Demokraatin demonisoinnin kauhea lopputulos

Euroopassa tehdään (onneksi) vähän poliittisia murhia; poliittisia siis siinä mielessä, että tunnettu poliitikko yksinkertaisesti tapetaan hänen näkemyksensä takia. Sellainen kuitenkin tapahtui suvaitsevaisuuden ja demokratian mallimaassa, Hollannissa, keväällä 2002. Maan sodanjälkeisen historian ylivoimaisesti kirkkain poliitikkotähti Pim Fortuyn (lausutaan: fortäyn) ammuttiin radiostudion pihalla, hieman ennen parlamenttivaaleja ja juuri kun hän oli ollut radiohaastattelussa. Kerron tästä surkeasta tapahtumaketjusta, koska siihen liittyy paljon oppimista niin demokratiasta, demonisoinnista, leimakirveen käytöstä kuin yhteiskunnan jatkuvasta keskustelu-/väittelytarpeesta. Harmi vain, että ”onnistunut valtio” Hollanti menetti tässä surullisessa jaksossa harvinaisen älykkään vaikuttajan sekä myös hyvin todennäköisen pääministerin.

Toisin kuin yleensä luullaan, Pim Fortuyn ei ollut äärioikeistolainen, ei rasisti eikä missään tapauksessa demokratian vihamies. Päinvastoin, juuri hän edusti hollantilaista, perinteistä arvoliberalismia parhaiten parhaiden joukossa. Tämä sosiologian professori kertoi tulleensa ulos kaapista (siihen aikaan) kohtuullisen nuorena, 22-vuotiaana, mutta piti tärkeänä ajanjakso ennen sitä. Kotoisin katolilaisesta perheestä Pim harkitsi elämäntuskassaan jopa papin ammattia, mutta luopui ajatuksesta. Nuorena poikana ulkopuolisuuden pohjaton tunne aiheutti sen, että hän tarkkaili yhteiskuntaa ulkopuolisin silmin, kriittisesti. Sen seurauksena myös hänestä tuli 1960-luvun loppupuolen aallossa marksisti, kuitenkin sillä erotuksella, että ”minähän todella luin Karl Marxin kaikki kirjat!”, kuten hän myöhemmin totesi henkilöhaastattelussa. Hänestä tuli sosiologi ja muutaman vuoden ajan hän toimi Groningen-yliopiston dosenttina (”marksilainen sosiologia”), mutta kunnon tiedemiehen väistämättömänä seurauksena hänestä tuli melko pian entinen marksisti ja hän liittyi, uutena sosialistina, sosialidemokraattiseen puolueeseen (PvdA/Työn puolue). Fortuyn väitteli tohtoriksi vuonna 1980, jonka jälkeen hänestä tuli Erasmus-yliopiston sosiologian professori (1990-1995). Sen jälkeen Pim Fortuyn perusti oman konsulttifirmansa, joka menestyi varsin hyvin ja jonka avulla hänestä kehkeytyi samalla vapaamielinen ja itsenäinen kolumnisti, kirjailija sekä suosittu keskustelija. Vasta vuonna 2001 hän ilmoitti televisiokeskustelun yhteydessä, että maan tilanne alkaa olla siinä mielessä huolestuttava että hän voisi harkita politiikkaan menoa. Tämä osittain myös siksi, että hän oli jo silloin joutunut hyvin voimakkaan demonisoinnin kohteeksi, etenkin hänen entisen PvdA-puolueensa taholta (ks. eka video/engl.tekstitys). Pim Fortuyn:in suurin virhe oli vasemmiston mielestä ”Tegen de islamisering van onze cultuur”-kirjan julkaiseminen vuonna 1997. Kirjan titteli tarkoittaa Kulttuurimme islamisaatiota vastaan ja, nyt jälkikäteen, kaikki (myös PvdA:n nokkamiehet) myöntävät, että Fortuynin analyysi oli kirkas, paikansapitävä mutta yksinkertaisesti liian totta siihen aikaan. ”Totuuden puhuja ei saa yösijaa” on oivallinen suomalaissanalasku tässä yhteydessä. Jotta blogistani ei tulisi liian tekstipitoista, tässä muutamat ranskalaiset viivat hänestä:

  • ei äärioikeistolainen, vaan keskustaliberaali (hän inhosi Le Pen:iä, Haider:ia ym.vastaavia)
  • alussa ”Leefbaar Nederland”-puolue (=asumiskelpoinen Hollanti), mutta melko pian oma LPF-puolue (Lijst Pim Fortuyn/Lista Pim Fortuyn)
  • lahjakas keskustelija/väittelijä (”mitä terävämpi väittely, sitä parempi!”)
  • varoitti, suorapuheisena ja pelottomana, Hollannin yhteiskunnan vajoamisesta
  • hyväksyi EU:ta, mutta vain hallitusten välisenä (”europarlamentti on turha ja kallis elin”)
  • totesi, että Hollanti on täynnä (”het land is vol”)
  • hyväksyi ja kannusti maassa jo olevat maahanmuuttajat, mutta esitti 10 000:n vuosikiintiön uusille tulokkaille (”lattian kuivatus mopilla ei kannata, niin kauan kun vesihana on auki”)
  • edellytti, että muualta tulleet omaksuvat hollantilaisen yhteiskunnan pitkän historian saavutukset (tasarvo miesten ja naisten välillä/ihmisarvo/ilmaisuvapaus/suvaitsevaisuus) ja toivoi, että he olisivat siitä yhtä iloisia ja ylpeitä kuin hollantilaisetkin
  • puolusti voimakkaasti maahanmuuttajanaisten emansipaatiota (kielitaidottomuuden aiheuttama yksinäisyys/kunniamurhat/isän, aviomiehen tai veljen väkivalta)
  • yritti kuolemaansa asti taistella niin median kuin vasemmiston antamaa demoni-stigmaa vastaan (ja totesi jo etukäteen, että hänen mahdollinen murhaajansa on tietysti syyllinen, mutta ”niin ovat otollisen ilmapiirin luojatkin”)
  • ei vihannut islamia, mutta arvosteli sen takapajuista siipiä (”Ik háát de islam niet. Ik vind het een áchterlijke cultuur”); Pimin oma homoseksuaalisuus vaikutti tähän (puhui paljon muslimimaiden homojen kuolemantuomioista)
  • sai lyhyessä ajassa uskomattoman suosion, niin vasemmalta, oikealta kuin kotoutuneiden maahanmuuttajien keskuudesta; vaalivoitto ja pääministeriyys olivat ovella, kunnes…..:

Luoti tuli vasemmalta (”de kogel kwam van links”)

Kuudes päivä toukokuuta 2002, yhdeksän päivää ennen parlamenttivaaleja, tapahtui sitten se, mistä Fortuyn oli jo useasti varoittanut (hän sai paljon tappouhkauksia) ja jota vastaan hän oli toistuvasti pyytänyt Hollannin PvdA-pääministeri Wim Kok:ilta henkivartiointia. Äärivasemmistolainen ympäristöaktivisti Volkert van der Graaf ampui Fortuyniin viisi luotia ja juoksi sen jälkeen rohkeasti pois. Tämä nyttemmin Hollannin vihatuin mies sai 18 vuotta vankeutta, mutta pääsi vapaalle vuonna 2014..

Koko tämä Hollannin politiikan lyhyt jakso on jälkikäteen analysoitu pohjamutia myöten sikäläisessä mediassa eikä itsekritiikistä saatikka itseruoskinnasta ole vältytty ja hyvä niin. Kaikki myöntävät nyt, että Pim Fortuyn joutui uskomattoman ajojahdin ja leimauskampanjan uhriksi. GroenLinks:in silloinen puheenjohtaja Paul Rosenmöller leimasi Fortuynia ”äärioikeistolaiseksi rasistiksi”, PvdA-puheenjohtaja Ad Melkert vuorostaan ”Hollannin Le Pen:iksi” ja VVD:n Bas Eenhoorn jopa ”Mussolini:ksi” (olihan Pimillä kalju), PvdA-vanha kettu Marcel van Dam vertaili hänet Natsi-Saksan hollantilaisiin persnuolijoihin (NSB) ja vielä pahemmin: natsirikolliseen Eichmaniin (ks. video), Hollannin ”internationale socialisten” pystyttivät vaalikylttejä, joissa luki: ”Stop de hollandse Haider”. Lyhyesti todettuna, Pim Fortuyn joutui valtavan vihapuheaallon kohteeksi, josta nyt jälkikäteen kaikki toteavat: ilman minkälaista ansiota tai syytä. Mies oli kuolemaansa asti todellinen demokraatti, jonka pahin synti oli siinä, että vain hän puhui sellaisista ongelmista joista nyt lähes kaikki ovat samaa mieltä…surkea, kauhea lopputulos demonisoinnille ja ehkä hyvä opetus myös tänne Suomeen?

Kaikki minun sukulaiseni ja ystäväni Hollannissa kaipaavat sympaattista Pim:iä ja hänen poikamaista rehellisyyttä, yhdistettynä veitsenterävään älyyn. Heti Pimin kuoleman jälkeen VVD:n (kokoomuksen) kansanedustaja Geert Wilders haistoi tuulen ja nyt voidaankin aivan oikeutetusti sanoa, että Hollannilla on äärioikeistolainen populisti, joka on Le Pen:in, Putin:in ym. kaveri (onneksi ei kuitenkaan Timo Soinin). Eikä näin ollen vasemmistonkaan enää tarvitse vaivautua turhaan demonisointiin, vaikka tosiasia on sekin, että Hollannissa yhä harvempi enää usko vasemmistolaiseen yhteiskuntaan (sosialidemokraattipuolue kutistui viikko sitten sirpalepuolueeksi).

Seuraavasta juutuubivideosta Pimin demonisointi alkoi, vuonna 1997 ja valtakunnan tv-lähetyksessä (Marcel van Dam on pitkäaikainen sosialidemokraatti, salonkisosialisti ja vaikuttaja; asuu nykyisin omassa linnassaan, koska maan kaupungit ovat niin levottomia..). Kaksiosaisessa videossa on englannin tekstitys, jonka toisen osan loppupäässä (3:38 min) herra van Dam katsoo tarpeelliseksi todeta, että ”U bent een buitengewoon minderwaardig mens!” (olette harvinaisen ala-arvoinen ihminen/natsit käyttivät ilmaisua: ”Untermensch”). Pimin murhan jälkeen rohkea Marcel kielsi käyttäneensä tällaista ilmaisua, mutta kaikki on dokumentoitu:

Seuraava video nauhoitettiin Pim Fortuynin Rotterdamin talon edustalla, heti sen jälkeen kun murha tuli yleiseen tietoisuuteen. Hollantilaisten todellisen surun keskellä nuorten marokkolaisten suhtautuminen (kohdassa 3:30 min) kieltämättä hätkähdyttää, mutta samalla kertoo mistä on kysymys kun integraatio ei ole onnistunut:

ilmari

Puheenvuoron vakiokirjoittaja 2009-2019. Vapaavuorolainen, joskin enää harvoin. Nykyinen blogialustani: ILMARISCHEPEL.LIVEJOURNAL.COM

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu