta. Toinen selvä varauma oli ydinaseiden tuontikielto Ruotsiin – koska se on säädetty ruotsalaisten lakiin.
Suomessa kumpaakaan varaumaa ei ole määritetty Nato – isäntämaa pöytäkirjaan, kukaan vastuupoliitikko ei ole ainakaan vielä kertonut tuota kutsumenettelyä – tai sitten nyt sellainen voi ilmoittautua, joka kokee tietävänsä.
Samalla poliitikot, jotka tietävät, voisivat kertoa kansalle millainen yhdiste on pöytäkirjan ja ICAN sopimuksen allekirjoittamattomuuden välillä. Oliko niin, että allekirjoitettu Nato MoU sopimuspaperi esti liittymisen YK:n ICAN ydinkieltosopimukseen?
Ruotsalaiset ottivat ICAN lopulliseen allekirjoittamiseen taas aikalisän – he halusivat selvityttää miten amerikkalaiset suhtautuvat, jos allkekirjoitetaan ja toisaalta miten se peilautuu Ruotsin lakiin, joka estää ydinaseiden tuonnin Ruotsin valtion alueelle. Amerikkalaiset ovat puoliuhkailleet haitallisilla seurauksilla, jos Ruotsi allekirjoittaa ICAN-sopimuksen!
Entä me suomalaiset?
Käyttikö Yhdysvallat hyväkseen Nato – Isäntämaa pöytäkirjaa, kun tulivat itsensä kutsuen Kuopion Rissalaan F-15C ilmataistelusotaharjoituksiin |8 – lennoille jopa kohti itää – yhdessä suomalaisten rynnäköintiinkin kelvollisten Hornettien kanssa – aivan kuin ärsyttääkseen idän karhua – Venäjää.
Miten oli muun muassa amerikkalaisten maihinnousuharjoitukset Hankoon |9, ollen ensimmäiset sitten saksalaisten 1918 todellisen maihinnousun jälkeen – näinkö tässäkin jo hyödynnettiin Nato – Isäntämaa pöytäkirjan klausuuleja. … ”
~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2017/12/mita-meilta… –
.
Ilmoita asiaton viesti
Jos vihjaat, että Naton jäsenenä Suomi hyökkäisi Muurmanskiin tuhoamaan Venäjän laivastoa, et ymmärrä turvallisuuspolitiikiasta hölkäsen pöläystä.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät vuonna 1941 suomalaiset hyökänneet – yrittäneet hyökätä Muurmanskiin, saksalaiset kylläkin.
…
Ilmoita asiaton viesti
Ei Suomen liittyminen puolustusliittoon vaikuta muiden kuin Venäjän mahdollisiin imperialistisiin pyrkimyksiin. Kun vedät esiin Saksan hyökkäysaikeet Venäjälle, olet enemmän pihalla kuin luulin.
Ilmoita asiaton viesti
[5
…
TIISTAINA, HEINÄKUUTA 12, 2016
Läntisten ja itäisten arvojen yhteenotto
(Läntinen sotilasliitto, aikanaan idän ja paljolti Neuvostoliiton aloitteesta tehdyn Varsovan liiton vastine – Nato, jonka piti ajaa itsensä alas, kun Neuvostoliitto romahti – peräänkuuluttaa läntisten arvojen puolustamista 0], jopa sodankin uhalla)
[ … kansalainen Erkki miettii tarkasti miten vain läntisten arvojen asemoituminen sopii tänne meille peräpohjolaan, jossa on totuttu elämään vuosisadat mitä ihmellisimpien leijonien ja karhujen kanssa – unohtamatta meille mittakaavallisesti ylivoimaisen vihollisen kanssa yhteenottoa, jonka rakensi suomalaisen identiteetin ja oman maan puolustustahdon …
… kansalainen Liisa pohdiskelee mihin olosuhteisiin hän poikiaan ja tyttäriään synnyttää – onko heitä myöhemmin lähetettävä toisaalla, maan ääriin sotiin, ”puolustamaan rauhaa” ja ojentamaan pahoja palaamaan takaisin juuri ”meidän” arvoihin, tai jos ei palaamaan, niin varsinkin löytämään lännenmiehen arvot, jotka projisoituvat kaikkien silmiin paljolti USA – Nato-johtajan jatkuvina sotina – maailmanpoliisina, aikansa, joka on päättymässä … ]
Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama piti Nato-kokouksessa arvopuheen
[ ~ http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1468210866163 – ]
Kommenttipuheenvuoro yllä olevaan linkkiin [IL]
… Tässä HS-natotus 1] yltyy jo puolikiihkeyteen saakka. Lähtökohta on se, että Naton eli monien länsimaiden, USA:n johdolla operoitu arvopohja on juuri se oikea. Slaavilaisuuden ymmärrys näyttää rapautuneen 2], puhumattakaan vielä kaukaisemman idän vuosituhantisen kulttuurihistorian tuntemus.
Venäjä näyttäisi olevan väärässä, sillä nyt painotetaan uhan luontia 3] sellaisillekin alueille, jossa itäistä todellista uhkaa ei edes ole. Syyrian osalta Venäjää taas tarvitaan, sillä se edustaa sitä Syyrian laillista hallintoa, jonka sijasta USA Englannin kanssa kävi Irakin kimppuun ilman mitään mandaattia, osin synnyttäen isisläisyyden, jonka myötä Englannin entinen pääministeri Tony Blair pyytelee anteeksi vääriä tekojaan! 4] Nythän on julkistettu raportti 5] Blairista ja laittomasta osallistumisesta Irakin sotaan ja satojen tuhansien siviilien kuolemaan – suoraan ja välillisesti.
Nyt tosiaan Helsingin Sanomat tältä osin käy sitä kuuluisaa informaatiosotaa, ojentaen väheneville maksulukijoilleen paksunlaista manipulaatiota – todennäköisenä päämääränä ujuttaa Suomea Natoon, johon kansamme enemmistö ei halua 6].
Samassa yhteydessä Yhdysvallat vakuutti ikuista yhteistoimintaa ja puolustustahtoa, kun samaan aikaan se lisää taistelijoiden määrää Irakiin ja kertoo edelleen jatkavansa sotaa Afganistanissa 7], sen keston ollessa jo pidempi kuin miljoonia ihmisiä tuhonneen Vietnamin sodan.
…
Maailmanpoliisi
Kiina on noussut maailman suurimmaksi taloudeksi – ostovoimakorjauksella, jossa huomioidaan taloudellinen vaikuttavuustodellisuus paremmin kuin pelkässä bruttokansantuoteverrannossa. Kiina kehittyy kaikilla rintamilla, osin ympäristönsä kustannuksella. Lisäksi se kehittää asevoimiaan vastaamaan populaationsa kokoa ja vaikuttavuutta maailmanlaajuisessa operoinnissa – jo vähintäänkin tavara- ja materiaalivirtojen suhteen.
Kiina on ilmaissut, että yhden valtio maailmanpoliisirooli on lähestymässä iltaansa,
… tarkoittaen, ettei Yhdysvallat voi yksin olla päättämässä maailman kohtaloita – ehkä rujoin esimerkki oli atomipommien pudotus Japaniin 1945 [link ~ http://areena.yle.fi/1-2843228 – ], jossa sekunneissa höyrystettiin tuhansia lapsia, naisia ja vanhuksia taivaan tuuliin – ihmishenkien säästämisen perusteluin!
Anteeksipyyntö ei kuulunut amerikkalaiseen arvomaailmaan
[ ~ http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-20000011848… – ]
…
Jatkuu ~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/07/lantisten-j… –
.
Ilmoita asiaton viesti
Brexitinhäm piti olla taivaan lahja briteille,sitähän sinä olet hehkuttanut täällä jo jonkun aikaa.Kuinka se nyt on muuttunut yhtä äkkiä nlln hankalaksi asiaksi,että täytyy suorittaa tälläinen brutaali manööveri ja ”tarttua oljen korteen kuin tilauksesta”?Jotenkin näistä vihjailuista paistaa läpi ajatus siitä,että tämän takana onkin pm.T May ja britit.Kukahan suomalaisten pitäisi likvidoida saadakseen tarvittavan hyvät lähtökohdat Finexittiin,jota olet niin kovin kaivannut.
