Vielä lääkekeskeisyydestä mielenterveyspalveluissa: ADHD

Aivolääkkeiden käyttöä tulisi optimoida ja omaksua selkeämpänä osana hoitokokonaisuutta. Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriön ADHD:n hoito on tästä hyvä esimerkki.

Lääkäriseuran Duodecimin, Lastenneurologisen yhdistyksen, Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen ja Lastenpsykiatriyhdistyksen asettama työryhmä on tehnyt tämän toimintakykyä heikentävän häiriön  (oireita tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus), hoitoa koskevia suosituksia. Yksilöllisten tarpeiden ja tavoitteiden mukainen hoito sisältää lapseen tai nuoreen ja perheeseen ja muuhun ympäristöön kohdistuvia tukitoimia, psykososiaalista hoitoa sekä lääkehoitoa. Oireiden sijasta keskitytään toiminnallisten vaikeuksien voittamiseen arkielämässä.

USAlaisessa tutkimuksessa on korostettu, että hoitaminen tulisi pääsääntöisesti aloittaa perheen ja lapsen arjenläheisellä kasvatuksellisella ja ohjaavalla tukemisella. Lääkitys aloitettasiin vasta kun arkielämässä selviytymisessä ei tapahdu myönteistä kehitystä ja vanhemmat suhtautuvat lääkitykseen myönteisesti. Peruste lääkkeiden käyttöön voi olla myös se, että resurssit rajoittavat tuen mahdollisuuksia.

Lääkkeitä tulisi siten käyttää vähemmän kuin lääkkeiden vaikuttavuuden kannalta olisi optimaalista, koska lääkintä saattaa heikentää osapuolten, kuten vanhempien motiivia tehdä arjen sääntöjä ja toimintaa koskevia parannuksia.  Tehokas hoito edellyttää myös eri toimijoiden (perheet, koulu, terveydenhuolto ja perheneuvolat) tiivistä yhteistyötä.

Lääkkeet, jotka menevät KELAn ja potilaan piikkiin, ovat tässä kunnalle lyhyellä tähtäimellä edullinen ratkaisu. Kuitenkin lääkekeskeisyys ohittaa vanhempien tukemisen ja kasvatusvastuun ja heikentää perheiden ja lasten toimintakykyä. Lääkekeskeisyys voi siten edesauttaa ylisukupolvista ongelmien siirtymistä, lisätä syrjäytymisen riskiä. Tämä tulee pitemmällä tähtäimellä kalliiksi.

Lääkäreiden ja psykologien työtä tukevaa tehostettua perhetyötä ja sosiaalityön toiminnallista työotetta tulisi kehittää.  Tämä tulisi koko yhteiskunnan kannalta edullisemmaksi, tukisi lapsia ja vanhempia ja ehkäisisi syrjäytymistä tulevaisuudessa. Pienituloisimmat joutuvat kuitenkin  hakemaan lääkekulunsa toimeentulotuesta. Olisi kunnankin etu huolehtia terveyden tasa-arvoa edistävällä tavalla kunnollisista ja monipuolisista perhetyön palveluista.