Esimerkki, moraali ja pakolaiset

Suomen pääministeri Juha Sipilä kertoi lauantaina (5.9.) Ylen ykkösaamussa kotinsa avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Perheeni on päättänyt, että oma kotimme on pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden käytössä, koska me emme sitä tällä hetkellä tarvitse. Vuoden alusta voimme sen luovuttaa tähän käyttöön.”

Juha Sipilä on niitä harvoja poliitikkoja, joiden motiiveja en epäile.

Uutinen levisi nopeasti eri puolille maailmaa. Toivottavasti se ei kuitenkaan aiheuta isoa ryntäystä Suomeen. Yhteiskuntaamme ei nimittäin voi kotoutua porukalla, osaksi suomalaisia pitää tulla yksilöinä ja perheinä. Roomalaiskatolisen paavin kanta onkin viisas: jokainen seurakunta ottakoon huolehtiakseen YHDEN pakolaisperheen.

Samaa kohtuutta voisi suositella niille suomalaisillekin, jotka haluavat Suomeen lisää turvapaikanhakijoita. Jokainen yksilö, perhe tai järjestö (SPR) voisivat ottaa Suomeen turvapaikanhakijoita, mutta kustannuksiin sitoutuen. Vastaanottokeskusten perustajien ja kotinsa tarjoajien tulisi sitoutua maksamaan omasta lompakostaan jokaisen turvapaikanhakijan Suomessa olosta ja tutkinnasta aiheutuvat kulut. Tällöin toiminta olisi moraalisesti kestävällä pohjalla. Kotoutuminen vie vuosia, jos onnistuu sittenkään.

Ruotsin valtion korkeiden edustajien (vrt. heidän ulkoministerinsä lausunto) ei pitäisi syyllistää suomalaisia, vedoten Suomen lapsipakolaisiin, vaan huolehtia omista rajoistaan ja asioistaan. Tietääkseni suomalaisia lapsia sijoitettiin Ruotsissa niihin yksityisiin perheisiin, jotka halusivat ottaa lapsia. Ilman valtion tukia. Kyse oli adoption kaltaisesta tilanteesta. Samalla sijaisvanhemmat sitoutuivat myös lapsen palauttamiseen takaisin Suomeen. Entä ne evakot? Karjalaiset olivat suomalaisia. Olen hyvin kotoutunut viipurilaisten vanhempien lapsi.

Turvapaikan hakijan vastaanottaminen on kansainvälisen oikeuden mukaista. Kansainvaelluksiin ei kuitenkaan pitäisi innostaa, kuten Saksa näyttää tekevän. Ja vaatii sitten muita osallistumaan kustannuksiin. Turvapaikan hakemisen lisääntymistä ja suoranaisia kansainvaelluksia ei pidä rahoittaa kansalta kerätyin verovaroin. Liikeneviä varoja tarvitaan suomalaisten köyhyyden lievittämiseen ja terveys- ja sosiaalipalvelujen turvaamiseen.

Järkeä käyttäen valtion varoja ja yksityisiltä kerättyjä varoja liikenee paremmin myös vainottujen ihmisten auttamiseen heidän kotimaissaan ja lähialueilla. Pakolaisleirejä tuleekin tukea nykyistä enemmän myös julkisin varoin.

 

Ilmari Rostila
Perussuomalaiset Tampere

Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, sosiaalityön dosentti, yhteiskuntatieteiden tohtori.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu