Seikkailuja Airbnb:n ja TA-Asumisoikeus Oy:n viidakossa

Rovaniemellä Airbnb-soppa on kiehunut siihen pisteeseen asti, että nyt kaupunki hakee jo korkeimmasta hallinto-oikeudesta asti linjausta kysymykseen, missä olosuhteissa ja missä määrin asunnoiksi kaavoitettujen kotien alivuokraamisen tulisi olla sallittua päivittäin vaihtuville vieraille, esim. Airbnb:n kautta.

Toivottavasti asia tulee selvitettyä kerralla kattavasti, jotta ei jää roikkumaan epäselvyyttä asumisoikeus-asuntojen osalta, joihin liittyy erityisiä näkökulmia lainsäädännön kannalta, mutta julkisuudessa siitä erityisongelmasta harvoin puhutaan mitään, ei edes artikkeleissa joiden aiheena on Airbnb-vuokrauksen hyväksyttävyys asunnoissa yleisesti ottaen.

Laki asumisoikeudesta määrää, että asukkaalla on oikeus taloyhtiön tahdosta riippumatta ottaa alivuokralaisia enintään puoleen osuuteen asunnosta. (Tämäkin on tarkentamatta, mitä tarkoittaa ”enintään puolet”. 3h+k asuntoon saa varmasti ottaa alivuokralaisia yhteen makuuhuoneeseen, mutta saako 4h+k asuntoon ottaa alivuokralaisia yhteen vai kahteen huoneeseen?)

Mutta vieläkin isompi kysymys on, tarkoittaako tuo laki sitä että asumisoikeus-asukkaalla on laillinen oikeus ottaa esim. yhteen huoneeseen Airbnb-vuokralaisia. Se täyttäisi lain määritelmän, ”alivuokralaisia enintään puoleen osuuteen asunnosta”. Tämä kysymys on iso ja varsin erikoinen sen takia, että Suomessa ei liene yhtäkään asumisoikeus-yritystä, joka ei kieltäisi huoneiden alivuokraamista Airbnb:n kautta, ja lähettäisi varoituksia irtisanomisen uhalla asukkaille joiden havaitaan menettelevän näin. Suurinpiirtein kaikki asumisoikeus-yritykset kieltävät Airbnb-alivuokrauksen. Vaikka laki näyttää nimenomaan määräävän että asukkaalla on oikeus yksittäisten huoneiden alivuokraukseen, taloyhtiön tahdosta riippumatta.

Tässä tulee vastaan yhteiskunnassa melko yleinenkin ongelma kansalaisen oikeusturvan kannalta: on harvinaista että kukaan kansalainen uskaltaisi asettaa kyseenalaiseksi miljardiluokan omaisuutta hallinnoivan suuren asumisoikeus-yhtiön lakimiesten lähettämiä uhkakirjeitä. Käytännössä kaikki asukkaat vain väistävät taloyhtiön lakimiehiä, ja noudattavat heidän uhkavaatimuksiaan puolustamatta oikeudessa oikeuksiaan, joita laki näyttäisi takaavan heille. Niinpä laki ei näytä toteutuvan tältä osin, koska juuri kukaan yksityishenkilö ei uskalla vaatia lakiteitse että sitä toteutettaisiin.

Missä määrin Airbnb-alivuokraus sitten aiheuttaa häiriöitä naapureille, tai vaikka asunnon kulumista taloyhtiölle? Takavuosina harrastin yksittäisten huoneiden Airbnb-alivuokrausta kausiluontoisesti eri vuosina yhteensä noin 500:n yöpyjän verran. Kokemukseni oli, että vieraat käyttäytyivät yllättävän siististi, odotin ainakin satunnaisesti humalaisia öykkäreitä, mutta sellaisia ei tullut missään vaiheessa.

Yksittäisen huoneen alivuokraus perheeseen, jossa on lapsiakin, todennäköisesti siistii asiakaskuntaa jonkun verran. Jos joku tietää viettävänsä riehakasta elämää, ehkä hän ei kehtaa varata huonepaikkaa lapsiperheen sekaan. Polttariporukat eivät edes mahdu yhteen makuuhuoneeseen. Joten hankalin osa asiakaskunnasta tulee ehkä ohitetuksi yksittäisten huoneiden alivuokrauksessa. Minun otantani perusteella ei siis voida tehdä johtopäätöksiä sellaiseen asiakaskuntaan, joka vuokraa kokonaisen asunnon seurueen yksityiseen käyttöön. Sellaisessa asiakaskunnassa on varmasti mukana jonkun verran äänekkäitä polttariporukoita, tai opiskelijoita jotka päättävät ottaa alkoholia porukalla ja juhlia jotain asiaa.

