Suomenkielisten alistaminen ja sorto on lopetettava – hyväntahtoisesta realismista ja alistamisen mittasuhteista

Poliittisen kuuman kesän keskustelu on suunnannut huomion rasistisiin eli ihmisryhmiä syrjiviin käytäntöihin. Ruotsin opiskelua ja osaamisvaatimuksia voidaan tarkastella myös tästä kulmasta.

Viime aikoina on kiinnitetty huomiota kysymättä ja pyytämättä kasvaneisiin vaatimuksiin osata englantia. Nämä vaatimukset muodostavat syrjiviä tilanteita ja asetelmia vaikkapa palveluissa tai työpaikoilla. Suomenkielisiin kohdistuu kuitenkin mittasuhteiltaan huomattavasti suurempi alistava käytäntö. Tämä aikaa vievä, voimiamme kuluttava ja kiveen hakatussa muuttumattomuudessaan turhauttava ”virtahepo olohuoneessa” on ruotsin pakollisuus. Kansan kielellä pakkoruotsi. Koska ruotsin pakollisuuden perusteita on mahdoton ymmärtää, aiheuttaa tilanne suomenkielisissä tunteen omasta tyhmyydestä. Kenties pakkoruotsin painavin merkitys onkin symbolinen. Kaikille pakollinen ruotsi (opiskelu ja osaamisvaatimus) osoittaa meille ”kaapin paikan”: kukaan suomenkielinen ei saa elää maassa ruotsia osaamatta.

Kansanedustaja, historioitsija Teemu Keskisarja kiinnitti eduskuntapuheessaan huomiota suomea puhuvien asemaan skandinaavisessa viitekehyksessä historian valossa. Hän nosti esiin osin hyljeksittyyn asemaamme liittyneen rotuopillisen perinnön, joka on historian saatossa onneksi jo unohtunut. Tämän päivän lukijalle saattaakin tulla yllätyksenä myös Ruotsalaisen puolueen (Rkp:n edeltäjä) perustajiin kuuluneen Axel Olof Freudenthalin rodullinen ajattelu. Arvatkaapa pitikö hän ruotsinkielisiä vai suomenkielisiä rodullisesti parempina?

Vaikka tunkkaiset tuulet, joihin edellä viittasin, ovat jo melko kaukaista historiaa, ovat Pohjoismaat puuttuneet isoveli-asenteella Suomessa harjoitettuun kielipolitiikkaan. Ruotsin pakollisuus on osaksi ulkopoliittista perintöä, kuten historiaa tuntevat tietävät.

Nykypäivänä Suomen kahden kieliryhmän suhteiden tulisi perustua hyväntahtoiseen realismiin eli toisen osapuolen kunnioittamiseen ja tosiasioiden tunnustamiseen. Tosiasiassa suomalaisten valtaenemmistö puhuu äidinkielenään suomea ja pienehkö vähemmistö, n 5% ruotsia. Tästä faktasta seuraa eräitä muita tosiasioita, joista yksi on suomen ja ruotsin kielten erilainen merkitys yhteiskunnassa.

Ruotsin osaamisen tarve vaihtelee suomenkielisten keskuudessa paikkakunnittain, yksilöittäin ja perheittäin ja on keskimäärin suhteellisen vähäinen. Tämä heijastuu myös kansalaisten kokemuksiin ja mielipiteisiin. Ainakin puolet suomenkielisistä haluaisi ruotsin olevan vapaaehtoinen eli valinnainen oppiaine.

Koska kieliryhmien välisten sivistyneiden suhteiden tulee perustua hyväntahtoisuuteen, tulee kummankin osapuolen kunnioittaa toistensa tarpeita. Niinpä suomenkielisen enemmistön pitää kunnioittaa ruotsinkielisten tarpeita. Ruotsinkielisillä on oikeus omaan kulttuuriin, sen saavutuksiin ja kielensä turvaksi kehitettyihin laitoksiin, kuten omaan koululaitokseen ja palveluihin. Tähän perustuslaki antaa hyvät edellytykset.

Perustuslaki kehottaa kuitenkin huolehtimaan myös suomenkielisten tarpeista. Ruotsin pakollisuus ei ole suomenkielisten tarve. Tämä tulisi hyväksyä. Ruotsin pakollisuus on sortoa ja alistamista, josta on päästävä eroon.

Ps. Kommentteihin liittyen: puolueita arvioitaessa pitää todeta, että hyväntahtoisen ja todellisuudentajuisen kielipolitiikan esteenä ovat ihan muut puolueet kuin Perussuomalaiset. PS on ainoa puolue, joka ohjelmassaan esittää kaikille pakollisen ruotsin poistamista.