Ilmoita asiaton viesti
LAUANTAINA, KESÄKUUTA 25, 2016
Britannia loi uuden alun – pöytä on lakaistu puhtaaksi
” … Media kirkui uhkaa, pelottelua ja vaikeuksien tulia vuosiksi,
… ellei peräti vuosikymmeneksi. Media täyttyi negatiivisesta huomismaalauksesta. Uutisissa ei paljon positiivisuutta julkisteltu. Aina viisaat teoria-asiantuntijat kertoivat suoraan, että kansa valitsi väärin 1] – ymmärtämättä, että kansan enemmistöpäätös on aina oikea, demokratian nimissä. Demokratia määrittää sopeuman ja luovuuskehityksen – talous taipuu enemmistön edessä. Kansa tekee aina oikeita päätöksiä – halujensa pohjalta.
Kansanäänestys vahvistuu Iso-Britannian parlamentissa?
Kansanäänestys oli neuvoa-antava, eikä sido Iso-Britannian parlamenttia, mutta nyt odotetaan suorademokratian toimivan ja välikäsien toteuttavan mitä äänestäjät kansanäänestyksestä haluavat – lupasihan vielä istuva pääministeri David Cameron tuon kansanäänestyksen vaalivoiton tarpeessa vuonna 2013 – 2].
Alkanee kaksi vuotta kestävä sopeutumisen aikakausi,
… jolloin tuo puhdistettu pöytä katetaan uudelleen – ilman niitä valuvikoja, mitä liikainnossa syntyi, kun Euroopan Unionia piti puoliväkisin kasvattaa vastaamaan muun maailman haasteita, lähinnä Kiinan rynnistystä kaikkialla ja kaikkialle. EU – Eurooppa on maailmanlaajuisessa työn uudelleen jaon taistelussa 3].
…
Otamme tähän alle suomalaisen median ensiväläyksiä 24 tunnin sisältä Iso-Britannian kansakuntapäätöksestä. Englantilaisethan valitsivat lopulta itsenäisyyden päättää omista asioistaan, kyvyn huolehtia ja määrittää itse tarpeitaan ja ennen kaikkea valvoa omaa reviiriään, omista lähtökohdista – hyväksyen kuitenkin eurooppalaisuuden, jota Englanti on ollut kolonialismistaan saakka, läpi EFTA-aikakauden 4] ja liittymisenä jälkijunassa Euroopan Yhteisöön (EY), EEC’ n jälkeläiseen vuonna 1973.
Mediasisältöä 14 jutun verran – median otsikkoteksti ”sitaateissa” ja kursiivilla
1
… HS riekunta alkoi heti. Ei opi Hesarikaan helposti – edes vähenevien maksua vastaan lukijoiden edessä … ”Äänestys, jonka jälkeen Iso-Britannia on heikompi”
~ http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1466734831403 – [HS] … ”
~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/06/britannia-l… –
.
Ilmoita asiaton viesti
LAUANTAINA, KESÄKUUTA 25, 2016
Britannia loi uuden alun – pöytä on lakaistu puhtaaksi
” … Mediasisältöä 14 jutun verran – median otsikkoteksti ”sitaateissa” ja kursiivilla
1
… HS riekunta alkoi heti. Ei opi Hesarikaan helposti – edes vähenevien maksua vastaan lukijoiden edessä … ”Äänestys, jonka jälkeen Iso-Britannia on heikompi”
~ http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1466734831403 – [HS]
2
… David otti suuren riskin jo pari vuotta sitten ja hävisi sen, mutta kantaa siitä vastuun! … ”Cameron siirtyy syrjään”
~ http://www.talouselama.fi/uutiset/cameron-siirtyy-… – [Talouselämä – TE]
3
… Itsenäistymisliikkeet monissa maissa vapautuvat nyt näin luonnolliseen nosteeseen tavoiteltaessa kansallista voimaa ja vapautta omista asioista päättämiseen. Vuosimiljoonainen muu eliökunta elää harmonisessa kilpailutilanteessa – aina omilla reviireillään tai täydessä symbioosissa. Miksi Englanti halusi eroon EU-symbioosista – oliko se sittenkin liian keinotekoinen? … ”Omia exit – äänestyksiä vaaditaan Ranskassa ja Hollannissa … ”
~ http://www.hs.fi/ulkomaat/a1466746406089 – [HS]
4
… EU’ n perusongelma – klikkiytymin ponnahti heti pinnalle. Se, jos mikä lietsoo nyt huonoa henkeä, kun on saatu ”pataan” oikein kunnolla. … ”Angela Merkel: Brexit on käännekohta Euroopalle”
~ http://www.hs.fi/ulkomaat/a1466747682461 – [HS]
5
Nyt klo 18 (24.6.2016) oli Yle Uutiset – haastateltiin vain Brexitin vastustajia – siis Englannista, vaikka juuri kansa oli yli miljoonan äänen voimalla kumonnut nuo kaikki ”tuhkan ripotukset hiuksiin”. Media Suomessakin jatkaa hyytävän manipuloivaa linjaa olettaen, että kansa Englannissa ei tiedä mitään ja etteivät englantilaiset uudet päättäjät osaa mitään.
Tosiasia on se, että ihmiset ovat luovia tilanteessa, jossa pöytä putsattiin kerralla suoran demokratia väkevällä voimalla – se toi nyt kaikki uudet keinot ja työkalut ratkaisemaan ne ongelmat, jotka ajoivat enemmistön Brexitiin. Suomessa oli yksi positiivisuuden näkijä – Nalle Wahlroos, joka osasi nokkelasti heittää peliin Norjan mallin.
…valmistelemme kokonaan uudet sivun tekstinä kuinka Englanti tulee ratkaisemaan tilanteen nyt äänessä olleiden enemmistöläisten hyväksi. Kansa ei ollut väärässä – noin suurena enemmistönä – meillä tohtori Sixten Korkman 5] astui miinaan – ennustellessaan, että epätietoisuus ja rauhattomuus jatkuvat vuosikausia, jopa vuosikymmenen.
Asiat ovat hoidettu tulevan kahden vuoden aikana, jolloin on EU-eron sopeumavaihe, tällöin Englanti on täysin EU-jäsen ja saa ne hyödyt, jotka ovat olleet tähänkin mennessä käytössä…
6
… Eikö kansanvalta saisi toimia?… ”Eurokriittiset puolueet riemuitsevat Britannian EU – erosta”
~ http://yle.fi/uutiset/eurokriittiset_puolueet_riem… – [Yle]
7
… Suomalainen asiantuntija Sixten Korkman sanoi, että epävarmuus kestää vuosikausia, jopa vuosikymmenen. Nyt EU – johtoelimet sanovat kyseessä olevan joitain kuukausia. EU ei ole maailman suurin sisämarkkina-alue, se on ostovoimakorjattuna Kiina … ”EU – johtajat: Cameronin on erottava heti ja aloitettava samalla Britannia eroprosessi”
~ http://www.hs.fi/ulkomaat/a1466743142904 – [HS]
8
… Nyt ei tulekaan vuosikausia kestävää onnettomuutta, vaan pahin saavutettiinkin jo 20 tunnissa. Näin ne ajatukset muuttuvat. Onkohan tämä vauhkoilu ja hötkyily kenelläkään hansikkaassa… ”Sokki: Brexitin uhka sysäsi Britannia punnan syvään pudotukseen” [Punnan 10 vuoden kurssikäyrä]
~ http://www.hs.fi/talous/a1466731755867 – [HS] … ”
…
Jatkuu
~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/06/britannia-l… –
.
Ilmoita asiaton viesti
Länsi on ryssinyt osansa korjaamattomalla tavalla. Meillä suurimpia uutisia ovat
– julkkisten seksisekoilut
– sateenkaariasiat
– epävarmuus omasta sukupuolesta
– olemattomat tasa-arvo-ongelmat
– #metoo- tason ongelmat
– miesten feminismin määrittely
– Kardashianin takapuoli
– realityohjelmat
– puistobulevardit
– monikulttuurisuus
– maailman halaaminen
– mielensäpahoittaminen
– paniikkikohtaukset
Kun vertaa näitä aiheita siihen mistä vaikkapa Kiinassa kirjoitetaan niin ei tarvitse ihmetellä lännen talouden yskimistä ja yhteiskuntien rappiota sekä nuorten näköalattomuutta tämän hulluuden keskellä.
Ilmoita asiaton viesti
Länsimaissa kaikki ihmisten elämisen tasoon vaikuttavat asiat ovat paremmin kuin Venäjällä ja Kiinassa. Demokratia, sananvapaus, ihmisoikeudet, materiaalinen elintaso, koulutustaso, tieteen taso, kansalaisyhteiskunta, ympäristön suojelu, tasa-arvo, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, sosiaaliturva jne. jne. Näiden rinnalla Kardashianin takapuoli on merkityksetön asia 🙂
Mutta aina on Hämäläisen tapaisia, jotka haluavat elää mielummin harhoissaan, kuin katsoa tosiasioita.
Ilmoita asiaton viesti
Olemme ottamassa nokkiimme entisiltä kehitysmailta parinkymmenen vuoden sisään. Sille emme voi mitään. Luuleeko Näränen tämän velkavetoisen länsitalouden pysyvän nykyisellään kauankin tai sossun luukun olevan nykyisellään loputtomiin. Kun tulonsiirtorahat loppuvat niin siirrymme tismalleen kiinalaiseen talousmalliin. Siinä ei ole tilaa demokratialle tai sateenkaarihommille.
Muutos on niin nopeaa, ettei suomalainen edes sitä tajua.
Ilmoita asiaton viesti
Jokainen voi miettiä miten käy, kun usko ja luottamus maailmalta US-dollariin loppuu —
…
1] Onko USA:n liittovaltio jo selvitystilassa? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/10/de-facto-usa… –
…
Ilmoita asiaton viesti
Juha, jos en ole 20 vuoden kuluttua kuollut nälkään täällä kurjassa länsimaassa, niin voimme sitten vertailla elintasoa, elämänlaatua ja ihmisoikeuksia perinteisissä länsimaissa ja nykyisissä kehitysmaissa. Veikkaan, että länsimaat tulevat edelleen vetämään pidemmän korren. Kiinan merkitys tulee kyllä kasvamaan, mutta luovuus ja kaikkinainen inhimillinen kehitys vaativat pitkässä juoksussa komentotaloudesta hellittämistä. Siitä ei ole tällä hetkellä merkkejä.
Venäjä tulee olemaan kaikilla mittareilla yksi suurimpia häviäjiä ja tulee vajoamaan monen nykyisen kehitysmaan taakse niin elintasossa kuin elämänlaadussakin. Se tulee haikailemaan entistä supervallan asemaasa pullistelemalla tuomiopäivän aseillaan, joihin tullaan panemaan yhä suurempi osuus hupenevasta kansantulosta.
Juhan mielestä länsimaiden ”heikkoutta” ilmentävät mm. erilaisille vähemmistöille suodut oikeudet ja yleinen vapaamielisyys. Kaikkein liberaaleimmat alueet niin Pohjois-Amerikassa, Euroopassa kuin meillä täällä Pohjoismaissakin ovat kärjessä niin materiaalisessa elintasossa kuin elämänlaadussakin. Olen huomannut Juhan arvostelevan islaminuskoa ahdasmielisyydestä, mutta länsimaissa konservatiivisuus ja ahdasmielisyys onkin sitten hyvä juttu.
Länsimaiden ”rappion” tunnusmerkeiksi Juha on vielä listannut julkkisten seksiseikkailut ja Kim Kardashianin leveän perseen 🙂 Kerää nyt Juha ne muumit takaisin laaksoon 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Näränen kirjoitti: ”Juhan mielestä länsimaiden ”heikkoutta” ilmentävät mm. erilaisille vähemmistöille suodut oikeudet ja yleinen vapaamielisyys.”
Saatan tietenkin olla väärässä mutta en lukenut Hämäläisen kirjoitusta noin. Luin siitä ajatuksen, että kun painopisteet ovat nuo, homma menee pieleen. Pitäisi panostaa enemmän talouden ja tuotannon kehittämiseen kuin Kardashianin takapuoleen tai tosiTVvisailukisailuhömppään. Silloin, ainakin omasta mielestäni, olisi helpommin resursseja myös vähemmistöjen oikeuksiin ja vapaamielisyyteen. Niillähän ei ole kovin paljon virkaa jos on nälkä. Maslowin tarvehierarkiaa ei liene vielä kumottu.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, hommahan muuttuisi laakista, jos saataisiin aikaan ”Kansalaisten ilta” omistamallemme YLElle, edes kerran kuukaudessa. Yksi ajankohtainen aihe kerrallaan: sopeutumiseläkkeen nurjat puolet, isäntämaasopimus, työvakuutusoikeus ”potilaita näkemättä”- lääkäreiden toimet jne.
Kyllä kansaa kiinnostaisi ja voitaisiin vihdoin saada sananvapautta hieman edes eteenpäin.
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Kun nyt otit esille tuon Nato – Isäntämaa pöytäkirjan, otan sen nyt tähän kommenttiin – kohtiona numero 20:
…
~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/02/nato-isantam… –
TORSTAINA, HELMIKUUTA 26, 2015
Nato Isäntämaa MoU pöytäkirja
Tässä tuo Nato-sopimus, jota Suomen hallitus – tai edes mikään nykyisistä eduskuntapuolueista – ei ole halunnut kansalaisille kääntää:
kieliasun ja käännöksen englannista tarkistanut fil.lis. Mauri Nygård
|
Suomen Ulkoasiainministeriön käännös
~ https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/valio… –
ENG
~ http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2014… – [FINLEX]
Ote:
” … 2.Tarkoitus
2.1. Tämän yhteisymmärryssopimuksen tarkoitus on sopia periaatteet ja menettelytavat toiminnallisten kohteiden perustamiseksi ja isäntämaatuen antamiseksi NATO-joukoille isäntämaassa, tai isäntämaan tukemana, NATOn sotilaallisten toimien aikana.
2.2. Tämä yhteisymmärryssopimus ja sen jatkodokumentit on tarkoitettu suunnittelun pohjaksi asianomaisille isäntämaan tahoille ja NATOn johdolle ennakoimaan isäntämaatukea erilaisille NATOn sotilaallisille toimille. Nämä tehtävät sisältävät toimet, joihin lähetettävät joukot ovat tiedossa, sekä ne, joihin joukot eivät vielä ole tiedossa. … ”
.
Ilmoita asiaton viesti
Miten määrittelet elämän laadun, kun projisoit sen Ilmatieteenlaitoksen hiilidioksidigraafiin topicin kuvakokoelmassa – jossa esitetään päästöt per capita.
Ilmoita asiaton viesti
Demokratia —
…
1.
[2009]
” … Poliittisen ilmaston suurin hokema on demokratia. Demokratia, tuo kansanvallaksi käännetty ominaisuus ei toteudu kuin pinnalta ja vain välivuosin. Demokratia edellyttää aktiivista toimintaa kansalaisten taholta. Tämän päivän politiikka ei tahdo saada laajoja kansalaisryhmiä mukaansa; kyseessä on ehkä peliväsymys aktiivisuuteen voimattomuutta vastaan, missä markkinamekanistisen maailman talousvaltaa ja ostovoimansiirtoja valvoo vain liike-elämä ja johon poliittinen hallintokoneisto ei enää saa otetta.
Puoluepolitiikka on etääntynyt kansasta; on syntynyt poliittinen ihmisrotu, joka keskustelee omaa kieltään, mistä ei saa selkoa kaduntoimintoihin. EU – Bryssel ja uuden uljaan Yhteisön tavoiteasetanta keskittyy pikkunäpeltämiseen ja laajentumiseen entistenkin asioiden ollessa vaikeilta osin päättämättöminä. Euroopan kansallisvaltiot vetelevät omia narujaan näkemättä keskinäisyyden voimaa, millä oikeutetusti EU olisi ehdoton suurvalta maailmassa osaamisen ja innovoinnin osalta.
Suomessa kiistatta odotetaan vahvaa presidenttiä, vaikka valitsemamme eduskunta riisui presidentin pelivälineet jo edellisillä erätauoilla. Kansa haluaa heti täytettäväksi mm. poliisien avoimet virat. Kansa antaisi armeijallemme heti rahaa, jos saisi päättää. Kansa antaisi heti täydet valtuudet käydä työttömyyden kimppuun ja tosissaan, koska oikeus työtekoon on valtion erityisessä suojeluksessa.
Toinen vastuu on oikeudenmukaisuus tulontasauksessa. Ahneuden esimerkki on paljon puhuttu Fortum optiokeskustelu. ”Miksi muuten tehokkaita päätöksiä tehneet johtajat eivät eliminoi juuri nyt tapahtuvaa kurssilaskua?” Onkohan kurssitaso juontuva aivan muista asioista kuin vesivoiman ostosta tai muista pikkunokkelista liikesiirroista; taitaa yleismaailmalliset suhdanteet heilutella kursseja niin ylös kuin alaskin. Metsän puilta näkevä johtaja olisi jo huomannut optiokohtuuttomuuden ja kohtuullistanut ehdot jo ajat sitten nostaen kansalaisluottamusta ja yhteishenkeä.
Demokratia oli keksintö, jolla oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa piti suojeleman. Kansalaiset saavat tänä päivänä niin runsaasti informaatiota, että tajuavat kasvavan kuilun pääoman ja tuotannontekijöiden välillä. Liika ahneus ei tue demokratiakäsitystä. Onko demokratia nykymuodossaan hampaaton rajattomalle pääomalle ja ostovoimasiirroille? Valtakoneistojen tulisi olla riittävän vahvat huolehtimaan kulutustekijöistä, jotka ovat oleellisimpia talouselementtejä taloudellista hyvinvointia jaettaessa. … ”
~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2009/07… –
.
Ilmoita asiaton viesti
Juha osaltansa asiaytimissä – kun katsoo noita ranskalaisia viivoja vaikutteiltaan elämäämme, voimme päätellä vahvuutemme elon kilpailussa – lopulta aseetkaan eivät riitä …
Ilmoita asiaton viesti
Huomasitko, kuinka häikäilemättömästi Venäjän vaalitulost saatiin aikaiseksi?
Ilmoita asiaton viesti
Kerrotko tarkemmin mitä tarkoitat – eritteletkö häikäilemättömyysväitteesi – myös lukijoita se kiinnostaisi 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitan näitä lukemattomia videoita, joissa näkyy kuinka vaalivirkailijat käyvät täyttämässä uurnia äänestyslipulla.
Ilmoita asiaton viesti
Tuotko tänne vaikkapa yhden lukijoiden nähtäville?
Ilmoita asiaton viesti
YLE uutiset eilen klo. 18.11. Löytyy vieläkin ylen sivuilta. Joillakin ihmisillä näyttää Venäjällä olevan enemmän ääniä kuin toisilla…
Ilmoita asiaton viesti
Tuotko linkin tänne kaikille lukijoille?
Ilmoita asiaton viesti
Jos et löydä YLE uutista antamillani tiedoilla, niin voin kertoa, että siinä todistetaan järjestäytynyttä vaalivilppiä.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä Yle onnnistui, mutta ei ymmärtänyt uutisen verhottua viestiä …
…
Pohjois-Korea on valmis puhumaan 40 vuotta vanhasta velasta Suomelle – Ylen erikoishaastattelu Pjongjangissa
Pohjois-Korea ei ole unohtanut, että Suomella on 1970-luvulta periytyviä saatavia. Tähän ongelmaan löytyy varmasti ratkaisu, vakuuttaa ulkoministeriön edustaja Ylelle.
26.4.2017 klo 11:50
~ https://yle.fi/uutiset/3-9582419 –
…
Palaamme tähän tilanteen kehittyessä 😉
Ilmoita asiaton viesti
Mitenköhän tämä liittyy Venäjällä presidentinvaaleissa esiintyneeseen laajaan vilppiin? Ylen uutisilla on vajaat miljoona katsojaa, joten tieto Venäjän demokratian tilasta on Suomessa laajasti tunnettu. Myös Erkki ja Liisa tietävät, millä keinoin tullaan Venäjällä presidentiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Liittyy Yle’ n uutisointiin – joskus uutisointi on suoranaista valhetta ja West trolling manipulaatiota ja joskus tuon esimerkin myötä suorastaan napakymppi – uutisena, vaikka Yle ei ymmärtänyt mitään uutisen taakse kätketystä viestistä, joka taas Kiinassa ja korealaisten keskuudessa ymmärrettiin hyvin – nyt selvennän: Korealaiset tarjosivat Suomelle välittäjän kättä – ja velallekin olisi löytynyt maksaja … jonka jätän sanomatta 🙂
Ilmoita asiaton viesti
YLE näytti Venäjän vaaleissa kuvattua videomateriaalia, joka kiistattomasti osoittaa vaalituloksen manipuloinnin. Tekee hyvää Liisalle ja Erkillekin nähdä, kuinka demokratia toimii vedenjakajan itäpuolella.
Ilmoita asiaton viesti
Koetetaan löytää se linkki – uutisoinnissa on paljon sellaista mikä ei lopulta pidä paikkaansa/ täysin paikkaansa – mieti vaikka Case Salisbury – epäillään, syytetään ja ollaan varmoja ja sitten vedotaan, että nyt vasta luotettavat labrat tutkivat asian —
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoittaako Korkman ja YLE niitä muutamaa paikkaa jossa venäläisten omat nettiin kuvaa jakaneet kamerat tallensivat vilopyritykset? Vaaliviranomaiset mitätöivät k.o. paikojen tulokset heti kun olivat todentaneet tapahtumat. Ne eivät siis manipuloineet mitään mihinkään suuntaan.
Sen sijaan samankaltaisella erään ehdokkaan ylivertaisella julkisuusnäkyvyydellä saattoi olla vaikutusta, ihan kuten täälläkin. ”Rahalla saa ja hevosellä pääsee” kuten ennenmuinoin oli tapana sanoa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos, sieltähän se puolueeton näkemys tulikin – kiihkottomasti ja kriittisellä analytiikalla 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Vaikea sanoa, kummalla teistä on puolueettomampi näkemys Venäjästä, Ilkalla vai Jormalla. Joku oli nähnyt aika paljon vaivaa leviättäessään joka puolelle Venäjää valmiiksi täytettyjä vaalilippua vaalivirkailijoille. Tuollainen toiminta tuskin onnistuu harrastuspohjalta?
Ilmoita asiaton viesti
Lännenmies monien medioiden kautta tietoisesti levittää Venäjän uhkaa ja tuohon usein perusteettomaan parjaukseen liitty tämän tyyppiset tapaukset – toisaalta kaikissa vaaleissa tapahtuu vilppiä – missä enemmän ja missä vähemmän —
…
MAANANTAINA, HELMIKUUTA 15, 2016
Venäjästä luodaan hyytävää uhkaa – urakalla
(MTV – toimittajan, Tapio Nurmisen toimesta julkaistiin tähän mennessä hyytävyyden hurjin skenaario |1 – mielipiteenä. Herää kysymys, miten pitkälle sananvapaus sallii tiedostusvälineen julkaista kaiken maailman ammattilaisilta paljolti perusteettomia ja todisteettomia kirjoittajan omia mielipiteitä. Missähän luuraa median vastuunkanto ja halu huolehtia lietsomisen patoaminen?)
[ … kansalainen Erkki mietiskelee miten pitkälle media oikein yltääkään tässä Venäjän uhkakuvien luonnissa, ja mikä ajaa tuon tyyppiseen tarkoitushakuiseen manipulointiohjaukseen – ”goeppelsmäisesti”? Kansalainen Liisa mietiskelee miksi media ei noteeraa kansakunnan vuodesta toiseen antamia galluptilastoja – mehän emme halua Natoa, emmekä pelkää Venäjää – vaan ymmärrämme paljolti asemamme idän ja lännen vedenjakajalla … ]
Venäjä on ydinasesuurvalta ja meillä on tämän kanssa 1300 kilometriä yhteistä rajaa. Tässä kohtaa kansalaisemme ovat terävästi oivaltaneet kaksi vanhaa sanontaa: 1) ”Tosiasioiden tunnustamisesta alkaa viisauden kehitys” ja 2) ”Pidä viholliset kaukana ja ystävät lähellä”. Näiden kansanviisauksien todisteeksi kelpaa erinomaisesti kansakuntamme harvinaisen vakaa ja yhtenevä kieltolause Natolle, jo yli 10 vuoden ajan tai oikeastaan koko uskottavan mittausjakson ajan |2.
Emme pelkää Venäjää, olemmehan eläneet heidän kanssaan pisimmän rauhan jakson!
Tänään media hakee niin ulkoa |3 kuin sisältä |4 systemaattisesti, tarkoitushakuisesti ja jopa manipulatiivisesti erityyppisiä asiantuntijoita, jotka perustelevat Venäjän uhkaa, heidän salaliittojaan |5 ja tapaa hajottaa muun muassa Euroopan Unionia |6. Nyt estradille kohosi jopa arvio |7, jossa Venäjä olisi luetteloinut hybridisodankäynnin käyttöön luettelon asiantuntijoistamme, jotka hallitsevat internet- ja tietoliikenneverkkoja.
Natottajatkin ovat hurjistuneet
[Kiivastakin ristiriitaa kylvävä tutkija Jukka Seppinen huutaa ~ http://seppinenj.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211708-s… – ] |8
USA tilasi itsensä testaamaan ja synkronoimaan viime vuonna allekirjoitettua Nato – Isäntämaa pöytäkirjaa |9 – lähettämällä ilmaherruushävittäjiä |10 Suomeen, vieläpä Itä-Suomeen, lähelle Venäjän maarajaamme. Rohkeaa ja hyytävää peliä, tämä. Lähes yhtä loppuun miettimätöntä kuin Talvisodan aattona, kun erkkolaiset voimat estivät ehdotettuja maanvaihtoehdotuksia – loppu onkin historiaa.
Nyt F-15C hävittäjiä seuraa Lappiin tulevat amerikkalaiset sotavoimat |11 – yhdessä Norjan ja Ruotsin kanssa, ja edelleen lähelle Venäjän rajaa – nyt testataan menetelmiä olosuhteissa, jotka vallitsevat Venäjän Kuolan niemimaalla, missä sijaitsevat yhdet maailman tuhovoimaltaan voimakkaimpien ydinsukellusveneiden kotisatamat ja huoltojärjestelmät ja siksikin ne kiinnostavat USA:ta yli kaiken |12.
Meidän tulee muistaa, että Venäjän pohjoisen alueen puolustusdoktriinissa huomioidaan mahdollisuus Nato/USA:n yllätysläpihyökkäys Kuolaan – Suomen Lapin läpi.
Nyt on käynnissä myös taloussota
[Aikanaan USA’ n presidentti Ronald Reagan halusi tuhota pahan valtakunnan ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/07/lannenmies-k… – ]
…
Jatkuu ~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/02/venajasta-l… –
.
Ilmoita asiaton viesti
Miten tämä liittyy Venäjän vaalivilppiin? Venäjän vaaleissa huijataan venäläisiä äänestäjiä. Minusta venäläiset ansaitsisivat rehelliset vaalit.
Ilmoita asiaton viesti
Luitko tähän liittyvät aiemmat kommentit?
Ilmoita asiaton viesti
Vaikuttaa vähän siltä, ettet halua keskustella juuri käytyjen Venäjän presidentinvaalien rehellisyydestä.
Ilmoita asiaton viesti
No, rehellisesti vaaleissa voi toiseksi tullut voittaa … sitä olen ihmetellyt jo pidempään. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Korkman epäilee josko äänestyslappujen täyttäminen toisten, paikalla käymättömien puolesta ei onnistuisi ”harrastuspohjalta” vaan vaatisi keskitettyä organisointia. Eikö vaaliviranomaiset toimita vaalilippuja äänestyspaikoille ja kyniä niiden täyttämiseen? Loppu ei vaatine kuin tiedon halutusta äänestettävästä, kuka lieneekin, ja hieman numeroiden tuntemusta. Onnistunee ihan peruskoulun ala-asteen koulutuksella, ainakin minusta? Neuvoja ja organisaatiota ei tarvita mutta halua ja innostusta sekä kieroa mieltä kylläkin ja sitä saattaa löytyä ihan paikallisestikin.
Ilmoita asiaton viesti
Toivottomia nämä Luoman ja kaltaistensa valkopesut,,hyvää viihdettä alkaa olla,,kiina sitä ja venäjä tätä,mutta vielä on pojilla matkaa huipulle,,!
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin Kiina tietää, että aika on heidän puolellaan. Venäjästä en uskalla sanoa.
Jos ne on kimpassa, niin peli on selvä EUn kannalta katsottuna.
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Henry, juuri noin —
”Kiinalaiset kiiruhtavat hitaasti, mutta vuoren varmasti”
…
[2007] Maailman tarvitsee rinnakkaisvoimaa USA:n vastapainoksi
~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/03/maailmanjrje… – [BLOG/il]
Kiina sai starttikehoituksen jo edesmenneen Kiinan suuren miehen Deng Xiaoping´ in kehotteena rikastua – näin tuli annettua maailman historian suurimman mobilisaation komento. Jälkipolvet voivat sitten miettiä 50 vuoden kuluttua, mitä tämä kehote sai aikaan.
Viimeinen eletty vuosisata oli eurooppalaisten ja amerikkalaisten,
jatkuen aina 2020-luvulle saakka. Kiina on ottanut käyttöönsä osin samat menetelmät hyväkseen ja haitakseen kuin millä valkoinen markkinatalousmekanismi imi kehitys- ja öljymaiden raaka-aineet, pilasi ilmakehän, saastutti pohjavedet ja rakensi maailman suurimmat tuloerot.
Viimeisen sadan vuoden aikana läntinen markkinatalous on syytänyt ilmakehään, vesistöihin ja maaperään suunnattomat määrät vahingollisuutta, jonka korjausurakat ovat lankeamassa jälkipolvillemme. Me emme mukavuuteen, elintasoon ja elämän helppouteen tottuneina kykene tekemään riittäviä muutoksia.
Kiinalainen moottori – niin meille kuin heille
Kiina otti vastaan länsimaiden investoinnit kiihdyttämään oman tuotantokoneistonsa maailman suurimmaksi luomalla jättiläismarkkinat ja loputtoman halvan työvoiman saannon osinko- ja tuottoherkille länsisijoittajille ja yrityksille. Länsi haki/ hakee voimansa menestymiseen halvoista ”liukuhihnoista” ja läsnäolosta maapallon yksillä suurimmista markkinoista.
Nyt USA elää mm. Kiinan rahoittamana
USA saa katettua jättiläismäiset vajeensa osin kiinalaisella työllä, jotta voivat ostaa isänmaattomasti entistä enemmän kiinalaisia halpatuotteita. Nyt vain odotetaan, kun kiinalaiset autot vyöryvät länsimarkkinoille. Kiinassa riittää meihin nähden halpaa työvoimaa, halpaa suunnitteluvoimaa ja halpaa liikkeenjohtovoimaa. Tarkkaan ottaen me emme ole juuri missään tilanteessa tai tuotannon vaiheessa parempia kuin kiinalaiset kolleegamme seuraavien 10 vuoden aikana.
Suurin pelko eurooppalaisille ja amerikkalaisille on Kiinan korkeateknologian valmistuminen kauppakuntoon (5 – 10 vuotta); lentokoneet, erikoislaivat, kulkuvälineet, tietokoneet ja ympäristötekniikkaan liittyvät tuotteet sekä järjestelmät.
YLE:n Maailmannäyttämöllä pohdintaa aiheutti ”pörssinotkahdus” Kiinasta –
kyseessä ei ollut edes mikään romahdus, vaan testi ja pieni ylilyönti tottumattomilta sijoittajilta, joita Kiinassa kasvaa kuin ansaitsemattomia optioita tekemättömälle työlle. Kiinassa harjoitellaan innokkaasti länsimaalaista spekulaatiopolitiikkaa. Kiina on ottamassa vahingokseen käyttöön juuri sen elementin, millä miltei häviämme pelin – myös kiinalaiset haluavat rikastua tekemättä juuri mitään.
Spekulaatioraha on aina toisen työn ja tuottavuuden ulosmittausta, jossa tulonjaon kohdisteellisuus ajaa ostovoimaa sellaisiin taskuihin, joihin se ei oikeudenmukaisuus- ja työnjaollisuusperiaatteella edes kuuluisi.
Kiinan suurin voima on innokkaan utelias kansa
He ovat kiinnostuneita, tarkkoja ja vaativia – he osaavat myös kilpailla. Kiina on yksi vanhimpia teollisuusvaltioita ollen jo 1800-luvulla maailman suurin teollisuusvaltio. Kiinassa on jo nyt uudelleen maapallon suurin teräksen tuotanto.
Kiinassa riittää oppinutta työvoimaa
…
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin tyypillinen vastinkommentti – missä sisältö?
Ilmoita asiaton viesti
On perin surullista seurata näitä kirjoituksia, joiden tarkoitus on harhauttaa ihmisiä uskomaan siihen valtavaan disinformaation tulvaan, jonka avulla Venäjän korruptoitunut securokratia perustelee toimintaansa. Kenties Venäjällä siihen uskotaankin, koska vapaata tiedonvälitystä ei enää ole juuri olemassa. Toki meilläkin on Suomessa pieni joukko, joka on kyvytön näkemään tuon kaiken lävitse.
On niin Venäjän kuin muunkin Euroopan kannalta traagista, millaiseen syvään alennustilaan Venäjä on joutunut nykyisen johdon käsissä. Siitä on tullut hylkiö, jonka uskottavuus on laskenut roistovaltioluokkaan. Voi myös hyvin kysyä, miten harjoitettu politiikka palvelee tavallisen venäläisen etua? Valtoimenaan riehuva korruptio, elinkeinoelämän yksipuolisuus, valtava, Neuvostoliitolta peritty korjausvelka, Syyrian sota, Krimin laiton ja kallis valtaus, Itä-Ukrainan laittomat ”kansantasavallat”, suoraan omiin kansalaisiin kohdistuvat vastapakotteet, järjettömät panostukset asevoimiin, oikeusjärjelmän onneton tila, jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta yhteistä näille kaikille on se, että ne tekevät elämisen koko ajan vaikeammaksi tavalliselle venäläiselle.
Venäjän suuri onnettomuus on satoja vuosia kestänyt huonon hallinnon traditio. Hyväksytään se, että ei hallinnon tehtävä edes ole kansalaisten hyvinvoinnin ajaminen. On totuttu siihen, että poliitikot ja virkamiehet täyttävät ensisijaisesti omat taskunsa. On kuitenkin nähtävissä merkkejä siitä, että on Venäjällä varttumassa sukupolvi, joka tulee kyseenalaistamaan tämän surkean perinteen ja alkaa kysymään, että miksi!
Ilmoita asiaton viesti
Olen aivan samaa mieltä Jaakko Wileniuksen kanssa. Venäjän nykyhallinnon ylistäjiä voi vain sääliä …
Ilmoita asiaton viesti
Venäläiset kiinnittävät huomiota tähän —
Keskipalkka, RUB/kk – 2007-2018, vuosittain:
13 529, 17 238, 18 806, 21 211, 23 690, 26 837, 30 141, 32 629, 34 012, 36 740, 39 148 ja 38 400 – viimeisin arvo 1/2018
~ https://www.bofit.fi/fi/seuranta/tilastot/venaja-t… –
Ilmoita asiaton viesti
Ilkka, onhan se venäläisen keskipalkka inflaation kärsineellä ruplalla mitattuna noussut, mutta esim. euroina on nyt alhaisemmalla tasolla kuin ennen Krimin miehitystä 2014.
Kas tässä (kurssit kunkin vuoden maaliskuulta):
2008 465e
2009 419e
2010 529e
2011 590e
2012 696e
2013 752e
2014 644e
2015 519e
2016 477e
2017 631e
2018 542e (ennuste)
Eli venäläisen keskipalkka on samaa luokkaa kuin Suomen perustoimeentuloturva, johon on jopa tarpeen mukaan saatavana lisätukea mm. asumistuki.
Kustannustaso Suomessa ja muissa länsimaissa on toki korkeampi. Jos venäläinen tyytyy kotimaansa tuotteisiin, esim. kaalisoppaan, niin ei varmaan nälkään kuole. Tavallisen perusvenäläisen on noilla palkoilla kuitenkin turha haaveilla länsimaisista kulutushyödykkeistä ja matkoista länsimaihin.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjällä kauppaa käydään ruplilla, ei euroilla – vamma piilee siinä, että EU haluaa tehdä absoluuttisen verrannon valuutan virallisilla vaihtokertoimilla – se saa Venäjän näyttämään takapajulalta … tarkoitushakuisesti. Suurin osa venäläisistä ei ”tiedä mitään” euroista, sen sijaan on hyvä että osa tietää, sillä esimerkiksi Suomelle venäläiset matkaajat tuovat eniten rahaa – euroina! 😉
…
Jos haluat Pekka olla fiksu, niin katsot tätä lukusarjaa —
Vaihtotase, mrd. USD – vuosittain 2007 – 2018: 77.8, 103.5, 48.6, 71.0, 98.8, 74.8, 38.0, 63.0, 67.2, 24.5 ja 41.4 -viimeisin arvo FY/2017
Nyt kun käännät nuo rupliksi virallisella vaihtokurssilla, niin saatat huomata jotain! 😉
…
~ https://www.bofit.fi/fi/seuranta/tilastot/venaja-t… –
.
Ilmoita asiaton viesti
Ilkka, ei venäläinen kuluttaja voi ostaa ulkomailla valmistettuja tuotteita ja elää ulkomaille suuntautuneella matkallaan millään ostovoimakorjatulla budjetilla. Noihin kulueriin käy suora vertailu ruplan ja euron kurssien välillä ja se on Venäjän ruplalle melko karu.
Kuten itsekin toteat, suurimmalle osalle tavallisia venäläisiä euron ja ruplan kurssilla ei kuitenkaan ole merkitystä. Tavallisella työläisellä ja esim. opettajalla ei ole palkallaan yksinkertaisesti varaa ostaa länsimaisia tuotteita eikä matkustaa Venäjän ulkopuolelle. Suomessakin käyvät venäläisturistit (hyvä, että heitä käy) ovat yleensä hyvin koulutettuja, yrityselämän palveluksessa olevia ylempään keskiluokkaan kuuluvia, joiden palkkataso lienee suomalaisen keskipalkan luokkaa. Heitä on venäläisistä vain pieni osa.
Venäläinen keskipalkka näyttää nousseen lukujesi perusteella viimeisen 10 vuoden aikana ihan mukavasti, yli kaksinkertaiseksi. Noissa luvuissa ei ole kuitenkaan huomioitu inflaatiota. Venäjän kuluttajahintaideksi on tuona aikavälinä noussut myös yli kaksinkertaiseksi, eli palkalla ei saa nyt sen enempää kuin kymmenen vuotta sitten. En tiedä, miten Venäjän kuluttajahintaindeksi on koostettu ja kuinka suuri osa siitä muodostuu länsimaisista hyödykkeistä, mutta kyllä tuo viittaisi myös siihen, ettei se tavallinen venäläinenkään saa rahallaan sen isompaa kaalisoppakulhoa kuin ennenkään.
Noihin Venäjän vaihtotaseen lukuihin en osaa ottaa kantaa. Johtuisiko vaihtotaseen ylijäämä siitä, että Venäjä on voimakkaasti rajoittanut tuontia? Suomen tuonnista 13,2 % tulee Venäjältä, mutta vienti Venäjälle on vain 5,7% koko viennin arvosta, viemme enemmän mm. Hollantiin. Pitäisiköhän meidän siirtyä ostamaan energiamme sieltä, missä on kykyä ja halua ostaa vastavuoroisesti myös meidän tuotteitamme?
Tässä muutama vaatimaton sopulin ajatus 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Jäikö itse kommentin asiasisältö puuttumaan?
Ilmoita asiaton viesti
Luoma nyt on täysin aivopesty Venäjän asiamies, joka ei yksipuolista sontaansa ilmaiseksi kirjoittele.
Ilmoita asiaton viesti
Jorikin on herännyt ja aivot toimivat kuin partaveitsi 😉
Saattaa lukijoita hymyilyttää …
Ilmoita asiaton viesti
UPI-FIIA: Venäjän uhka kasvaa – sumutusta, shakkipeliä vai vääräuskoisuutta?
31.8.2016 17:10
” … Yle Aamu – TV: ssä – 31. elokuuta 2016 kokeneet kansanedustajat, Kokoomuksen väkevä natouskovainen ja amerikkalaista rautaa rajalle Pertti Salolainen ja Keskustan pitkään pääministerinäkin toiminut Matti Vanhanen jutustelivat tästä UPI’ n raportista. Jako oli selvä – Salolaisen ”mopo keulii ja vikuroi”, edelleen |5 ja Natoa kaivataan, joskin jo vaimeammin – Pertti on oivaltanut, ettei kansamme halua Natoon |6.
Toinen uuniperunoistaankin tunnettu Matti Vanhanen, edesmenneen professori Tatu Vanhasen poika, esitti jo valtiomiesmäistä toppuuttelua ystävällisesti myös Pertille – Matti otti tasoittelevan asennon ja viestitti rauhoittumista ja venäläisyyden tuntemusta |7 ymmärtää, että vain ulkopolitiikan älykäs ja huomioiva hoitaminen pitää idän karhun säyseänä ja kaupankäyntiin innostuvana. Oli myös kuultavissa, että Itämerellä toimivat muutkin asevaltiot kuin Venäjä. Aivan kuin Matti olisi oivaltanut, että olemme niin idästä kuin lännestä?
UPI astui miinaan Lapin Venäjältä pakolaisista!
[ ~ http://yle.fi/uutiset/norjalaistutkijat_itarajan_p… – ]
Norjalaiset sitoutumattomat tutkijat olivat havainneet, että Venäjän roolia tarkoitushakuisena toimijana ei löytynyt. Nyt pitää myös muistaa, jota UPI ei muistanut, että Ruotsista ohjattiin ystävällisesti ja huomaavaisesti pakolaisia noin kymmenkertainen määri Suomeen – Haaparanta – Tornion kautta. Ruotsi jo tuolloin pullisteli omista pakolaisistaan.
Miksi Venäjästä luodaan vuodesta toiseen uhkaa?
[ ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/02/venajasta-lu… – ]
Kiinalaiset ovat oivaltaneet kaksi erinomaista ja jo vuosisataista sanontaa: 1) ”Pidä ystävät lähellä ja viholliset kaukana”. Miksi muuten Yle haastattelussa Salolainen haikailee amerikkalaisia sotavoimia Suomeen; onhan rapakon taakse pitkä matka |8 ja Yhdysvallat on se sotinein kansakunta viimeisen 70 vuoden aikana – onko tämä Pertiltä unohtunut?
Se toinen kiinalainen sanonta: 2) ”Ellet voita vihollistasi – tee siitä ystävä”. Vanhanen, jo julistautuneena seuraavien presidentinvaalien ehdokkaana viestittää suomalaisille tärkeää viestiä – me jatkamme samaa linjaa, mitä nykyinen presidentti Sauli Niinistö harjoittaa – kahdenvälisyyttä |9. Tämä on tärkeä viesti, joka ei varmaan sotaisille kokoomuslaisille |10 oikein sovellu. Mitä muuten Kokoomus haluaa, kun tämän presidentti on vastoin puolueensa natolinjauksia? Kansa päättää parin vuoden päästä – uudesta presidentistä. … ”
~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222100-… –
.
Ilmoita asiaton viesti
Kukaan ei voi nähdä tulevaisuuteen ja sanoa että Kiina tulee menemään omia menojaan kuten Ilu toistaa toistamistaan. Ainoastaan jos muuttujat pysyisivät samoina. Venäjän loistavaa tulevaisuutta hehkutetaan sillä että ”Kiina auttaa” tai että ”kiinalaisella rahalla tehdään sitä sun tätä”. Luulen ettei Kiinakaan tarvitse niitä paljon puhuttuja raaka-aineita ratkaisevasti enempää tulevaisuudessa kuin nytkään ja vaikka niitä Venäjältä saisikin, niin venäjän taloutta se ei paljon auta koska Venäjä ei vieläkään kykene pääasiallisesti tuottamaan vientiin muuta kuin raaka-aineita joilla tiedämme olevan erittäin huonon vaihtosuhteen eli mikäli niillä tyydytetään heidän tarvitsemiensa tavaroiden kysyntä, niin siinä tapauksessa Venäjän ja Kiinan välinen kauppa tulee olemaan Venäjälle tuontivoittoinen. Toinen mihin Ilu on joskus viitannut on se, että kun Kiina ja Venäjä liittoutuvat taloudellisesti tulee siitä vahvempi liitto kuin USA/ EU, mikä on tietenkin pelkkää potaskaa. Kiina olisi siinä kisassa huomattavasti paremmassa asemassa ilman Venäjää, sillä ne paljon puhutut raaka-aineetkin se saa ilman Venäjääkin eikä tarvitse elätellä parasiittivaltiota. Venäjä on maa jolla on takanaan loistava tulevaisuus!
Ilmoita asiaton viesti
Maailman suurin tuotantokone tarvitsee maailman suurimmat raaka-ainevarannot 🙂
…
KESKIVIIKKONA, LOKAKUUTA 25, 2017
Kiina ottaa kokonsa mukaisen aseman johtavana valtiona – osa I
” … Kuinka aggressiivisesti lännenmies puolustaa arvojaan, vapauttaan ja oikeuttaan puuttua muiden vieraiden sisäisiin asioihin?
[ ~ ¤ – ]
West trolling manipulaatio Helsingin Sanomat kirjasi mietteitä —
[ ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005421762.html – (saattaa olla linkin alta maksumuuri), aiheesta päättynyt Kiinan todellisten päättäjien massakokousanti ja sen analysointi]
Kommentoin sitä heti tuoreeltaan:
”… Oiva esimerkki, kun lännenmies ei ymmärrä maapallovähemmistönä kiinalaista ajatusmaailmaa. Kiinalaisia on enemmän kuin lännenmiehiä – materiaalihyvinvoivana lännen kulttuurina ja US-johteisena sotilasvoiman edustajistona. Kiina on tänään todellisessa talousvertailussa jo maailman suurin [**.
Kiina on myös eheänä kokonaisuutena maailman suurin markkina. Liukuhihnana Kiina on suurin. Tänään näyttää siltä, että maailman suurin raaka-ainelähde Venäjä on jo Kiinan tiellä [3 [?]
Kiina oli edellisen kerran maailman johtava valtio 1400 -luvun alussa, keisari Zhu Di’ n aikana [x, jolloin Kiina löysi maailman – kunnes keisari Zhu’ n kuollessa mandariinit sulkivat ovet ulkomaailmaan! … ”
Ote HS/ Kiina-toimittaja Katriina Pajari’ n tekstistä:
” … Tavoite on kova: Kiina haluaa olla globaali johtaja poliittisissa, taloudellisissa, sotilaallisissa ja ympäristökysymyksissä. Käytännössä Xi ilmoitti Kiinan olevansa valmis täyttämään arvotyhjiön, jonka Yhdysvaltain sekava johtajuus on maailmaan jättänyt.
Yhdysvallat johtaa maailmaa ehkä nyt, mutta Kiina ilmoitti virallisesti ottavansa vauhtia taklaukseen … ” -HS
Kommentoin heti perään omaa ensikommenttiani – lisäyksellä:
”Läntinen ajatusmaailma keskeneräisenä demokratiana, West trolling mediamanipulaationa (sananvapauden nokkela viritelmä vastineena itäiselle East trolling propagandalle [E ja yrityskorporaatiomahtina – vapaan markkinatalousilmentymän seireeninä – edustaa vain vajaata 20 prosenttia maapallomme väestöstä…
Nyt Kiina kertoo uudet tavoitteet, tosin yllä oleva linkinalaisjuttu ei aivan oivalla tarkoitettua todellisuutta! ”
…
[E ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/12/west-trollin… –
…
Kiina mobilisoituu maailmalle – alkoi jo vuosia sitten, kun lännessä ei uskottu Kiinaan ja sen kykyyn
[ ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/kiinalainen-… – ]
Meille Suomelle suotiin ainoalaatuinen mahdollisuus – herättikö se ajatuksia – ei herättänyt!
[ ~ ¤¤¤ – , kun nykyinen presidentti Sauli Niinistö sai kutsun Kiinaan – ensimmäisenä länsijohtajana] … ”
~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2017/10/kiina-ottaa… –
.
Ilmoita asiaton viesti
SUNNUNTAINA, MARRASKUUTA 19, 2017
Villinä kehittyvä suora kansalaisvaikute!
…
” … Nyt käydään maailmanlaajuista kamppailua olemmeko idän vai lännen vaikutteiden piirissä
– läntinen demokratiakäsite |6 edustaa kasvuhokemallisena |7 kulutusyhteiskunta-ajatuksena vajaata 20 prosenttia maapalloväestöstä – nyt onkin kyse tosiasiasta tunnustaa, että elämme jo kiinalaisten vuosisataa |8, ja tätä lännenmies ei halua tietenkään hyväksyä – halutaan pitää kiinni kolonialismista alkanutta maailmanherruutta – joka nyt on vuoren varmasti illassaan – tai edessämme on maailmojen sota |9, ilman marssilaisia …
Eräs mediaotsikko – tältä 19.11.2017 – aamulta (Helsingin Sanomat)
[ ~ https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005453832.html – ]
”Essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut”
Ote:
” … Mikä sosiaalisessa mediassa meni vikaan, kysytään nyt maailmalla. Ja voiko Facebookin sisältöä säädellä laeilla? Tästä pitäisi puhua Suomessakin, kirjoittaa journalistiikan vierailuprofessori Jussi Pullinen … ”
Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen:
”… Äärimmilleen typistettynä sosiaalista mediaa syytetään suoran kansalaisvaikutteen yhteiskuntajärjestykselle tuomaksi haitalliseksi ja vaaralliseksi vaikutekanavaksi. Syytteen syltyt syvät lännenmies haluaa heittää helpolla väitekehyksellä itään – Venäjälle ja jopa Kiinaan. Niin Venäjä kuin Kiina koetaan ”noin 18 prosentin” |10 länsihegemonian viholliseksi.
Todellisuudessa lännenmies on häviämässä yhteiskuntajärjestyskamppailunsa ”idän uusille aalloille”, joiden takana on valtaosa maapallon väestöstä. Todisteeksi tästä lännenmiehen taistelusta sopii hyvin amerikkalaisten jatkuva sotimishalu ja päällä olevat US-vaikutteiset sodat.
Nyt tätä lännen ylivaltahegemoniaa paalutetaan Hollywood elokuvien lisäksi uusilla amerikkalaisjohteisilla some-apparaateille, jotka nyt näin kääntyvät suoran kansalaisvaikutteen myrskyllä lännen yhteiskuntaylivaltapyrkimyksiä vastaan.
Kaksi tekijää lisää – Kiina ilmoitti sen yhteiskuntamallin kehittyneen vientituotteeksi |11 ja Kiinan ottavan ympäristöjohtajuuden, koska maapallo on tuhoutumassa jalkojemme alta viimeisten 150 vuoden kulutusjuhlapäästöjen |12 rujoksi lopputulemaksi”
…
Entä nyt, kun some kehittyy ja perinteellinen media ei herätä enää luottamusta – moni osin?
Onko sanahelinällinen sananvapaus lyönyt jo itseään korville?
~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/01/lyoko-sanah… –
Entä mitä tuumattiin Facebookista vuonna 2009- Facebook yhteisöllisyyttä?
~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2009/05/yhteisollis… –
… ja vuonna 2015 – Naamakirja kaiken muuttaa voi?
~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/07/naamakirja-… – … ”
~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2017/11/villina-keh… –
.
Ilmoita asiaton viesti
Kiinalaisia on paljon, mutta nyt puhumme vain muutamasta tuhannesta enimmäkseen seniilistä äijästä, jotka ovat valinneet itsensä siellä johtoon. Kymmenisen vuotta sitten lupailtiin vaaleja Kiinaan, mutta ne puheet on katkaissut elinikäinen diktaattori Xi.
Valkoisella ”lännennaisella” ja ”lännenmiehellä” on siksi edelleen vastuu Kiinan vapauttamisesta. Sen verran he ovat velkaa tavallisille kiinalaisille, kun ovat sielläkin vuosisatoja valtaa pitäneet.
Ilmoita asiaton viesti
” … seniilistä äijästä … ” -kuvastaa arvioitsijansa kykyä nähdä maailman vanhin yhtäjaksoinen korkeakulttuuri —
….
Kokonaisuutta ymmärtämätön West trolling manipulaatiouutisointi jatkuu. Kiina ei ole läntisen yhteisön äänenkannattaja. Kiina on yksin suurempi kansakunta kuin koko läntinen yhteisö. Maailmaa ei katsota vajaan 20 prosentin vähemmistönä, mitä lännenmiehen edustusto edustaa.
.
~ https://yle.fi/uutiset/3-10120379 –
”Matikainen: Kiina lakkauttaa demokratiaa kummallisessa näytelmässä – entä jos Suomessa olisi Sauli Ikuinen?
Kiinan presidentti Xi Jinpingin valtakausia ei enää rajoiteta mitenkään. Jenny Matikainen seurasi äänestysparodiaa parlamentissa.
20.3.2018 klo 06:30 … ” -Yle
.
Ilmoita asiaton viesti
Kommunistinen ”korkeakulttuuri?” – sellaista ei ole eikä tule.
Ilmoita asiaton viesti
Oletko perehtynyt Kiinan historiaan? Oletko käynyt Kiinassa – muutoinkin kuin turistimatkalla?
…
~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinan_historia –
…
Edellisen kerran Kiina oli maailman suurin – myös merivaltana, jo 1400 -luvun alkupuolella – Keisari Zhu Di’ n aikana ja hänen kuuluisin aminraali oli Zheng He … aloita vaikkapa noista tuo Kiinaan perehtyminen, siksi että tuolta voi löytyä ennuste tämän päivän huomiselle 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Kävin Kiinassa vuonna 1986 vähän niin kuin puolivirallisessa opiskelijoiden delegaatiossa, meillä oli paljon yritysvierailuja ja muuta ohjelmaa. Peking näytti kommunistisen ankealta sikäli kun saasteilta eteen näki, mutta Hongkongissa hengitimme jo vapaammin.
Ennen reissua saimme hyvät pohjatiedot Kiinasta William Copelandin luennoilta.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo oli ja on hyvä pohja … oletko käynyt tuon jälkeen?
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole tullut hyvää tilaisuutta käydä. Kaverini siellä kyllä ravaavat erilaisten bisnesten merkeissä. Yksi Shanghaissa vaikuttava vanha kaverini, Pepe Nummi, on julkaissut kiinaksi kirjankin!, ks. http://www.grapepeople.com/
Ilmoita asiaton viesti
Ei minusta Xi (s. 1953) mitenkään seniililtä vaikuta, pikemminkin päinvastoin. Vain pari vuotta minua vanhempi ja vaikuttaa olevan ainakin fyysisesti minua paremmassa kunnossa kun ei joudu köpöttelemään kepin kanssa. Hän on reilusti nuorempi kuin esimerkiksi S.Niinistö (s. 1948) tai D.Trump (s. 1946). Hänellä on vain vuosi ikäeroa V.Putinin (s. 1952) ja A.Merkelin (s. 1954) kanssa.
Toisaalta hänet valittiin juuri presidentiksi seuraavaksi viideksi vuodeksi joka on hänen toinen kautensa, ei eliniäksi.
Jos Xi olisi diktaattori häntä ei olisi tarvinnut valita vaan hän vain olisi johtaja et punctum.
Länsiläisillä ei ole mitään erityistä kiplingiläistä ”valkoisen miehen taakkaa” vapauttaa tai sivistää ketään vaan kiinalaiset ovat ihan kykeneviä ihan itse päättämään asioistaan. Niin he ovat tehneet jo tuhansia vuosia, kauemmin kuin täällä lännessä.
Ilmoita asiaton viesti
Onko Sauli Niinistö seniili 😉
Ilmoita asiaton viesti