Yksittäisen huoneen vuokrauksessa liikkuvan asiakaskunnan osalta yleisin ja jopa ainoa häiriötekijä naapureille on se, että osa kiinalaisista asiakkaista ei löydä heti perille, kun taloyhtiössä ei voi olla mitään mainoskylttiä josta näkisi jo kaukaa, mihin pitää mennä. Siitä voi seurata jonkun verran harhailua väärässä paikassa, ja kyselyä ihmisiltä, tietääkö kukaan mihin pitää mennä. Joku voi olla sitä mieltä, että jo ulkomaalaisten ihmisten käveleminen kadulla joka ilta on häiriötekijä sinänsä. Lain edessä se ei kyllä täytä kotirauhan häiritsemisen tunnusmerkkejä, eikä juuri kulkuohjeiden kysyminen ohikulkijoiltakaan. Rivitaloissa voi käydä niin että myöhään saapuva vieras soittaa väärän huoneiston ovikelloa, ja herättää väärän perheen. Jos osoite on Katu 5 A 8, niin muutama prosentti vieraista kävelee hajamielisesti asunnon A 5 luokse ja soittaa sitä ovikelloa.

Mitä tulee asunnon kulumiseen, taloyhtiön omaisuuden turvan kannalta, taloyhtiöt lähtevät yleensä argumentoimaan siitä olettamuksesta käsin, että Airbnb-toiminta on heidän etujensa vastaista, koska se kuluttaa asuntoa. Koko asunnon luovuttaminen valvomattomana polttariporukalle tai humalaiselle opiskelijaporukalle saattaisi ehkä kuluttaakin. Yksittäisiä huoneita vuokratessa minun kokemukseni on ollut, että Airbnb-toiminta ainakin kaukoliikenteen lähellä päinvastoin säästää asuntoa kulumiselta, koska tyypillinen yövieras saapuu myöhään illalla esim. suoraan lennolta, menee suoraan nukkumaan, ja lähtee aamulla jatkolennolle, edes käymättä keittiössä raapimassa keittolevyjä pilalle ja polttamassa uunia karrelle.

Minun jäljiltäni on kyllä nähty asunnon kulumista. Airbnb-vieraat eivät ole olleet syyllisiä, vaan taloyhtiön etujen kannalta haitallisin aines olemme edelleen me ihan tavalliset asukkaat. Lemmikkejä omistavissa lapsiperheissä sattuu ja tapahtuu, jonain päivänä seinään ilmestyy piirroksia tussilla joka ei lähde pesussa, tai lasten mellastaminen kylpyhuoneessa aiheuttaa vedenpaisumuksen eteisen parketille, tai koira haukkaa kiinteän kalusteen kulmasta palan irti, tai papukaija puree wc:n käsisuihkun johdon poikki.

Airbnb:n pimein salaisuus liittyy ns. ”vastuuvakuutukseen”, jota yhtiö mainostaa uusille vuokraisännille joita he houkuttelevat mukaan toimintaan. Sen pitäisi korvata vieraiden aiheuttamia vahinkoja jopa 800,000 euroon asti. Tämän mainoslauseen on tarkoitus kuulostaa turvalliselta: vuokraisäntä voi liittyä toimintaan luottavaisin mielin ja nukkua yönsä rauhassa, ei ole huolta vaikka vieraat koheltaisivat jotain typerää. Jos asunnossa tapahtuisi jotain kallista vahinkoa, Airbnb:n vakuutus korvaisi sen.

Todellisuus ei ole ihan tätä.

Noin 500 vieraan otannasta minun kohdalleni osui vain yksi ammattimainen keskieurooppalainen varas, joka vei asunnosta iPhone-puhelimen ja kaikki käteisvarat mitä löysivät, 50 euroa. Vahingon arvo yhteensä noin 300 EUR. Suomen poliisi teki sen mitä sillä on tapana tehdä: esitutkinta lopetettiin vedoten korkeisiin kustannuksiin, suhteessa varastetun tavaran pieneen arvoon. Näin siitä huolimatta, että henkilöiden tunnistaminen olisi ollut helppoa ja varmaa. Eli sitä riskiä ei ollut, etteikö syyllisiä olisi tunnistettu ja todennäköisesti tavoitettukin.

Se Suomen poliisista. Mutta tässä vaiheessa toiveet kohdistuivat siihen kuuluisaan Airbnb:n vastuuvakuutukseen. Sen mainostetaan korvaavan jopa 800,000 EUR asti, joten kai tuollainen 300 EUR vahinko hoituu helposti? Ei hoitunut. Korvaushakemukset käsittelee keskitetysti Airbnb:n lakimiesten tiimi USA:ssa, englanniksi. Miljardiluokan yrityksen lakimiehet vastaan yksityishenkilö, ei kuulosta lupaavalta lähtökohdalta. Ja niinpä vietiin taas pässiä narussa.

Airbnb:n lakimiehet vastasivat korvaushakemukseeni, että hakemus hylätään. Perusteeksi annettiin linkki vakuutusehtoihin (ja tarkennettiin, että se ei itse asiassa ole vakuutus lainkaan). Ehdoissa lienee noin 10 A4-sivua tiukkaa lakitekstiä. Pyysin tarkennusta, mikä kohta kilometrin pituisissa ehdoissa on peruste hakemukseni hylkäämiselle. Lakimiehet eivät vastanneet tähän kysymykseen, vaan sen sijaan sanoivat että heillä on viime kädessä oikeus tehdä päätös asiassa, ja heidän päätöksensä on kielteinen. Se siitä vakuutusturvasta sitten. (Joka ei ole vakuutusturva, kuten lakimiehet ystävällisesti tarkensivat minulle.) Ei rahaa, eikä perusteluita miksi ei. Jättimäisen yhtiön lakimiehet veivät ottelun 10-0. Oliko se yllätys?

Airbnb-vuokraukseen liittyy siis jonkunlainen oikeusturvan riski vuokraisännälle, koska jättimäinen yhtiö saattaa käyttäytyä odottamattomalla tavalla tilanteissa, joissa vuokraisäntä kärsii taloudellista vahinkoa. Paljonko maksaa viedä asia oikeuteen USA:ssa, ja mikä on todennäköisyys sille että voitat jutun oikeudessa? Vastaus tähän kysymykseen lienee: unohda koko juttu ja niele tappiosi.

Nyt kun tuli tämä asia puheeksi, niin poiketaan Airbnb-aiheesta sen verran, että myös Suomessa ajauduin pari vuotta sitten sellaiseen oikeusturvan limboon taloyhtiön lakimiesten kanssa, että miljardiluokan omaisuutta hallinnoiva TA-Asumiskoikeus Oy veloitti minulta pois muuttaessa vajaat 1000 EUR, väitetystä asunnon kulumisesta. Se nostatti hieman kulmakarvoja, koska olen muuttanut elämäni aikana varmaan 10 kertaa, eikä minulta ole koskaan aiemmin veloitettu euroakaan asunnon kulumisesta. Joten kyllähän tämä alkoi kiinnostaa, että mikäs tässä nyt meni niin eri tavalla kuin yleensä?

Vein asian kuluttajariitalautakuntaan vajaan 600 EUR osalta, ja voitin jutun siellä. Mutta ähäkutti, se ei olekaan lainvoimainen päätöksen tekijä, joten yhtiö päätti jättää edelleen maksamatta, ja ne 600 EUR ovat edelleen yhtiön taskussa. Silloin TA-Asumisoikeus Oy ei ollut kuluttajaviranomaisen mustalla listalla, joten ihmettelin miksi yhtiö heittäytyy noin pienen summan takia sinne. Tällä hetkellä yhtiö on jo listalla, mutta ei edes minun tapaukseni takia, jota ei ole vielä käsitelty niin pitkälle, vaan jonkun toisen tapauksen takia. Aiheena kiista vielä pienemmästä rahasummasta kuin minun tapauksessani. Edelleen todella outoa, miksi miljardien arvoista asuntokantaa hallinnoiva hyvässä maineessa oleva yritys lähtee pelleilemään tällä tavalla itsensä kuluttajaviranomaisen mustalle listalle. No, kukin tyylillään, ja köyhät kyykkyyn kun lakimies sanelee mitä tehdään.

https://kuluttaja.fi/musta-lista/

Mitä TA-Asumisoikeus Oy sitten veloitti minulta? Minun laskujeni mukaan esim. noin 10-kertaisesti ylihinnoiteltuja siivouksen veloituksia. Tein siitä rikosilmoituksenkin, mutta Suomen poliisiin olen jo tottunut, en suuresti yllättynyt kun postissa tuli päätös: esitutkintaa ei aloiteta, koska kyse on tavanomaisesta erimielisyydestä korvausten oikeasta tasosta, asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. 10-kertainen ylihinnoittelu verrattuna annettuun hinnastoon on normaalia erimielisyyttä? Vai niin.

Tämä tarina ei ole vielä edes outo. Nyt se vasta muuttuu oudoksi: TA-Asumisoikeus Oy ilmoittaa pois muuttaville asukkaille, että mahdolliset korjaukset tai siivous tullaan veloittamaan heidän hinnastonsa mukaan. Ja liitteenä on hinnasto. Hinnat eivät ole halvimpia mahdollisia, mutta ei siinä yöuniaan menetä jos ne joutuu maksamaan. Paitsi jos joutuu maksamaan hinnat 10-kertaisina, sitten se alkaa jo tuntua kukkarossa.

Kuluttajariitalautakunnassa TA-Asumisoikeus Oy:n lakimies Katri Mustonen ilmoitti, että minulta on tehty veloitukset hinnaston mukaan. Niin pitäisikin, koska he lähettivät hinnaston etukäteen, ja sanoivat että veloitukset tullaan tekemään hinnaston perusteella. No, minä tarkistin hinnaston, ja totesin että hinnastossa siivouksen veloitus on joku euromäärä tunnissa, toteutuneen mukaisesti. Mutta minulle esitetyssä laskussa lukeekin veloituksen mittayksikkönä ”kpl”, joka näyttää viittaavan suurinpiirtein kunkin kohteen kokoon neliömetreinä. Tässä vaiheessa vaadin yhtiötä oikaisemaan laskun hinnaston mukaiseksi, koska se ei selvästikään ole hinnaston mukainen. Yhtiö kieltäytyi, ja lakimies vastasi vain että lasku on ”oikeellinen” eikä siihen ole tarvetta tehdä muutoksia.

Palataan hetkeksi Airbnb:n lakimiesten tiimiin Atlantin tuolla puolen. Asiakkaalle ei kerrota, miksi vakuutuskorvauksen hakemus hylättiin. Se vain hylättiin, ja sillä hyvä. Ja sitten Suomessa miljardiluokan yritys ei kerro asiakkaalle, millä tavoin heidän esittämänsä varsin runsaasti hinnoiteltu lasku on yhteydessä siihen hinnastoon, johon laskutuksen pitäisi perustua. Se vain perustuu, ja sillä hyvä.

Yhteistä näille kahdelle miljardiluokan yrityksen lakimiesten touhuamiselle on se, että suuren yrityksen lakimiehiä vastassa oleva tavallinen yksityishenkilö ei voi edes tietää, onko hänen kantansa asiassa lopulta laillisesti perusteltu vai ei, koska perusteita ei kerrota hänelle. Yksityishenkilön pitäisi siis haastaa yritys oikeuteen, ja ottaa kymppitonnin taloudellinen riski, saadakseen edes tietoonsa kaikki ykstyiskohdat, joiden perusteella on mahdollista todeta onko hän oikeassa vai ei.

Oikeusturvan limbo on melkoinen, kun jättimäiset yritykset pääsevät puuhastelemaan yhteiskunnassa, jossa ”puretaan sääntöviidakkoa” jotta bisneksen tekeminen olisi helpompaa. Aika helpoltahan tuo alkaa jo näyttääkin.

Tässäkö on yhteiskunta jota kohti olemme menossa? Yritysten lakimiehet keksivät että laki ei velvoita heitä kertomaan kuluttajalle, miksi tämän taskusta viedään rahaa. Kuluttaja joutuisi haastamaan yrityksen oikeuteen ja ottamaan 10,000 EUR riskin vain saadakseen tietää perusteet, joiden mukaan hän voi arvioida onko hän mahdollisesti oikeassa vai väärässä lain mukaan.

IonMittler

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu