Julmuus!

Rasistinen äärioikeisto, ja sen kannattajat löytävät yhteenkuuluvuutta siinä että he iloitsevat niiden ihmisten kärsimyksistä, joita he pelkäävät ja vihaavat. Näyttää jopa siltä että se on heille jonkinlainen ylpeyden aihe.

He pelkäävät ja vihaavat ihmisiä, jotka he pitävät oman ihanneyteiskuntansa vihollisina.

Otetaan esimerkki Yhdysvalloista. The Museum of African-American History and Culture

Museossa on esillä valokuva Thomas Shippin ja Abraham Smithin lynkkauksesta Indianan osavaltiossa vuonna 1930. Valokuvassa valkoinen mies virnistelee leveästi samalla kun hän pitää hellästi kädessa vaimonsa tai tyttöystävänsä.

Toisessa esillä olevassa valokuvassa joukko valkoisia miehiä seisovat elävältä poltetun ihmisen savuavan ruumiin takana leveästi hymyillen.

Kuitenkin myös nämä olivat, jonkun veli, poika, aviomies, isä. He olivat ihmisiä. Ihmisiä, jotka nauttivat suuresti siitä että pääsivät mahdollisimman julmalla tavalla kiduttamaan jonkun kuoliaaksi – ja olivat tekosistaan niin ylpeitä että sitä piti tallentaa muistiin valokuvan muodossa.

Heidän julmuutunsa saivat heidät hyvälle mielelle, ja tuntemaan itsensä ylpeiksi. Ja ennen kaikkea se sai heidät tuntemaan yhteenkuuluvuutta toinen toistensa kanssa.

Kuvissa hymyilevät eivät hymyile pelkästään siitä syystä mitä ovat tehneet vaan myös siitä syystä että he ovat tehneet sen yhdessä.

Toisten kärsimyksistä nauttiminen on inhimillisempää kuin useimmat meistä haluavat tunnustaa. Sanotaanhan että vahingonilo on paras ilo. Skaala on tosi laaja.

Äärimmäisenä oikealla on selvä periaate. Vain äärioikeistolla, sen liittolaisilla ja tukijoilla on oikeus lain suomiin oikeuksiin ja suojeluun, ja tarpeen vaatiessa koskemattomuuteen. Meillä muilla on vaan oikeus julmuuteen ja valtaa pitävien päähänpistoihin. Tämä on se menetelmä joilla vaikutusvaltaiset kaikkina aikoina ovat alistaneet muita ja rikastuttaneet itsensä siinä sivussa.

Yhdysvalloissa äärioikeiston perimmäinen usko on että Yhdysvaltojen kansalaisuus on valkoihoisten kristillisten heteromiesten syntyperään perustuva oikeus. Heidän tuntemansa viha ja pelko yhdistää heitä toisiinsa.

Heidän vihansa kohteita ovat maahanmuutajat, mustat äänestäjät, feministit, petolliset valkoiset miehet jotka tuntevat empatiaa kaikkia niitä kohtaan, jotka koetaan uhkaksi siihen syntyperään perustuvaan oikeuteen, jonka he – äärioikeistolaiset – kokevat omakseen.

Yhdysvalloissa Donald Trumpin kyky aikaansaada julmuutta sanoin ja teoin edellä mainittuja ihmisryhhiä vastaan saa hänen kannattajansa suorastaan haltioitumaan.

He tuntevat voivansa hyvin, olevansa ylpeitä, olevansa iloisia, ja ennen kaikkea olevansa yhdistyneitä. Ja niin kauan kun he voivat tuntea näin, he antavat Trumpin tehdä aivan mitä tahansa, riippumatta siitä mitä se maksaa tai aiheuttaa heille itselleen.

Suomessa lista niistä ihmisryhmistä, jota äärioikeisto erityisesti, ja jossakin määrin koko oikeisto, vihaa ja pelkää, on hieman toisenlainen kun Yhdysvalloissa, vaikka yhtymäkohtia toki löytyykin.

Seuraavassa hieman poimintoja tekstistä, jonka eräs (nyttemmin edesmennyt) kansanedustaja kirjoitti vuonna 2008.

”Yhteiskunnan viholliseksi voi joutua yllättävän helposti. Väärä ihonväri, väärä usko tai väärät mielipiteet ovat niitä yleisimpiä syitä, mutta lista on tosi pitkä.”

”Joskus riittää vain se, että avaa suunsa ja sanoo ääneen sen minkä kaikki näkevät ja tietävät: Tämä on väärin! Moni on päätynyt marttyyriksi vain seuraamalla sydämensä ääntä. On yllättävän vaarallista olla ihminen ihmiselle.”

”Mutta vihollisia he ovat silti, sillä he uhkaavat kaataa koko hienon systeemin.”

”Budjettikeskustelun aikana opin, että pelottavin näistä joukoista on se, jota kutsutaan ikääntyviksi.”

”Toinen suuri joukko, joka uhkaa syöstä maan konkurssiin, on tietenkin lapset.”

”Yhteiskunnan vihollisista puhuttaessa on tietenkin pakko myös mainita erilaiset joutilaat kuten työttömät, opiskelijat, ja taiteilijat. Yhteiskunnan kannalta kaikilla kolmella on erittäin huono hyötysuhde.”

”Jos työttömiä, opiskelijoita ja taiteilijoita ei olisi, Suomi olisi pysyvästi vauras maa, onnela.”

Nykyään erillisten keskitysleirien pystyttäminen näitä ihmisiä varten ei taida oikein käydä päinsä. Kansainvälinen huomio voisi nousta liian kiusalliseksi. Vaikutukset elinkeinoelämälle, joka on riippuvainen kansainvälisestä kaupasta voisivat olla turmiollisia.

Mutta jo Sipilän hallituksen aikana mielessäni kävi kysymys:

Aiotaanko perustaa koko maata käsittelevä laaja keskitysleiri?

Tunne siitä että vastaus tuohon kysymykseen on kyllä on vaan vahvistunut sitä mukaa kun lukee uutisia Orpon hallituksen päämääristä. Ilmeisesti muillakin on alkanut ajatukset kulkea vähän samaan suuntaan.

1.7.2023 julkaistiin Helsingin Sanomissa taloustoimittaja Samuli Niinivuon kolumni:

Hallitus uskoo tyhjän päälle pudottamisen palauttavan satojen tuhansien suomalaisten työkyvyn.

Toimiva linkki mainittuun Niinivuon kolumniin: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009688972.html

Perustuslain 19 §:ssä määrätään kuitenkin:

”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.”

Orpon hallituksen ajatus siitä miten tätä saavutetaan näyttää olevan orjuuden palauttamista. Iltalehti kirjoitti asiasta jopa orjuutta ylistävän pääkirjoituksen 9.5.2023. Riittävän laajamittaista orjuuttamista on kuitenkin rikos ihmisyyttä vastaan rikoslakimme 11 luvun mukaan.

”Ei ole olemassa julmempaa tyranniaa, kuin se, joka harjoitetaan lain ja oikeudenmukaisuuden varjolla” – de Montesquieu.

Edit: Lisätty linkki Niinivuon kolumniin. Alkuperäinen ei jostain syystä toiminut.

ingmarforne
Sosialidemokraatit Kemiönsaari

Humanististen tieteiden kandidaatti. Aidon oikeudenmukaisuuden toisinajattelija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu