Ruotsi vapaaehtoiseksi kansalaisaloite etenee
Kansalaisaloite ”ruotsi valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla” on hyvässä myötätuulessa. Kannattajia on jo noin 42000. Aloite tulee saamaan tarpeelliset 50 tuhatta kannattajaa syyskuun alkuun mennessä, jolloin kannattajien keräysaika päättyy.
Aloitehan tähtää nykyistä joustavampaan kielipolitiikkaan ja kielikoulutuspolitiikkaan Suomessa. Ongelma on ruotsin pakollisuus – ruotsi on pakollinen oppiaine jokaisella kouluasteella, jokaiselle ikäluokalle ja koko maassa.
Suomen kielipolitiikassa tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon koko kansakunnan, myös suomenkielisten edut ja näkökulmat.
Nyt ei oteta huomioon kieliryhmien osuutta väestöstä. Unohtuu se, että jokaisesta kahdestakymmenestä suomalaisesta noin yhdeksäntoista on suomenkielisiä ja vain yksi on ruotsinkielinen. Onko järkevää ja kohtuullista, että jokainen yhdeksästätoista opiskelee yhden kielen? Eihän se, että Myrskyluodon Maija ei ole vielä oppinut suomea, riitä perusteeksi sille, että jokainen koululainen, Suomen joka kolkassa, opiskelee ruotsia?
Yhä useampi haluaisi osata muitakin kieliä kuin englantia tai ruotsia. Tämä olisi myös Suomen etu. Meillä osataan liian vähän suuria maailmankieliä. Kaikki eivät myöskään ole samalla tavalla kielellisesti lahjakkaita, ja moni haluaisi käyttää aikansa englannin osaamisen parantamiseen. Tämä olisi heidän kannaltaan järkevää.
Nuoret ovat lähteneet keräämään kannattajia aloitteelle kaduilla ja tapahtumissa. He kysyvät vastaantulijalta: ”Moro! Vapaaehtoinen vai pakollinen ruotsi, kumpi on parempi?” Keskustelua voidaan usein jatkaa näin: ”Joo, tämä kansalaisaloite tähtää juuri siihen, että ruotsista tehtäisiin vapaaehtoinen oppiainen. Joko olette allekirjoittaneet?”
Aloitteen voi allekirjoittaa myös netissä (ks. ruotsivapaaehtoiseksi.fi).
Jos kielipolitiikassa kyetään joustavuuteen ja otetaan huomioon myös suomenkielisten näkökohdat, ei ruotsia koeta pakkopaitana ja se voi mainiosti säilyä Suomen toisena kansalliskielenä.
Kommentit (0)