Älä äänestä petkuttajaasi
Ruotsin valinnaisuudesta äänestettiin eduskunnassa 6.3.2015, kun otettiin kantaa kansalaisaloitteeseen ruotsin saamisesta valinnaiseksi kaikilla kouluasteilla. Yli 60.000 kansalaista allekirjoitti aloitteen. Riittävän moni kansalainen sai tiedon aloitteesta valtamedian järjestelmällisestä vaikenemisesta huolimatta. Aloitteesta kerrottiin TV:ssä vasta kun YLE:n sensuurinikkareillekin kävi selväksi, että vaadittavat 50.000 allekirjoitusta saadaan kokoon.
Poliittinen eliitti ja rahavalta vähän säikähti: eduskunnan oli otettava asia käsittelyynsä.
Kansalaisaloitteilla on mahdollista parantaa äänestäjien kuluttajasuojaa, tai, kuten termit kuuluvat, politiikan ”läpinäkyvyyttä” ja ”tilivelvollisuutta”. Yksi aloitteen tarkoitus olikin antaa kansalaisille mahdollisuus vetää johtopäätös edustajansa kyvystä edistää ruotsin saamista valinnaiseksi oppiaineeksi ja tähän liittyvästä moraalisesta paineensietokyvystä. Mikä on oman edustajan moraalinen selkäranka? Pitääkö edustaja kiinni vaalilupauksestaan?
Kun asia saatiin käsittelyyn, oli edustajan toimintaa helppo valvoa. Olivathan kaikki ehdokkaat ilmoittaneet kantansa asiaan vaalikoneessa vuoden 2011 vaalien alla.
Itse asiassa vaalikonevastausten perusteella tarkasteltuna aloitteella oli hyvät menestymisten mahdollisuudet. Enemmistö valituksi tulleista kansanedustajista oli ilmoittanut olevansa ruotsin valinnaisuuden kannalla. Jos edustaja toimisi vaalilupauksensa mukaan, aloite menisi läpi.
Eduskunta kuitenkin hylkäsi ruotsin kieltä valinnaiseksi kouluaineeksi vaatineen kansalaisaloitteen. Iltasanomat sai aiheen riemuita (9.3) seuraavaan tapaan: ”Äänestystulos 134–48 puhuu selvää kieltä siitä, ettei nettikeskustelujen ”pakkoruotsipakkomielle” vaivaa päättäjiä.” IS esitti äänestäjille annetun lupauksen rikkomisen kummallisen hyväksyvään sävyyn. Tämä ei ole sikäli ihmeellistä, että Iltasanomat näyttää järjestelmällisesti vastustavan suomenkielisten näkökohtia kielipolitiikassa.
Petkuttajien suuren määrän vuoksi keskityn seuraavassa erityisesti Pirkanmaan kansanedustajiin.
Seuraavat 2011 valituksi tulleet Pirkanmaan kansanedustajat ilmoittivat ennen vaaleja olevansa ruotsin valinnaisuuden kannalla:
Jukka Gustafsson (sdp), Hanna Tainio (sdp), Harri Jaskari (Kokoomus), Sofia Vikman (Kokoomus), Arto Pirttilahti (Keskusta), Leena Rauhala (Kristilliset), Oras Tynkkynen (Vihreät), Anna Kontula (Vasemmisto)
Kuitenkin nämä edustajat VASTUSTIVAT ruotsin valinnaisuutta (valinnaisuutta puoltavaa pontta) 6.3. äänestyksessä. Asia on helppo tarkistaa eduskunnan pöytäkirjoista. Yhtä lukuun ottamatta (Tynkkynen) samat henkilöt ovat jälleen pyytämässä valtakirjaa eduskuntaan. Älä äänestä pettäjää!
Kommentit (0)