Jos saa haaveilla – työllistymissuunnitelmasta sitova sopimus

Suomessa hukataan valtavasti työvoimaa ja etenkin vaikeasti työllistyvien ja osatyökykyisten työpanos käytetään muihin pohjoismaihin verrattuna heikosti. Ne, joiden työkyky ei riitä täysiin ansioihin, jäävät kokonaan pois työelämästä. Tämä kuormittaa valtiontaloutta menetettyinä verotuloina ja terveyskustannuksina, aiheuttaa pahoinvointia, eriarvoisuuden kasvua ja yhteiskunnan jakautumista, sekä on epäinhimillistä.

Työllistymisen esteet koskevat yhtäältä työntekijöitä ja toisaalta työantajia. Niin kutsuttu työttömyysloukku koskee työntekijää. Tällöin työstä saatava palkka on niin pieni, että työttömän ei kannata ottaa työtä vastaan.  Työantajien toimintaa koskeva este on puolestaan se, että työnantajan ei kannata maksaa kunnollista palkkaa, koska henkilö ei työnantajan arvion mukaan tuota tarpeeksi.

Ns. vajaatuottoisia työntekijöitä on runsaasti myös korkeasti koulutettujen keskuudessa. Mielenterveyskuntoutujat on kasvava ryhmä.

Työkyky ei kuitenkaan ole joko tai asiaa. Eräiden tutkimusten mukaan 60% ei-työllisistä henkilöistä, joilla on terveysongelmia, katsoo voivansa oman arvionsa mukaan olla töissä, jos saisi siihen hieman tukea. Usein vajaatuottoisen työntekijän työkyky voi myös työelämään pääsyn jälkeen kasvaa.

Asia on kansantalouden kannalta suuri. Esimerkiksi 54-vuotiaiden ikäluokasta eläkkeellä on noin 14%.

Mitä tehdä?

Nykyisin työttömille pyritään löytämään yksilöllisiä polkuja työelämään työllistämis- ja aktivointisuunnitelmien avulla. Näitä suunnitelmia työtön tekee TE -hallinnossa, kunnan sosiaalitoimessa ja Kelassa yhdessä virkailijan kanssa.

Työtöntä työnhakijaa koskeva suunnitelma jää kuitenkin useimmiten kuolleeksi kirjaimeksi. Nämä suunnitelmat koetaan byrokraattiseksi setvimiseksi ja ”paperin pyöritykseksi”, koska ne eivät johda mihinkään.

Jos saa haaveilla

Jos siis saa haaveilla, tarvitaan työtöntä työnhakijaa koskeva suunnitelma, joka olisi enemmän kuin paperia.

Tähän tarvitaan neljä asiaa. Ensiksi, pitää olla hyvä, realistinen suunnitelma, toiseksi, tarvitaan rahoitus, joka kannustaa työtöntä, kolmanneksi, tulee olla paikka, jossa suunnitelma voidaan toteuttaa ja neljänneksi, tarvitaan – yksilön tilanteen mukaan – koulutusta, terveydenhoitoa tai kuntoutuspalveluja.

Suunnitelma on tärkeä. Vaihtoehtojen hahmottaminen tukee työttömän ponnisteluja tilanteensa parantamiseksi. Ammattilaisen kanssa tehty suunnittelu on mielekästä – ainakin periaatteessa.

Nykyiset suunnitelmat jäävät kuitenkin helposti kuolleiksi kirjaimiksi, koska niihin ei sisälly riittävästi mahdollisuuksia ja kannustusta.  Niin sanotun mahdollistavan sosiaalipolitiikan keinoja on liian vähän. Osatyökykyisiä ei tueta niin paljon, että työnantajien kannattaa ottaa heitä työhön.

Tilanteeseen saataisiin parannus jos työllistämissuunnitelmasta kehitettäisiin osapuolia sitova työllistymissopimus, joka tarjoaisi työttömälle selkeitä etuja ja askeleita kohti työllistymistä – ja riittävän nopeasti, ennen kuin työtön on lamaantunut.

Näitä etuja ja askeleita olisivat siis nopeus, kohtuullisen pitkä tulevaisuudennäköala, rahallinen kannustus, paikka, jossa siirtymä pois työttömyydestä tapahtuisi, koulutus, terveydenhuolto ja kuntoutuspalvelut.

Nopeus. Työtön voisi solmia tämän sopimuksen kolmen kuukauden kuluttua työttömäksi tultuaan ja TE -keskuksen tulisi tarjota tätä mahdollisuutta viimeistään 6 kk kuluttua työttömyyden alkamisesta. Työllistämisen haasteeseen tartuttaisiin siis heti – kun ongelmia ei ole vielä liikaa.

Kohtuullisen pitkä tulevaisuuden näköala. Sopimuksen kesto olisi kerrallaan 24 kk ja sen tekisivät työtön, sekä TE -keskuksen ja kunnan edustajat.

Rahallinen kannustus. Sopimus oikeuttaisi työttömän ansiotulojen lisäksi vähintään työmarkkinatuen suuruiseen korvaukseen. Sopimuksen tulisi olla taloudellisesti kannustava myös ansiosidonnaisella työttömyysturvalla oleville.

Paikka, jossa siirtymä kohti työelämää tapahtuu konkreettisesti. Sopimuksen tehneelle tulisi osoittaa jokin työ-, opiskelu- tai harjoittelupaikka tai vastaava, tai työtön voisi työllistyä “pätkätyön” kautta.  Työttömän paikka voisi olla myös välityömarkkinoilla, esimerkiksi ns. työpankissa, työpajassa, sosiaalisessa yrityksessä, osuuskunnassa tai kunnassa.

Työpankki voi sijoittaa työttömän edelleen esimerkiksi yritykseen, jota motivoi se, että työpankki kantaa yrityksen puolesta esimerkiksi työntekijän sairastumiseen liittyvän riskin.

Koulutus, terveydenhuolto ja kuntoutuspalvelut. Järjestöpohjaisesti tai säätiöinä toimiva työpankki (toiminnalla ei pyritä liiketaloudelliseen voittoon) tai muu yksikkö, jossa työllistymissopimuksen tehnyt toimii, voisi hoitaa myös työllisyys- ja etuusbyrokratian, ja toteuttaa aktivointitoimenpiteitä, koulutusta, valmennusta, työharjoittelua ja kuntoutusta. Tämän sopimuksen tehtyään työtön olisi siis oikeutettu työterveydenhuollon kaltaiseen terveydenhuoltoon ja kuntoutusmahdollisuuksiin.

Liian vaikeaa toteutettavaksi nykyisessä byrokratian viidaksossa? Ehkä, mutta järjestelmän kehittämisessä pitää olla tavoitteita, eikö? Liian kallista? Ei, koska nykymeno tulee kyllä yhteiskunnalle vielä kalliimmaksi.