Kuinka lastensuojelu saataisiin vihdoin lain tasolle?

Lastensuojelun järjestäminen kuuluu kunnille, joiden tulee varmistaa, että lastensuojelupalvelut ja ehkäisevä lastensuojelu toimivat.

Niinhän sen pitäisi mennä.

Kuitenkaan kunnissa ei tehdä esimerkiksi lastensuojelutarpeen selvityksiä välttämättä lain vaatiman ajan kuluessa. Lain mukaan lastensuojelun tarve tulee määritellä kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksen saapumisesta.

Tarpeen selvittämisessä on monella paikkakunnalla laittoman pitkät jonot.  Tämä johtuu mm. liian vähäisistä työntekijämääristä lastensuojelussa.

Sosiaaliyöntekijällä saattaa olla keskimäärin yli 60 asiakasperhettä. Perheenjäsenten määrä on luonnollisesti moninkertainen. Työntekijään kohdistuu valtava kontaktikuormitus arkaluontoisissa ja ahdistavissakin tilanteissa.  Pikaisen arvion mukaan yli 60 asiakasperhettä saattaa sisältää helposti yli 300 tällaista kohtaktia.

Huonosti hoidetusta lastensuojelusta aiheutuu kunnille miljoonatappiot. Yhden lapsen huostaanotosta aiheutuvien vuosikustannusten voidaan arvioida vastaavan ammattitaitoisen lastensuojelun työntekijän vuotuisia palkkakuluja. Olisi monessa kohdin tehokkaampaa ja inhimillisempää palkata lastensuojeluun lisää työvoimaa, ja antaa näin työntekijälle enemmän aikaa yhden perheen kohtaamiseen.

Näitä asioita kerrotaan ja toistetaan ammattilaisten toimesta vuodesta toiseen, mutta ilman että kovin suuria parannuksia tapahtuu.

Valtion tulisi ohjata toimintaa vahvemmalla kädellä. Kunnissa ei riittävästi tiedosteta vältettävissä olevia kustannuksia, lasten kehityshäiriöitä ja pahaa oloa.

Nopeana toimenpiteenä tulisi aluehallintoviranomaisten voida määrätä kunnille niin tuntuvat uhkasakot laiminlyönneistä, että viivästyneet selvitykset voitaisiin tehdä kertyneillä varoilla virka-apuna, esimerkiksi sairaanhoitopiirien toimesta.

Mutta suo siellä vetelä täällä.

Aluehallintoviranomaisten puuttumisen pelossa kunnat, esimerkiksi Tampere on luvannut, että selvitykset hoidetaan kaikilta osin lain edellyttämässä ajassa. Tämä on hyvä asia. Mutta prosessia on tehostettu myös siirtämällä työntekijöitä avotyön tukitoimista selvitysten tekemiseen. Tämä voi johtaa perheiden riittämättömään tukemiseen.

Avohuollon resurssien karsimisen seurauksena käy niin, että perhettä ei tueta, lain edellyttämällä tavalla, riittävästi avohuollon keinoin. Tällöin ylemmät viranomaiset eivät vahvista tehtäviä huostaanottopäätöksiä, vaan vaativat lisäselvityksiä puuttuvista tukitoimista. Vastineiden tekeminen vaatii puolestaan runsaasti aikaa, mikä on pois avotyöstä.

Paperin pyöritys jatkuu – ja lapset kärsivät.

Pystyvätkö kunnat, joilla on niin monta muutakin tehtävää hoidettavana, vastaamaan lastensuojelusta kunnolla? Sopisivatko esimerkiksi kaavaillut terveydenhuollon alueorganisaatiot hoitamaan paremmin tämänkaltaista tehtävää?

Ainakin tietoa lastensuojelun todellisesta  kuntakohtaisesta tilasta nimenomaan lasten kannalta pitäisi saada rutkasti lisää. Samoin pitäisi saada tutkittua tietoa siitä, miten tukitoimet purevat ja miten perheiden tukemista voitaisiin kerättävän tiedon pohjalta kehittää. Tämä kehitystyökin on Suomessa valitettavasti aivan liian huonolla tolalla.

Ilmari Rostila

Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, YTT, eläkkeellä oleva sosiaalityön emeritusprofessori, perussuomalainen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu