Sotia kohti eli salaovelan haistelutanner

Sota ei Ukrainassa näytä loppuvan. Israel tykittää Gazassa.
Uutisverta ei halua enää katsoa. Onneksi lehdetkin pitivät pääsiäislomaa.
Otinkin hyllystä kirjan.
Suuri aika vaatii suuria ihmisiä. Se on Jaroslav Hašekin (1883-1923) ”Kunnon sotamies Švejkin seikkailut ensimmäisessä maailmansodassa” alkulause.
Kirja on ehtymätön eväs. Sen molemmat osat voi lukea yhteen kyytiin, pätkittäin ja kuten me ikifanit virkistyäksemme alati rauhan asialle kansanmurhaajien aikakautena.
Josef Švejk on prahalainen mies, joka harjoittaa koirakauppaa, myy sekarotuisia piskejä rotukoirina. Sitten hän joutuu sotaan.
Hänen on sanottu tekeytyvän viisaasti tyhmäksi. Salaovela siis. Hän joutuu vuolassanaisuuttaan alati vaikeuksiin ja juuri puhumalla niistä selviää.
Tuntemattoman sotilaan Honkajoki on hänelle suoraa sukua.
Kun Lammio kysyi Honkajoelta onko tämä mielenvikainen, oli vastaus:
”Herra kapteeni. Tällaista kysymystä ei epäilyksenalainen voi koskaan itse ratkaista. Sen asian määrittelee ympäristö.”
Samaa kysytään Švejkiltä päntiönään.
Kirja on suomennettu kolmesti. Ensin Jalmari Virtanen 1932-33, sitten Viljo Kajava 1935, Maria Helin ja Tuure Lehen suomensivat sen 1947 ja 1992 sen käänsi tšekistä Eero Balk ja modernisoi kieltä.
Minä luen alati uudelleen, valikoiden koska osaa kirjan ulkoa, Lehenin käännöstä. Sen ilmaisut kuten ”ilmoitan nöyrimmästi” edistävät kielenterveyttäni.
Kirjasta kuulee edistyksellistä ja vallankumouksellista naurua ja se osoittaa, ettei koominen suinkaan ole vain vanhoillinen voima.
Veijo Meri kirjoitti että huumori on keino kuvata todellisuutta intensiivisesti ja tiiviisti. Sen määreen Hašekin kirja täyttää.
Hašek ei ollut pelkkä hauskuttaja ja hölöttäjä, kuten aidot humoristit eivät ole koskaan.
He ovat moralisteja. Hašek oli myös antiklerikaali ja antimilitaristi.
Koska humoristeista kirjoitetut tutkielmat ja jutut ovat aina ikäviä, niin ilmoitan nöyrimmästi kunnioittavani lukijaa panemalla nyt pisteen.
Mutta vielä lainaus, joka elähdyttää tänäänkin, sodan ylevöittämiä kantapäitään kopsuttelevia militaristeja välitöikseen tavatessa.
Juuri hehän eivät joudu sodassa kusiseen paikkaan mutta lähettävät rohkeasti alaisensa sinne.
Näin Švejk kommentoi sotarovastin saarnaa taisteluun lähteville miehille:
”Kyllä se tulee olemaan hienoa, niin kuin sotarovasti kertoi – kun päivä kallistuu lepoon ja aurinko kultaisine säteineen painuu vuorten taa ja kun taistelukentältä kuuluu kuolevien viimeisiä huokauksia, kaatuneitten hevosten korahduksia, haavoittuneiden ähkettä ja väestön vaikerrusta kun liekit heidän palavista kodeistaan hulmuavat taivaalle. Pidän kovasti tuommoisesta korkeamman asteen hölmöilystä.”
Rauhaa kohti, ei sotia:
IMMU
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu