Kielipoliittinen leikki suomenkielisten kustannuksella jatkuu

Sivistysvaliokunta antoi vihdoin mietintönsä ruotsin valinnaisuutta koskevasta kansalaisaloitteesta. Mietintö kuvaa ruotsin kielen tarpeellisuutta tavalla, joka ei vastaa tosiasioita. Pakollisen ruotsin kielen opiskelua kuvataan kulttuurisena, yleissivistävänä ja yhdenvertaisuutta edistävänä ihanteena. Todellisuus unohdetaan.

Kolme neljästä suomenkielisestä haluaa ruotsin valinnaiseksi. Ruotsin osaamisen tarve koetaan niin pieneksi, että sen opettamista jokaiselle suomenkieliselle ei pidetä perusteltuna.

Perustuslaissa sanotaan, että kummankin väestön, suomen- ja ruotsinkielisen väestön, tarpeet tulee ottaa huomioon samojen perusteiden mukaan. Perustuslaki hyväksyy että kieliväestöjen tarpeet eivät ole samat. Hämäräksi kuitenkin jää, mitä nuo ”samat perusteet” ovat?

Politiikan läpinäkyvyyden ja tilivelvollisuuden vuoksi sovellettavia perusteita tulisi selventää. Missä valossa kieliväestöjen erilaisia tarpeita tulisi nykypäivänä tarkastella? Mitä perusteiden tulisi olla, jotta väestöjä kohdeltaisiin tasapuolisesti?

Ruotsin osaamisen käytännöllisen tarpeellisuuden ohella valiokunta perustelee toisen kotimaisen pakollisuutta  yleissivistyksellä. Yleissivistystä ei pitäisi kuitenkaan määritellä kansalle ja kieliväestölle ylhäältä (kouluviranomaisten taholta tai puoluepoliittisesti) – eikä varsinkaan kansan tahdon vastaisesti.

Sivistysvaliokunnan kanta antaa aiheen ryhtyä tarkastelemaan ennakkoluulottomasti ja kriittisesti, mitä yleissivistys  on tänään kansainvälisessä ja monikulttuurisessa maailmassa. Mitä on yleissivistys länsimaisissa demokratioissa lähimpänä viiteryhmänämme? Asia vaatii lisää keskustelua suomenkielisten keskuudessa. Aihetta tulee selventää myös asiantuntijoiden keskuudessa käyttäen apuna kansainvälisen tieteellisen yhteisön näkökulmia. Yleissivistyksen ydintä on varmaankin jokaisen mahdollisuus päästä osalliseksi ihmiskunnan tieteellisestä ja taiteellisesta perinnöstä?

Suomenkielisillä on yleissivistykseensä omiakin näkökohtia. Tähän kuuluu yksilöiden ja kotien vapaa harkinta koskien tarpeellisia vieraita kieliä. Useimmat suomenkieliset pitävät englantia itselleen tarpeellisena kielenä. Englannin osaaminen voidaan tältä pohjalta hyväksyä kuuluvaksi suomenkielisten yleissivistykseen. Tilanne ei ole sama ruotsin kohdalla. Sivistysvaliokunta määritteli ruotsin osaamisen suomenkielisten yleissivistykseksi piittaamatta yksilöiden ja suomenkielisen väestön enemmistön tahdosta. Sivistysvaliokunnan enemmistön kanta ei vaikuta sivistyneeltä.