Ruotsi vapaaehtoiseksi – allekirjoita kansalaisaloite!

Suomessa on keskusteltu pitkään siitä, että ruotsi voisi olla kouluissa vapaaehtoinen kieli. Jokainen saisi opiskella ruotsia, mutta voisi myös valita lukujärjestykseensä ruotsin sijaan jonkin muun kielen opintoja tai tarpeellisia lisäopintoja itse valitussa oppiaineessa.

Viimeisten tutkimusten mukaan 63% eli selvä enemmistö kansalaisista haluaa ruotsista valinnaisen oppiaineen. Vanhemmat ja opiskelijat ovat esittäneet kantansa tueksi monia perusteluja. Maailman valtakielten osaamisen heikko taso haittaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. Ruotsin kielen pakollisuus ja yksilöiden oppimiskyvyn rajallisuus johtavat käytännössä vieraiden kielien taitamisen ohuuteen ja valintamahdollisuuksien kapeutumiseen.

On myös tuotu esiin, että kielikoulutuspolitiikkamme epäonnistuu siinä, mihin se sanoo pyrkivänsä. Kaikilta korkeakoulutetuilta vaadittava ns. virkamiesruotsi ei takaa ruotsinkielisiin palveluihin riittävää kielitaitoa.

Perustuslain tarkoittamista suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista voitaisiin huolehtia paremmin nojaamalla vapaaehtoisuuteen kuin pakkoon. Julkiset palvelutehtävät voitaisiin järjestää niin, että ruotsinkieliset saavat hyvää palvelua niiltä, joiden kielitaito perustuu vapaaehtoiseen ruotsin opiskeluun.

Päättäjät eivät tässä asiassa näköjään kuuntele kansalaisten enemmistön mielipidettä. Tämän vuoksi Vapaa Kielivalinta ry, Kokoomuksen Nuorten Liitto, Perussuomalaiset Nuoret ja Suomalaisuuden Liitto ovat aloittaneet (4.3.) nimien keruun, saadakseen vähintään 50.000 ihmistä kannattamaan kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan hallitusta ja eduskuntaa ryhtymään toimiin ruotsin kielen opiskelun muuttamiseksi vapaaehtoiseksi. Samalla tulee varmistaa, että ruotsia opiskelemattomat oppilaat eivät joudu jatko-opintojen ja työuran suhteen epätasa-arvoiseen asemaan suhteessa ruotsia opiskeleviin. Lisätietoa aloitteesta löytyy osoitteessa: http://www.ruotsivapaaehtoiseksi.fi

Ei yksi aloite tässä kesää tee, mutta pitää asiaa esillä ja pakottaa päättäjät ottamaan kantaa. Päättäjien on vain vaikeampi perustella kovakorvaisuuttaan, kun järkevä keskustelu asiasta lisääntyy. Äänestäjän pelko on viimekädessä poliitikkojen viisauden alku, se pitää heidät hereillä. Eduskuntavaaleihin on kaksi vuotta.

Kyse on myös suomenkielisten ihmisten vapausoikeuksista ja näin ollen arvokkuudesta kansalaisina. Allekirjoita aloite: jokainen nimi, jokainen aloitteen tukija lisää toivoa muutoksesta. Aloitteen allekirjoittaminen on yksityisasia, eikä tule ulkopuolisten tietoon, mutta voit myös levittää ruotsivapaaehtoiseksi -osoitetta, josta on linkki aloitteeseen ja viedä näin viestiä asiasta järkeville ystävillesi ja tuttavillesi. Tehkäämme itsellemme ja tuleville sukupolville parempaa ja vapaampaa Suomea.

 

Ilmari Rostila
Perussuomalaiset Tampere

Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, sosiaalityön dosentti, yhteiskuntatieteiden tohtori.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu