Suomalaisuuden Liitto ei saanut lainkaan rahallista tukea valtiolta

Viime aikoina on oltu huolissaan suomen kielen asemasta. Uhkana on nähty esimerkiksi korkeakoulutuksen ja palveluiden mittava englanninkielistyminen.

Pienenä, mutta ajan henkeä kuvaavana yksityiskohtana on noussut esille ulkomaisten opiskelijoiden tilanne. Suomen opiskeluun ei  kannusteta eikä suomea opiskella. Tämä johtaa siihen, että tuleva asiantuntija ei kiinnostu Suomesta ja lähtee opinnot suoritettuaan maasta.

Suurin suomen kieltä kulttuuriamme koskeva uhka olemme me itse. Kun arvostamme kieltämme ja kulttuuriamme, ne pysyvät elävinä

Tätä arvostamista voidaan edistää valtion toimien lisäksi kansalaisjärjestötoiminnan avulla. Suomalaisuuden Liitto on vuonna 1906 perustettu poliittisesti sitoutumaton suomenkielisten kansalaisjärjestö. Liitto edistää suomen kielen asemaa, suomenkielistä kulttuuria ja suomen kieleen perustuvaa yhteenkuuluvuutta, tuo esille suomenkielisten sivistyksellisiä tarpeita ja puolustaa suomalaisten kielellistä identiteettiä, oikeuksia ja etuja.

Ja sitten ajankohtainen asia. Liitto haki opetus- ja kulttuuriministeriöltä taiteen ja kulttuurin valtakunnallisten yhteisöjen toimintaan suunnattua yleisavustusta sekä muita avustuksia. Mitään toiminta-avustusta vuodelle 2020 ei kuitenkaan myönnetty.

(Edellisen hallituksen aikana Liitto sai sentään vuosittain 100 000 euron toiminta-avustuksen eduskunnan niin kutsutuista joululahjarahoista).

Ilmari Rostila
Perussuomalaiset Tampere

Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, sosiaalityön dosentti, yhteiskuntatieteiden tohtori.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu