Kirjaudu blogeihin

Tiedote

Seuraa Yhdysvaltain presidentinvaaleja – kaikki uutiset täällä!

Ministeri Ville Tavio teki ulkopoliittisesti kunniakkaan ratkaisun

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio teki oikean ratkaisun päätöksestä jättää Suomi Ukrainan jälleenrakentamiseen liittyvän tasa-arvoliittouman ulkopuolelle.

Kimmo Kiljunen kommentoi sosiaalidemokraattisena kansanedustajana olevansa huolissaan, että arvopohjaista realismia noudattavassa Suomessa keskeisin arvomme sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista asetetaan ministeri Tavion päätöksellä kyseenalaiseksi.

Miksi Kimmo Kiljunen puhuu Suomesta, kun juuri nyt pitäisi puhua Ukrainasta ja Ukrainan yhteiskunnasta.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja kertoi X:ssä puolueen esittävän Taviolle epäluottamusta.

Tuppuraisen mukaan hallitus on epäonnistunut pitämään kiinni Suomen yhteisestä ulkopoliittisesta linjasta.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen ja vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kertoivat puolueiden liittyvän Taviota koskevaan epäluottamuslauseeseen.

Eivätkö kansanedustajamme ajattele miten he lausunnoillaan loukkaavat Ukrainan kansan enemmistön periteistä kielteistä suhtautumista seksuaalivähemmistöihin. Onko kansanedustajilla tarkoitus painostaa ukrainalaisia muuttamaan ortodoksista uskontoa ja Ukrainan perustuslakia.

Ukraina on erittäin uskonnollinen maa – noin 70 prosenttia asukkaista on ortodokseja. Ortodoksinen kirkko ja kirkon jäsenet suhtautuvat nuivasti seksuaalivähemmistöihin  ja kirkko ei hyväksy homo-ja lesboparien vihkimistä avioliittoon.

Ukrainan perustuslain 51. artikla määrittelee avioliiton yhden miehen ja yhden naisen väliseksi vapaaehtoiseksi liitoksi, minkä vuoksi Ukraina ei salli samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Ukraina ei myöskään tunnusta missään muussakaan muodossa samaa sukupuolta olevien parien parisuhdetta.

Ministeri Ville Tavio todisti toiminnallaan, että Suomi ei osallistu hankkeisiin, jotka sotivat Ukrainan kansan, Ukrainan  ortodoksikirkon ja Ukrainan perustuslain vastaista hankkeita.

Käsittääkseni Suomen ulkopolitiikan linjauksiin ei ole koskaan kuulunut loukata itsenäisen maan linjauksia- vai onko ?

 

ilkkavarsio
Sitoutumaton Raasepori

Merikapteenin mietteitä maakravuille ja sosialismia rakentaville.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu

Kommentit (45)

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kommentoida.
  1. MikaRiik
    Mika Riikonen #4220407

    Vaan miksi homot riekkuu PS:n johdossa?

    Ilmoita asiaton viesti

  2. Markku Turpeinen

    Ukraina saisi itse ratkaista kantansa avioliittoihin ja seksuaalivähemmistöihin. Mutta nää Pekoset ja Oras Tynkkyset silmittömässä kiihkossaan näkevät vai omat asenteensa ja yrittävä pakottaa muut omaksumaan heidän näkemyksensä.

    Ilmoita asiaton viesti

  3. maxjussila
    Max Jussila #4220410

    Ulkopoliittiset ratkaisut eivät kuulu Tavion toimivaltaan.

    Ilmoita asiaton viesti

    • ilkkavarsio
      Ilkka Varsio #4220445 Kirjoittaja
      Vastaus kommenttiin: #4220410

      Perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Kannattaisi kuitenkin aina miettiä mihin sitä ulkopoliittista linjaa ollaan väkipakolla tyrkyttämässä.

      Suomi tukee monella tavoin Ukrainaa. On tarpeetonta osallistua hankkeisiin, jotka myös Ukrainassa ovat ideologisesti jakavia ja kiistanalaisia.

      Ulkomaankauppa- kehitysministeri Ville Tavion ministeriön vastuualueeseen kuului myös tämä Ukrainan tasa-arvo liittouman rahoitus. Tavio teki päätöksensä ”normaalin päätäntävaltansa” puitteissa, eikä päätös muuta hallituksen linjaa.

      Ilmoita asiaton viesti

      • AnttiMikkonen1
        Antti Mikkonen #4220452
        Vastaus kommenttiin: #4220445

        ”On tarpeetonta osallistua hankkeisiin, jotka myös Ukrainassa ovat ideologisesti jakavia ja kiistanalaisia.”
        Ukraina haluaa länteen ja ei pitäisi liberaaleissa demokratioissa olla mitään kiistanalaista, vaikka jotkut impivaaralaiset kauhistuksena kokeekin.

        Ilmoita asiaton viesti

      • maxjussila
        Max Jussila #4220457
        Vastaus kommenttiin: #4220445

        Niinhän se Orpo-raukka todisteli ja sinä papukaijana toistat samaa.

        Miten tämä asia jakaa Ukrainan kansaa? Aloite tuli Ukrainasta. En ole nähnyt missään minkäänlaista tietoa siitä, että tässä olisi jotain kansaa hajottavaa.

        Jos olisit välittänyt lukea YK:n sivustolta hankkeesta, ymmärtäisit, että kyse on ensisijaisesti naisten ja lasten auttamisesta sodassa ja jälleenrakennuksen aikana.

        Jossain ko. sivuston lopussa mainitaan seksuaalivähemmistöt, jolloin persuilta näemmä laukeaa housuihin kerralla.

        Ukrainankin väestöstä naissukupuolta edustaa yli 50% kansasta.

        Edelleenkään asia ei kuulu Tavion toimivaltaan.

        Minulle on turha yrittää selittää taustalla olevaa juridiikkaa, tiedän tuntevani sen hyvin.

        Ilmoita asiaton viesti

        • ilkkavarsio
          Ilkka Varsio #4220466 Kirjoittaja
          Vastaus kommenttiin: #4220457

          Tottakai minä luen kaiken tiedon ennenkuin tänne kommentoin.

          The ”Alliance for Gender-Responsive and Inclusive Recovery” was launched at the Ukraine Recovery Conference on 12 June 2024 in Berlin. Spearheaded by UN Women Ukraine in collaboration with the Federal Ministry for Economic Cooperation and Development of Germany (BMZ) and the Cabinet of Ministers of Ukraine, the Alliance aims to ensure that gender equality and women’s empowerment are central to Ukraine’s recovery and reconstruction efforts.

          Tässä selvityksessä ei nyt allianssin tärkeimpänä ja tavoitteena ole seksuaalivähemmistöjen ensisijaiset oikeudet. Se mielikuva seksuaalivähemmistöjen syrjimisestä on rakennettu Suomen oppositiossa.

          Sinunkin kannattaisi pysyä asiallisena kommenteissasi. Olen ymmärtänyt, että olet maailman mies ja nähnyt kaiken. Se kai vähiten oikeuttaa epäasialliseen kommentointiin.

          Suosittelen Antti Mikkoselle perehtymään oheiseen selvitykseen.

          https://ukraine.un.org/en/271438-alliance-gender-responsive-and-inclusive-recovery-ukraine-launched-strong-support

          Ilmoita asiaton viesti

          • pasikarhunen9
            Pasi Karhunen #4220480
            Vastaus kommenttiin: #4220466

            Tässä selvityksessä ei nyt allianssin tärkeimpänä ja tavoitteena ole seksuaalivähemmistöjen ensisijaiset oikeudet.

            Olet ihan oikeassa, ei ole tärkein tavoite mutta kuitenkin mukana ko. liittouman tavoitteissa.

            Se mielikuva seksuaalivähemmistöjen syrjimisestä on rakennettu Suomen oppositiossa.

            Tavion johtaman ministeriön virkamiehet pitivät Suomen osallistumista liittoumaan itsestäänselvyytenä, mutta kun Tavio esikuntineen huomasi että liittouman perustamisasiakirjassa puhuttiin myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista, niin liittyminen tyssäsi siihen.

            Ilmoita asiaton viesti

  4. EeroPyykkl
    Eero Pyykkölä #4220411

    Pääministeripuolueen kanta on toki toinen, mutta Petteri piilottelee verhon takana ja toivoo ettei kukaan kysy mitään.

    Ilmoita asiaton viesti

  5. Marko Suutari
    Marko Suutari #4220415

    Niin…Ukraina kiittelee…

    ”Ukrainan suurlähettiläs kiittelee vuolaasti ministeri Taviota maansa saamasta miljoonien eurojen tuesta. Tämä ei ihan täsmää parhaillaan käynnissä olevaan somekohuun.”

    Lähde:
    https://x.com/Jocka/status/1837473004697039048?t=yACwYPkEDOoQROZoOKzALg&s=19

    ”Thank you @VilleTavio for this important decision to support millions of internally displaced persons in 🇺🇦 as a result of rf occupation and destruction of cities and villages across Ukraine.
    It will help our people to make it through the winter with hope and strength 🇺🇦🤝🇫🇮”

    https://x.com/OlgaDibrova1/status/1837152551189221753?t=XNHbHt6DvKHpZp96yWWYVA&s=19

    Eli mikäs tässä meni pieleen…?

    Ilmoita asiaton viesti

  6. hrautomaki

    Ville Tavio ymmärtää aivan oikein, että homoseksuaalien asema ei ole ajankohtaista sotaa käyvässä maassa

    Ilmoita asiaton viesti

    • Marko Suutari
      Marko Suutari #4220473
      Vastaus kommenttiin: #4220469

      Suomessa räksyttävä Tuppurainen on tehnyt tästä ongelman…

      Ei Ukrainaa kiinnosta moinen, niillä on oikeita ongelmia, sota Venäjää vastaan ja talvi taas tulossa.

      Ilmoita asiaton viesti

      • pasikarhunen9
        Pasi Karhunen #4220478
        Vastaus kommenttiin: #4220473

        Jos Ukrainaa ei kiinnosta, niin miksi Ukraina sitten teki aloitteen puheena olevan liittouman perustamiseksi? Taitaa kuitenkin kiinnostaa.

        ”Ukraina on täynnä maan tasalle pommitettuja kaupunkeja ja tuhottua infrastruktuuria, joiden vuoksi maan jälleenrakennusprojekti sodan päättymisen jälkeen tulee olemaan valtava. Tilannetta ei helpota maan sisäinen muuttoliikenne, minkä vuoksi erityisesti Länsi-Ukrainassa on käynnissä mittavia rakennushankkeita, vaikka maa onkin yhä sodassa Venäjää vastaan.

        Siitä huolimatta Ukraina pyrkii jälleenrakennustyössään ohjaamaan rahaa myös esimerkiksi naisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien huomioimiseen.”

        Artikkeli on valitettavasti maksumuurin takana: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010711062.html

        Ilmoita asiaton viesti

        • juholaatu
          Juho Laatu #4220494
          Vastaus kommenttiin: #4220478

          Ukrainassa on varmasti monia, joita kiinnostaa, mutta peruskuvio on kuitenkin se, että tällä hetkellä selviytyminen sodasta kiinnostanee useimpia enemmän, kuin uusimmat kuviot vähemmistöjen aktivismissa. Oletan että erityisesti valtion johto katsoo asioita tuolta kannalta. Tällä hetkellä monet monissa paikoissa tärkeiksikin koetut asiat ovat Ukrainassa toissijaisia, verrattuna kamppailuun valtion olemassaolosta. Uudet asetoimitukset olisivat ehkä kaikkein tervetulleimpia.

          Ilmoita asiaton viesti

        • Marko Suutari
          Marko Suutari #4220501
          Vastaus kommenttiin: #4220478

          Ukraina voi tehdä aloitteen vaikka uudesta jalkapallokentästä joka kylään mutta eikö se sodasta selviytyminen ole nyt prioriteetti 1.

          Ukrainan media ei ole koko aiheesta kiinnostunut mitä Tuppurainen esikuntineen Suomessa jauhaa.

          Kiittelivät vain kuinka hyvin Tavio ja Suomi heitä nyt avustaa…

          Ilmoita asiaton viesti

        • LennuPaulin
          Leena Lauren #4220524
          Vastaus kommenttiin: #4220478

          Rahaahan sille annettinkin. Ei kait siellä ole luetteloitu kaikkia honomiehiä ja lesboja jotka olisivat käsi ojossa rahojen suhteen. Rahaa annettin kaikelle kansanosille ilman luetteloimista. Vanhusten ja vammaisten ryhmään kuuluu varmasti vähemmistöjäkin, jotka näin saavat omat osansa.
          Onko kukaan miettinyt sitä,kun nyt on tullut puheeksi että muka Ukraina olisi itse halunnut ko vähemmsitöt jonon jatkoksi, että se olisi ollut länsimaille se ”täky” ,jota syöttämällä saa ison kalasaaliin?

          Ilmoita asiaton viesti

          • pasikarhunen9
            Pasi Karhunen #4220533
            Vastaus kommenttiin: #4220524

            Aloite liittouman perustamisesta liittyy Ukrainan haluun päästä EU:n jäseneksi, kuten Max Jussila kommenteissaan #4220487 ja #4220513 kirjoittaa.

            Ilmoita asiaton viesti

      • maxjussila
        Max Jussila #4220507
        Vastaus kommenttiin: #4220473

        Suutari, sota on muutakin kuin mitä tapahtuu rintamalla. Myös kotirintaman pitää kestää.

        Sotakin loppuu joskus ja kansakunnan on syytä ajatella myös jälleenrakennusta.

        Ilmoita asiaton viesti

        • Marko Suutari
          Marko Suutari #4220512
          Vastaus kommenttiin: #4220507

          On varmasti mutta kuten huomaamme:

          ”Thank you @VilleTavio for this important decision to support millions of internally displaced persons in 🇺🇦 as a result of rf occupation and destruction of cities and villages across Ukraine.
          It will help our people to make it through the winter with hope and strength 🇺🇦🤝🇫🇮”

          https://x.com/OlgaDibrova1/status/1837152551189221753?t=XNHbHt6DvKHpZp96yWWYVA&s=19

          Ukraina kiittää meitä. Ei heitä kiinnosta Suomen poliittisen kentän nahistelu. Sekä veikkaan että jos sota olisi Suomessa niin eiköhän meitä kiinnostaisi se apu mitä nyt saadaan,,,vai kiinnostaisiko se mitä muissa maissa poliittinen kenttä pitää puheenaiheena, koska pitää vaan väitellä. Ei tästä sen enempää.

          Eteenpäin.

          Ilmoita asiaton viesti

  7. maxjussila
    Max Jussila #4220487

    Ukrainan parlamentissa (”Verkhovna Rada”) on kaksi lakialoitetta, numerot 9103 ja 5488, jotka ovat pysähtyneet (ääri)uskonnollisten ja (ääri)konservatiivisten ryhmien vastustukseen.

    Molemmat lakiesitykset ovat lähtöisin Ukrainan halusta liittyä Euroopan Unioniin.

    Numero 9103 koskee samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröintiä, 5488 sisältää muutoksia rikoslakiin ja ”anti-diskriminaatiota” koskevia säännöksiä.

    Viimeksi mainitussa on kyse myös naisten syrjinnästä, tai luonnollisesti sen syrjinnän lopettamisesta.

    Ilmoita asiaton viesti

  8. maxjussila
    Max Jussila #4220513

    Näyttää olevan vaikeaa ymmärtää, että tämäkin hanke ja sen tavoitteet tukevat Ukrainan pyrkimystä EU:n jäsenmaaksi ja sille asetettuja edellytyksiä.

    Ilmoita asiaton viesti

  9. Granu
    Arto Granlund #4220531

    Taitaa olla niin, että Varsion blogi ertoo enemmän hänestä itsestään kuin Ukrainasta ja urainalaisista. Ymmärtääkseni tämän liittoutuma tarkoituksena on avittaa Ukrainaa valmistautumaan sodan jälkeiseen aikaan ja matkaan kohti EU:n ja kenties Naton jäsenyyttä kohti.

    Ilmoita asiaton viesti

    • maxjussila
      Max Jussila #4220537
      Vastaus kommenttiin: #4220531

      Nimenomaan näin.

      Kummallista, että Tavion ja hänen ratkaisunsa tukijoiden näkemys on noin äärimmäisen kapea ja tilanne ajautuu sukupuolivähemmistöistä kirjoitteluun, täysin ilman perustetta.

      Ilmoita asiaton viesti

    • ilkkavarsio
      Ilkka Varsio #4220597 Kirjoittaja
      Vastaus kommenttiin: #4220531

      Nyt Granlund vähän jarruja päälle. Onko sinulla todella käsitys, että EU:n ja NATO maaksi liittymisen ehtona on Ukrainan ortodoksikirkon perinteet ja Ukrainan perustuslain muuttaminen jäsenyyden ehtona.

      Luettele minulle ne EU:n ja NATO:n jäsenmaat jossa sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat olleet liittymisen ensisijainen ehto ja mikä hakijamaat on jäänyt liittouma ulkopuolelle.

      Tämän väitteen te olette nyt keksineet aivan omasta päästänne ja tämä perätön oivallus näyttää purevan hyvin.

      Suomi osallistuu tähän Ukrainian Alliance liittoumaan EU:n välityksellä, koska EU on yksi tukijoista. EU jäsenmaita on 27, mutta valtiot jotka hankkeeseen osallistuva mainitaan vain viisi. Miksi niitä maita ei ole lueteltu jotka eivät osallistu suoraan kansallisvaltioina vaan EU:n välityksellä EU:n budjetista. NATO tarinasi on täysi ufo.

      Ilmoita asiaton viesti

      • Granu
        Arto Granlund #4220780
        Vastaus kommenttiin: #4220597

        Mikäli Ukraina aikoo EU:n jäsenvaltioksi on sen hyväksyttävä keskeiset oikeusvaltion periaatteet. Näin tekivät myös Unkari ja Puola liittyessään, Suomesta puhumattakaan. Valitettavasti Unkari Orbanin valtaannousun myötä näitä oikeusvaltioperiaateita rikkoo ja se olisi syytä heittä EU:a ulos.

        Ilmoita asiaton viesti

  10. joukorep
    Jouko Repo #4220591

    Fokuksessa tulisi olla olennainen, eli Ukrainan maksimaalinen tukeminen. Seksuaalivähemmistöt taas eivät tähän aiheeseen liity.

    Ilmoita asiaton viesti

    • AnttiMikkonen1
      Antti Mikkonen #4220593
      Vastaus kommenttiin: #4220591

      Ukrainan mielestä liittyy, ei tämä ole mikään viherevasemmiston hanke, vaan ukrainalaisten itsensä. Eikä seksuaalivähemmistöt olekaan pääfokuksessa tässä, mutta näköjään vähäkin on liikaa persuille. Silti äänestivät metsuriseksuaalin MEPiksi.

      Ilmoita asiaton viesti

      • ilkkavarsio
        Ilkka Varsio #4220603 Kirjoittaja
        Vastaus kommenttiin: #4220593

        Mietipä sitä. Muut puolueet eivät saaneet yhtään julkihomoa parlamenttiin! Väitteellesi ei nyt löytynyt uskottavaa perustetta persujen homovastaisuudesta. Se on vihervasemmiston luoma illuusio.

        Ilmoita asiaton viesti

        • AnttiMikkonen1
          Antti Mikkonen #4220605
          Vastaus kommenttiin: #4220603

          ”Muut puolueet eivät saaneet yhtään julkihomoa parlamenttiin!”
          Jotenkin aika läppä että teidän puolueen mamupatja on ihan ok, mutta kaikki muu homous on syntistä.
          ”Se on vihervasemmiston luoma illuusio.”
          Eikä ole, se tulee esim. sinun blogissa ja täällä kommenttiketjussa hyvin esiin.
          (Odotan että kuka ensimmäisenä vetää herneet nenään termistä matupatja Tynkkysen kohdalla. Persujen luoma termi, saa nähdä moniko taas loukkaantuu verisesti kun omista kyse – muuten ihan korrektia kielenkäyttöä) 😀

          Ilmoita asiaton viesti

        • PekkaNrnen
          Pekka Näränen #4220650
          Vastaus kommenttiin: #4220603

          Persuthan onkin Suomen homoin puolue, ainakin mitä kansanedustajìn tulee😄

          Persut suhtautuvat erilaisten vähemmistöjen oikeuksiin kielteisesti, mutta jos olet riittävän ansioitunut maahanmuuttovastaisena, niin homouttakin katsotaan läpi sormien.

          Ilmoita asiaton viesti

            • PekkaNrnen
              Pekka Näränen #4220681
              Vastaus kommenttiin: #4220671

              ”Älä tee niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä opetan.” Erilaiset kultinjohtajatkin vaativat seurakunnaltaan seksuaalista pidättyvyyttä, mutta panivat paksuksi kaikki seurakunnan naiset. Persut paheksuvat maahanmuuttajien korkeita prosenttilukuja, mitä tulee raiskauksesta tuomittuihin. Jotka ovatkin korkeat, mutta eivät niin korkeat kuin vielä joku aika sitten persujen omalla puoluetoimistolla.

              Ilmoita asiaton viesti

    • ilkkavarsio
      Ilkka Varsio #4220615 Kirjoittaja
      Vastaus kommenttiin: #4220591

      Tässä on aiheen koko ydin. Suomi osallistuu Ukrainian Gender Alliance tukiryhmään EU:n jäsenmaana, koska EU on yksi päätukijaryhmästä.

      Suomen fokus on ollut jäsenmaana tukea Ukrainan humanitaarista apua naisille, lapsille ja vanhuksille jo 20 miljoonan euron edestä. Viimeinen ulkomaankauppa- ja kehitysministeriön tuki oli 4 miljoonaa euroa samalle ryhmälle.

      Sotilaallinen tuki Ukrainalle on jo 2,5 miljardia euroa ja Suomi on sitoutunut tukemaan Ukrainaa niin kauan kuin se on tarpeellista.

      Nyt vihervasemmisto on joutunut tukijoineen täydelle laukalle. Ensi viikolla Tuppurainen kerää taakseen puolueita allekirjoittamaan välikysymystä ministeri Tavion luottamuksesta.

      Parhaat kiihkoilijat tällä palstalla syyttävät Tavion toiminnan estävän jopa Ukrainan EU ja NATO jäsenyyden. Näyttää koko hevoslauman olevan laukalla.n

      Ilmoita asiaton viesti

      • maxjussila
        Max Jussila #4220739
        Vastaus kommenttiin: #4220615

        Asiallinen kommentti sellaisia edellyttävältä. Varsio ei selvästikään tunne asiaa, vaikka mielipiteet ovat varmoja.

        Mainitsemani kaksi lakialoitetta ovat syntyneet keskusteluista EU:n kanssa ja ovat edellytyksenä liittymiselle, monien muiden EU:n vaatimien muutosten joukossa.

        NATO:

        ”Study on NATO Enlargement03 Sep. 1995|Last updated: 05 Nov. 2008 02:19”

        https://www.nato.int/cps/en/natohq/official_texts_24733.htm

        ”Aspiring members are also expected to meet certain political, military and economic criteria. These are set out in the 1995 Study on Enlargement and include requirements such as a functioning democratic system, fair treatment of minority populations and a willingness to make a military contribution to NATO operations.”

        https://commonslibrary.parliament.uk/research-briefings/cbp-9813/

        Tuossa taidetaan edellyttää ”vähemmistöjen reilua kohtelua”, vai mitä, Varsio?

        Granlund ja minä olemme täysin oikeassa, sinä taas täysin pihalla.

        Se, että Suomi ei Tavion päätöksellä osallistu ko. hankkeeseen, ei tietenkään estä noiden edellä mainittujen liittymisedellytysten toteuttamista.

        Kokonaisuus on huomattasti laajempi kuin näytetään ymmärretyn.

        Ilmoita asiaton viesti

        • ilkkavarsio
          Ilkka Varsio #4220908 Kirjoittaja
          Vastaus kommenttiin: #4220739

          Näissä Puheenvuorokeskusteluissa on hyvänä ohjeena se, että keskustelun avaaja osallistuu keskusteluun ja argumentoi vastavuoroisesti kommentoijien myönteiseen tai kielteiseen kritiikkiin.

          Omalta osaltani pidän itselleni oikeuden olla kommentoimatta kirjoittamani tekstin kritiikkiin joka ei liity aiheiseen, hyppää sivujuoneen, esitetään alatyylisesti, on asiatonta jossa osoitetaan keskisormella avaajan mielipiteitä.

          Sinulle nyt kuitenkin vastaan. Esiinnyt kommenteissasi painottaen erityisesti lakimieskoulutusta ja erilaisten lakien tuntemusta ja käytäntöjä niin EU:n lainsäädännössä, EU:n jäsenhakemusten vaatimuksissa ehdokasmaan hakiessa EU jäsenyyttä tai pyytäessä päästä edes EU:n jäsenyyden ehdokkaaksi. Sama näyttää koskevan NATO jäsenyyden ehtoja ja edellytyksiä edes päästä alkuun.

          Jo se, että rinnastat EU ja NATO jäsenyyden vaatimukset samaan koriin rapauttaa lakituntemuksesi. EU ja NATO hakemukset ovat kaksi eri prosessia. Nato ja EU pysyvät erillisinä toimijoina Euroopan kovan turvallisuuden alalla huolimatta pitkälti päällekkäisistä jäsenyyksistä ja sotilasvoimavaroista. Olemassa olevat rakenteet ja yhteistyö sallivat EU:n ja sen jäsenvaltioiden vastata moninaisiin matalan tason konflikteihin ilman Natoa.

          Euroopan komissio on todennut, että neuvottelut Ukrainan EU-jäsenyydestä voidaan aloittaa. Näin siitä huolimatta, ettei Ukraina ole vielä täysin toteuttanut kaikkia jäsenyysneuvotteluiden ehdoksi asetettuja uudistuksia.

          Ukraina sai komissiolta neljän kohdan tehtävälistan. Ukrainan täytyy edelleen tehostaa korruption torjuntaa, rajoittaa edelleen oligarkkien valtaa ja vahvistaa kielivähemmistöjen oikeuksia sekä Ukrainassa on oltava pysyvä rauha. Kylmän sodan tilanne rintamalinjoilla ei ole pysyvä rauha.

          Varsinaisten jäsenyysneuvotteluiden aloittaminen olisi merkittävä askel Ukrainalle, mutta matka EU-jäseneksi voi yhä olla pitkä, ei vähiten siksi, että maa on sodassa.

          Se, että esittelet täällä Ukrainan parlamentin, nyt jo Ukrainan parlamentin enemmistön kaatamia lakiesityksiä, ei vaikuta EU jäsenyyden varsinaisten jäsenyysneuvottelujen alkamiseen millään tavalla.

          Suomeen eduskunnassa kannattaisi myös pysyä nahoissaan ja olla sotkeutumatta lillukanvarsiin.

          Tulevaa Ukrainan EU jäsenyyttä ja liittymisen ehdoista vastaa EU komissio joka antaa jäsenmailleen ratifiointisopimuksen jonka kulloinkin kyseessä oleva jäsenmaa allekirjoittaa tai on allekirjoittamatta.

          Ilmoita asiaton viesti

  11. MikaLamminp

    ”Tavio ei ymmärrä, mistä kaikesta soditaan”, otsikoi Helsingin Sanomat eilisen pääkirjoituksensa, ja osui oikeaan. Venäjän hyökkäyssodassa myös symboliikalla on merkittävä rooli. Venäjä väittää olevansa Ukrainassa sodassa länttä vastaan puolustamassa ”perinteisiä arvoja”. Siksi Venäjän homofobinen propaganda on tehnyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemasta niin keskeisen kysymyksen.

    ”Ukrainassa on hyvin ymmärretty, kummalla puolella tätäkin rintamalinjaa kannattaa olla. Ministeri Taviolle asia näyttää kuitenkin olevan vielä epäselvä.” (HS 21. syyskuuta 2024)

    Ilmoita asiaton viesti