PS:n johdon pystyttävä parempaan

Soinin johtama perussuomalaisten puoluehallitus erotti Sebastian Tynkkysen puolueesta kiirehtimällä tuomitsemaan hänet henkilötietolakia koskevasta rikoksesta. Tämä oli väärin ja laitonta. Ei puoluehallitus ole tuomioistuin. Tynkkynen tai kuka hyvänsä voidaan tuomita rikoksesta vain Suomen oikeuslaitoksessa, ei puolue-elimissä. Pöyristyttävää kyllä valtiosihteeri Samuli Virtanen toisti TV-uutisissa 27.10., että Tynkkynen olisi tehnyt rikoksen. (Lisäksi Virtanen jonkinlaisena psykologina esiintyen arvioi Tynkkysen luonnetta.)

Erottaessaan Tynkkysen väärin perustein puoluehallitus teki toisenkin virheen. Puolueen varapuheenjohtaja erotettiin puolueesta, mutta hän jatkaa varapuheenjohtajana. Puoluehallituksen toimivaltaan ei nimittäin kuulu toimielimen omien jäsenten erottaminen.

Perussuomalaisissa on ajauduttu tilanteeseen, jossa puolueen varapuheenjohtajana jatkaa Tynkkynen, joka ei ole puolueen jäsen. Tämä on puolueen jäsenen kannalta kiusallista ja ulkopuolisten silmin katsottuna luultavasti naurettavaa.

Tilanne voidaan ratkaista kolmella tavalla.

Ensiksi, puoluehallitus peruuttaa ensi tilassa Sebastian Tynkkysen erottamisen puolueesta. Toiseksi, ellei tämä arvovaltasyistä onnistu, Tynkkynen pitäisi ottaa, hänen anottuaan puolueen jäsenyyttä, pikaisesti uudelleen puolueen jäseneksi.

Kolmas ja raskain menettelytapa olisi valita puoluekokouksessa valitun varapuheenjohtajan tilalle uusi varapuheenjohtaja. Puolueella on sääntöjen mukaan oltava kolme varapuheenjohtajaa. Varapuheenjohtaja, kuten puolueen puheenjohtajakin, pitää valita puoluekokouksessa. Tynkkysen siirtäminen pois varapuheenjohtajan paikalta vaatisi ylimääräisen puoluekokouksen.

Puheenjohtaja Timo Soini teki ison virheen kun hän ei heti hallituksen alkumetreiltä lähtien paneutunut vakavasti maahanmuuton ongelmaan. Tunnetusti Soini on ”delegoinut” maahanmuuton kysymykset, ensin Halla-aholle ja sitten Eerolalle. Tämä on osoittautunut virheeksi. Tarvittiin hätäkellon soittajia, viimevaiheessa Tynkkynen, herätyksen antamiseen.

Soinin ei olisi pitänyt korjata virhettä ampumalla viestintuoja. Oikeusvaltiossa on toimittava lain mukaan. Oikeusvaltiossa isoa puoluetta ei johdeta tyylillä, joka sopii yksinvaltaisiin maihin. Ihmiset eivät tule puolueeseen, jossa johdetaan pelolla ja pelossa. Soinin antama signaali puolueen toimintatavoista on huono.

On korkea aika muuttaa asennetta ja johtamistyyliä. Kaikki tekevät virheitä. Niistä tulee oppia. Soinilla on aikaa puoluekokoukseen 2017 asti. Ensin pitää perua Tynkkysen erottaminen. Toinen vaihtoehto on kutsua koolle ylimääräinen puoluekokous, jossa epäselvä tilanne ”harjataan kunnolla”.

Ilmari Rostila
Perussuomalaiset Tampere

Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, sosiaalityön dosentti, yhteiskuntatieteiden tohtori.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu