Vihanleikkaaja

Vihapuhe on nostettu taas esille. HS:ssa siitä kirjoittaa viestinnän professori Anu Kantola: ”Vihaisuudesta tuli aikaamme leimaava tunne”.
Väistämättä nousi silmiin saksihumoristi Purra leimuavine fanaatikon silmineen.
Vihan ja inhon kohteita nykymaailmassa piisaa: maahanmuuttajat, toisinrakastelevat, syrjäytetyt, EK-herrat, ryssävihakin on kovassa kurssissa.
Netissä on helppo vihata. Sopii muistaa, että joka some”tietoa” lisää, hän fuskaa lisää.
Ihmiset kärhämöivät pikkuasioista koska suuria ei ole: tuuli työntää syksyn lehdet naapurista omalle tontille. Krapula-aamuna heräät kun linnut aloittavat kello 5 aamulla kokoonsa nähden kohtuuttoman mekastuksen.
Naapuri kusettaa koiransa juuri sinun porttisi pieleen, aura-auto työntää lumet juuri sinun tonttisi kohdalle…
Hiipuvan potenssin moni mies korvaa käräjöimällä nuorison kanssa.
Ei semmoinen tosin ole vihaamista vaan piintynyttä kiukkua.
Lienenkö oikeasti vihannut ketään. Samaan kulttuuritoimitukseen osui tosin 30 vuodeksi kaksi viharimaa värisyttänyttä.
Minut pelasti ajattelu, että viha on niin väkevä tunne, että se vaatii merkittävän kohteen. Parempi oli jättää heidät huomiotta.
Mikään ei kiukuta kiusaajia enempää kuin se!
Vihalle altistuvia ovat ennen kaikkea itsetunnoltaan pöhöttyneet. Heidän maailmassaan asioissa on vain kaksi puolta – oma ja väärä.
Meillä oli Ykkösrastin kahvilassa oma aamupöytä. Sitten siihen änkesi itsensä yliarvioivia kaupparatsuja. Vaihdoin pöytää.
Mainio kasvualusta toisintuumaavien vähättelylle on liikkuminen aina seurassa, jossa ajatellaan samoin kuin itse. Ahkeraa on nyökyttely silloin.
Mielikuvat ovat mainio persuvihan bakteerialusta: anna minulle ennakkoluulo niin valloitan vähä-älymystön avulla vaikka koko maailman.
Surullisia ovat sattuman kauppana solmitut parisuhteet, jotka muuttuvat huutokaupaksi vastenmielisyyden, inhon ja lopulta vihan seurauksena.
Kuinkas se menikään? Älkää antako auringon laskeutua vihanne yli (Ef 4: 26)
Tosin sekään ei auta jos sotakirveitä haudattaessa vain pannaan hautapaikka tarkasti muistiin.
Koska vietän niukkaliekkistä elämää vihapurkauksia on helppo vältää. Onhan myös paljon eri tavalla ajattelevia joiden seurassa viihtyy – jopa kehittyy.
Onkin tositaito olla sopivasti vihainen oikeasta asiasta, oikealle kohteelle, oikeaan aikaan. Sen tiesi jo Aristoteles (384-322 eaa)
Rauhaa sanoissa ja teoissa:
IMMU
immu
Kuopio

Oli pakinoitsija ja kirjallisuustoimittaja Savon Sanomissa 1975-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu