Hyvinvointiyhteiskunta – tekoja vai ”lisää saippuaa isännän silmiin”?

Hyvinvointiyhteiskunta, paljon käytetty ja kaunis sana, on alkanut kuulostaa yhä enemmän puoluepamppujen kokoushöpötykseltä. Löysää puhetta saatiin taas korvat täyteen, kun SDP:n ministerit laittoivat loppukesästä  koko ”arvovaltansa” likoon saadakseen vanhuspalvelulakiin kirjauksen laitosten henkilöstömitoituksesta.

Poliittinen kesäteatteri järjestettiin kuntavaaleja varten.

Pääministeri Katainen puhuu aina hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä esittäessään Suomen vastuiden kasvattamista mm. Espanjan suurpankkien hyväksi. Eurotalkoiden kuluista kysyttäessä päättäjät vastaavat huolettomasti, että miljardiakaan ei ole vielä mennyt. Tähän kuitenkin varaudutaan kun hallitus ilmeisesti joutuu leikaamaan kuntien valtionosuuksia useilla miljardeilla vaalikauden aikana. Miljardilla voisi palkata noin 20.000 hyvinvointipalvelujen ammattilaista vuodeksi töihin.

Kuntien talous ja kunnolliset peruspalvelut

Valtionosuuksien leikkaus johtaa siihen, että kuntien on entistä vaikeampaa järjestää peruspalveluja. Tämä vaarantaa pääsyn lähellä olevan terveysaseman lääkärin vastaanotolle, tarvittavan kotiavun ja hoidon ikäihmisille, sekä edes nykyisen tasoisen kouluterveydenhuollon.

Kunnan palvelut ovat avainasemassa pienituloisten ja tasa-arvon kannalta. Pienituloiset ja eläkeläiset, kotiäidit, työttömät ja pitkäaikaissairaat ovat kunnan niukan palvelutarjonnan varassa, kun hyvätuloiset voivat käyttää usein korkealaatuisempia työterveyden ja yksityislääkärien palveluja. Parempituloiset ovat voineet varautua tulevaan ja monet ovat pelastautuneet yksityisten vakuutusten turviin. Kaupungin vastuu perusterveydenhuollon järjestämisestä on tämän vuoksi niin tärkeä. Käyntimaksut pitäisi poistaa.