Holokaustin uhratut ja tuhkatut

Motto: ”Kuinkahan moni tahtoi kuolla sen hölynpölyn tähden jonka tähden niin monien mijloonien täytyi kuolla.” (Samuli Paronen)

Vietetään holokaustin uhrien muistopäivää. Se on ajankohtaisempi kuin aikoihin, Suomessakin.

Me elämme nyt pelottavaa poliittisen uusbrutalismin, omahyväisyyden ja empatiapuutteen, lähimmäisvajeen aikaa.

Kavahduttavia ovat meilläkin 30-lukuhenkiset jahtitorven töräyttelijät, vähä-älymystö.

Viime yönä sain loppuun ihmiseoikeusjuristi Matti Wuoresta kertovan kirjan. Yleisen oikeustieteen professori emeritus Wuoren ystävä Kaarlo Tuori kertaa siinä lyhyesti Matin elämää mutta valtaosan kirjasta vievät ihmisoikeusjutut.

Sain tavata Matti Wuoren useaan kertaan. Häntä kuunnellessa vahvistui elämännäkemys kansalaisyhteiskunnasta, perus- ja ihmisoikeuksista, vapaasta mediasta.

Matissa oli paitsi älyllistä uteliaisuutta myös eräänlaista anarkistista pohjavirettä. Hän halusi rikkoa normeja vastaan kun yleisesti hyväksytyt arvot sitä vaativat.

Siksi hän kuuluu holokaustipäiväänkin.

Erno Paasilinna kirjoitti vuonna 1987 jutun Fasismin luontoinen virtaus Suomessa. Hän ennusti jaon A- ja B-ihmisiin.

A-ihminen – parempana itseään pitävä – ensin karttaa, sitten torjuu, halveksi ja lopulta vihaa heikompia kansalaisia.

Meitä ruokitaan nationalismilla, maahanmuuttajavihalla pyhällä kolmiyhteydellä fasismi, rasismi, militarismi.

Kun muistelen käyntiä Auschwitzissa ja Birkenaussa, en ajattele niinkään menneisyyttä vaan tulevaisuutta.

Auschwitzhan edustaa äärimmillään niitä hyveinä pidettyjä malleja, joihin meidät on kasvatettu: kuri, tottelevaisuus, velvollisuudentunto sekä työnteon ja tehokkuuden ihannointi, täytin vain käsky- puolustelu. Sitä kutsutaan Nrnberg-argumentiksi.

Kaiken pahan juuri löytyy kulttuurimme autoritaarisista piirteistä. Niitä korostaa myös autoritaarinen yksijumalainen uskontomme.

Tämä juonne sävyttää vuoden 2002 Nobel-palkitun unkarilaisen Imre Kertészin (1926-2016) pääteosta Kohtalottomuus kerratessa.

Unkarinjuutalainen Kertész joutui 15-vuotiaana keskitysleirille ja vapautui 1945.

Kohtalottomuus ilmestyi vuonna 1975 ja se vaiettiin Unkarissa liki kuoliaaksi.

Romaani alkaa pojan isän joutumisella työleirille. Eräänä aamuna pojalle työtovereineen uskotellaan että heidät viedään Saksaan palkkatyöhön.

Kertész kertoo pojan kokemukset Auschwitzissa ja Buchenwaldissa päiväkirjanomaisesti

Pojat luulivat savupiippujen hajun perusteella pääsevänsä töihin nahkatehtaaseen.

Tekstissä ei ole välihuutoja, osoitteluja, ulkopuolisia täsmennyksiä.

Kirjassa ei esitellä henkeäsalpaavia kauheuksia ja kärsimyksiä. Nykyväki, karmeaa sanoakin, ohittaa semmoisen elokuvista opittuna ”viihteenä”.

Auschwitz on ehta paljastus maailmamme todellisesta olemuksesta.

Siksi tämä muistopäivä on parempi näköala ihmisyyden puutteisiin kuin useimmat kauheuksien vyörytyskuvaukset. Kirjakaan ei ole juutalaiskertomus vaan ”meidän tarinamme mahdollinen ja peruuttamaton huono loppu.”

Uskon että tuommoiset teokset ja niiden lukijat pitävät huolen siitä, ettei holokaustia unohdeta.

Kun puhutaan holokaustista ei koskaan pidä jättää sanomat: ei koskaan, enää.

Rauhaa, hillitse sisäinen Hitlerisi, tänäkin päivänä.

IMMU

 

immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu