Uusi alin oikeusaste, jossa oikeudenkäynnit ovat lähes ilmaisia
Suurinpiirtein kaikissa maailman valtioissa merkittävin ongelma ihmisten tasavertaisen oikeusturvan toteutumisessa on oikeudenkäyntien korkeat kustannukset, jotka tekevät omien laillisten oikeuksien puolustamisesta ongelmallisen kallista suurelle osalle väestöstä.
Hallitusta muodostaessaan Antti Rinne kysyi puolueilta mm. ”Kuvatkaa käsityksenne Suomesta oikeusvaltiona ja kertokaa keinot sen vahvistamiseksi.” Vastaus siihen kysymykseen on tuossa yllä. Mutta konkreettisen ratkaisun etsiminen tähän ongelmaan ei tainnut löytää tietään hallitusohjelmaan asti.
Minun ratkaisuni on: Käräjäoikeuden alapuolelle pitäisi perustaa uusi kuluttajariitalautakunnan tyylinen (mutta myös muita aiheita kuin kuluttajariitoja käsittelevä, ja lainvoimaisia päätöksiä tuottava) alin oikeusaste, jossa oikeutta jakavat lakiteknisessä mielessä maallikot (jotka eivät ole koulutukseltaan eivätkä palkkatasoltaan lakimiehiä, mutta kuitenkin perehtyvät oikeuskäytäntöön parhaalla mahdollisella tavalla), ja jossa oikeudenkäynnin hinta on terveyskeskusmaksun hintaluokkaa. Ongelmaton kustannus kenelle tahansa kansalaiselle, toisin kuin oikeudenkäyntikulut korkeammissa oikeusasteissa.
Tämän oikeusasteen antama ratkaisu lailliseen kiistaan olisi lainvoimainen, mutta päätökseen tyytymätön saisi valittaa korkeampaan oikeusasteeseen eli käräjäoikeuteen, jonka kustannukset ovat nykyisen kaltaisia sille osapuolelle joka on tyytymätön uuden alimman oikeusasteen päätökseen, mutta valtio maksaisi oikeudenkäyntikulut sille osapuolelle joka on ns. syytön alimman oikeusasteen päätöksen perusteella.
Tästä muodostuisi myös varsin konkreettinen laadun mittari alimman oikeusasteen ”tuomareille”: jos päätökset muuttuvat ylemmissä oikeusasteissa isolla prosentilla, ”tuomarin” asiantuntemus on puutteellista ja hän joutaa vaihtoon.
Täydellisyyttä ei voi saavuttaa, mutta jos uusi alin oikeusaste osuisi päätöksissään samanlaiseen ratkaisuun kuin ylemmät oikeusasteet vaikka 90% tapauksista, silloin kansalaisen oikeusturva toteutuisi kohtuullisin kustannuksin jo 90% tapauksista, mikä on paljon enemmän kuin nykyään.
Mikä muuttuisi käytännön tasolla, verrattuna nykyiseen tilanteeseen? Otan käytännön esimerkin omasta elämästäni, josta olen maininnut aiemmassa blogissani:
http://ionmittler.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277757-airbnbn-laillisuuteen-…
Ottaessani Airbnb:n kautta vuokralaisia pari vuotta sitten, kansainvälinen miljardiluokan yritys Airbnb kieltäytyi korvaamasta minulle 300 EUR vahinkoa (varastettu puhelin yms.), kun kansainväliset ammattivarkaat osuivat kohdalleni asiakkaaksi. Airbnb kieltäytyi tarkentamasta syytä.
Nykyinen tilanne: Saisin tuon 300 EUR haltuuni vain siinä tapauksessa, että uskaltaisin ottaa vähintään 10,000 EUR taloudellisen riskin haastamalla Airbnb:n oikeuteen, jolloin he joutuisivat oikeudessa selittämään miksi he hylkäsivät korvaushakemukseni. Ja sitten oikeus päättäisi, kumpi osapuoli on oikeassa, ja häviäjä maksaisi molempien osapuolten oikeudenkäyntikulut, helposti vähintään 5000 EUR per osapuoli. Käytännössä kuitenkin käy niin, että minun kaltaiseni tavallinen kansalainen luopuu oikeuksistaan suosiolla, ei riskeeraa lapsiperheen kukkarosta 10,000 EUR summaa, vaan kärsii tappionsa ja unohtaa koko jutun.
Ehdotetun mallin mukainen tilanne puolestaan olisi: Saisin muutaman kympin hinnalla haastettua Airbnb:n uuteen alimpaan oikeusasteeseen, jossa he joutuisivat selittämään miksi he hylkäsivät korvaushakemukseni. Ja sitten uusi alin oikeusaste päättäisi, kumpi osapuoli on oikeassa. Häviäjä maksaisi muutaman kympin oikeudenkäyntikuluja, tai molempien osapuolten kulut yhteensä ehkä satasen. 100 kertaa halvempi keissi kuin asian käsittely käräjäoikeudessa. Sitten minulle muodostuisi oikeus laittaa lasku perintäyhtiölle, jos Airbnb ei maksaisi suosiolla. Jos Airbnb uskoisi alimman oikeusasteen tehneen virheen päätöksessä, he voisivat valittaa käräjäoikeuteen, jolloin kustannukset kohoaisivat 100-kertaisiksi, mutta valtio takaisi kustannukset minun puoleltani. Jos Airbnb häviäisi jutun käräjäoikeudessa, valtion kustannukset jäisivät nollaan, ja Airbnb maksaisi molempien osapuolten kulut.
Toinen käytännön esimerkki: Kun muutin pois TA-Asumisoikeus Oy:n asunnosta, yhtiö jätti palauttamatta tililleni vakuusmaksua noin 1000 EUR arvosta, vedoten mm. väitettyyn asunnon kulumiseen. Minun näkemykseni mukaan yhtiön esittämä 1000 EUR kustannuslaskelma sisältää mm. noin 10-kertaisena ylihinnoiteltuja veloituksia siivouskuluista. Reklamoin laskun noin 600 EUR osalta, ja voitin asian kuluttajariitalautakunnassa, mutta yhtiö ei edelleenkään palauta rahoja minulle. (He ovat jo kuluttajaviranomaisen mustalla listalla.) Yhtiö ei myöskään suostu selittämään tarkemmin, miksi siivouskulujen veloitukset näyttävät 10 kertaa suuremmilta kuin heidän hinnastonsa mukaan pitäisi olla.
Saisin tuon 600 EUR haltuuni vain siinä tapauksessa, että uskaltaisin ottaa vähintään 10,000 EUR taloudellisen riskin haastamalla TA-Asumisoikeus Oy:n oikeuteen, jolloin he joutuisivat oikeudessa selittämään miksi väitetyt siivouskulut ovat niin suuria. Ja sitten oikeus päättäisi, kumpi osapuoli on oikeassa, ja häviäjä maksaisi molempien osapuolten oikeudenkäyntikulut, helposti vähintään 5000 EUR per osapuoli. Käytännössä kuitenkin käy niin, että minun kaltaiseni tavallinen kansalainen luopuu oikeuksistaan suosiolla, ei riskeeraa lapsiperheen kukkarosta 10,000 EUR summaa, vaan kärsii tappionsa ja unohtaa koko jutun.
Ehdotetun mallin mukainen tilanne puolestaan olisi: Saisin muutaman kympin hinnalla haastettua TA-Asumisoikeus Oy:n uuteen alimpaan oikeusasteeseen, jossa he joutuisivat selittämään miksi siivouskulut ovat niin korkeita. Ja sitten uusi alin oikeusaste päättäisi, kumpi osapuoli on oikeassa. Häviäjä maksaisi muutaman kympin oikeudenkäyntikuluja, tai molempien osapuolten kulut yhteensä ehkä satasen. 100 kertaa halvempi keissi kuin asian käsittely käräjäoikeudessa. Sitten minulle muodostuisi oikeus laittaa lasku perintäyhtiölle, jos yhtiö ei maksaisi suosiolla. Jos yhtiö uskoisi alimman oikeusasteen tehneen virheen päätöksessä, he voisivat valittaa käräjäoikeuteen, jolloin kustannukset kohoaisivat 100-kertaisiksi, mutta valtio takaisi kustannukset minun puoleltani. Jos yhtiö häviäisi jutun käräjäoikeudessa, valtion kustannukset jäisivät nollaan, ja yhtiö maksaisi molempien osapuolten kulut.
Nyt tilanne on kuitenkin se, että olen parin viime vuoden aikana luopunut suosiolla ja häntä koipien välissä ajatuksesta puolustaa laillisia oikeuksiani yhteensä noin 900 EUR arvosta, vain siksi että omien laillisten oikeuksiensa puolustaminen on niin suhteettoman kallista tavalliselle kansalaiselle.
Toinen, yksinkertaisempi vaihtoehto on, että yksityishenkilö vastaan iso yritys
-asetelmassa korvattaville kuluille asetetaan raja.
Ilmoita asiaton viesti
Se ei poistaisi ongelmaa köyhä vastaan varakas yksityishenkilö.
Oikeasti myös oikeudenkäyntien kustannuksissa pitäisi käynnistää tehokkuuskampanja. Ei voi olla niin että kaikki muut yhteiskunnassa kilpailevat tehokkuudessa, ja taksien hinnatkin tulivat aiemmin lain määräämänä. Siinä tapauksessa lakimiespalvelun hinta voisi olla lakisääteinen. Jos taksikuskien palkan oli pakko mahtua lakisääteisen hinnoittelun sisään, ei liene lakiteknistä estettä sille etteikö lakipalveluissa voitaisi toimia samoin.
Ilmoita asiaton viesti
Ylärajan määritteleminen edellytää alojen tuntemusta, huippu aivokirurgin, joka on opiskellut alaa 10 v, yläraja on varmaankin muu kuin taksikuskin, joka on suorittanut kurssin. Miten ja kuka nuo ylärajat sitten määritettelisi Valtion toimesta?
Ilmoita asiaton viesti
Kunhan vain heitin ilmaan ajatuksen, ilman konkreettisempaa intoa tässä vaiheessa tarkentaa sitä euron tarkkuudella, että lakimiehet ovat merkittävä osa kansalaisen oikeusturvan ongelmaa, koska heidän korkeat hintansa ovat niin radikaalisti köyhän kansan ulottumattomissa.
Jos taksien hinnoille löytyi aikoinaan määrittelijä, niin ei liene ongelma löytää määrittelijä lakimiesten hinnoillekaan.
Ilmoita asiaton viesti
Sovittelu kattanee osan esitetyistä halpaoikeustapauksista:
https://www.poliisi.fi/rikokset/sovittelu
Mitä sitten vuokralaisen varastamaan luuriin tulee, niin vuokranvälittäjäyritys ei kovin helposti katso olevansa syyllinen, tämä on aika ymmärrettävää. Muutoinhan vuokraaja ja vuokralainen voisivat myös sopia, mitä kultakin on hävinnyt ja maksattaa vuokranvälittäjällä ”extraa”.
Halpaoikeus ei välttämättä alentaisikaan keskituloisen oikeudenkäyntikuluja, kun rikas vetäisi häviämänsä jutun käräjille kalliin asianajajan kanssa. Säästöä voisi tulla keskituloisen menoihin sillä, että hän voisi itse edustaa itseään ja vedota siihen alimman oikeuden päätökseen. Ja tietenkin, jos käräjillä tulisi rikkaan osapuolen tappio, niin sekään ei sattuisi keskituloiseen.
Köyhille, siis tulottomille, oikeus on nykyäänkin ilmaista Suomessa. Ongelmaa maksuista tulee keskituloisille.
Ilmoita asiaton viesti
Airbnb:n korvaustapauksessa välittäjäyrityksen velvollisuus korvaamiseen on itse aiheutettua, siten että he mainostavat näkyvästi uusille vuokraisännille toiminnan olevan riskitöntä, koska he tarjoavat vuokraisännälle vahinkovakuutuksen 800,000 EUR asti. Tällä vakuutuksella on noin 10 A4-sivun pituiset vakuutusehdot, joissa mainitaan tarkasti mtä korvataan ja mitä ei. Aivan kuten minkä tahansa vakuutuksen ehdoissa. Nyt vain tuo mainostettu vakuutus ei korvannutkaan, mutta ei myöskään suostuttu yksilöimään ehtojen kohtaa johon päätös perustuu.
Ilmoita asiaton viesti
OK. Tältä osin tuo todellakin vaikuttaa siltä, että Airbnb vedättää, koska oikeuden hakeminen tulee kalliiksi, tai siis voi tulla.
Siinä taitaa olla jonkinlainen ”sosiaalinen media” välittäjällä, jonka pitäisi vähentää vastaavan toistumisen mahdollisuuksia saman vuorkalaisen osalta? Ei toki tuo menetettyä omaisuutta takaisin.
Ilmoita asiaton viesti
Airbnb:llä on käytäntö, että vuokralainen ja vuokranantaja voivat antaa toisilleen julkisen palautteen, joka on pyhä, sitä ei voi muuttaa tai poistaa jälkikäteen. Tälle henkilölle jäi siis julkinen palaute siitä että häntä epäillään omaisuuden varastamisesta. Siitä ei kuitenkaan ole suurta hyötyä, koska toimintansa jo etukäteen suunnittelevat ammattivarkaat toimivat väärennetyllä nimellä ja ilman valokuvaa profiilissa. Kyseinen käyttäjätunnus on vain jätetty pois käytöstä.
Suomen poliisi olisi voinut halutessaan selvittää näiden ilmeisesti ranskalaisten ihmisten henkilöllisyyden, varmimmin tarkistamalla sen lennon matkustajalistan, joka oli ainoa mahdollinen keino puhelimelle siirtyä Helsingistä Ho Chi Minh Cityyn siinä ajassa kuin se Applen iCloud-sijaintipalvelun mukaan sinne päätyi. Olisin voinut tunnistaa henkilöt matkustajaluettelon passikuvista, ja sitten olisi voitu todistaa vaikka sormenjäljillä tai heiltä unohtuneen kamman hiuksilla että he olivat asunnossani. Mutta poliisin näkökulma oli että sormenjälkiä ei oteta eikä toisten valtioiden poliisin virka-apua pyydetä näin pienessä rikoksessa.
Ammattivarkaat saattavat käyttää tätä jopa tietoisena vapaudut vankilasta -korttina, toiminta on turvallista jos siirtyy maasta toiseen jatkuvasti, ja pitää varkaudet arvoltaan niin pienenä että poliisit eivät pyydä toisiltaan virka-apua valtioiden rajojen yli. Rikosilmoituksessani vetosin kyllä siihen seikkaan, että toiminta näyttää ilmeisen ammattimaiselta ja järjestäytyneeltä, jolloin rikoksen arvona pitäisi ajatella toiminnan arvoa kokonaisuutena pitkällä aikavälillä. Mutta poliisi päätyi helppoon ratkaisuun, ollaan näkevinään tämä asia vain yksittäisenä 300 EUR arvoisena tapauksena, ja luetaan ohjekirjasta että sen arvoinen rikos jätetään käytännössä tutkimatta, niin pöytä on taas puhdas ja elämä on helppoa.
Tästä on uutisoitu viime vuonna, että poliisi jättää rutiininomaisesti tutkimatta yli puolet rikosilmoituksista, ja rikoksen arvo on yksi kriteereistä miksi näin tehdään. Poliisien määrä suhteessa rikosten määrään lienee toki myös relevantti näkökohta, jos ei ehdi kaikkeen niin on pakko keksiä kriteerit joilla priorisoidaan tapauksia.
Tähänkin ongelmaan minulla on ratkaisu: Pitäisi olla käytäntö että rikoksen tutkinnan kustannukset siirtyvät tilastollisesti rikosten tekijöiden kannettavaksi. Silloin rikoksen tutkinta kannattaisi, vaikka sen rahallinen arvo olisi pienehkö, koska rahoitus tulisi rikollisilta sakkoina, tilastollisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Sovittelu toimii, mutta käy yleensä rikoksen uhrin tappioksi, kun korvaussummia ”sovitellaan” alaspäin. Mutta välttyypähän turhilta oikeuskuluilta.
Ilmoita asiaton viesti
Minulle ei ole kukaan tarjonnut sovittelua mainittuja kahta suuryritystä vastaan. Paitsi kuluttajariitalautakunta, mutta kun päätös ei ole lainvoimainen, siitä ei ollut hyötyä.
Ilmoita asiaton viesti
Sinänsä kannatettava ehdotus, mutta huipputienestejä tekevä juristikunta tulee ilman muuta estämään ehdotuksen toteutumisen.
Ilmoita asiaton viesti
Demokratiassa lakimiehet ovat häviävän pieni vähemmistö, joten heidän antamansa äänet eduskuntavaaleissa eivät merkitse mitään sen rinnalla, että kyse on koko 5-miljoonaisen kansan jokaisen jäsenen oikeusturvasta. Mutta se on totta että heillä saattaa olla muuta vaikutusvaltaa huomattavasti enemmän kuin kansalaisilla keskimäärin, joka on demokratian periaatteiden vastainen tilanne, mutta jossain määrin varmasti tosiasia.
Epäilemättä he nostaisivat oikeusjuttuja. Niillä olisi vaikutusta siinä määrin kuin on olemassa lakeja, joihin nojaten he pystyvät häiritsemään demokraattisen päätöksenteon tuottaman päätelmän toteuttamista. Vaikutus loppuisi sitten kun ne oikeusjutut on nähty, ja niissä hyödynnetyt porsaanreiät on tukittu muuttamalla kyseisiä lakeja. Joten se olisi lähinnä viivytystaistelua, jolla ei loppujen lopuksi ole toivoa menestymisestä pitkällä aikavälillä, paitsi jos löytyy näkökulmia joissa voidaan vedota kansainvälisiin tuomioistuimiin (EU?), joita Suomen eduskunta ei pysty muuttamaan ja jonka alaisia olemme.
Ilmoita asiaton viesti