Miksi pakkoruotsi on väärin? – Suomalaisuuden Liitto haastaa keskusteluun

Suomalaisuuden Liitto hyväksyi viikko sitten uuden kielipoliittisen ohjelman, jossa esitetään Suomen perustuslain mukaiset toimenpiteet ruotsin pakollisuudesta luopumiseksi. Liitto on vuonna 1906 perustettu suomalaisuusliikkeen perinnettä jatkava järjestö.

Ohjelmasta lähetettiin kaikille tiedotusvälineille tiedote, josta yksikään suomenkielinen media ei kuitenkaan kertonut yleisölle. Kerronpa siis Liiton vuoden alussa aloittaneena puheenjohtajana hieman asiasta.

Ohjelman keskeiset tavoitteet ovat: (1) suomen kielen opetuksesta ja osaamisesta huolehditaan suomalaisuuden ytimenä; (2) suomen kieli nostetaan Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjolan valtioiden yhteistyön viralliseksi kieleksi; (3) ruotsin pakolliset opinnot poistetaan korkeakoulu- ja yliopistotutkinnoista sekä perus- ja toisen asteen koulutuksesta; (4) julkisten tehtävien ja virkojen yleisistä kelpoisuusehdoista poistetaan vaatimus osata ruotsia. Osaamisen vaatimus tulee määritellä tehtäväkohtaisesti

Yhä useampi suomalainen on oppinut, että ruotsin pakollisuutta ei voi perustella järkisyin. Suomalaisia yritetään kuitenkin painostamalla painostaa siihen käsitykseen, että ruotsin kieli kuuluu suomalaisuuteen. Ohjelma käsittelee kysymystä suomalaisuudesta historian valossa ja asettaa yksilövapautta kunnioittavat kielipolitiikan periaatteet ja tavoitteet tältä pohjalta.

Pakkoruotsi, joka haittaa kieliryhmien suhteita, on väärin myös ajatellen avointa kansainvälistä toimintaympäristöämme.

Ohjelman alussa on tiivis kielipoliittinen julistus, jonka jälkeen tarkastellaan yksityiskohtaisesti tavoitteiden perusteita ja niihin etenemistä. Ohjelma on nähtävissä Suomalaisuuden Liiton www-sivuilla (www.suomalaisuudenliitto.fi).

 

Ilmari Rostila
Perussuomalaiset Tampere

Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, sosiaalityön dosentti, yhteiskuntatieteiden tohtori.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu