Järjestelmä kuvittelee voittavansa todellisuuden: voiko jokainen koululainen oppia kolme vierasta kieltä?

Kieltenopiskelun ongelmana Suomessa nähdään se, että yhä harvempi opiskelee muita kieliä kuin englantia ja ruotsia. Kouluissa ei opiskella tarpeeksi saksaa, ranskaa, venäjää tai espanjaa. Kaupankäynti ja muu kansainvälinen kanssakäyminen vaatisi, että kohtuullisen suuri osa ikäluokasta osaisi jotain näistä kielistä – tai vaikkapa kiinaa tai japania. Suomalaisten kielitaito on yksipuolisempi kuin kilpailijamaissamme, kuten Ruotsissa, Tanskassa tai Hollannissa.

Vieraan kielen opetus alkaa ensi syksynä peruskoulun ensimmäisellä luokalla. Toiveena on, että oppilaat valitsisivat ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi jonkin muun kielen kuin englannin. (Yle Uutiset, Vieras kieli 5.10.2018.) Opettajia ja vanhempia rohkaistaan tähän. Ylen uutisessa englanninopettaja suosittelee: ”Valitkaa joku muu kuin englanti”. Vanhempia, jotka pelkäävät lastensa koulunkäynnin raskautta, rauhoitellaan vetoamalla neuropsykologiseen tietoon pienen lapsen aivojen kyvystä oppia vieraita kieliä. Ks. Tiedeykkönen: Neuropsykologian näkökulmasta vieraiden kielten opiskelu kannattaisi aloittaa mahdollisimman nuorella iällä.

Järjestelmä toivoo, että lapset ratkaisevat rohkeilla kielivalinnoilla kielten osaamisen yksipuolisuuden ongelman. Kaikkivoipaiset järjestelmän edustajat ja sen ehdottoman myönteiset palvelijat unohtavat kuitenkin joitakin ikäviä tosiasioita. Vanhemmat ja koululaiset elävät todellisuudessa.

Ekalla luokalla oman äidinkielen opiskelu vaatii paljon voimia. Äidinkieli on tärkeä, koska ajattelun kehittyminen nojaa siihen. Äidinkielen ja vieraan kielen opiskelun yhdistäminen onnistuu ehkä suurimmalta osalta lapsia. Mutta toisaalta tiedämme, että yhä useammalla peruskoulun päättävällä on puutteita lukemisen ja kirjoittamisen taidoissa. Syrjäytymisen riski, josta puhutaan paljon, liitetään juuri näihin puutteisiin. Jo ensimmäisellä luokalla pitäisi osata ennakoida syrjäytymiseen johtavia syitä. Onko varmaa, että vieras kieli ei sekoita liian monen (ehkä juuri minun lapseni) päätä ja oppimisprosessia?

Oppilaan, joka on aloittanut ensimmäisellä luokalla jonkin ”harvinaisemman kielen”, pitäisi kolmannella luokalla aloittaa se ”helppo englanti”. Korkeakouluopinnot ja yleissivistys vaativat englannin osaamista, koska merkittävä määrä oppimateriaalista on englanninkielistä. Mikäli paneutuminen uuteen kieleen ei onnistu, on vaihtoehtona yrittää neuvotella koulun kanssa siitä, että saisi vaihtaa jo aloitetun ”pitkän kielen” englanniksi ja päättää vähin äänin koulun aikuisten suositteleman ”harvinaisen kielen” opinnot. Onko tämä vaihtaminen mahdollista? Tarvitaanko psykologin lausunto? Koulun toiveet pettänyt lapsi saattaa kokea epäonnistuneensa. Ei tunnu mukavalta.

Mutta ollaanpa optimistisia ja oletetaan, että äidinkieli, saksa (tai venäjä tai jokin muu ”harvinainen” kieli) ja englanti sujuu jotenkin kuudennelle luokalle asti. Viimeistään kuudennella luokalla on sitten pakko aloittaa ruotsin opinnot. On hyvin mahdollista, että suuri (suurin?) osa niistä, jotka aloittivat ensimmäisellä luokalla saksan (tai venäjän, ranskan jne.) opiskelun ja kolmannella luokalla englannin opiskelun, kokevat kolmannen vieraan kielen ts. ruotsin opiskelun liian raskaaksi. Voiko tässä tapauksessa yhden vieraan kielen opiskelun lopettaa ja lukea vain englantia ja ruotsia? Tosiasiahan on, että ruotsi on kaikille pakollinen kieli ja jatko-opinnot vaativat englannin osaamista.

Peruskoulun keskeinen tavoite ja tärkein tulos on mahdollisimman monen oppilaan terve itsetunto. Koulu ei saisi tuottaa kielten opiskelussakaan tarpeettomia epäonnistumisia. Tässä suhteessa toimiva ja turvallinen tapa monipuolistaa kielivalintoja olisi kuudennella luokalla aloitettavan kielen vapaaehtoisuus. Tämä voi toteutua vain, jos ruotsi on vapaaehtoinen kieli. Tällöin koululainen, joka on aloittanut kahden vieraan kielen opiskelun, voitaisiin vapauttaa ruotsin opiskelusta.